Ikkunan karmit räjäytti pakan - olen muutakin kun syöttäjä ja vaipanvaihtaja!

Innoissani hain pihavarastosta tarvikkeita. Maalipönttö, hiomapaperi, pensseli, ruuvimeisseli, maalarinteippi.. Kannoin tarvikkeet tyhjään lastenhuoneeseen vauvan nukkuessa päiväunia parvekkeella. Vihdoin saan puuhastella jotain itse! Aion maalata tummat ikkunan karmit hohtavan valkoiseksi ja istua ihastelemassa omaa kädenjälkeä ylpeänä. Halustani huolimatta en päässyt kesällä osallistumaan kunnolla meidän ensimmäisen oman kodin remontoimiseen. Kun jaloissa roikkuu 2-vuotias ja tissillä 4 kuukauden ikäinen on lähes mahdotonta osallistua maalaamiseen ja tapettien poistoon. Nyt saisin kuitenkin tehdä jotain yhteisen kodin kunnostamiseen liittyen.

Sain tavarat kannettua lastenhuoneeseen ja sain ruuvimeisselin käteen kun itkuhälyttimestä kuului vinkaisu – vauva on hereillä. En siis ehtinyt edes maalipönttöön koskea kun homma jäi siihen. Tämä on tätä perus vanhemman arkea. Päätin antaa asian olla ja odottaa iltapäivään kun mies tulisi töistä. Sitten saisin maalata rauhassa.

Päivällisen jälkeen ilmoitin miehelle, että menen nyt maalaamaan. Yhtäkkiä seison mykkänä kuuntelemassa luentoa ikkunan karmien maalaamisesta – pyytämättäni. Ymmärrän miehen tarpeen neuvoa. Meidän olohuoneen ikkunoiden kanssa kävi katastrofi mikä maksoi 160 euroa ja 16 tuntia turhaa työtä – miehellä on kokemusta sekä mokaamisesta että onnistumisesta tämän asian suhteen. Häneltä saisi siis varmasti parhaat vinkit homman hoitumiseen. Minä kuitenkin ärsyynnyn. Tämä on minun projekti. Minä halusin tehdä tämän itse! Lue: Ostimme asunnon, kun minä olin vielä synnärillä

Lamaannun miehen neuvoessa niin, että päätän luovuttaa. En uskalla enää koskeakkaan ikkunan karmeihin, sillä paine mokaamisesta kasvaa jokaisen ohjelauseen jälkeen. Hetki sitten minulla oli itsevarmuutta hoitaa asia, mutta nyt tuntuu ettei minun kädestäni syntyisi kun surkea lopputulos. Ärsyttää. Tiedän miehen tarkoittavan hyvää. Hänellä oli vilpitön halu auttaa. En vaan halunnut apua juuri nyt.

Haluan onnistumisen kokemuksia

Olen ollut 2,5-vuotta poissa työelämästä, eli siitä asti kun esikoisen loppuraskaudesta jäin sairauslomalle. Rakastan kotona olemista, eikä mulla olisi kiire palata työelämään. Kotiäitinä jää kuitenkin kaipaamaan sellaista ulkopuolista kiitosta ja onnistumisen kokemuksia, mitä työelämä tarjoaa. En sano että vaipanvaihdosta tai lasten kasvattamisesta kuuluisi saada suurta ylistystä, mutta tietynlaiset kokemukset jää saamatta ollessa kotona. Työpaikalla sain usein kiitosta sekä asiakkailta, että työkavereilta. Koin olevani hyvä ja arvostettu. Se kasvatti mun itseluottamusta ja sai aikaan hyvän mielen. Minä olen tärkeä ja hyvä jossain. Lue: Kolme puoliksi juotua kahvikuppia ja sotkuiset laatikot – olen hallittu kaaos

Toisaalta miksei sitä myös voisi sanoa, että ”oletpa hoitanut lapsia tänään hyvin” vaikka se onkin itsestäänselvyys että lapset hoidetaan? Nuo sanat ei paljoa maksa, kuten ei ne kiitoksetkaan mitä sain töissä ollessa.

Ehkä tämä case ”ikkunan karmit” eskaloitui mun kohdalla juuri tämän takia naurettavaksi ”en sitten maalaa mitään” uhmaamiseksi. Olisin halunnut tehdä jotain alusta loppuun itse omilla aivoillani saadakseni sen onnistumisen kokemuksen. Haluan tuntea olevani muutakin kun kotiäiti. Haluan kokeilla osaanko vielä asioita, pystynkö ratkaisemaan pulmia itse. Olen strong independent woman! Tässä olisi yksi hyvä syy jakaa vanhempainvapaat tasan, vaikka se ei meillä ole toteutunut yhteisestä päätöksestä. Minulle tekisi hyvää kodin ulkopuoliset onnistumisen kokemukset ja miehelle tekisi hyvää kokea se kotivanhemmuus. En malta odottaa tammikuuta ja opiskelun jatkumista. Uskon saavani sieltä jälleen niitä kaipaamiani kokemuksia ja sitä tunnetta, että olen muutakin kuin äiti. Nähdään myös Instagramissa @niina.mantere