Tämä postaus on täynnä valitusta eikä se ole parhaimpia tuotoksiani. Joskus on vain pakko päästä sanomaan ääneen, kun joku asia vaivaa.
Tuntuu, että tällä hetkellä kaikki epäonnistuu. Pitkään sujuikin ihan hyvin. Tiedän, ettei aina voi olla onnistumisen putkia, mutta silti…
Harmittaa esimerkiksi se, että sieltähän ne menkat taas tulivat. Ei sikäli yllätys, koska kierto venyi jo näin pitkäksi. Turhauttavinta tässä ehkä oli se, että jouduin aloittamaan taas keltarauhashormonin. Kroppa ei vaan halua toimia itse.. mikä tehtävässään epäonnistunut tapaus!
Tämän lisäksi tottakai laihdutus ei toimi. Lääkekuuri nostaa taas lukemia ja turvotus lisääntyy. Turha toivoakaan onnistuvansa tässäkään asiassa niin kauan, kun syön tuota hormonia.
Lääke aiheuttaa myös väsymystä ja saamattomuutta. Tuntuu, ettei jaksa mitään. Ärsyttää, että olen nukahtanut lattialle kesken vatsalihasten tekemisen ja sohvalle, kun Topi on leikkinyt vieressä. Turhauttaa, ettei illalla jaksa nousta sohvalta hakemaan leipää tai edes lasillista vettä.
Olen epäonnistunut myös syömisien ja ruoanlaiton suhteen. Paska mutsi on syöttänyt lapselleen vähän aikaa purkkiruokia, kun kokkaaminen on venynyt myöhälle tai jäänyt välistä. Monesti tulee syötyä itse huonosti päivisin. Aamulla väsyttää, päivällä väsyttää.. iltapäivällä pakko syödä ja illalla taas väsyttää. Olen siis laiminlyönyt terveyttäni.
Plääh. Lista on oikeasti pitkä. Tuntuu, että liian moni asia tökkii. Juuri oma terveys, vireystila, jaksaminen, kroppa…
Ehkä nämäkin asiat vain liittyvät niihin hormoneihin. Kaikki tuntuu vaikeammalta, koska päässä flippaa kuurin takia. Ainakin päättelen näin. Kyllähän se käy järkeenkin? Vai?
On tietty niitä muitakin syitä, joiden takia stressaa. Konkreettisia juttuja eikä vain ajatuksia sekä tuntemuksia. Asioita, joita ei vain saa pois lopettamalla jonkun lääkekuurin.
Topillahan on esimerkiksi kehittymässä ongelma maidon suhteen. Alkuun oireet olivat lieviä ja suurinosa maitotuotteista sopi. Nyt ruoka-aine kerrallaan olen joutunut toteamaan, ettei tämäkään sovi enää. Hetki sitten juusto, kerma ruoassa tai vastaava pieni sopi ihan hyvin. Ei sovi enää.
Tänään Topi sai majoneesia, joka sisältää kananmunaa. Se osa, joka kosketti ihoa, aiheutti heti reaktion; punainen ihottuma.
Pelottaa, että mihin tässä ollaan menossa allergian kanssa? Paheneeko tämä tästä vielä kovinkin? Olenko nyt kuitenkin tehnyt itse jotakin väärin tämän suhteen?
Sanotaanko, että nyt on tosiaan taas sellainen kausi, että kaikki harmittaa. Väsyttää kirjoittaa tänne blogiinkaan, koska varmaan vaan valittaisin. Enkä halua tästä mitään vikinä blogia. Vaikka joskus ärsyttääkin, ei se tarkoita sitä, että sitä kuuluu tuoda asia esille jatkuvasti.
Onneksi tiedän, että varmaan viikon sisällä puolet postauksen alkupäässä mainituista asioista helpottaa. Tiedän, että välillä pitää mennä huonommin, jotta hetken päästä kaikki voi taas olla hyvin.
Kirjoitin joskus aikaisemmin jo ihan samantapaisen postauksen. Silloin kaikki tuntui aika kurjalta ja olin varma, että pian helpottaa. Niin helpottikin, kunnes nyt taas tökkii. Tällaista tämä elämä vain on.
