Topi on jo iso. Siis ihan oikeasti I-S-O poika.
Tänään opittiin nimittäin taas uusi asia. Kun äiti taputtaa lattiaa seurataan toimintaa ensin katseella ja sittenkun äiti sanoo ”sun vuki”; on Topin vuoro taputtaa. Ja poikahan taputtaa! Söpöyden yliannostus! Tämän lisäksi Topi on yrittänyt vetää itseään tukea vasten seisomaan jo monta kertaa. (Ei ole _vielä_ onnistunut!)
Oppimisen lisäksi nuo uudet hiukset edesauttavat mielikuvaa isosta pojasta. Kasvonpiirteet tulevat selkeämmin esiin ja jotenkin sitä herkistyy tajutessaan, ettei se tosiaan enää mikään pieni ole.
Eikö muuten olekin huippu kuva? 🙂 |
Pienen vauvan tunnistaa mahaväännöistä, paljosta itkemisestä ja passiivisuudesta. Ainakin meillä oli näin. Nykyään poika on sellainen touhumyyrä, ettei mitään rajaa. Yrittää joka suuntaan ja kaikki pitää saada. Kuulostaako tutulta? Itkeminenkin on taakse jäänyttä elämää, koska maha ei ole aikoihin vaivannut. Ei kitinää, ei itkua, ei monta tuntia kanniskelua. HUH!
Päikkäreille mennään, kun väsyttää ja nukahdetaan ilman venkslaamista tai vastaan sanomista. Ennen kyllä huomasi, jos oli päikyt lähestymässä, kun alkoi kuulua sen laatuista raivoamista. Nykyään poika kannetaan sänkyyn, kun vaikuttaa vähän väsymmältä ja sinne se tipahtaa nopeasti. Tänäänkin kävelin pitkään ja mietin omiani kunnes tajusin, että poitsu onkin nukahtanut ilman maitoa, tuttia tai peittelemistä harsolla sekä viltillä. Iltanukuttaminen menee lähes yhtä kivuttomasti.
Herääminenkin on luksusta! Olen jo pitkään seuraillut tuttujen lapsia, jotka heräävät kesken unien AINA kiukkuisesti ja mököttäen. En tiedä olenko ahdasmielinen, mutta tämä on mielestäni ärsyttävää ja jotenkin – ÄH, en osaa selittää. Mutta en tykkää, kun lapsella menee heräämisen jälkeen puolikin tuntia kiukutteluun. Eihän se lapsen vika ole ja toiset on vaan hankalia heräämään, joten sille ei mitään voi. Olen varmaan ollut itse aivan samanlainen! Topi onneksi kuitenkin ”säästää äitinsä hermoja” ja herää naureskellen. Monta kertaa olen ollut varma, että nyt tulee huuto, kun kova ääni on säpsäyttänyt pojun hereille. Mutta ei! Topi hymyilee typerän näköisesti ja on pihalla kuin lumiukko, joka yrittää pysyä mukana tilanteessa. Päivän parhaita hetkiä on aamut, koska silloin tuo iloinen pirpana on parhaimmillaan <3
Ja mainittakoon, että kyllä meillä silti joskus tulee raivopuuskiakin. Varmasti jokaisella lapsella on niitä hetkiä, kun kaikki ärsyttää. Pointtina kuitenkin se, että suurimman osan ajastaan tämä poika osaa olla nykyään suupielet ylöspäin!
Vanha raivokuva… (Topi 2kk) |
”Pieni” poika naurusuu <3 |
Iso poika tarkoittaa myös tätä fyysista kasvamista ja vaatteiden hankkimista. Olenkin jo useampaan tekstiin laitellut ostoksista kuvia. Ostelen tosiaan usein kahden koon vaatteita samalla; tämänhetkisen sekä seuraavan myös, koska lipastoon mahtuu sen verran. Olen myös lastenvaateholisti ja tykkään pukea poikaani tyylikkäästi. Hankin vaatteet yleensä käytettyinä kirppareilta. (Lue teksti: Vauvanvaatehulluus sallittua?)
Tänään päätin katsella tarkemmin NALLE-merkkisiä vaatteita Jesper ja Juniorista, koska ne ovat tällä hetkellä hyvässä (60%) tarjouksessa. Kyseisen merkin vaatteista suurinosa on EKO-tuotteita ja todella hyvälaatuisia, kestäviä sekä pehmeitä. Ainoa miinus tulee kokomerkinnöistä, jotka eivät mielestäni pidä lainkaan paikkaansa. Olen itse ostellut Topille melkeinpä aina kaksi kokoa suurempia vaatteita, mitä poika sillä hetkellä käyttää.
Tänään tuli sitten hankittua nämä:
Ruokalaput EKO Nalle 1,95€/kpl |
Pipo EKO Nalle 98cm 1,95€ |
Body Nalle 86cm 3€ |
T-Paita Nalle 86cm 2,20€ ja Housut EKO Nalle 80cm 3,15€ (yökkäri) |
Samainen t-paita löytyy myös pienemmästä koosta; se on eka vaate, jonka pojulle hankin <3 (Topi 3kk) |
98cm hattu sopii ihan täydellisesti eli koot tosiaan mättävät. |
H&M ja Lindex täytyi tietenkin kiertää TAAS läpi ja oih… mitä löytöjä!!
