”Mitä valitat, lapsesi on unelma! En voi ymmärtää, miksi jotkut valittavat, vaikka muilla on paljon vaikeampaa. Turha valittaa noin pienestä. Ärsyttää ihmiset, jotka pääsevät helpolla eikä sekään kelpaa.”
Niin. Helpon lapsen kirous. Mikä on helppo lapsi? Mitä helppous tarkoittaa?
Aika usein kuulee puhuttavan siitä, että ihmiset haluavat antaa väärän kuvan elämästään. Esitetään vahvempaa, näytellään viisasta ja pidetään oma julkisuuskuva puhtaana. Harvoin myönnetään virheitä tai sitä, että jokin asia ei vain toimi.
Olen aina vannonut tämän blogin kanssa, että en mene siihen naurettavaan totuuden muokkailuun mukaan. Olen aina halunnut kertoa rehellisesti sen, mitä tässä päässä käyn läpi ja mitä meidän seinien sisällä aidosti tapahtuu. On tietenkin tietyt rajat, PAKKO OLLA. En silti valehtelemaan lähde tai sitä totuutta muokkaamaan.
Kun sanon, että omistan helpon lapsen niin oikeastaan tarkoitan sitä. Tiedän, että meillä asiat sujuvat luvattoman kepeästi ja päivät ovat aika perus pullaa. Tiedän, että Topi on elämästään suurimman osan ollut rauhaisa ja hiljainen kaveri, johon on helppo ottaa kontaktia. Tämä ei ole oman elämäni tai egoni pönkitystä, jollaisena se herkästi otetaan. Se, että joku pääsee jossakin asiassa helpolla tarkoittaa usein automaattisesti sitä, että olet valehteleva raukka. Turhauttavaa.
Olihan meillä starttimme tähän maailmaan. Ei ollut helppoa ei. Ensimmäiset kolme kuukautta meni itkujen ja raivojen kanssa. Kukapa ei huutaisi, kun mahaan koskee 24/7? Muistan vain ne päivät ja yöt, jotka kirjaimellisesti kävelin ympyrää alakerrassa vauva sylissä. Vauva, joka kaikesta huolimatta huusi. Muistan kuinka en voinut minuuttia pidempään istua sohvalla, koska se sydäntä raastava huuto alkoi samantien. Muistan sen, kun piti valita kuunteleeko itkua vai kestääkö järkyttävää nälkää, kun kaikkeen ei vain pystynyt samaan aikaan.
Muistan myös sen aamun, kun heräsin useamman tunnin unien jälkeen siihen, että vieressä naureskeli iloinen vauva sen rääkyvän ’monsterin’ sijasta. Onnellinen lapsi kirkkaiden silmien ja pienen hymyn kera. Siitä se ”helppous” sitten taisi alkaa. Topi alkoi nukkumaan, Topi alkoi viihtymään. Pieniä mutkia on osunut matkan varrelle, mutta aika mukavaa on tuosta hetkestä lähtien ollut.
No, mitä tarkoitan helpolla? Miten sen määritän?
Meillä mennään lähes 95% kerroista nukkumaan ongelmitta. Topi jää sänkyynsä illalla ja nukkuu pitkät hyvät yöunet. Ilta kahdeksasta aamu kymmeneen on sellainen perus määrä. Näiden päälle iltapäivällä 2-3 tunnin päikkärit. Välissä ruokailut, jotka sujuvat helposti myös. Harvemmin tulee sotkuja, melkein kaikki ruoka kelpaa ja pöydässä jaksetaan istua kivasti.
Luonteeltaan Topi on itsenäinen, rauhallinen ja oman tiensä kulkija. Päivisin voi olla, että en edes saa koko ajan leikkiä pojan kanssa, koska hän haluaa olla rauhassa. Tulee tehtyä paljon omiakin juttuja, koska Topi istuu lelufarminsa ääressä muutaman tunnin kepeästi. En oikeastaan edes tiedä miltä tuntuu, kun joku roikkuu lahkeessa tai tekee tuhojaan jatkuvalla mitalla. Tottakai lähestyvä uhma on vaikuttanut pojan tahtoon ja niitä raivareitakin tulee. Ne tosin kestävät oikeasti valehtelematta 15 sekuntia ja sitten jatkuu touhut. Kieltoja kuunnellaan, niistä opitaan ja sitten tehdään pahojen sijasta jotakin sallittua.