Kiitos, että sain vähän jakaa tuntemuksiani tietäen, että joku ne lukee ja mahdollisesti vähän välittää. Vaikka tämä blogi onkin itselleni eräänlainen päiväkirja, niin kyllä tämä on myös tärkeä vertaistuki.
Anteeksi, että kirjoitin tökerösti tämän postauksen. Kuten sanoin; oli vain pakottava tarve puhua 🙂
Ettei tekstistä jää vain kurja olo, niin laitan loppuun muutaman hyvänmielen -kuvan!
Iloinen lapsi on parhautta! <3 |
Aurinkoiset talvipäivät, oih! |
Topi syö taas puuroa marjojen kera. Jes! Parasta, kun pakastin on täynnä Suomen luonnosta kerättyjä marjoja! |
Yhtenä iltapäivänä poju suostui nukkumaan hetken kainalossa… ihana tunne! |
Busimatkat/rattailut sujuu nykyään hyvin ja Topi kiukuttelee aina vain vähemmän! |
Topissa on virtaa, kun pienessä kylässä. Oikeastaan aika harvoin arkisin on edes aikaa murehtia. Onneksi! |
Kommentit (46)
<3
Erityisen hieno kuva tuo, missä Topiin osuu ikkunan valo ja hänellä on tutti suussa. Tuo kuva on jostain syystä välähdellyt aina välillä päässäni 🙂
Ihanaa, että kommentoit juuri mulle sitten 🙂 Musta tuntuu tosi kivalle saada tällaisia kommentteja. Ne tuo iloa päivään!
Kiva myös kuulla, että seuraat blogia! Tekis mieli kiittää kaikesta mitä tossa kommentissa sanot… 🙂
Lupaan kirjoittaa rohkeasti ja rehellisesti. Varmasti.
En ole koskaan kommentoinut mihinkään blogiin, mutta nyt jostain syystä tuntui siltä, että pitää kommentoida. Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja vaikka olen sinua lähes kymmenen vuotta vanhempi, niin ajoittain tunnut käsittelevän asioita paljon kypsemmin kuin minä (minulla siis Topia muutaman kuukauden nuorempi poika). Sen vain halusin sanoa, että Topi on ihana pikkuherra ja sinä Anette olet hyvä äiti. Kirjoita jatkossakin rohkeasti ja rehellisesti kuten tähänkin asti, olet monelle lukijalle varmasti tärkeä vertaistuki.
Tsemppiä Anette, laitoin sulle taas sähköpostia 🙂
Kiitos 🙂 Vastailen…
Varmasti noi sun syömät hormonit vaikuttaa myös nupin toimintaan. Koita jaksaa! Toivottavasti helpottaa pian, sekä sulla että Topilla oireilut 🙂
Vo kyllä olla :/ Mietinki että vois varmaan vaihtaa ne…
Pitää varata lääkäri!!
Mistä tuo pingviinitakki/puku on? Ihana! ♥
Se on haalari 🙂 Ostin sen kirpparilta. Ei saa enää mistään 🙁 Merkki on Freedog.
Tsemppiä! Onneks sulla on Topi, joka piristää päivää. 🙂
Kiitos!
