On aika kirjoittaa alepostaus, koska joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat tosissaan rantautuneet ja parhaat vaatteet on jopa viety jo päältä!
Itse uskaltauduin lähtemään heti ensimmäisenä kauppojen aukiolopäivänä Helsinkiin ja sai kyllä huomata, että ihmisiä riitti. Aikaa oli vain rajatusti, koska itselläni oli työvuoro edessä illalla.
Vilkaisin siis ainoastaan tärkeimmät kaupat läpi nopeasti eli Lindex, H&M, KappAhl ja Polarn O. Pyret.
Olin hieman pettynyt alejen tarjontaan. Lindexillä mikään ei innostanut, KappAhlissa tarjottiin vain tyttöjen vaatteita ja H&M:n alerekki oli täynnä liian omituisia vaatteita omaan makuuni. Kelpuutin kassalle vain kolme paitaa, joista olenkin jo lisännyt kuvat Topin lipastoon!
KappAhl 86cm (Koska meiltä löytyy saman kuosin housut jo..)
KappAhl 92cm (Koska Newbie-mallisto♡)
H&M 86cm (Koska värikäs ja kivannäköinen; pakko saada!)
Popilla taas oli enemmän vaatteita tarjolla ja olisin halunnut ostaa vaikka mitä! Budjetti oli kuitenkin rajallinen, kun Tammikuun rahat oli vielä tulematta. Kotiutin silti muutaman ihanuuden siitäkin liikkeestä ja köyhdyin noin 50 euroa.
Poppia koossa 86-92cm!
Käytiin koko perhe toisena päivänä uudestaan katselemassa alen tarjontaa Isossa Omenassa. Tuli muuten vierailtua liikkeissä, joissa en yleensä käy ollenkaan! Hemtex, VeroModa jne…
Shopping Time!
Topi ja hirviöhattu. Poju on kyllä mukavaa shoppailu seuraa!
Vero Moda 10e/3kpl , ITSELLENI♡
Tähtifarkut; Seppälä. Huppupyyhe, Saippuapullo ja aappalakanat; Hemtex. Hanskat; Vero Moda.
Uudet ”farkut”, rakastuin näihin!
Ajattelin jo, että tämän enempää en jaksa eikä kiinnosta shoppailut. Päätin, että se oli sitten tässä. Piste.
Eipä mennyt kauaa, kun iski halu päästä vanhoille kulmille, jossa asuttiin yli vuosi. Uudenvuoden aattona hyppäsin siis pojun kanssa bussiin ja matkustettiin Vantaan Jumboon. Ehdottomasti paras pk-seudun kauppakeskuksista!
Jumbo ei pettänyt tälläkään kertaa ja esimerkiksi Lindexillä oli kaikkea kivaa, mitä muualla ei ole ollut. Harmi vain, että olin myöhässä ja koot alkoivat olla loppu. Ostin silti Topille yhden t-paidan, paitulin ja uuden takin. (Jos joku haluaa ostaa Kappahlin mustan toppiksen 80cm 20e spk, laittakaa viestiä!)
Lindex 92cm ja 86cm
Lindex takki 86cm
Niin törkeän hyvännäköisiä!
Näiden lisäksi ostin jotakin Name Itistä, H&Mstä, KappAhlista sekä Jesper&Juniorista.
Siinä ne nyt sitten oli. Aika hyvänmaun rajoissa olen pysynyt. Kyllä vähän houkuttelee käydä katsomassa löytyisikö vielä jotakin, mutta saa nähdä. Ollaan lähipäivät lähinnä ”nyhjötetty” kotona leikkimässä uusilla leluilla ja oppimassa uusia asioita.
Ollaan kiipeilty pöydillä…
… leikitty LIIKAA sohvaleikkejä…
… levitetty leluruoat 100000000000 kertaa pitkin yläketaa…
… seisottu ties missä; korkealla ja matalalla…
… ulkoiltu kurassa ja märässä…
… rakennettu junaratoja…
… pelleilty ja riehuttu…
… nukuttu yhteisiä päikkäreitä…
… nukuttu yhteisiä päikkäreitä eri huoneissa…
… keksitty luovia ratkaisuja, jotta äiti saa lököillä sängyssä pidempään (lelukori makkarissa)…
… katsottu antaumuksella autoja ikkunasta…
… laitettu kaikki mahdolliset tavarat laskemaan rataa pitkin…
… leikitty koiran vesikipolla ja jääty kiinni…
… uhmattu kieltoa ja leikitty vähän lisää vesikipolla…
… kiipeilty sängylle tai ainakin yritetty…
… leikitty dubloilla..
… ELI. Loppujenlopuksi ei todellakaan olla nyhjötetty, vaan vietetty ihanaa ja parasta laatuaikaa yhdessä kotosalla!