Vaatteiden vaihto on kivaa. On hauska auttaa äitiä etsimään oikeat paikat käsille ja jaloille. Hampaiden pesu on hupaisaa. On kivaa harjata ja päristellä harjan kanssa. Vaipan vaihto on hauskaa. On huvittavaa, kun äiti nyrpistelee nenäänsä. Ulkoilu on mahtavaa. On innostavaa rymytä menemään iskän kanssa.
Iloisuus, avoimuus ja sosiaalisuus. Hymyt, nauru ja höpinä. Innostuneisuus, uudet kivat asiat ja lapsen riemu. Ne ovat aika usein osana meidän päivää tai oikeastaan suurinosa päivistä koostuu näistä.
Kuulostaako helpolta? Sitä se on, myönnän…
Entä sitten, kun sattuu se päivä, ettei mikään suju? Entä sitten, kun sattuu se yö, että Topi vaan känisee? Se ilta, kun kaveri huutaa kaksi tuntia, kun ei suostu menemään nukkumaan? Entä se aamu, jolloin päätetäänkin tehdä pientä jäynää koko ajan? Eikö minulla olekaan oikeutta silloin valittaa turhautumistani, koska yleensä ’pääsen niin helpolla’? Enkö ole oikeutettu olemaan väsynyt, jos väliaikaisesti tökkii? Onko se minulle ”ihan oikein”, että meilläkin on joskus hankalaa?
Koska, näitäkin hetkiä sattuu kohdille. Ei tämä elämä mitään vaaleanpunaista hattaraakaan ole. Ei todellakaan! Topi osaa olla myös hankala, kun sille päälle sattuu. Ei ehkä niin isossa mittakaavassa, ei ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla. Hankala kuitenkin.
Ja tiedättekö mitä! En todellakaan ala pyytelemään anteeksi sitä, että silloin valitan. Vaikka meillä kuinka helppoa olisikin normaalisti, on minulla silti oikeus väsyä näinä hetkinä. Minulla on oikeus olla turhautunut. Lopussa.
Olen aina sanonut, ettei toisten suruja ja murheita voi verrata toisiinsa. Ehkä näennäisesti asiat voivat painia eri mittakaavassa, mutta se tunne sisällä ei eroa mitenkään. Se jaksamattomuuden, voimattomuuden ja väsymyksen tunne. Se on aito fiilis, oli kyseessä kuinka iso asia tahansa.
Mielestäni jokainen on oikeutettu joskus valittamaan ja purkamaan sydäntään. Puhuminen auttaa ja se keventää taakkaa. Trust Me, puhun kokemuksesta.
Ja siksi valitan joskus, vaikka ”omistankin helpon lapsen”. En kettuillakseni, en loukatakseni toisia! Vaan, koska haluan jaksaa ne vaikeatkin hetket läpi täysijärkisenä.
Rakastan tuota lasta ikuisesti. Helppoudesta tai vaikeudesta huolimatta. Tulevaisuus saa kantaa meidän polulle mitä vaan ja aion sen kestää. Tosin… jaksaakseni aion siitä ääneen kyllä valittaa. Koska minulla on siihen yhtälainen oikeus.
Herättikö tämä teksti minkälaisia fiiliksiä?
Kommentit (53)
[…] Operaatio Äiti. -blogi: Helppo vauva, helppo elämä? […]
Sangen osuvaa. Itselläni on nyt vuoden ikäinen tyttö joka on ollut megasuperhelppo tapaus. Siis kaikki osui mitä kirjoitit pojastasi ilman sitä ekan kolmen kuukauden huutoa koska silloinkin se tyttö vain söi ja nukkui, söi ja nukkui ja sitten hereillä ollessa hymyili ja lähti hyvin varhain liikkeelle. Kaikkeen on varauduttu matkan varrella koska kaikkialta, kavereista neuvolaan saakka on varoiteltu että sitten kun sitä ja sitä tapahtuu niin sitten on rankkaa. No ei oo ollu. Silti, en minäkään mikään superihminen ole, ihan samalla lailla mä olen kiukkuinen ja väsynyt ja silloin valitan lapsenhoidon rankkuutta. Vaikken muka sais. Valitan silti, niih.
