Sain yhteydenoton sähköpostiini koskien pientä yhteistyötä. Tämä tapahtui jo ennen taukoani.
Kyseinen yhteistyö koski leluja, joita olen itsekin ohimennen ihaillut kaupoissa. Onko kukaan muu huomannut/kuullut Sylvanian Families -leluista?
Todella usein olen seisoskellut ja mietiskellyt, että ostaisinko noita maailman suloisimpia eläinhahmoja Topille. Lelut ovat kuitenkin jääneet hyllyyn, koska en ole osannut päättää sopivatko ne vielä tämänikäiselle ja ovatko hahmot liian ”tyttöjenleluja”.
Itsehän olisin varmasti ollut onnesta soikeana, jos omassa lapsuudessani olisin saanut kerätä tätä sarjaa. On autoja, on taloja.. erilaisia eläimiä. Voi ihanuus!
Kuva TÄÄLTÄ |
Onneksi sain tämän mahdollisuuden päästä kokeilemaan yhtä sarjan settiä. Meille kotiutui pieni sininen perheauto ja hellyyttävä oravaperhe.
Edelleen epäilytti aika vahvasti, että miten nämä sopisivat Topille. Tämänikäinen ei välttämättä aina osaa keskittyä tai ymmärrä vielä ”kunnon” leikkejä.
Alkuun Topia lähinnä kiinnostikin pelkkä auto. Oravat, penkit ja muut osat lentelivät ympäri kämppää huolella, kun auto prmmputteli menemään. Yritin vähän jopa näyttää ja ohjata oravaperheen laittoa autoon, mutta aika turhaa se oli. Pojalla oli ihan omat leikkinsä mielessä.
Naurattaa vieläkin vähän muistella, kun pakettia avatessa äiti sekä isi taisi olla enemmän innoissaan kuin itse poika. ”Kato, miten kivoja yksityiskohtia!”
Autossa on tosiaan avautuvat ovet, rekisterikilvet.. oravilla on vaatteet päällä ja jopa turvallisuus asiat on muistettu ottaa huomioon; pikku kurreille löytyy turvaistuimet autoon! Vau!
Muutamassa kuukaudessa myös oravat ovat alkaneet kiinnostamaan Topia. Tai no ”kissat” pojan mielestä. Niitä nostellaan autoon ja pois, autoon ja taas pois. Saattaa mennä pitkäkin tovi, kun pikkukaveri keskittyy tutkimaan lelua.
Sanoisin, että näillä leluilla leikkii myös puolitoistavuotias pieni pojan alku, mutta kohderyhmä olisi kuitenkin aavistuksen vanhempi lapsi. Suurinpiirtein sen ikäinen, joka osaa jo vähän leikkiä esimerkiksi roolileikkejä leluilla.
Lapsen luonne vaikuttaa myös. Rauhallinen lapsi jaksaa keskittyä ehkä pidempään ja tavaroita paiskova taas voi saada liikkuvat osat irtoamaan.
En sano, etteikö näitä kannattaisi jo ostaa tai haalia. Ihan hyvin Topikin autonsa kanssa viihtyy ja se oikeasti leluna miellyttää äidinkin silmää. Kyllä vaan näyttää tuollainen ajoneuvo aika kivalta lastenhuoneen hyllyllä!
Tulen aika varmana hankkimaan näitä lisää. Tykkään keräillä leluja sarjoina. Little People sarja, Brio… miksei siis tämäkin? Tietenkin pojan omakin sana vaikuttaa paljon, kun toinen tässä kasvaa ja oppii kertomaan mistä itse tykkää.
Ihan rehellisesti kirjoittelin tämän postauksen meidän kokemusten perusteella. Topi on rauhallinen ja keskittyvä poika, joka ei tuhoa leluja oikeastaan juuri koskaan. Meille nämä sopivat hyvin jo nyt.
Mielelläni osallistun yhteistyöhön ja testailen tavaroita, koska sillä tavoin voin tuoda hittejä ja huteja muidenkin tietoon. Ihmiset voivat hyötyä vinkeistäni ja se saa hyvän mielen itselleni.