Ja Topi on <3
Pakkasella iho kuivuu normaalia enemmän ja ärsyyntyy tietyistä ruoka-aineista helpommin. Meillä lehahtaa ihan punaiseksi posket ja leuka jos syö munia tai tomaattia, mut oon silti sitkeesti niitä tarjonnut kun ihottuma on paikallista ja eikä leviä mihinkään. Eikä oo tullut suolisto-oireita. Tsemppiä arkeen ja seuraavaan kiertoon, toivottavasti tärppää 🙂
Toi on kyllä totta! Topilla vaan tulee ne suolisto oireetkin 🙁
Viimeksi jogurttikokeilun jälkeen kakkasi 1.5vrk vettä 🙁
Kananmunasta ei ole sellaista vielä tullut… Mutta maitoa en ainakaan tarjoa, pitää munaa kokeilla uudelleen 🙂
Niin ja tämä linkki jäi vielä laittamatta edelliseen kommenttiin! http://icebb.net/tag/maca-vaikutukset/ Tuossa on vielä enemmän eritelty vaikutuksia naisilla. 🙂
Hei, oletko kokeillut syödä maca-jauhetta? Itselläni meni kierto sekaisin tuossa joulun tienoilla kun menkkoja ei kuulutkaan ja en tiedä oliko vain hyvä sattuma, mutta heti kun aloin syömään tuota macaa, menkat palasivat takaisin. Ennen raskautta söin hormooneita jotta sain vuotoa aikaseksi, mutta synnytyksen jälkeen kaikki palautui ennalleen ja ensimmäistä kertaa vuosiin pärjäsin ilman hormoneita. Jouluna oli nyt ensimmäinen kerta synnytyksen kun jotain häiriötä tuli. Nyt syön tuota macaa ja kattelen, että josko sillä sai kierron taas kohilleen. 🙂 (Maistuu muuten aikas pahalle, mutta oon yrittänyt ajatella että kaikki mikä maistuu pahalle, yleensä toimii… :D)
Täältä voit lukea macasta jos kiinnostaapi: http://www.superfoodit.com/maca.html
Maca on tuttu tavara 🙂
En tosin sitä nyt ole syönyt, kun sen tarkoitus on tasoittaa kiertoja ja sen homman tekee jo tuo hormoni kuuri. Mies kyllä syö, koska miehillehän siitä on se isompi hyöty lasten saannin kannalta! 🙂
VItsit mikä ilme Topilla tuossa bussikuvassa.. 🙂 Ihana! 🙂 Välillä tulee tuollaisia huonompia kausia, jolloin tuntuu ettei mikään suju. Itse olen ainakin liittänyt ne täysin hormooneihin. Ja itselle pelkät minipillerit aiheuttivat tuollaisen, niissähän on myös keltarauhashormoonia, mutta jonkin ajan päästä se meni ohi, vaikka pillereitä syön edelleen. Toivon kyllä niin kovasti tärppiä teille.
Ja toivottavasti Topi pääsisi allergiatesteihin ja saisi selvyyden noihin iho-oireisiin. Varmasti ruokavalio asiatkin helpottuvat, kun pääsee kiinni siitä, mitkä allergisoivat ja mitkä ei. Tsemppiä!
Se on yks söpöimmistä kuvista, joita varmaan oon ottanu 🙂 <3
Joo hyi, minipillerit! Mulla oli tätä samaa jo sillon, mutta lievempänä. Väsymys löyty myös…
Testit olis kyllä hyvät ja tarpeellinen tehdä. Tietäis onko kyse allergiasta vai vaan pelkästä herkkyydestä joka menisi siedättämällä ohitse..
Meillä Sisulle tuli maito- ja kananmuna-allergia vasta n. 1.5-vuoden ikäisenä. Tai silloin alkoi enemmän oireilemaan, hänellä oli pahin oire kovat vatsakivut ja paha ummetus. Jätettiin maito pois kokeeksi 2kk ajaksi (lääkärin suosituksesta) niin vatsakivut hellittivät, mutta ummetus jatkui (ei tehnyt kuitenkaan kipeetä). Tämän jälkeen oli tarkoitus alkaa kokeilemaan maitoa laktoosittomina hapanmaitotuotteina, esim. viilit ja muut. Sopivat yleensä parhaiten jos ongelmia. No sitten Sisulle tulikin kauttaaltaan ihottumaa kokeiluista ja vatsakivutkin palasivat. Jätettiin sitten maito lähes kokonaan pois, välillä nyt sai jostain, ei oltu niin tarkkoja. Ummetus kuitenkin jatkui, joten lääkäri ehdotti että jätetään kananmuna ja maito kokonaan pois, kun lisäksi ihottumaa tuli välillä vaikka maitoa ei olisi saanut. No vähän on ehkä auttanut ummetukseen, iho-oireet lähtivät ja kananmuna kokeilut tekevät nyt iho-oireita kyllä. Kananmuna ei tee kuitenkaan pahempia oireita niin saa sitä välillä syödä. Nyt pitäisikin varata allergialääkäri taas, että miten nyt jatkettaisiin ja hoitokin alkaa elokuussa ja sinne tarvii lääkärintodistuket allergioista joka tapauksessa. Sisuhan tulee huhtikuussa 4-vuotta jo, eli on tässä hetki selviteltykin jo allergioita. Voimalla alkoi allergiat jo vauvana heti ja jatkuu edelleen 1v8kk ikäisenä.