Kuulostaa niin tutulta. Meillä myös helppo tapaus. Toki nyt on enevässä määrin kiukkua havaittavissa, mutta silti on helppoa. Oon myös miettinyt tuota ihan samaa, että onko sitten oikein valittaa, kun sattuu hankalia aikoja… Oon tullu siihen tulokseen, että tottakai saan! Jokainen kokee asiat erilailla ja omat tunteet on oikeutettuja. Toinen voi pitää kitisevää lasta helppona ja toinen taas hankalana. Jokainen on yksilö. 🙂
Mun ensimmäinen tyttö oli myös helppo lapsi. Ei kitissyt turhia ja oli tyytyväinen oloonsa. Jopa mun äiti jaksoi aina ihmetellä kun valitin, että miksi ihmeessä kun lapsi on niin kiltisti. Ite olin 16vee pentu joten pienikin kiukku ja olin ihan ”wou!”. Toisaalta kun oli kiltti lapsi niin ei ollut yhtään valmiuksia tähän seuraavaan kiukkupussiin joka tuli : D herranen aika!! Mutta silti on kyllä oikeus valittaa oli kuinka kiltti lapsi tahansa!
Minun poika varsin vaativa lapsi, yöt nukuttu aina huonosti, ruoka ei ole maistunut ikinä kunnolla, nyt kun uhmaikä on koittanut niin raivareilta ei olla kyllä vältytty. On normaalia, että meillä huudetaan koko ilta jostain ihan tyhmästä asiasta. Voin kertoa, että monesti tekee mieli sanoa runastikkin niille, jotka valittavat ’pienistä’ asioista, mutten ole viitsinyt.
Eniten minua ärsyttää se, kun kerrot ystävällesi vaikeasta ja väsyttävästä tilanteesta ja kaipaisit jonkinlaisia lohduttavia sanoja, niin sieltä aletaan heti ensimmäisenä kertomaan kuinka ihana meidän poika on, syö niin loistavasti ja nukkuu 12h yössä ilman herätyksiä.
Minua ainakin tämä asia masentaa välillä kun monet ei ymmärrä tai halua ymmärtää minun ahdistustani. 🙁
En edes tiedä miksi tämän tähän kirjoitin mutta oli pakko vähän avautua 😀
Mie aina vaan jaksan ihmetellä, että onko oikeasti niitä rauhallisia lapsia, mutta ilmeisesti! Oon tehny kaks vähemmän rauhallista (eilen opittiin hyppäämään sohvan selkänojalta sohvale…..nuorimmainen siis), joten mulla ei semmosta kokemusta ole rauhallisista :). Mutta hei, sulla on silti oikeus siun omiin tunteisiin ;). Eli valita vain, jos se helpottaa, niin tekkee kaikki muukki! Paitti net ”täydelliset äitit”. Jokka on yhtä täydellisiä, ko sen fb:ssäkin pyörineen Siskonpeti-pätkän mutsi, jos oot nähny :).
https://www.youtube.com/watch?v=o_5OtsdBBIg
Noh, tervetuloa meille. Täällä on rauhallinen lapsi, joka ei koko ajan huuda, pompi ja riehu. Topi liikkuu hitaasti ja leikkii leikkejänsä. Ei ole äänekäs ja ei todellakaan kiipeile käsinojilla! 😀
Mut joo, miul on oikeus miun tunteisiin 😛
En oo tota Siskonpetiä nähnyt? :O
Hoh. Kyllä saa valittaa, ja täytyykin jakaa asioitaan, jotta ne ei enää tunnu niin pahalta. Monesti oman pään sisällä jos pitää esim väsymystä, kasvaa se vain suuremmaksi kuin sanomalla ”minua väsyttää”. Aina löytyy joku kenellä menee huonommin, jos tällä periaatteella katsotaan, niin saisiko kukaan ihminen valittaa sitten yhtään mistään?
