Tuttinäkö

Joskus sitä ihmettelee omia yliluonnollisia kykyjään.

Ei osaa oikein itselleenkään selittää, mistä on kyse. Miksi onnistuu kerta toisensa jälkeen. Onnistuu vaan. 

Huone on pilkkopimeä. Verhojen ja ikkunan väliin viritetty eteerisesti jätesäkit. Valoa ei pilkahda yhtikäs mistään. Yhtikäs, jos en vielä tätä kertonut tarpeeksi selkeästi. 

Mutta kun vauva parahtaa, suuntaa käteni välittömästi pinnasängyn pohjalle. Ei väliä, pongahdanko pedin luo kesken sikeimmän unen vai vasta horrokseen keskeltä, mutta käteni löytää sen heti. Ei haparoi, ei etsi ilman ratkaisua.

Nopea kämmenliike patjan pohjalle ja siinä se on. Tutti. Oli se jalkopäässä, vauvan niskan takana, reunaan piiloutuneena. Sillä ei ole merkitystä. Minun käteni suuntaa intuitiolla, automaattisesti sinne, missä se lymyilee.

Voitte kutsua minua neroksi. Voitte vihjailla noitavoimista. Minä kutsun tätä tuttinäöksi.

-Karoliina-