Kommentit (22)
Marrjo
Ihan hyvä määrä löytöjä kuitenkin 🙂 mä huomaan usein meneväni kurkkimaan onko jotain kivaa. Harmittaa jos ei löydy, mut vähän harmittaa myös jos löytyy 😀 meillä on ihan tarpeeks vaatetta, eli ei ole tarvetta löytää yhtään mitään. Mut välillä on niiiiin kiva kierrellä 🙂
Heisi
Kivoja löytöjä kyllä. Määkin eksyin tonne Polarniin ja voi ei mitä kaikkee kivaa sieltä löyty. Mää köyhdyin 81€, mutta vaatteita olikin 4kpl sekä yhet sukkikset ja sukkapaketti. Aivan ihania vaatteita oli kyllä alessa vielä jäljellä! <3 Tosin muualla ei sitten ollutkaan mitään kivaa vaatetta alessa. :/ Toisaaltaan hyvä niin. 😀
Tuo kotona oleminenkin on tosi tärkeetä, kun sillon voi nauttia ihan erilailla lapsesta ja sen touhuista. Ja tosiaan lapsella on hyvin aikaa opetella kaikkea uutta. 🙂 Suloinen Topi! Ja aivan ihana toi eka päivä asu-kuva! Käy niin hyvin Topille! 🙂
Anette – Operaatio Äiti.
Poppiin ei kyllä eksy niin, että lähtis tyhjin käsin 😀 Onnea siis hurahtamisesta ja otan osaa lompakon puolesta!
Kotona oleminen on tärkeetä, siksi me siellä pyritään usein olemaankin. Topi on rento, harjottelee puhumista paljon ja tuntee olonsa turvalliseksi. Ja kiitos, Topi on kyllä suloinen! Mäki tykkään paljon tosta päivän asusta tooosi paljoN!
Essi // Pieces of Miracles
Ihania löytöjä ja etenkin toi takki on kyllä kiva :)) mua vähän ketuttaa kun me sovittiin miehen kanssa että vedetään alkuvuosi säästökuurilla eli ei ostella mitään turhuuksia mitä ei tarvita.. Mila sai niin paljon vaatteita etten mitenkään voisi selittää miks mun pitäis lähtee aleista ostamaan lisää kuteita likalle 😀
Anette – Operaatio Äiti.
Toi takki on ihana!!
Mä en pystyis tommosiin sopimuksiin.. haha! Ainakaan alejen aikaan! 😀
Anonymous
Ei oo hemtexin apinat aappaa :p
Anette – Operaatio Äiti.
Siiis häh? 😀 Kaikki apinat on aappoja? 😀
Salla
iiiiihana topi ja ihanat löydöt!! <3
Anette – Operaatio Äiti.
<33 🙂
Maria
Kivoja ale löytöjä. Me kans tänään käytiin ostoksilla mutta tyhjin käsin tultiin kotiin 😀
Anette – Operaatio Äiti.
Eikö mikään miellyttänyt? 🙂 Itseä ei ainakaan oikein… :/ Sääli, kun näitä aleja odotettiin… plläh!
Janina
Ihania vaatteita ja topi<3 Niin suloinen lapsi kyllä 🙂 Meiltä kans löytyy nuo tähtifarkut, aivan ihanat 😛
Anette – Operaatio Äiti.
<3
Ne on ihanat noi housut! Kauan oon kuolannu ja nyt ostin 😀
Jessica
Ihania ale löytöjä oot kyllä tehnyt :)!
Anette – Operaatio Äiti.
Harmittaa kyllä, ettei enempää oikein tuntunut olevan kivoja missään :/ Näitä aleja kuitenki odotettiin….
Kati
Kivoja vaatteita oot löytäny! Ostin Neelalle samanlaiset vihreet tähtihousut, ensin mietin et onko ne liian poikamaiset, mut ne oli niin hienot että oli pakko ostaa! 😀
Ja voi kun Topi on sulonen kun nukkuu. Aivan ihanat ripset <3
Anette – Operaatio Äiti.
Haha, mä.mietin taas että onko liian tyttömäiset!! 😀
Topillla on törkeen hienot ripset! Niistä vois olla vähän jopa kade!
watels
Tosi kivoja kuvia ja ihanan paljon jaksat heilua kameran kanssa! 🙂
Anette – Operaatio Äiti.
Tottakai jaksan! 🙂 Se on itellle tärkeetä! 🙂
Meeri
Ihania löytöjä !! Rakastuin varsinkin noihin viiksilegginsseihi ja tähtifarkkuihin. :3 ja muutenkin tosi ihania kuvia Topista ja mukava ja kiinnostava postaus !! 🙂
Anette – Operaatio Äiti.
Mäki rakastuin niihin! Ne oli must have -listalla! 😀
Kiva,että.tykkäsit postauksesta ja kiitos kommentista! 🙂
Anette – Operaatio Äiti.
Joo onhan niit hyvä määrä. Ei liikaa eikä liian vähän. SIlti olis tehnyt mieli ostaa vähän enemmäN 😀
Kiertyly on kyllä parasta. Ei sitä itsekkään tule läheskään aina ostettua, kun käydään vilkuilemassa tarjontaa! 🙂
Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.
Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