Olen kyllä itsekin syyllistynyt tuohon ajoittain, myönnän sen. Kun itse on herännyt 9kk joka yö vähintään kerran, ja todella rikkonaisen yön jäljiltä väsyttää paljon. Sitten joku, joka on kehunut lapsen nukkuvan hyvin aiemmin valittaa, että jouduin heräämään yöllä kahdesti. Kyllähän silloin tulee olo, että mitä siinä valitat, tervetuloa tänne vain. Mutta sitten täytyy muistaa, että jokainen kokee asiat omista lähtökohdistaan ja se on sallittua. Sekä varmasti hyvien öiden jälkeen yksi rikkonaisempi yö tuntuu pahemmalta kuin silloin kun siihen on jo tottunut ja sitä osaa odottaa.
Hieman nyt meni jaaritteluksi, mutta saat valittaa ja pitääkin! 🙂
Niin, olen samaa mieltä. Valittaminen ja asioiden kertominen helpottaa oloa.
Mullakin ollut rankkaa välillä tässä ja tuntuu kahta kauheemmalta, jos sitä ei pääse purkamaan pois.
Ei mennyt jaaritteluksi. Ymmärsin täysillä pointtisi tuossa lopussa! 🙂
Jokaisella on omat haasteensa, se että jos sun elämän kamalin asia oli koiran kuolema niin ei Pirkka-Petteri voi todeta että hänellä kuoli veli.
Tai siis pointtina, ei murheita voi vertailla, jokaisella on ne omat kamalimmat asiat ja pahalta tuntuu ja vielä pahemmalta jos joku tulee pätemään.
Vähän meni ohi aiheen mutta ei kuitenkaan 😉
Hyvä postaus!
Jokaisella on omat haasteensa, sinähän sen sanoit! Eikä voi murheita vertailla. Ei todellakaan!
Ei mennyt mun mielestä ohi aiheen! Kiitos!
Hyvä postaus!
Minulle kateellisena huokailtiin kun kerroin että esikoinen helppo vauva. Nukkui yöt läpeensä 1kk iästä alkaen,ei kiukutellut tai kitissyt,söi reippaasti kaikkea ruokaa.
No,sitten syntyi kuopus..4kk kestävä koliikki,huusi todellakin sen 24/7 mahakipujaan ja mikään ei auttanut,vain aika. Söi huonosti,luoja niitä aikoja kun houkuttelin edes yhtä lusikallista maistamaan. Siihen vielä synnytyksenjälkeinen masis..ei naurattanut silloin ei..siinä kun olis tarttenut jaksaa/ehtiä antaa huomiota myös esikolle koliikkihuutojen lomassa
Nyt jo paremmin..esikoinen reipas,kujeileva,uhmailija 2v8kk,kuopus 1v8kk ja seuraa siskoa joka asiassa. Tyttö opettaa niin ne sallitut kuin kielletytkin jutut. Kaiken tämän uhmailun keskellä tämän äidin sydän sulaa kun ennen nukkumaanmenoa tyttö halaa ja pussaa veikkaa lujasti <3 riitoja ja rakkautta 🙂
Ihana kuulla, että nyt jo menee paremmin. Kuulostaa kyllä mun korvaan tosi rankalta tuo mitä on ollut 🙁
Silti. Ihanan positiivinen kuva kommentistasi jäi. Kiitos siitä!
Ihana Anette! Niin naulankantaan! Mua niin ärsyttää, kun saan kans usein kuulla, etten saisi valittaa pikkuasioista, koska satuin saamaan helpot vauvat. Ihankuin se helppous poistaisi sen, että joskus voi silti olla vaikeaa. Usein myös verrataan et mulla on paljon helpompaa kuin jos on kaksi eri-ikäistä. Et en voi koskaan tietää miten vaikeaa arki voi olla. Pitääkö sillä äitiyden vaikeudellakin kilpailla?!
