operaatio äiti - Banneri

Jes! Juhlat ovat nyt takana ja vihdoin voi edes hetken hengähtää. En ole itse ainakaan vielä tottunut järkkäämään mitään näin suurta. Ajatus leipomisesta, monista ihmisistä ja emäntänä olemisesta stressaa jokaisella kerralla yhtä paljon! Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin. Kakut onnistuivat, tarjoiltavat eivät loppuneet kesken ja ihmiset rakastuivat 3 Kaverin Jäätelöihin. Saatiin aika paljon kehuja buffeteista. 
Kaikki eivät voi olla taitavia leipojia eikä sitä tarvitse osata väsää kakkua. Mielestäni on hölmöä, että ajatellaan synttäreidenkin järkkäämisen olevan jonkinlainen taidonnäyte. ”Täytyy pistää paremmaksi.”  Mikään syy ei ole tarpeeksi vahva, että pitäisi tehdä jotakin epämiellyttävää. Asioiden tulee olla omannäköisiä ja tuntua kivalta!
Jos siellä ruuduntakana on muitakin tyyppejä, joille leipominen ei maistu; kannattaa hyödyntää tätä buffet ideaa! Se toimi mielettömän hyvin ja ihmiset oikeasti olivat tyytyväisiä! Vaiva oli aika pieni, koska jouduttiin tasan pilkkomaan vihannekset ja paistamaan patonkeja uunissa. Siihenkin saatiin apua. 

Tarjolla oli patonkeja ja niihin levitteitä, sipsiä, salaattisekoitus, tomaattia, kurkkua, sipulia, kanaa, tonnikalaa, parsakaalia, paprikaa, herne-maissi-paprikaa, fetaa, oliivia, mozzarellaa ja muutama salaatinkastike. Sen lisäksi oli myös salaattisiemensekoitus ja krutonkeja. Kana meni parhaiten alas, mutta jäi sitä silti vielä meillekin aikalailla. Vieraita kävi noin 35-40 ja oli todella vaikea arvioida etukäteen ruokien määriä. Salaattipusseja avattiin kolme, kurkkuja meni noin kuusi, tomaattirasioita neljä ja kanaa päälle kilo. Kaikki hyvin kuitenkin, koska mikään ei tosissaan loppunut ja jäljelle jääneistä tehtiin seuraavana päivänä tortilloja!

Jälkiruoka tehtiin ihan samalla periaatteella! Pöydässä oli tarjolla 3 Kaverin Jäätelöitä ja sitten ainesosia, joilla voi rakentaa oman unelma-annoksensa. Tietenkin siihen ohelle tekaistiin mutakakku, ostettiin keksejä ja pari purkkia karkkeja. Oli hauskaa miettiä noita pieniä koristeitä, joita voisi sitten jäätelöön lisäillä. Hankin suklaanappeja, turkinpippuri-rouhetta, kastikkeita ja strösseleitä. Näitä höysteitä meni aika vähän, koska jäätelö itsessään oli niin hyvää, ettei se vaatinut ohelle mitään!

Kakkujen kanssa tuli liioiteltua. Tehtiin niitä yhteensä kolme kappaletta eikä edes yhtä saatu kokonaan loppumaan. Kaikki kyllä maistoivat ja pitivät paljon tuosta leivoksesta, mutta varmaan salaatin ja jäätelön ohelle oli liikaa. 3 Kaverin Jäätelöistä parhaiten teki kauppaansa Suklaa sekä Mansikka&Vanilja. Luulen, ettei monikaan uskaltanut maistaa niitä toisia makuja, jotka olivat Vadelma&Valkosuklaa ja Mustikka&Kardemumma. Ehdottomasti silti suosittelen näistä jokaista!

Näitä tarjoiluja oli hauska järjestää ja nautin jokaisesta hetkestä! Lopputulos oli parempi, mitä odotin ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Mieskin tokaisi juhlien jälkeen, että ensi vuonna tehdään sitten sama juttu. Mikäs siinä, jos löytää toimivan tavan. 
Jos jollakin herää kysymyksiä tarjoilusta, haluaa vinkkejä määrän arvioinnin kanssa tai muuten kysyä ihan mitä vain; KOMMENTTIA TULEMAAN. Vastaan heti, kun mahdollista ja mielelläni neuvon sekä jeesin. 