Zemppiä fiiliksiin <3, varmasti lääkkeet vaikuttavat mielialaan heittelevästi :/
Tavallaan jännä että allergioillekaan ei ole mitään yhtä selkeää juttua vaan jokaisen allergiat on tosi yksilöllisiä. Jonka takia vertailu on hankalaa…
Mutta suuntaa antavaa kokemuksien jakaminen on! Kiitos siis kun kerroit tuosta teidän tilanteesta 🙂 Vaikka ei se nyt kovin kiva siellä ole :/
Ja kiitos zempeistä! Eiköhän tämä taas tästä! 🙂
meillä odotettiin loppujen lopuksi lähes 10 vuotta lasta! eli revi siitä äläkä itke vuoden jälkeen. ekana viisi vuotta lapsettomuushoitoja (IVF)ISCS ja ikinä ei alkio kiinnittynyt. Sitten jatkettiin adoptioprosessilla (kotimaan), joten kaikki on niin suhteellista
onnellisen Onnin äiti
Hei jee mitkä kirjotusvirheet 😀
No eihän sitä voikaan tietää miltä 10 vuoden lapsettomuua tuntuu… mutta jos oikeasti asia vaivaa npkn paljon, en suosittele lukemaan sitten blogeja, joissa asiasta puhutaan :/
Vaikka ihminen menettäisi lapsensa ja olisi maailman musertama niin olisiko oikein kiukutella niille joilla lapsi on? Tai siis yritän sanoa, että ihmisten surut on henkilökohtaisia! Oikeasti.
Niin ja kysymykseen vastaus: Käytän siis Primoluttia!
Meillä kaikilla on omat surumme ja murheemme. Mutta aika harva meistä varmaankin tietää, miltä tuntuu 10 vuoden lapsettomuus. Siitä vinkkelistä katsottuna aika moni asia tuntuu varmasti suhteellisen pieneltä.
Seriously? Herttilei näitä anonyymejä! Helppo huudella anona 😀
Mitä lääkettä käytät Anette?
”Kun saa ensimmäisen lapsen, niin koskaan ei tule vastaan enää suruja”. Anonyymi nyt ei ihan ajatellut tekstiänsä loppuun asti.. Harmittaa, kun toiset ottavat nokkiinsa toisten surusta. Eipä tosiaan olisi vaikuttanut kenenkään lapsettomuuteen, jos Anette ei olisi kirjoittanut tätä postausta.
Ei millään pahalla mutta todella asiattomasti sanottu. En ymmärrä yhtään näitä tällaisia kommentteja.
Kiellätkö tosissasi toista ihmistä suremasta itselle vaikeita paikkoja, koska sinulla sattui asiat nyt olemaan huonommin? Tarkoittaako, että vain sinä olet oikeutettu suruun? Mitä se on sinulta pois jos suren?
Olen todella pahoillani, että teillä otti aikaa saada lapsi. Mutta en todellakaan silti kiellä omia tunteitani.
Oma suru ei koskaan ole loukkaus toista koskaan. Toivottavasti ymmärrät sen vielä.
Ja ihanaa, että teille lapsi siunaantui, oikeasti 🙂
Hei! Jos yhtään lohduttaa niin melkein aina maito- ja muna-allergia kulkevat käsi kädessä joten ei välttämättä tarkoita, että Topi olisi monille ruoka-aineille allerginen, niin se vaan yleensä menee 🙂
Aijaa!! Enpäs tiennytkään… 🙂 No kiitos, tämä tieto helpotti!