Oikeasti kukaan ei voi sanoa toisen arkea helpoksi tai vaikeaksi, oma kokemus ja luonne vaikuttaa niin siihen millaista se on. Että ihan turhaa 🙂
Mut kiva postaus! Ja noi Topin kuvat! ♡
Äläkä välitä tosta ylemmästä vk-kommentista. Älytön taas..
Kiitos ! 😀
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos pitäisi tommoset asiat laittaa. Ei kellään oikeesti oo toista helpompaa tai rankempaa. Se on se oma elämä, jota eletään eikä sen toisen! 🙂
Mut kiitos <3 Ihana kun pistit kommentin!
Onko toi hiekkalaatikolla otettu kuva viime syksyltä vai nytten? Vielä vähän liian kylmä jos välikausivermeet otettu käyttöön jo varsinkin ihan ulkoilu ulkoiluun….
Joo ihme tapa puuttua asioihin monilla.
On meilläkin ulkoiltu vklla jo nyt keväällä. Kyllä sen tietää onko liikaa vai liian vähän päällä ihan itse! 🙂
Voi Elämä!
Me ollaan kyllä ulkoiltu ULKOILTU täällä jo välikausivermeillä ja niin on nähtävästi moni muukin. Oispa kiva lätsätä tuol kuralammikoissa +6asteessa toppapuku päällä.
Meillä kyllä ollaan otettu välikausivaatteet käyttöön tänäänkin oli ulkona aurinkoista ja mittari näytti plus neljää 😀 Poika pärjäs loistavasti välikausihaalarilla jonka alla oli villahaalari. Ihan oli lämpöinen ja tyytyväinen. Meillä oli tänään päiväkodissa aika monta hikistä kaveria joilla oli toppahaalarit päällä ulkoilussa, no eihän lämmin luita riko, mutta kuinka miellyttävää se on sitten peuhata hiestä märkänä on asia erikseen :D. Lapset on jokainen yksilöitä, toiset Kuuma-Kalleja ja toiset vilukissoja 😉 -Johanna
Anonyymi röntgenkatseellaan näkee siis vaatteiden allekin 😀 ja näkeehän sen että on ”kesä” kuvassa kun on niin vihreää ja kuivaa. Voi jeesus! 😀
Onhan se mun asia miten puen, mutta 6kk vanha kuva. 🙂
Tämä oli mahtavaa luettavaa! 🙂
No kiitos! 🙂
Täällä toinen helpon lapsen äiti!!! (Älä lue tämän pvn postausta haha) Ihana postaus tää ja toi sukka kuva =DDDD awwww söpis!!!
Hehe luin sen. Ei oo muuta sanottavaa ku O M G! 😀
Meillä oli esikoinen omasta mielestä helppo ja tyytyväinen lapsi vauvana. Oikeastaan noin 2vuotiaaksi asti oli helppoa. Kaikki aina sanoi just et odotahan ku tulee hampaita, alkaa liikkumaan jne niin tulee kärttyinen ja valvottaa yöt. Aina oli näitä tyyliin ”odotahan vielä” tai sit just että ”kun teillä on niin helppo lapsi ja blaablaa”. No ei oo enää, omaa tahtoa on vaikka muille jakaa ja välillä tuntuu niinku asuis teinin kuin 3,5vuotiaan kanssa. Meillä asuu pirttihirmu, joka on vieraskorea. Odotellessa, että se aika menee ohi.
Vauva taas on nyt vaativampi niin tuntuu et moni oikeen tyytyväisenä myhäilee et ”arvasinpas”… Hohhoijaa 😀
Ärsyttää toi ”odota vaan”. Argh. Jokainen on joskus jollain tapaa hankala. Turhauttavaa että toiset melkein ”odottaa” koska se hankaluus iskee x|
Hohhoijaa on oikein hyvin sanottu.
Kevin oli vauvana toooosi helppo, nukku ihan täydellisesti, itseasiassa nukkui kuukauden ikäsenä ekaa kertaa yön heräämättä, kaksikuukautisesta eteenpäin ei ole herännyt enään ollenkaan (jos ei lasketa sitä kun on joku hammasvaiva/sairastelua tms.) öisin.
