Tiedättekö mimmosta aikaa kesä on? NO KIIREISTÄ. Ärsyttää, kun ei meinaa ehtiä paneutamaan tähän blogiin niin täysillä kun haluaisi. Olisi monta postausta tekemättä hoitolaukusta, kodista, mieltä askarruttavista asioista, vauvakuumeesta ja unelmista. Ja lista jatkuu kiinaan asti.. Valitettavasti joudun tyytymään visuaalisiin postauksiin, koska iltaisin aivot ovat lepotilassa ja ajatukset tökkii.
Tällä kertaa ajattelin tehdä huikean pitkän kuvapostauksen. Olen muutaman päivän napsinut erilaisia kuvia. Kerrankin päätin, että nämä kuvat eivät ole täynnä täydellisiä asetelmia eikä valotukseltaan oikeita. Löytyy hienoja, huonoja, hauskoja, tärähtäneitä ja muuten vaan tavallisia otoksia.
Kuvat on napsittu kännykällä nopeasti ja jotkut huolella. Tiedossa materiaalia kesäpuuhista, ostoksista ja kotona hengailusta.
Pakko hehkuttaa, että tämän kuluneen viikon ehdoton juttu on ollut uusi ystävyys. Todella tuore sellainen ja tutustumme vasta. On jännittävää oppia tuntemaan toinen ja huomata, että olemme loppujen lopuksi kovin samanlaisia. En tiedä hänestä, mutta itse olen viihtynyt. Tuntuu kuin olisimme tunteneet vuosikausia. En ala lepertelemään enempää, koska sovimme, ettei tästä tule sokerisiirappi ystävyys. Se ei sovi meille kummallekaan.
KUVIIN —> (Kuvia ei ole vesileimattu ja jos joku idiootti kehtaa ne mennä kopioimaan niin ei kunniankukko laula!)
Eihän sitä huomaa, että tuo hattu on oikeasti tytöille tarkoitettu? 😉
Topi kurottelee nykyään tosi usein rattaissa tutkiakseen renkaita.. valjaat käyttöön varmuudeksi.
Mummo osti Topille uuden _ihanasti_ soivan lelun..
Rantapoika muumi-uikkareissa.
Hetken maltto paikallaan..
… kunnes viiletti hiekan kimppuun.
Nakupelle, joka popsii kaiken minkä käteensä saa!
<3
Tulipas napattua hauska kuva..
Rantareissun jälkeen tuli nukuttua monta tuntia rattaissa vaippasilteen.
Miksi missään ei ole vaipanvaihto -paikkoja? Tuli taas bussipysäkillä taiteiltua sontavaipan ääressä..
Kävely tekee hyvää! Tosin noin 10 kilometriä alkaa tuntua jaloissa..
Topi on ollut levoton nukkuja ja löytyy sängystä ties mistä asennosta..
Vanha kaveri kävi kylässä ja toi Topille paketin.
Kovaa zoomailua.. ”kukahan tuokin on?”
Ne narut tais olla koko paketin hauskin juttu..
Paketista tuli pupupehmo! Tosin ne laput kiinnosti enemmän..
Kuva kesken päivällistä.
On se niin hauskaa, kun koiran perässä voi nykyään ryömiä..
Vesikipolle on jatkuvasti päästävä.. Kuvassa Topi oli päättänyt liittyä vaatteet päällä äitin suihkuhetkeen.
Kininää ilmassa.. Taitaa poju tehdä alahampaita?
Topi on oppinut sulkemaan tämän lelun luukut. Hauska katsella, kun toisella raksuttaa siellä päässä jotakin!
Ostettiin tämmönen Seppälästä.. taitaa olla vähän kuitenkin tyttömäinen?
Väliin on mahtunut yksi ihanan vilpoinen päivä. Juuri täydellinen shoppailulle!
Topi tykkää shoppailla 😀
Lindexillä laskin pojan hetkeksi lattialle ja sieltä se bongaskin itsensä peilistä – että oli kaverilla hauskaa!
Yhden päivän asukokonaisuus.
Kaikkea on ihan pakko tuijottaa, elämä on yhtäkkiä tosi mielenkiintoista.
Onpa tyylikäs pikkumies!
Topi sai maistella vauvojen riisikakkua.
Riisikakun syömisessä oli haastetta ja äiti sekä iskä sai juoda kahvinsa rauhassa. Jäälatte Caramel-siirapilla <3
Ei niin edustava äiti, mutta kattokaa tota poikaa alareunassa :DD
H&M Hattu 80cm 4,95€ ja Hihattomat 92cm 7,95€/2kpl
H&M Yökkäri 92cm 12,95€ (Samu halus)
H&M T-paita 92cm 5€ ale
H&M Fleecetakki 86cm 7,95€
Lindex Housut 56cm 5€/kpl ale ja Kuolahuivi 2,50€ ale
Lindex Haalari 50cm 5€ ale
Shoppailupäivän saldo…
Topille vaatteita.
JOS JOSKUS tärppää, niin tulevalle vauvalle vaatteita.