Linkkaan vielä tähän osoitteen, jos joku haluaa leluihin tutustua tarkemmin: http://www.sylvanian.fi/
Lukijoita huomioitiin myös ihanasti ja sain valita pienen pakkauksen teille arvottavaksi. Aion nyt siis aloittaa tämän kirjoittelun pienellä vinkillä ja arvonnalla.
Arvonnassa voi voittaa kivan setin kyseisiä leluja. Huomioithan, että pakkaus sisältää aika pieniä osia myös.
Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin postauksen alle. Anonyymit, lisätkääpäs sähköposti mukaan kommenttiin!
Lisäarpojakin voi ansaita.
Toisen arvan saa nimittäin rekisteröityneet lukijat. (Blogger)
Kolmannen arvan saa seuraamalla Instaa!
Neljännen arvan saa tykkäämällä FB-sivusta!
Onnea arvontaan ja kertokaapa ihmeessä omia kokemuksianne kyseisistä leluista!
Ps. Arvonta päättyy 22.06.2014!
Kommentit (78)
Arvonta suoritettu!! Julkistan tulokset omassa postauksessa.
Mukana ihanassa arvonnassa ilmanmuuta😊!Yksiarpa.
lumikki.snow@gmail.com
-ilonuu
Mukana kahdella, ovat tosi ihania hahmoja nämä kaikkine söpöine varusteineen. Kyllä kelpaisi meillekin
kristapasm(AT)gmail.com
Kahdella arvalla osallistun. Ihania ovat, mä tykkään itse näistä paljon ja ovat kyllä lastenkin suosikkeja.
janttarainen@luukku.com
Kahdella olen mukana. Mulla oli näitä, Pikkaraisia, lapsena, mutta ei meillä niille ollut juurikaan mitään autoja sun muita. Kunhan noita hahmoja kerättiin, puettiin ja keksittiin niille seikkailuja 😀
marialuok(AT)gmail.com
4 arpaa:)
Kahdella mukaan! Meiltä löytyy miehen ja hänen siskojeen vanhoja Pikkaraisia. 🙂
Yhdellä arvalla mukaan! Lelut näyttävät kivoilta =).
ninuska76@luukku.com
Kolmella arvalla mukaan (muut paitsi fb). Meillä ei oo näitä leluja vielä ollutkaan, mutta neitejä (9v ja 5v) varmaan kiinnostaisi. ellujaveku @ hotmail.com
Olen mukana kahden arvan voimin. Kyllä ovat olleet mieleisiä ainakin itselle nämä lelut, varmaan olisi lapsille myös
arskari(at)gmail.com
Kahdella arvalla olen mukana. Ihania ovat, vaikkakin tykkään vanhasta Pikkaraiset nimestä enemmän
pauleceb(at)gmail.com
Kahdella arvalla osallistun. Nämä oli lapsena itselle mieleen ja minusta eivät ole kyllä pelkästään tyttöjen leluja
sampsapie(at)gmail.com
Mulla oli näitä pienenä ja ne oli aivan ihania!! <3 ovat vieläkin tallessa 🙂 Osallistun kolmella arvalla!
sanja.kannus(ät)gmail(piste)com
Meillä ei ole vielä kokemusta mutta olisi kiva testata 🙂
laura.malinen@jippii.fi
Ihania leluja. Kahdella arvalla mukana.:) Silmiini pomppasivat myös nuo söpöt sinivalkoiset pöllöverhot, mistä ne ovat? 🙂 Entä tuo matto Topin huoneen lattialla?
Matto löytyy Ikeasta eikä ole edes kallis!