Ei kiukunnut ruokienkaa, oli aina tyytyväinen jne.
Kaikki hoki mulle just sitä ´´oota vaan…” -sontaa ja nykyäänhän tuo onkin melkoisen haastava tapaus, mutta mitäs siitä, tuokin vaihe menee vielä ohi ja sitten voin huokaista ja sanoa ylpeänä ´´SELVISIN!” Ja jos mua väsyttää ton kiukuttelut niin kyllä mä helposti soitan esim. äidilleni ja valitan kuina täystuho on taas tehnyt sitä ja tätä kielloista huolimatta, teen sen siksi, koska se edes vähän helpottaa omaa turhautumista, ja on ihanaa kuulla aina äidin sanovan ´´se on ihan normaalia, kyllä se siitä” 🙂
Oli kyllä hyvä kirjoitus 🙂
Kyllähän mäkin heitän kavereille, kel on lapsii ni vitsillää ´´ootas vaan” juttua, mutta niin, että sitä ei vois mitenkäämn ottaa loukkauksena/painostuksena/pelotteluna,
Ärsyttää kun aikuset ihmiset kellä jo omat lapset isoja, tulee hokemalla hokemaan tota ´´oota vaan”
Melkee tehny miel kysyy ´´ootko nyt tyytyväinen kun meillä kiukutellaan ja uhmataan ?!?” 😀
Heh, kiitos 🙂
Muaki ärsyttää toi oota vaan hokeminen. Joskus harvoin tulee toki ite huumorilla perus settiä heitettyä aiheesta, muttei koskaan painostavasti :/
Ihana, että sulla on joku kelle valittaa. Se helpottaa niin paljon <3 Ja joo. Vaihe tuo on, josta sä tuut ylpeänä vielä selviämään! 🙂
Herätti! Miulla on nyt 10 kk ikäinen lapsi joka oli ensimmäiset 8 kk kuin aurinko, ja on oikeestaan vieläkin paitsi että kun 8 kk ikäisenä oppi nousta seisomaan niin ei halua millään enää nukkua, hilluu vaan sängyssään kun apina. Nyt kun olen tämän kahden huonosti nukutun kuukauden aikana erehtynyt tästä joillekin kertomaan niin vastaus on että ”Ole onnellinen kun se ei oo koko ajan ollu tuollanen, meillä kun ei olla nukuttu vielä ollenkaan kokonaisia öitä..” jne. Sillon syö ihan hitosti että nytkö miun pitäs olla aina vaan virkee ja iloinen koska sain ensimmäiset kuukaudet nukkua kunnolla!
Kaveriporukassani on paljon saman ikäisten lasten äitejä ja joskus tuntuu että ois vaan pitäny olla hiljaa siitä että meillä nukuttiin niin hyvin alkuun. Mutta ilmeisesti kun jossain sauna illassa muut selitti miten vauva valvottaa öisin ja seuraavan vauva valvotti vielä enemmän ja seuraavan vielä enemmän ja minä sanoin että meillä nukutaan hyvin niin nytkään ei ole oikeutta valittaa kun silloin sain nukkua. Enkä edes ole valittanut, mutta jos satun edes mainitsemaan asiasta niin heti annetaan sellainen kuva että minä olen vain laiska. Rasittavaa
Onpa kurjaa ettei sun tunteille anneta tilaa 🙁 Tottakai on ihan perseestä että nyt teillä ei nukuta. Ei se 8 ekaa kk helpota sitä nykyhetkeä ollenkaan!
On tosi rasittavaa kyllä. Ihmisen pitäs saada kertoa jos nukutaan huonosti tai hyvin, ilman että siitä tulee mitään sanomisia!