H&M Sukkia Topille ja (toivottavasti joskus) tulevalle vauvalle 1€/kpl (ale) |
H&M Tikruhaalarit 86cm 12,95€/2kpl |
Lindex Body 80cm 4,50€ (ale) ja Housut 74cm 5€ (ale) |
Lindex Peruspökät 86cm 6,90€ |
Nettikirpparilla teinkin sitten helmi-löydön! IHANA Name It tähtipipo. Koko on 52cm muistaakseni, mutta tosi sopiva kyllä hassukalloiselle Topille syksyllä. Pipo on uusi ja maksoi vain 7€. (Sopii hyvin esimerkiksi uuden Reiman haalarin kanssa!)
Postissa saapui myös kiitoksena muutama lahjakortti! Valitsin 10€ makuuniin, 10€ H&M:ään ja 10€ KappAhliin.
Muistathan osallistua kyseisen H&M-lahjakortin arvontaan!! Klikkaa mukaan blogin sivupalkista. |
Tarkoituksena oli kirjoittaa pieni pätkä siitä kuinka iso poika Topi on ja kuinka meidän perheessä ei ole enää pientä vauvaa. PIENI pätkä. Ja sen jälkeen puhua enemmän vauvakuumeesta. Noh, tästä tekstistä tulee aika pitkä, koska en ole edes aloittanut vauvakuumeesta puhumista.
Joten.. VAUVAKUUMEESTA —>
Pitkäänhän yrittämisen aloittamisen jälkeen tuo kuume oli todella todella paha! Olo oli epätoivoinen, jokainen pallomaha toi katkeran olon ja tuntui, että kuolen sisältä, jos en kohta ole raskaana. Hieman hullua, mutta kun se kuume iskee, sille ei oikein voi mitään.
Lupasin viime tekstini (Lue: Vauvakuumetta) jälkeen, että lopetan stressaamisen ja yritän relata. Liika yrittäminen ja vouhkaaminen voi olla este raskautumiselle. Pikkuhiljaa pakottava tarve vauvan saamiseen hiipui ja tunsin oloni rentoutuneeksi. (Tosin joskus, kun pitelen kaupassa minikokoisia pöksyjä, saattaa hetkeksi syttyä pieni kaipuun tunne sisälläni…)
Haluan edelleen toisen vauvan ja haluaisin olla raskaana. Mutta kiire ei ole. Aion viettää kesän rennosti ja nautiskellen lämpimistä säistä, syksyllä sitten hakeudun lääkärin puheille, jos ei ole tärpännyt.
Topista on ollut niin paljon seuraa ja meillä on ollut todella mukavaa yhdessä. Tavallaan en voisi kuvitella tähän tilanteeseen järjetöntä väsymystä, mahdollista oksentamista tai muita kipuja. Ei haittaa nauttia hetki kesästä perheen kanssa ilman vaivoja.
Joskus mietin, että jos raskautuminen olisi helppoa ja sen voisi yksinkertaisesti suunnitella, olisin ollut Topin kanssa kahdestaan paljon pidempään. (Niin joo – S:a unohtamatta! 😉 Olisin antanut esikoisen nauttia etuoikeudestaan ainoana lapsena ja vanhempien silmäteränä. Totuushan on, että kaksi lasta ei voi saada yhtä paljon henkilökohtaista huomiota kuin yksi.
Mutta minulle raskautuminen ei ole helppoa ja en halua ottaa riskejä. Annetaan sille mahdollisuus heti alussa ja ehkä vielä joku päivä tikkuun piirtyy kaksi viivaa.
Tämän hetken pääasia on se, että en tunne katkeruutta tai pakottavaa hullua tarvetta mihinkään.
Olen onnellinen ja tyytyväinen juuri näin. Tulevaisuutta odotellessa!
Ehkä siellä jossakin; meidänkin haikara odottaa oikeaa hetkeä <3 |
PAKKO laittaa, kun tuli vastaan… Ihanku pieni ISO Topi! |
Ps. Tästä nyt ainakin tuli vauvakuume… Note To Self; Älä googleta vauvakuume. |
Kommentit (6)
Meillä saa vaikka pommi räjähtää vieressä eikä Niilo siihen herää. Hymyssä suin vasta kun on valmis heräämään, ottaa itse tutin pois suusta ja heittää lattialle, siitä tietää, että ollaan oikeasti hereillä eikä enää väsytä. 🙂
Voi miten suloinen hymypoika! 🙂
Kiitos <3 🙂
Meillä on noi lindexin vaaleensiniset (vaiko turkoosit? miten vain!) housut ja ne haalistu tosi nopeesti. 🙁
Mutta siis, jaksan joka päivä taivastella sitä miten iso meidän vauva on. Hän on vasta sen reilu 6kk, mutta kun hän handlaa jo istumisen, ryömimisen, konttauksen ja ensimmäinen sanakin on jo kuultu niin kyllä sitä äitillä meinaa itku tulla. Niin ne vaan kasvaa. <3
No niiin kasvaa <3
Mä en tiiä miks, mutta meillä ei vauvanvaatteet haalistu eikä nukkaannu yleensä ollenkaan … :0
Meillä vaihtelee häiritseekö äänet yöllä 🙂