Kommentit (57)

Huippuidea tuo buffet! 🙂 Täällä myös kaikkea ylimääräistä stressaamista stressaava 😉 uusi lukija, joten pistän idean ehdottomasti korvan taakse! Hyvä pointti, mitä en ole tullut edes ajatelleeksi, että ei tosiaan olekaan mikään pakko leipoa ja puunata hiki hatussa ja kiristää hermojaan sen takia.. Tämä sinun ideasi tekee juhlien suunnittelusta vapauttavampaa ja niin paljon hauskempaa, sen sijaan että pitäisi ahdistua entiseen malliin kun kaikki pitää muka tehdä alusta loppuun itse.. 😉 Kiitos tästä ja kiitos elämänmakuisesta ja rehellisestä blogistasi! 🙂

Nam, mitkä tarjoilut. Hyvä idea toi buffetti. En tajua, miksi en koskaan itse ole sitä tajunnut käyttää juhlien yhteydessä, koska se vaikuttaa helpolta toteuttaa, mutta silti se samalla vaikuttaa myös juhlavalta. Taidankin poimia tästä vähän vinkkejä kevään valmistujaisjuhliin 😀 Ja noita jäätelöitä on kyllä ehdottomasti maistettava jossain vaiheessa. Toi vadelma&valkosuklaa kuulostaa niin hyvältä!

Joo totta 😀 Ei oo tullu mieleen.

Älyttömän hienon näköstä ja just helppoa!!

Äkkiä ostamaan jäätelö ja maistamaan 😉

Samaa mieltä että pinkki sopii hyvin pojalle siinä missä sininen tytölle.
Mekkoa en pojalle pistäs 😉
Eiköhän ne homoudet synny ihan muusta kun lapsen vaatteen väristä huoh…. 😮

No niimpä!!!! 😀

Nam miten houkuttelevan näköiset tarjottavat! Pitääpä melkeen hyödyntää tätä omien tenavien synttäreillä! 🙂

Suosittelen!! 😉

Tässä on kyllä vastaus munkin ongelmaan…. Meillä kun on tulossa ”hyvässä lykyssä” peräkkäisinä kuukausina kastejuhla ja 2-vuotisjuhlat ja varmasti käy kyllä niin että leipomiset taitaa jäädä synttäreiltä vähäisiksi koska vauva on silloin niin pieni. Mutta tätä ideaa tuun ehkäpä käyttää Leevinkin juhliin. Jotenkiin niin stressitön ja äärettömän helppo tapa järkätä.

Kannattaa oikeasti ihmeessä! Helppoa ja hyvää!! Nimenomaam oli stressitöntä 🙂

Toi salaatti buffet idea on kyllä tosi hyvä, katsotaan jos hyödynnän samaa tyttären synttäreille.

Kannattaa hyödyntää! 🙂

Ihana tuo kori missä on patonkeja!!! Mistä ostettu? 🙂

Tiedätkö Tiger liikkeen? 🙂

Ihanalta näyttää buffet-pöytä, nam. Hyvä idea, vaikka tykkäänkin leipoa ni hyvin voisin itsekin vastaavan toteuttaa 🙂 Ja noita jäätelöjä on moni kehunut, toivottavasti osuu joskus omallekin kohdalle että pääsen toteamaan onko kaikkien kehujen arvoisia 😉

Kannattaa kokeilla niitä! Ne on oikeesti hyviä! Ja tää idea kanssa ainakin harkintaan 😉

Eräs äiti oli saanut kuulla, että ”noin niitä homoja tehdään”, kun pojalla oli ollut päällä oranssia ja muuta tyttömäistä. Oma mielipiteeni on että itse en pukisi pojalle tyttöjen vaatteita, enkä tytölle pojan. Oranssit, punaiset ja keltaiset taas eivät ole mielestäni mitään ainoastaan tyttöjen värejä, jos ne ovat hallitsevana, jotenkin automaattisesti miellän tytöksi, mutta jos on yhdistettynä tummiin väreihin, menee pojasta. Olen erehtynyt puhumaan pojasta tyttönä ns.väärien värien johdosta. Kun on pakattuna kirkkaisiin, esmes punaisiin toppavaatteisiin eikä naamakaan näy kunnolla, ottaa sen riskin että sukupuoli voi tulla väärin arvatuksi. Siitä on turha syyttää muita 🙂

Minä puhun julkisilla paikoilla aina ’lapsesta’, en mainitse että ’tyttö’ tai ’poika’, niin ei tule erehdystä.. 🙂

Voihan sitä kysyä lapsen nimeä ni siitä (yleensä) selviää viimeistään sukupuoliki 🙂

No en mäkään lähe pukemaan mekkoa pojalle! Mutta väreissä ei oo mun mielestä sukupuolen omistavia tapauksia. Pinkki sopii pojalle ja tsin tytölle. Fakta.