Hehe, just noin se menee 🙂 Monesti kans tuntunut siltä, ettei sais valittaa jostain, kun tietää muutamia, joilla ollu vaikeaa. tai ettei sais hehkuttaa jotain uutta taitoa, koska yhdellä on joku syy ettei kehitys ole tapahtunu ihan ajallaan. Aina miettii, että mitähän toi nyt miettii kun sanoin näin. Huokaileeko sisimmässään, ett joojoo oo nyt hiljaa? Ei ainakaan kukaan oo mitään avautunu sentään, ettei sais omista jutuista kertoa 🙂
Niin, mut joskus voi olla ystävällistä keskittyä ihan itteensä, niin on taas kivempi ajatella muita ja olla vielä ystävällisempi muille 🙂 Olipas lause 😀 😀
Se on vaan helpommin sanottu kun tehty 😉 Tykkään ajatella muita ennen itseäni. Haluan olla ystävällinen!
Hmm, ehkä vähän liian kiltti saatat olla 🙂 ja joo, kannattaa ehdottomasti joskus keskittyä ihan itteensä vaan! 🙂
Oon vähän huono sanomaan ei. Liian kiltti? Emmä tiiä. Pitäs yrittää joskus keskittyä itteensäki 🙂
Kyl sä aika fiksu oot 😉
Opettelet sanomaan EI! 🙂 mä tein sen, totesin etten jaksa paskoja ihmisiä ympärilläni. Niiden ansiosta on vaan kurja olo. Keskityin ihaniin ihmisiin ja karsin pois ne huonot 🙂
Enkä mä nyt aina niin fiksu ole! 😀
Hyvä että jätät! Mä oon surkea sanomaan ihmisille ei ja annan joskus kohdella itteäni ku roskaa 😀
Onneks sä oot tommonen fiksu!
Ei pitäiskään! Joskus sitä vaan silti miettii. Tai sit oon vaan hiljaa. Nää ihmiset nyt onneks ei oo niitä lähimpiä kavereita tai mitään, mut tulee sitä juteltua lapsista jonkun verran. Eikä onneks oo ollu sitä, et vertailtais kummalla on kurjempaa 🙂 semmoset ihmiset jätän taakseni samantien!
Mun mielestä ei pitäs joutua edes miettimään mitä sanoo. Tuskin kukaan loukatakseen toista valittaa!
Mä en ainakaan perusta ystävyydestä, jossa vertaillaan kummalla on kurjempaa.
Ihan huippu postaus! 🙂 min mielestä on oikeus valuttaa sillon ku on huono päivä, koska jos on tottunut helppoon ni ne pahat päivät tuntuu miljoona kertaa pahemmilta, koska ei oo tottunu siihen. Meillä on onneks nukuttu aina hyvin, mut auta armias ku pari yötä menee perseelleen ni kyllä muuten väsyttää ja turhauttaa ja ärsyttää.
Meillä ei oo ollu oikeestaan koskaan helppoa. Ekat melkein 4kk huudettiin kaikki hereillä olo aika ja sit sen jälkeen huudettiin, ku ei päässy eteenpäinku ei osannu… sitku alko liikkumaan ni sen jälkeen onki ollu hulabaloota 😀 on meilläki onneks päiviä mitkä menee kivasti, mut rajautuu tosiaan aina niihin yksittäisiin päiviin..
Mut ei mua silti mitenkään ota päähän jos esim sä valitat ku on rankkaa ku toinen ei tottele, vaikka se ois vaan pari tuntia. Mut saa suaki se ärsyttää ja saat vielä sanoo siitä äänenki! :)<3
Sä oot ihana, kun oot tommonen! Susta pitäs ottaa mallia! Eikä olla semmonen pessimisti, niinku mä!!
Ihana voimakas, iloinen persoona. Sullakin on oikeus romahtaa kyllä joskus! 🙂 Se puhdistaa!
