Kun poika aikanaan oppi hymyilemään, ajattelin etten voisi tuntea niin suurta onnea.
Kun poika sitten alkoi kuukausia myöhemmin konttaamaan, tajusin olleeni väärässä ja aloin odottamaan kävelemään lähtöä.
Kun kävely lähti kulkemaan, tunsin valtavaa ylpeyttä. Rakkaus/ylpeys/onni, ne vaan kasvaa koko ajan.
Muutaman vuoden sitä ehtii rakastaa, helliä ja huolehtia tuosta nyytistä, kunnes vastavuoroisuus astuu kuvaan. On se vaan sen arvoista! Eräänä päivänä tulee nimittäin se hetki, jolloin huomaat itsekin olevasi rakastettu.
Puhe, tarkoitetut sanat ja tahalliset rakkauden osoitukset. Ne ovat.. ne ovat.. ÄH! Ei ole edes sanoja kuvaamaan tätä asiaa. Jokainen äiti/isä/vanhempi tietää kyllä.
Tästä väsyneen arkisesta päivästä täydellisen teki tuo sympaattinen pieni poika, joka huusi sängystään illalla:
”ÄITII pushuuu! Pushuuu!”
Pusuihin sekä haleihin hukutettu pörröpää jatkoi vielä leveän hymyn kera:
”Äiti.. näh-hään aamuvva.”
Sydän sulaa ♡ Äitiys… Parasta maailmassa, eikö?
Kommentit (14)
On kyllä parasta ikinä! <3 Ihana Topi <3
Saitko jo tuloksia sairaalasta? Topin terveydentilasta siis.
Semmosia tuloksia, että saatiin uusi aika lisätutkimuksiin. Vielä ei osaa sanoa juuta eikä jaata siis. :/
<3
<3
Todellakin parasta! <3
On <3
Oi ♥♥ :,) niimpä!
😉 <3
Juuri näin <3
🙂 <3
Parasta!!! Todellakin ♡ ja parasta on myös pienet pojat ♡♡♡
<3 Niin on <3
<3