Voi ei. Inhottavia allergiat :/ jospa nämä lisääntyvät aurinkoiset talvipäivät piristäis sua! ♥
Kyllä ne piristää!! Juuri tuo aurinko on ihana <3 Ja pakkanen! Nautin!
Sainki neuvola ajan allergioiden suhteen… päääsee homma etenemään 🙂
http://heszku.blogspot.com/ tuossa 🙂 Ihania lasten kuvia sulla 🙂
Kiitos… hoidan asian kun pääsen koneelle 🙂
Voi ♥ Tää aikakin varmasti vaikuttaa asiaan, yhtäkkiä tuleekin talvi ja kamalat pakkaset.. Mutta niinkuin sanoit, niin elämä ei voi olla yhtä tanssia ja riemuja, välillä täytyy vähän kaatuakin ja kun muistaa miten noustaan niin tanssi voi taas jatkua. Heh, voimia arkeen ♥
Sit taas tuntuu, että lumi ja pakkanen on ihana ihana juttu!! Mua ainakin piristää tosi paljon verrattuna siihen edelliseen pimeyteen. Hyi. 😀
Eiköhän tää tästä.. mukava ilta tiedossa, saa rentoutua 🙂
Kyllä se siitä. 🙂 <3
Voi, tuo Topin allergia ei kyllä ole kiva. :/ Jokohan pääsisi laajempiinkin allergiatesteihin?
Niinpä <3
Varasin ainakin neuvolaan ajan.. katotaan miten tää etenee! 🙂
Tsemppiä huonoihin hetkiin <3 Toi on varmasti niin rasittavaa et joutuu syömään lääkettä mikä tuo hirveesti kaikkia oireita 🙁 Ja ei oo kyllä kivaa et Topilla tulee vaan lisää ruoka-aineita mitä ei kestä 🙁 Mun serkku pysty pienenä siis alle 3v syömään vaan riisikakkua ja valkostanäkkäriä.. mut nyt ku se on jo 15v ni sil ei oo mitää allergioita 🙂 aika usein alle 3vuotiaan allergiat saattaa parantua, toivottavasti Topin kohdalla käy niin! 🙂
Ihania kuvia <3 Koita kestää, toivottavasti pian tulee taas hyvän kausi! 🙂
Kiitos <3
Vihaan kyllä tota lääkettä. Argh. Tekee mieli lopettaa koko vauvan yritys juuri tuon kyseisen riesan takia.
Uskon, että Topin kohdalla on kyse ohimenevästä vaivasta. Eiköhän ne allergiat jossain vaiheessa helpota 🙂
Ja kyllä mä kestän! 😉
Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin 🙂 Unohdat muut murheet ja nautit niistä hyvistä asioista joita tapahtuu. Vaikka helpommin se on sanottu kuin tehty..
Niinhän siinä tuppaa käymään onneks 🙂
Nyt tarvittais jtn oikeen överi piristävää 😀 Ei vaan täytyy vaan elää hetkessä eikä märehtiä koko ajan turhuuksia.
Koita saada sun ruokailu kuntoon, se voi olla yksi todella iso syy väsymykseen ja siihenkin että kroppa ei toimi kunnolla. 🙂 Se ei oo helppoa tiedän sen itsekkin kun olen jo vuoden opetellut syömään 5xpäivä. Mulla ongelmana ei oo herkut tms, syön terveellisesti mutta kun tuntuu etten koskaan tunne nälkää niin jätän aterioita välistä. Mutta kyllä sen huomaa kun syö hyvin ja monipuolisesti, pääkin pysyy paremmin mukana kun sekin on hyvin ravittu. 🙂
Voi olla… tuntuu, ettei mikään vaan nykyään maistu. Maha tuntuu täydeltä. Eikä maistu herkutkaan ollenkaan, vaikka yleensä sokeria tekee mieli koko ajan :/
Tuntuu vaan niin inhottavalta toi kilomäärä mitä on kerääntynyt. Kai se vie ruokahalua :/
Paljon jaksamisia! <3 Kyllä se pian helpottaa 🙂
Kiitos! Tänään oli jo paljon parempi päivä 🙂