Mä en anna asioitten lannistaa mua. Mä oon aina ollu super ilonen ja ajattelen asioista vaan positiivisia puolia 🙂 Ei mua niin haittaa vaikka toi lapsi on aina ollu hankala, sillon ku on ne hetket että se on ilonen ja kiltisti ni otan niistä KAIKEN irti et jaksaa taas seuraavat kiukut 🙂 Mähän en ite tajunnu ees vasta ku sillon ku Sype oli jotain 2,5kk että se ei oikeesti tee muutaku huutaa aina ku se on hereillä. Mä vaan olin jossain pilvessä ja ajattelin että noh, tällästä tää nyt vaan on, sillä on maha kipee enkä mä voi ku kestää. Mut sitku tajusin sen lopulta yhen sattuman kautta ni sillon mä romahdin hetkeks, lähin lenkille ja soitin mun tädille ja sitku se sano että on ihmetelly miten mä en KOSKAAN oo valittanu siitä että toi lapsi vaan huutaa, et ku hän oli ihan rikki aikoinaan ku oli koliikki-vauva ni sillon aloin itkee ja työnsin vaan vaunuja ja itkin, mut sen asian käsittely jäi sit siihen ku se itku ja ne sanat jotenki puhdisti mut 😀
Nyt ku ollaan oltu kuukaus kipeenä ni eilen taas tuli romahdus ja itkin vaan samalla ku tein kotihommia, Sylvester oli ihmeissään, mut kylläpä taas helpotti ku anto vaan sen itkun tulla ulos 🙂
Nimenomaan toi pointti pitää muistaa. Jos aina nukkuu huonosti, ei se kivaa ole mutta siihen tavallaan turtuu. Jos nukkuu hetken huonosti kun muuten aina hyvin niin voi luoja sitä väsymystä.
En oo ajatellu että teillä olis aina ollut noin vaikeeta 🙁 Oot aina niin ilonen ja ihanan positiivinen <3
Ja kiva että saan joskus valittaa 🙂 Sun mielestä siis ainakin!
Tyttö kohta 3v, siitä sanottiin ja hoettiin että on helppo lapsi, nauti!
No ei se helppo lapsi minua kyllä yhtään lohduttanut, kun sairastin synnytyksen jälkeistä masennusta. Ei se lapsi jaksanut kiinnostaa siinä tilassa, oli se kuinka helppo tahansa.
Toki nyt jälkeenpäin, synnys joka oli vaikea, syntyi helppo lapsi. Ei yöheräilyjä, ei reflusitautia, ei koliikkia. Kiltti naurava lapsi.
Mutta ei se siltä silloin tuntunut.
*HALI* ja voimia!
No nyt enää sairastan vaikeaa toistuvaa masennusta 😀
Eihän se tunnukaan jos sairastuu masennukseen. Tosi kurja, että jouduit sen kokemaan 🙁
Aivan mahtava postaus ! 🙂
Haha, kiitos! 🙂
Herätti !!! Mua ärsytti suunnattomasti kun mulle todettiin että mä en tiedä lastenhoidosta mitään koska Lucas on niin HELPPO VAUVA (siis silloin kun se tosiaan oli pieni). Joo, se nukkui ja söi hyvin ja oli onnellinen. Kaikki hoki ”Joo, OOTA VAAN, sitä ja tätä blabla”. Aha? Just? Oliko muuta?
Nykyään kun se on dramaattinen esiuhmainen kauhukakara, on kaikki varmaan innoissaan. ”NYT se tietää millaista on OIKEASTI lapsen kanssa, HAH!” Ei kukaan siis ole sanonut, mutta varmasti ajattelevat! Ärsyttävää. 😀
Niin ja se on musta suomalaisten keskuudessa ehkä kaikkein ärsyttävintä että jos et valita ja itke ja kitise kokoajan (just esimerkiks blogissa) kuinka se ja se harmittaa ja itkettää niin VALEHTELET. Ei ole olemassa onnellisia ihmisiä, elämän pitää olla KURJAA, mieluiten kokoajan! Ei terve! Joo ehkä nyt riitti tämä avautuminen haha 😀
Onpa ärsyttävää, mitä sulle on sanottu! Vähänku nyt sanotaan mulle, että ootapas kuule sitä uhmaa sitten 😉 😉 😉 No ei kaikki oo vaan hankalia?
Aika ärsyttävää, jos ihmiset oikeasti ajattelis noin. Että hahahahahaha pääsitpä maistaaa omaa lääkettäs tyylillä -.-
Ja kolmas kerta tässä kommentissa; ÄRSYTTÄVÄÄ, ettei saa olla jossain asioissa onnellinen. Koska sä valehtelet. Muahhah. Kiitos avautumisesta!