operaatio äiti - Banneri

Tämän ikäisen sanotaan innostuvan uudenlaisista leluista ja asioista. Etenkin vedettävät jutut kiinnostavat vähän alle pari vuotiasta. En tiedä onko muilla ollut näin, mutta meillä ainakin poika näkee monet lelut uusin silmin.

Vedettävistä leluista meiltä löytyy Brion pieniä ja puisia otuksia. On koira, kirahvi ja pari leijonaa.

Poika tykkää viedä noita ”hauvoja” kävelylle ympäri taloa ja huutaa innoissaan aina samalla ”lengille, lengille”. (Joissain sanoissa tosiaan K taipuu muotoon G.)

Muutama viikko sitten kävimme Stockalla kurkkimassa lahjaa tutulle ja samalla oli tietenkin pakko vilkaista alen tarjonta. Topi saa yleensä kaupoissa kävellä itse, koska miksi sitä turhaan istuttaa toista rattaissa. Tämä sujuu ihan hyvin meillä eikä tavarat lentele hyllyistä tai poika juokse karkuun.

Poikkeuksena tällä kertaa Topi bongasi jostakin lelun, johon ihastui ihan todella paljon. Koko reissun ajan pojan perässä roikkui ihanan pehmeä siili. Tämä aiheutti ympärillä olevissa ihmisissä ihastusta ja moni kiinnostui lelusta. Tulin jutelleeksi useamman kanssa ja moni kehui sen olevan oikein hieno. Eräs vanhempi nainen jopa varmisteli, että kai poika saa kyseisen lelun, kun näyttää olevan niin haltioissaan.

Miksipä ei? Jos käyttäytyy hyvin ja on kiltti poika, kai sitä joskus voi saada jotakin mitä haluaa. Siili lähti mukaan hintaan 19,90€.

Muutamaan päivään lelu ei saanut hetkenkään rauhaa ja se piti ottaa sänkyynkin mukaan. Topi nimesi sen Siilihauvaksi ja usein lelu lähteekin ulos mukaan, kun viedään koira lenkille. Kerran Topi otti siilille jopa oman kakkapussin mukaan. Aika suloista ja huvittavaa.. <3




Siili on ihanan pehmeä vetonaruaan myöten ja todella söpö. Renkaat on kiinnitetty löysästi, joten otus harvoin kaatuilee ja pääsee liikkumaan melkein missä vain. Miellyttää pojan sekä äidin silmää, joka on aina plussaa. Vaikuttaa ihan kestävältä ja sen voi myös pesaista koneessa. Yksi miinus löytyy! Suosittelen ompelemaan nenän vielä muutamalla pistolla tiukemmin kiinni, koska meillä se irtosi vahingossa aika helposti.

Kannattaa harkita! Varmaan aika kiva esimerkiksi synttärilahjaksi jollekin!
Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa. 

Siilin voi ostaa esimerkiksi täältä:   KLIK



Löytyykö keneltäkään tätä lelua tai muita vastaavia? Voisitko harkita ostavasi?



Kommentit (7)

Oi ihana! Mun 1v tyttö rakastaa perässä vedettäviä leluja. Tommosen söpön siilin vois vaikka ostaakin. 🙂

Oi mikä siili!! Avalla on sellainen ankkajono mitä voi vetää perässä, mutta ei vielä oikein ole hoksannut ideaa, tollanen siili täytyy kyllä ostaa jossain vaiheessa! 🙂

Ava on myös alkanut kiinnostua eri leluista, ”vauva”lelut on jo hyvän aikaa saanut lojua rauhassa laatikon pohjalla, nyt tosin tein siivouksen ja annoin mun työkaverin vauvalle kaikki meijän vauvalelut. Niin ne vaan kasvaa 🙂

Ihana siilihauva! 🙂

Meillä on kanssa tuo musta koira. Kun lähdettiin koiraa lenkittää, oli Jeren saatava oma hauva mukaan 🙂

Tuo Brion kirahvi on todella suloinen, samoin tämä siili 🙂

Voih, Topi on niiiiin suloinen 🙂

Onpas hieno! 🙂

Tosi ihana, kiitti vinkistä! meilläkin poika kova ”taluttamaan hauvaa”, joten tuollainen oma siilihauva voisi olla hänelle hyvä ostos. 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X