operaatio äiti - Banneri

Kerroinkin tuossa jo joskus keväällä, että ollaan muuttamassa.  Noh, ollaan nyt asuttu itseasiassa jo 2 kuukautta uudessa asunnossa!

Muutettiin ainakin 15 neliötä pienempään kolmioon, joka sijaitsee kerrostalossa!

Itselleni tärkeitä seikkoja asuntoa valitessa on ensinnäkin talon ulkoinen näyttävyys sekä sisäinen viihtyvyys. Voisin sanoa olevani erittäin nirso asuntojen suhteen.

Kämpässä tulee olla sauna sekä järkevän mallinen sekä värinen kylpyhuone. Käytävät eivät saa olla kapeita ja lattioiden suhteen muovimatto on ehdoton ei. Keittiöstäkin olen aika tarkka ja en välitä esimerkiksi tavallisista valkoisista kaapinovista.

Makuuhuoneissa on pakko olla valmiina kaapit ja tilaratkaisu pitää mätsätä ajatusmaailmaani. Olohuoneen suhteen tärkeintä on, että sohva mahtuu!

On myös muita vaatimuksia. Luksus on plussaa, tavallisuus masentaa. Bussipysäkki täytyy olla vieressä ja pieni lähikauppa likellä. Haluan myös koiralle hyvät maastot liikkua ja päiväkodin lähelle.

Check, check, check!

Ylistän uutta kotia! Siinä on paljon pieniä rakastettavia yksityiskohtia. Lattialämmitys, pienet erikoisuudet ympäri asuntoa ja kaksi parveketta! (Lasitettu ja ranskalainen..) Rappukäytävässä on kaikenlisäksi oma huone ainoastaan rattaille! Miettikää miten mahtavaa, että lapsiperheitä huomioidaan näin! Pakko vielä listata plussiin se, ettei meillä ole roskiskatosta vaan “molokin kidat”. Ou jee, bakteerikammoinen kiittää!

Sijainti on myös hyvä.. päiväkoti näkyy parvekkeelta jne. Näihin asioihin aion keskittyä enemmän toiste.

Ajattelimme tänne muuttaessa, että melkein kaikki tavarat saavat vaihtua. Kierrätyskeskus haki 2 pakullista tavaraa ja vaatteita laitettiin kiertoon MONTA säkillistä. Halusimme sisustaa kämpän hitaasti, mutta varmasti alusta asti uusilla tavaroilla.

Aion tässä blogissa kertoa siis myös tästä kotimme projektista. Meidän katon alta löytyy tavallisia tavaroita, ei mitään uusinta designiä. Rakastan, kun koti näyttää siltä, että siellä eletään. En ehkä vain osaisi olla itse “kiiltokuva”kodissa onnellinen. Kiva, että on vähän sotkuistakin joskus. Oman näköistä!

Aloitan tämän esittelyn nyt sitten vessasta/kylppäristä, siitä ainoasta. Sekään ei ole ihan täysin valmis, mutta en ole keksinyt vielä hankintalistalle mitään, joten raakaversio tulee tässä:

Olen mielettömän tyytyväinen kylppärin värimaailmaan. Harmaata (nimenomaan tummaa sellaista!) ja valkoista! Olen niin lopen kyllästynyt siihen ainaiseen pelkkään valkoiseen, joka meidän kämpissä on yleensä ollut.

Mietinkin pitkään, että minkävärisiä esineitä huoneeseen hankittaisiin. Aluksi harkitsin tummaa puuta (meitsin heikkous) ja jotakin kirkasta väriä, mutta sitten iski yksinkertaisuuden kaipuu ja taivuin valkoiseen!

Ihan ensimmäinen hankinta oli suihkuverho. Anttilassa oli kaikki verhot todella hyvässä alennuksessa. Olin pitkään haikaillut Vallilan Kelohongan perään, mutta se musta/liila ei oikein iskenyt. Samainen merkki oli kuitenkin pakko saada, koska olen ollut tyytyväinen meidän edelliseen Vallilaan, jota koristi Jaffa -teema. Meinasin pomppia kaupassa riemusta, kun hyllyssä roikkui Kelohonkaa valkoisena. Täydellinen meille!

Seuraavaksi piti sitten hankkia tietenkin matto. Inhoan paljaita lattioita ja ärsytti, kun mikään ei halunnut miellyttää. Eräällä Ikean reissulla sitten löysin sattumalta etsimäni ja päästiin hommassa eteenpäin. Voin sanoa, että valkoinen matto on aika turhauttava, jos omistaa koiran. Pesin nimittäin tuon maton ehkä viikko sitten ja taas se näyttää vähän harmahtavalta kuvissa. Pesuista huolimatta maton pehmeys ei ole kärsinyt, joten peukkua laadulle!

Pyykkikori tuotti eniten pulmia. Tuossa kapeassa kaapissa on nimittäin kaksi pienen pientä koria, mutta eivät ne riitä mihinkään ja en todellakaan jaksa pyykätä joka päivä. Tykkään tehdä kerralla enemmän. Kylppärissä ei oikein ole hyvää paikkaa korille, joten mallin piti olla juuri oikea, jotta se sinne edes mahtuisi. Aikani etsin ja lopulta kyllästyin yrittämään. Mutta kuten melkein aina, kori sitten lopulta miltein käveli vastaan. Hintaa tuli muutama kymppi ja koppa on erittäin nappivalinta meidän kylppäriin!