Pöllöteema taitaa olla tuttu Jyskistä. Me ostettii noi kangaspaloina ja ommeltiin itse. Mutta Jyskistä luulisin löytyvän valmiinakin 🙂
Kahdella arvalla mukana. Meillä on muutama Sylvanian setti, tai Pikkaraisiksi me niitä puhutellaan yhä edelleen, ja ovat kyllä lasten suosiossa
nellakos(at)gmail.com
Ei onnistunu kirjautua lukijaksi, mutta instassa seuraan! Pienenä meillä oli näitä vissiin samoja, norsuperhe, hiiriperhe ja karhuperhe ainaki 🙂
Sylvanian lelut on ihan parhaita tyttöjen mielestä.
olen kolmella mukana.
terveys1(at)wippies.fi
3:lla arvalla mukana 🙂
kolme arpaa, kiitos! 🙂
mariestrange(a)hotmail.com
Ihana että palasit ainakin hetkeksi takaisin <3
Olen katsellut näitä Sylvanian tuotteita mutten oikein tiedä aionko niitä joskus hankkia tyttärelleni vain en. Tuo teidän auto setti näyttää kyllä kivalta.
Olen mukana neljällä arvalla 🙂
Mukana kolmella arvalla!
Mää oon kanssa ihastellu näitä jo pitkään. Ja nyt sain kyllä sellasen innostuksen, että näitähän vois alkaa keräämään neitille ihan oikeesti. Ostaa sen nukkekodin ja sitten näitä pyytää aina synttärilahjaksi. 🙂 Täytyy vaan katsoa miten nyt innostun. Pitää katsoa vielä tarkemmin noita hahmoja ja sitä taloa. Ihania kyllä ovat! 🙂
Kolme arpaa minulle – ihania ovat, olen ostanut lahjaksi tytöille 🙂
yhdellä mukana!
emmi.saali a luukku.com
Yksi arpa minulle, kiitos!
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Mukaan arvontaan, 1 arpa.
-minttu47-
minttu47@gmail.com
Nämä ovat kyllä mielettömän ihania leluja, eivät lainkaan sellaisia omituisen laihoja ja täytehuulisia, kuin esimerkiksi nykyajan nuket!
Kahdella arvalla mukaan!
sopeutuja(at)hotmail.com
Ja s posti oli tiiajantti1988@hotmail.com
Ääh tulikoha mu äskönen kommentti mut seuraan instassa ja facessa ja täällä yms… Mä niin tai siis anton haluu tommosen
Heps… Seuraan instaa facee tätä yms… Mä niin tai siis Anton niin haluu ton
Tiiajantti1988@hotmail.com
Tuliko mun osallistuminen??
Kännykkä kusee siis :/
Ihanaa, että palasit! 🙂
Neljällä mukana 🙂
Oon hyväksynyt kaikki eikä oo näkynyt :/
Monella mukana? 🙂
Sylvanian Familiesit on mun mielestä ihania! Olen siis mukana kahdella arvalla. Ja osoite on aliveforthejourney[at]gmail.com
Neljä arpaa 🙂 ssyvi@luukku.com
Kahdella arvalla, seuraan myös instassa 🙂 jennaheikkinen92@gmail.com
mukana ollaan yhdellä arpasella!
t.jutska
pilkku10@hotmail.fi
yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa!
t.Arja
arja.katariina@hotmail.com
1 arpa 🙂 essim_@hotmail.com
Ihana setti! Mukana yhdellä arvalla. Muistan kun itselläni oli joskus sarjan nalle jolla oli haalarit 🙂
minnapo1(at)gmail.com
Mukana kolmella arvalla!:)
Mukana yhdellä. Ihana palkinto. Sofia chipmunk(at)hotmail.fi
Yhdellä mukana tavoittelemassa ihanaa palkintoa. Anne annelaukkanen09(at)hortmail.com
eli s-posti: annelaukkanen09(at)hotmail.com
Mukana 4 arvalla 🙂 Meillä oli pupu perhe kun mä olin pieni, ja oon aina miettiny, että ostaisin noita pojille. Tosta paketista olisi hyvä aloittaa 😉
3 arpaa, ja tervetuloa taas takaisin
2 arpaa 🙂
moridiculous@gmail.com
2arpaa 🙂
krisseee-@hotmail.com
IHANIA, minäkin alan kyllä noita keräilemään meille! ♥
Ehdottomasti siis arvonnassa mukana, 4 arpaa 🙂
Mukana kahdella arvalla 🙂
Meiltä löytyy yksi luistelijapariskunta. 😉
Enemmän meidän 2- ja 4v. tytöt leikkii niillä luistimilla. Riisuu ja pukee, riisuu ja pukee.