Joskus kyllä erehtyy luulemaan lasta väärän sukupuolen edustajaksi, mut eihän se oo niin vaarallista? 🙂

Ihme juttu tollanen väite etteikö poika voisi käyttää kirkkaita värejä ja esim punaista. 😮 Taitaa olla tämä tyyppi aika mustavalkoinen kun tollaista väittää. 🙁
Minulla myös poika ja rakastan pukea häntä värikkäisiin vaatteisiin.
Ja kuka muuten määrittää että pojat pukeutuu siniseen ja autokuosiin? & tytöt hempeisiin väreihin?
Kuuluuko tähän sääntöön myös se että tytöt eivät voi leikkiä autoilla eivätkä pojat nukeilla?? 😮
Huoh johan tuohduttaa tollanen kapeakatseisuus! 🙁

Tosi ihanat tarjoilut oli teillä nam!!! 🙂

Sinähän sen sanoit! Ihmiset osaa olla kapeakatseisia joskus.

Mutta tärkeintä on se, että itse tietää mitä ajattelee, eikö? 🙂

Tosi kivalta näyttää teidän tarjoilut, hyvä idea tuo buffet. Täällä juhlitaan parin viikon päästä ekan erän kanssa, katsotaan mitä kivaa keksitään juhlapöytään 🙂

Kyllä varmaan jotain kivaa keksitte 😉 Kai postaat? 🙂

Siitä miten puet poikasi ja kuinka puhut hänestä, paistaa niin läpi kuinka paljon olisit toivonut hänen olevan tyttö.

Ei mulla ollu sellasta selkeetä toivetta kumman haluan. Tyttöolo oli, mutta ei ollut pettymys kun poikaa luvattiin 🙂 Oli onnellinen olo <3

Ja vaatteet ei mun mielestä määritä sukupuolta. Ostan usein tyttöjen puolelta vaatteita kyllä, koska mun mielestä ei oo olemassa tyttöjen ja poikien värejä. Jos vaate on kiva ja sen saa yhdistettyä johonkin toiseen näppärästi niin sen ostan heti! 🙂

Mielenkiinnolla aina kuulee perusteluja asioihin ja hankala vastaa mitään, kun töksäytit vaan mielipitees 🙂

Sanoja ei koskaan kannata toisen suuhun pistää eikä ajatuksia toisen päähän. Keittiöpsykologia ei taida olla se kannattavin uravalinta 🙂

Topi on ihana pieni poika, joka myös näyttää pojalta <3

Tää menee nyt aivan aiheen vierestä, mutta eikö teillä olekin Britaxin rattaat? Me harkitaan Britaxia alta 2v pojalle, mutta juuri luin että niissä selkänoja jää pystymmässäkin asennossa aavistuksen takakenoon, onko teidänkin rattaissa niin ja haittaako se Topia? 🙂

Mun mielestä kaikkineen jäi alle 150e 🙂 Varmaan reilustikin… 🙂

Hei!
Mietin tuon buffetin kustannuksia. Tulisiko kauhean tyyriiksi järkätä tuollainen? Pääseekö paljon halvemmalla kuitenkin jos päättää ite leipoa kakun sun muut 🙂

Pistä sähköpostia niin laitan kuvia. Topi on vajaa 90cm 🙂

Sen verran kysyttävä vielä että kuinka pitkä Topi on ja mahtuuko hyvin olemaan? Osaatko arvioida selkätuen pituutta yhtään? Meidän taapero on sen noin 90cm niin mietityttää mahtuuko hyvin olemaan kuomun alla. Anteeksi kun olen tällänen maanvaiva! 😀

No ehkä mekin sitten uskalletaan ne ostaa. Monet sanonut ettei selkänoja kävisi isommalle taaperolle kun on takakeno, mutta ei meidän taapero nyt ainakaan rattaissa nojaa vaikka selkä osa on pystysuorassa vaan istuu ”itsestään” ja kun käy huilimaan niin pyytää saada selkänojaa alemmas. Hankalaa. 😀 Tykästyin kovasti yhteen Britaxin malliin ja nyt en osaa yhtään päättää ostaisinko ne. 😀