Toistaiseksi en ole hankkinut muuta. Saunan valkoiset kivet ostettiin edelliseen asuntoon ja muut saunakamppeet ovat kulkeneet mukana jo pidemmän aikaa. Suosin Rento -merkkisiä tavaroita, koska niiden muotoilu ja laatu miellyttää. Olen nimittäin vahvasti puupinta-kammoinen ja en voi sietää puuta, jos materiaali on väärä. Värisyttää edes ajatuksesta, YÖK!

Kylppärin varustukseen kuuluu tottakai myös pesukone ja monella myös kuivausrumpu. Pesukoneen saimme aikanaan miehen sukulaiselta ja tarkoitus olisi ehkä ostaa jossain vaiheessa vähän parempi versio. Kuivurin saimme taas häälahjaksi ja se on merkiltään Samsung. Kuivausrumpu on varustettu timanttirummulla (muoto) ja suunniteltu pitämään erityisesti vaatteista huolta. Rummutan kaiken ja tuo rumpu poistaa nukan erittäin tehokkaasti! En luopuisi mistään hinnasta!

Näin hienon kilometrin pituisen sepustuksen päätteeksi laitan muutaman yleiskuvan kylppäristä. Siis siitä aidosta sotkuisesta ja elämän makuisesta kylpyhuoneesta. Nimittäin sellaista meillä aika usein on.. vähän epäsiistiä!

On kippoa, on lelua ja on vihkoa.. milloin mitäkin!

Pyyhkeiden ja kylpytakkien sävyt ovat kaukana värimaailmasta.

Sauna toimii potan ja Topin “ammeen” säilytyspaikkana. Sinne on muuten hyvä piilottaa myös likaisten kestovaippojen ämpäri!

Perus kaappi sekasorto..

Hammasharja on meillä vakio sisustus -elementti.

Ja lopuksi ehkä jokaisen kylppärin ehdottomasti esteettisin kohta; saippuaputeli -hylly! 

Eipä tässä varmaan sen enempää höpistävää yhdestä kylppäristä. Olipa hauska kirjoitella tätä postausta! Oliko lukeminen tylsää vai mielenkiintoista?

Kuvat on otettu kännykällä.. laiskuus <3

Kommentit (23)

Hyvältä näyttää:)

Mäkin tykkään teidän kylppärin värimaailmasta, tuo on just sitä mitä oon meidän kylppäriin haaveillut sitten joskus, kun kylppäriremonttia aletaan puuhaamaan 🙂 Tuo värimaailma on kuitenkin tyylikäs ja pitkäikäinen 🙂

Se on tyylikäs ja parempaa kylppäriä en olis voinut toivoa ! 🙂

ihana toi pyykkikori! mistä se on ostettu? 🙂

Kiitos 🙂

Ihan Citymarketista sattumalta löysin. Tosi kiva mun mielestä myös!

Ihana kylppäri <3 meillä on ihan hirvee ja kun joskus on ylimääräistä niin se menee kyllä remppaan!

Onneks kamalat asiat on aina muutettavissa 🙂 Zemppiä tulevaisuuden remppaan, jos se joskus osuu kohdalle!

Onnea uudesta kodista! Kauniilta näyttää 🙂

Kiitos paljon! Kiva vihdoin viihtyä jopa kylppärissä 😉

Kivan näköinen kylpyhuone 🙂

Kiitos! 🙂

Kivan näköstä! Innolla ootan lisää asuntopostauksia 🙂

Tulossa on ! 🙂

Kivan näköistä! Jään odotteleen postauksia muistakin huoneista!

Kiva kuulla ja niitä tulee kyllä 🙂

Jejejejejejeee lisää asuntopostauksia!! 🙂
Minäkin tykkään tuosta teidän kylppärin värityksestä.
Kuin korkeelle tuo pesutorni menee, mietin vaan, että miten siihen ylempään laitteeseen ylettää 😮

-Parempia yhdes-Petra

Joo laitetaan, kun saan vähän huoneita valmiiksi 😀

Siis toi on matala toi torni. Otin vaan kuvan lattiatasosta 😉

Ihanat pintamateriaalit! Tuollainen tummanharmaa siintää munkin haaveissa mutta saa nyt vielä odottaa kun seuraavassakin asunnossa on muovimattohelvettikylppäri.

Eikö olekin! Tummanharmaa on tärydellinen <3

En varmaan enää tän jälkeen osais muuttaa muovimattokylppäriin 😀

I like! 🙂 Aikamoiset kriteerit ootte saaneet täytettyä, onneksi olkoon 🙂

Niinhän se tuppaa olemaan, että hienoks remontoitua ei saa ihan halvalla 😛

Nojoo, mutta sitten ei oo kyllä halvimmasta päästäkään tää kämppä. Jos jotain haluaa, pitää olla valmis maksamaan 😀

🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X