Mutta serkkutytöt (1. ja 3. luokkalaiset) leikkivät näillä kovasti ja heillä onkin jos jonkinnäköistä eläintä ja tavaraa. 😉
Kolmella mukana!
Ihanan näköisiä leluja! 🙂 kahdella arvalla mukana.
Kiva postaus, mun silmään onkin usein osunut nuo lelut ja olen niitä ihastellut. Mutta kun ovat kohtuullisen arvokkaita, en ole vielä hennonut ostaa 😀
Olen rekisteröitynyt lukija ja tykkäilen myös sun Fb- sivusta. Kolmellako tässä nyt sitten mukana ollaan 🙂
Onnea! Voitit arvonnan!
Ja se sähköpostikin vielä, eli mintsku__@hotmail.com, lisänä tuohon kommenttiin joka karkasi aivan liian aikaisin 😉
2 mukana ! Poika tosin vasta 6kk, mutta tykkään jemmailla leluja valmiiksi 😉 Tällainen nalle-perhe oli itsellänikin pienenä, aivan ihania <3
Kahdella arvalla mukana 🙂
katrikankaanpaa@hotmail.com
P.s ihanat verhot Topin (?) huoneessa!
Kiitos, joo Topin huone 🙂
4 lipukkeella mukana. Meiltä löytyy karhuperhe, olen sen kirpputorilta löytännyt. Meillä on käytössä nukkekodissa. Kovasti tyttö haluisi niit lisää mut äiti kirppari ihmisenä ei raaski niitä normihintaan ostaa 😀
Meillä onkin jo isommalla tytöllä yksi osa tuota sarjaa. Nuo on aivan ihania : ) neljällä arvalla mukaan!
Kahdella arvalla mukana 🙂
tiina_ja_jarkko@hotmail.com
Ihania! Olisi oikeinkin hyviä jo reilu 3-vuotiaalle, varmasti tykkäisi! Eli mukana siis kolmella arvalla. 🙂
Kolmella arvalla mukana 🙂
Kolmella arvalla mukaan. elina.kuusisto@hotmail.com
Ihania leluja! Kolmella arvalla mukana.
Tosi ihanaa kun oot tullut takas kirjottamaan, sua on kaivattu! 🙂
3 arpaa! henna_k@hotmail.com
Tästä varmasti meijän lapset tykkäis!:)
millaoja@netti.fi
Tai siis kolmella 😀
Osallistun arvontaan! Olisin kanssa varmasti ollut näistä ihan innoissani lapsena. 🙂
staralfu(a)hotmail.com
Ihana auto..2 mukana 🙂
Johanna.pihlst@gmail.com
Noi ovat niin ihania! Voi kun onni suosisi 🙂
4 arvalla mukana!
ihana setti, yhdellä arvalla mukana. Taitaisi kyllä mennä hetkeksi kaappiin odottamaan tai ainakin ihan pienet osat laittaisin pussiin ja antaisin leikkeihin vähän myöhemmin. Söpöjä ovat 🙂
T:maiqqu
maiqquu (at) gmail.com
Oooih!
Ihanat! Mulla oli pienenä yks setti noita, jotain peruja ruotsinserkuilta. Tykkäsin! En koskaan saanut enempää 🙁
Hmm.. onks mulla nyt sit kolme arpaa, kun Insta on noista ainoa, missä en ole 😀
Pi, noi on niin ihania!! 🙂 Neljällä arvalla mukaan arvontaan! 🙂
2 arpaa! 🙂
sonjaa.b@hotmail.com
Ei ole vielä kokemusta kyseisistä leluista, mutta olen niitä prismassa käydessä aina ihaillut. Osallistun siis arvontaan yhdellä arvalla. Sposti:aniliini2@gmail.com.
Ps. kiva kun kirjoitat taas! 🙂