On meillä Britax Affinity! Se istuin on suunniteltu niin, että on lapselle ergonominen ja miellyttävä. Topi viihtyy älyttömän hyvin rattaissa noiden oston jälkeen 🙂

Tosi hyvännäköiset tarjoilut! Ja loistoidea toi buffet-tyyli 🙂 ehdottomasti laitan korvan taakse idean! Onnea vielä Topille 🙂

Kiva kuulla, että ihmiset hyötyy vinkistä. Kiitos! 🙂

Kivat tarjoilut! 🙂 Jälkkäribuffetti-ideaa hyödynnän varmasti! En ole mikään innokas leipoja ja teemakakut on jotenkin övereitä ja kaikki kakunkuorrutteet (sokermassat ym. ym. ) sairaan pahanmakuisia ja pilaavat koko kakun.
Pieni asia, jota olen miettinyt jo pidemmän aikaa on blogisi nimi. ”operaatio äiti”. Ei äitiyden/vanhemmuuden pitäisi olla mikään operaatio, jota suorittaa. Tsemppiä!

Kiva kuulla 🙂

🙂 Olen samaa mieltä, äitiys on matka.
Hyvä vastaus, avasi mulle paljon paremmin blogin nimeä. Olen seurannut sun kirjoituksia sekä fb:n puolella, että satunnaisesti lukenut blogia.

Hahah! Sait mut kirjottamaan postauksen tästä. Kiitos hyvästä kysymyksestä 🙂

Ei. Äitiys ei ole suorittamista eikä pakkopullaa. Ei ainakaan pitäisi.

Monella sanalla on monta tulkintaa. Operaatio sanana on mun mielestä laaja ja mä itse nään sen sellasena asiana, joka on niinku menossa juuri sillä hetkellä.

Mun mielestä äitiys on matka, joka on tuntematon. Kukaan ei synny äidiksi, vaan tavallaan kasvaa.

Sitä ei tiedä minkälaista on olla äiti, ennenkun on äiti. Sitä ei tiedä minkälaiset vaatteet tulee ostaa ekana talvena, ennenku ne joutuu ostamaan ja oppii tietämään mikä on hyvä ja mikä ei. Sitä ei voi tietää minkälainen uhma todellisuudessa on ja miten selvitä niistä haasteista, ennenkun senkin kokee itse.

Haluun sanoa, että äitiys ei ole itsestäänselvyys. Asia, joka osataan silmänräpäyksessä. Se on matka täyn oppimista, uusia asioita ja joskus virheitäkin.

Mun mielestä äitiyteen kasvetaan kokemuksen kautta pikku hiljaa. Siitä sana operaatio. Tässä hetkessä mä elän, en suorita vaan opin juuri sen elämisen kautta 🙂

oi vitsi miten hyvältä näyttää ja aivan loistava idea toi salaattibuffet! teen varmaan samallaisen limpun tuleville 3v synttäreille (niihin on vielä 4kk)! 🙂

No oli kyllä hyvä idea, vaikka nyt ite sanonki 😀 Kannattaa tehdä samanlainen! Pääsee suht helpolla 😉

Jestas mitä herkkuja! Kyllä kelpais! 🙂

Joo kieltämättä, kyllä kelpas! 😀

Näyttää tosi hyvältä! Tuo idea olis varmasti hyvä ristiäisiin tai seuraaviin synttäreihin. 🙂

Joo oli kyllä hyvää 🙂 Kannattaa kokeilla ideaa!

Hyvältä näyttää namnam!

Nam nam todellakin! 😉

Ihanat tarjoilut! 🙂 Itse nautin suuresti järkkäämisestä, suunnittelusta ja överileipomisesta, ja synttärit on sitten aina sen näköisetkin. Mutta ihanasti ilmaisit sen, että lasten synttäreiden järjestäminen ei saisi olla itkun ja hammasten kiristyksen takana, jokainen omalla tyylillään. 🙂

Kiitän! 🙂

Jokainenhan on tosi erilainen ja toinen jaksaa puurtaa kuten just sä sanoit. Ja se on niin kivaa, että ihmiset on persoonia ja haluaa ite laittaa omannäkösesti. Ei pidä tehä mitään mikä ei tunnu omalta 🙂 Just se oma tyyli!

Vaauuuuu mitkä tarjoulut!!! Upeet! ” oi jospa oisin saanut olla mukana” =D

Ens kerralla vaan hurautatte tänne 😉

Hyvältä näyttää! 🙂

Äläpä! Tekee mieli ruokaa koko ajan ku muokkas näitä 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X