kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.03.2016

Ihan tavallinen postaus

Teksti
Karoliina Pentikäinen
15 kommenttia

Teki mieli kirjoittaa jotain ihan tavallista. Koko viikko on mennyt erouutistunnelmissa. Mutta vaikka nyt on pääsiäinen, ajattelin olla ihan arkinen. Ehkä tekin jo haluatte jotain tavallista ja tuttua täältäkin tuutista?

No mitä tavallista? Ensinnäkin minulla on vähän flunssa. Ei paha, mutta nenäkannua vaativa. F:ltä on irronnut toinenkin hammas.

Katupöly ärsyttää, mutta silti rapisevat kivet kenkien alla on toive kesästä.

Luen pitkästä aikaa Maria Jotunia. Niin ja Laura Paloheimoa. Pysyypähän balanssi. F lukee tuttuja Siirejä ja uutena valloituksenaan sarjakuvia. Viivi ja Wagner menevät vähän yli pienen hilseen.

Ruoka maistuu monen, monen kuukauden jälkeen taas jo vähän paremmin. Ainakin äidin laittama.

Kyttään Toria ja Huuto.netiä edelleen kuin hullu.

Kissojen rapsuttelu on kivaa. Niin ja pääsiäisenvietto perheen kanssa.

-Karoliina-

Kommentit (15)

Ihan tavallinen on välillä ihan hyvä.

Mulla on ollut ihan ala-arvoisen huono alkuvuosi. Tökkii töissä ja se pistää tökkimään myös vapaa-ajalla. On vähän sellainen olo, että olen antanut negatiivisille asioille elämästäni liikaa valtaa ja unohtanut siinä samalla itse elää. Hyvää ystävääkin on ikävä. Oikeastaan tosi kovastikin. Pieni flunssa yrittää täälläkin, mutta kaiken kiireen keskellä en ole sitä ehtinyt oikein huomata.

Kaiken kirjan keskellä tavallinen voisi vaihteeksi siis välillä olla ihan hyvä.

Tykkäisköhän F Tintti sarjakuvista? Seikkailutarinat ei vaadi yhtä paljon ymmärrystä kuin Viivi ja Wagner 😉 Omasta lapsuudesta muistaa parhaat satuhetket niiden kanssa!

Minä taas tahtoisin olla lukematta lapsen asioista: henkilökohtaisista, joihin hän ei itse voi vaikuttaa. On mielestäni aika raakaa ajatella, että lapsen reaktioita puitaisiin julkisesti, onhan vanhempien ero väistämättäkin myös hänen elämänsä yksi isoimmista jutuista.

Haluaisin kuulla näin eronne jälkeen miten F on reagoinut ja ottanut vastaan ettei isi olekkaan enään saman katon alla? Ja kuinka kerroitte erostanne hänelle?

Itse huomasin blogin kun kipuilen oman eroni kanssa. Ensin meni hyvin, oli niin paljon asioita joita piti hoitaa. Nyt 6kk erosta tuli työpaikalla muutoksia ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Tähän asti työ oli ollut se jossa ei ollut mitään muutoksia ollut. On myös ruvennut kaduttaan ero. Joten aikamoinen kriisi menossa. Tsemppiä tulevaisuuteen.

Tori.fi on laulanut pääsiäisenä täälläkin, tosin myyntimielessä. Myin 2 polkupyörää alle kahdessa vrk:ssa. Kova kysyntä niille nyt. Sä varmaan etsit uuteen kotiin juttuja? ? ihan paras paikka kyllä tuo tori.

Ja huomaan etten ole omaan blogiin kirjoittanu melkein kuukauteen, pitää ryhdistäytyä.. Kun on niin kiire lukea muiden juttuja! Ja kohta sitä lukemista onkin… Ns. Pääsykokeisiin nimittäin! Iloista kevättä. Täällä luetaan kyllä vaikka kommentointi jäisi vähälle..

Mä toivoisin sellasta / sellaisia postauksia, joissa käsittelisit sitä, kun ei mene niin täydellisesti lapsen kanssa.. Teillä vaikuttaa olevan ihana suhde tyttäresi kanssa, mutta onko se aina täydellistä? Sellasia normaali arjen ongelmia ja kipuiluja on meillä tällä hetkellä ja jotenkin ahdistaa ympärillä kaikki hypetys täydellisistä lapsista ja lapsiperhearjesta. Täytyy muillakin kuin minulla joskus olla hermo kireällä lasten kanssa!!???

Paljon voimia uuteen elämänvaiheeseen! Toivon sydämestäni, että saatte kaiken rullaamaan. Kaikkea mahdollista ja mahdotonta hyvää teille!
❤ Anku

Olipa valtavan hieno biisi! Itse aviokriisin keskellä porailen täällä tuolle ?

Kiitos vinkistä 🙂 Pitää käydä kuuntelemassa!

Vaikka ei vielä ihan huhtikuu olekaan, vinkkaan kuitenkin. Egotrippi, tuo suosikkini, on julkaissut muutama vuosi sitten biisin nimeltä Huhtikuu. Siinä on ihan valtavan jienot sanat ja, no, saattaisivat koskettaakin.

Minullahan ei ole uutta suhdetta, edes hajua sellaisesta, joten vaikea sanoa, kuinka minä tai F sellaiseen suhtautuisimme. Luulenpa, että luonnollinen vastaus tähän olisi ”suurella varauksella”. Sitten, jos sellainen tilanne joku päivä eteen tulee.

Eskolta kannattaa kysyä itseltään häneen liittyvät kysymykset.

Onnea uuteen kotiin 🙂

Ihan hyvä ja ihan tavallinen on oikein kelpoa 🙂 Parempaa kevättä!

Miten suhtaudut uuteen seurustelusuhteesi ja kuinka uskot F siihen suhtautuvan? Joko ESko seurustelee?

Heh, kuulostaa ihan mun meiningiltä tuo torin ja huuto.netin kyttääminen. Mekin just saatiin kirjoitettua kauppakirjat meidän tulevasta uudesta kodista ja tästä vanhasta kodista, joten muutto on edessä. Kaksiosta kun muuttaa viisiöön, niin aika paljon saa kaikkea uutta kivaa hankkia. Vielä puuttuu vaikka mitä, mutta onneksi meillä on muutto päivään vielä aikaa muutama viikko, niin kerkeää kaikenlaista vielä hankkia. Nyt on jo vaikka mitä tavaraa saunan lauteilla odottamassa paikkaa uudessa kodissa.

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X