KappAhl Sukkia 16/18 ja 19/20 2,50€/2kpl pkt ale
KappAhl Body 86cm 4,50€ ale
KappAhl 86/92cm 6€ ale
KappAhl Sateenvarjo 4,50€ ale
H&M Fleece 3,95€
H&M Tossut 19/20 3€ ale ja Paita 92cm 5€ ale
Stocka Vetoketjullinen + Napillinen Takki 11,50€ ale
Lindex 80cm ja 74cm Housut 3€/kpl ale
Lindex Oloasu 86cm 7,50€ ale
KappAhl Tapiola poistomyynti … KAIKKI -50%
KappAhl Newbie-housut 50cm 4,50€ ale
KappAhl Newbie-housut 56cm 5€ ale
KappAhl Newbie-body 50cm 4,50€ ale
KappAhl Newbie-housut 50cm 5€ ale
KappAhl Newbie-body 50cm 4,50€ ale
KappAhl Housut 50cm 5€ ale
Lindex Housut 50cm 4,50€ ale
KappAhl Jumpsuit 56cm 7,50€ ale
Lindex Housut 50cm 4,50€ ale ja Body 44cm 4,50€ ale
H&M Paita M 14,95€
H&M Paita 38 9,95€
Prisma 2,75€/kpl ale
Prisma Taulu 9,95€ ale
Taulu on kyllä menossa seinälle.
Lindex 2€/kpl ale
Lindex T-paita M 7,50€ ale
Lindex Toppi M 7,50€ ale
Lindex Yöpaita M 4,50€ ale
Tämä haukuttiin Facebookin ÄITYLIT ryhmässä ja oli pakko testata.
Enpäs osta toiste…
Sitten tarvitsen lukijoiden apua!! Otin nämä paidat kaupasta umpimähkään, koska Topi alko ilmottaa kyllästyvänsä totaalisesti. Nappasin teitä varten nämä posetus kuvat (ilman meikkiä), koska haluan kuulla mielipiteenne? Kaappiin vai palautus??
H&M Legginsit M 12,95€
Tykästyin legginseihin!
NYT NUKKUMAAN. Huomenna on tapahtumarikas päivä ja kaikkea jännittävää tiedossa! Kello on sata ja Topi vinkuu vähän väliä..
— — —
LOPPUUN mainos! Käypä arvaamassa ostosten loppusumma Babiator. -BLOGISSA ja voita lahjakortti.
PPS. Voiko joku kertoa MISSÄ saan arvottua tuon oman arvonnan helposti vai pitääkö askarrella? 🙂
Kommentit (15)
Anonymous
Oi miten suloinen poika sulla on ja niin ihanasti puettu <3! Mulla 11 kk vanha tytär ja kuumeilen kanssa toisesta :)! Onnea teille myös yritykseen! Ja pidä paidat tosi kivoja :)!
tansku
ei se puku minust yhtään tyttömäinen ole 🙂 ja noista paidoista mitä itselles otit niin oon sama mieltä ku pari aiempaa että keskimmäisen ehkä palauttaisin 🙂
Anette
🙂 Taidan siis palauttaa!
Riikka
Ihan hyvin voit pitää Topilla sitä pukua (tähtiä?), ei ole liian tyttömäinen :). Ihana oli se vauvan tähtibody.. täytyy käyä kattomassa jos löytys Nellin koossa semmonen, kun ens viikola pääsen Tampereelle.
Oi mikkä leggarit, mieki tahon!
Anette
Niin mä ajattelinki silti pitää 😀 Toi beesi tähtibody on aika lopussa monesta paikkaa, toivottavasti löydät kokoja! Muistaakseni isoin on 68-74?
Ja joo, tykästyin leggareihin 🙂
Anonymous
Keskimmäinen paita kauppaan ylin ja alin kaappiin 😉 ja toi jäätelö oli muute ihan peestä!! Tein kans ite
Anette
Ja joo.. hyi EN IKINÄ enää osta tota jäätelöö :S
Anette
Niin sanoit 😉
Sonja
Mä sanoin samaa! 😉
Lindiz
vaatteita ihanaa!!!! <3
Anette
😀 <3
Suuvii
Ihania kuvia ja ihania ostoksia! 🙂 mäki haluisin shoppailemaan 🙂
Anette
Eikun menoksi vaan 😉
Sonja
🙂
Anette
Kiitos 🙂 <3 Lastenvaatteet on kyllä kivoja ja näyttää ihanilta vauvojen päällä 😉
Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.
Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹
Kommentit (15)
Oi miten suloinen poika sulla on ja niin ihanasti puettu <3! Mulla 11 kk vanha tytär ja kuumeilen kanssa toisesta :)! Onnea teille myös yritykseen! Ja pidä paidat tosi kivoja :)!
ei se puku minust yhtään tyttömäinen ole 🙂 ja noista paidoista mitä itselles otit niin oon sama mieltä ku pari aiempaa että keskimmäisen ehkä palauttaisin 🙂
🙂 Taidan siis palauttaa!
Ihan hyvin voit pitää Topilla sitä pukua (tähtiä?), ei ole liian tyttömäinen :). Ihana oli se vauvan tähtibody.. täytyy käyä kattomassa jos löytys Nellin koossa semmonen, kun ens viikola pääsen Tampereelle.
Oi mikkä leggarit, mieki tahon!
Niin mä ajattelinki silti pitää 😀 Toi beesi tähtibody on aika lopussa monesta paikkaa, toivottavasti löydät kokoja! Muistaakseni isoin on 68-74?
Ja joo, tykästyin leggareihin 🙂
Keskimmäinen paita kauppaan ylin ja alin kaappiin 😉 ja toi jäätelö oli muute ihan peestä!! Tein kans ite
Ja joo.. hyi EN IKINÄ enää osta tota jäätelöö :S
Niin sanoit 😉
Mä sanoin samaa! 😉
vaatteita ihanaa!!!! <3
😀 <3
Ihania kuvia ja ihania ostoksia! 🙂 mäki haluisin shoppailemaan 🙂
Eikun menoksi vaan 😉
🙂
Kiitos 🙂 <3 Lastenvaatteet on kyllä kivoja ja näyttää ihanilta vauvojen päällä 😉
Onnea myös teille kuumeiluun!