Joskus pysähdyn miettimään äitiyttä ja omaa itseäni. Jämähdän oikein pohtimaan sitä minkälainen äiti olen. En ainakaan ehkä se paras mahdollinen – mitä parhaana olo sitten ikinä tarkoittaakaan. Varmaan sellaista utopistista kuvaa äidistä, joka pärjää kaikessa ja ylisuorittaa hymy kasvoillaan ilman ongelman häivääkään. Voin rehellisesti kyllä myöntää, että tässä äidissä on vikaa ja paljon. Jaksaminen on välillä nollassa, tehot hiipuneet olemattamiin ja zemppi piileksii jossakin nurkan takana. Aina ei vain jaksa. Enkä ala myöskään valehtelemaan, että jaksaisin. Tässä tulee rehellinen (kärjistetty) tilitys äitiydestä.
Aamu alkaa yleensä heräämisellä. Se ah, niin ihana kokemus, jota en haluaisi jättää mistään hinnasta väliin. Lapsi tökkimässä silmiä, huhuilemassa korvaan ja koira vinkumassa jalat ristissä. Nenään leijailee paskavaipan haju ja illalla pöydälle unohtuneen juuston kitkerä tuoksahdus. Sitä haluaisi vielä sulkea silmänsä, mutta joku kiskoo ihanan lämmintä peittoa päältä ja kiljahtelee riemuissaan liian kimeällä äänellään. Vääntäydyt pystyyn luultavasti niskat ihan jumissa, pää sekaisin liian lyhyistä unista tai ainakin vähintään vasen jalka krampaten viileän huoneilman takia. Silmät lupsahtelevat, astut matkalla miljoonan auton päälle ja rakko huutaa hallelujaa, mutta päässä kolkuttaa vain yksi asia; se joka-aamuinen paskavaippa.
Asia, jota en ylistä enkä ilosta hykerrellen suorita. Sitä sanotaan, että ”oman lapsen kakki tuoksuu erilaiselta” ja ”kyllä siihen tottuu”. Olisi mahtavaa nähdä se lapsi, joka paskoo ruusuntuoksuisia papanoita. Vaippa täynnä sontaa tuskin on se ensimmäinen asia, jonka haluaa aamulla kohdata. ”Huomenta kakka! Minkäslainen yllätys täällä tällä kertaa odottaa?”. Sen lisäksi, että on aamukakka, on myös iltapäiväkakka ja iltakakka. Joskus ahkera vaihtaminen saatetaan palkita näiden lisäksi ylläribonuksella, joka vieläpä tursuaa sisälahkeistä yli.
Tästä päästään yleisesti likaan, siivoamiseen sekä puunaamiseen. Aina saa olla paperi kädessä, märkärättejä laukussa tai juosta pää kolmantena jalkana pelastamaan sohvaa, joka sai juuri niskaansa purkillisen jogurttia. On se niin mukavaa, että saa olla kotiäiti ja jää aikaa kodin ylläpitämiseen. Mahtava loma, kun voi tiskata tiskejä, pestä pyykkiä, VIIKATA pyykkiä, imuroida ja kaivella puolikkaita leivänpalasia milloin mistäkin kolosta. Puhumattakaan jatkuvasta vaatteiden putsauksesta, matolle kaatuneista mehuista tai tahmaisista käsistä, jotka ylettyvät noin metrin korkeudelle lääppimään tavaroita. On se vaan niin rentoa hommaa tuo kotona oleskelu.
Siivoamisen ohella pitäisi vielä täydellisen äidin tavoin upottaa aikaa lapsen kanssa leikkimiseen. Paras äitihän on äiti, joka leikkii lapsensa kanssa jokaikinen hetki. Sitä on toisessa kädessä pölyhuiska, toisessa imuri ja varpailla yltää ihan hyvin heiluttamaan muutamaa autoa edestakaisin. Paitsi, että hyvän äidin määrite on siinä, että tarjoaa lapselleen mahdollisimman virikkeellistä toimintaa. Tyhmähän lapsesta kasvaa, jos se päätyy leikkimään ”vain autoilla”. Pitää vähintäänkin koota palapelejä, maalata värikylpy-maalauksia ja opetella lukemaan parivuotiaasta eteenpäin. Ulkoiluakin pitäisi sovittaa päivään sopiva määrä ja loistava äiti istuu ulkona lapsen kanssa säällä kuin säällä eikä varsinkaan katsele mitään piirrettyjä kotona. Piirretythän tuhoavat aivosolut ja syövyttävät viimeisimmätkin tajunnanrippeet pois lapsen päästä.
Näinhän se menee, joopajoo. Itse en ole se äiti, joka aina jaksaa välittää niistä tahroista. Niitä tulee ja menee, vahinkoja sattuu. Mummilla oli tapana aikanaan sanoa, että pesukone pesee ja paperi pyyhkii. Vaatteetkin on tarkoitettu ihan siihen käyttöön, vaikka hintalapussa olisi millaisia lukemia tahansa. Haalarin kuuluu kulua ulkona, kenkien ottaa osumaa kärjistä ja hanskojen reikiintyä kovalla käytöllä. Sitä se elämä on. Olen aika laiska puunamaan tahroja vaatteista ja jätänkin sen homman huoletta pesukoneelle. En jaksa ripustaa pyykkejä kuivumaan, joten olen hankkinut meille kuivausrummun. Pyykitkään eivät kyllä mene itsestään kaappiin, mutta tuskinpa ketään haittaa, jos ne muutaman päivän lojuvat puhtaiden pyykkien korissa. Joskus saattaa tulla vastaan päivä, että lusikat loppuvat kesken ja on pakko pistää tiskikonetta pyörimään. Kukkakin kuoli viime kuussa, pitäisiköhän se viskata jo roskikseen?
Leikkimisessä olen ollut kyllä armottoman huono. Käytän joskus ovelasti hyväkseni pojan omatoimisuutta ja käsken tämän roudata yksitellen laatikon eläimet luokseni. Tähän menee ainakin vartti yhteistä puuhaa. En ole myöskään ihan kovinkaan innokas ulkoilija ja vissiin tämä tyttö on tehty sokerista. En koskaan ole ymmärtänyt niitä heittoja, että ”meilläpä ulkoillaan, vaikka kissoja taivaalta sataisi.” Meillä ei. Silloin napataan ohjain käteen ja laitetaan telkkarista pyörimään kiva leffa tai lähdetään vaikkapa uimahalliin.
Mitä tulee elämän pieniin perusasioihin? Hampaiden pesu? D-vitamiini? Luonnonmukainen, kaikinpuolin ravitseva ruokavalio ja sokeriton elämäntyyli? Zempattavaa löytyy jo hampaissa. Yritän muistaa ne jokainen aamu ja ilta, mutta joskus lipsuu valitettavasti. Tässä yritän ihan todella hampaiden takia petrata. D-vitamiiniä en tahdo muistaa koskaan. Silloin vauvana tuntui, että tämä asia määritti hyvän äidin ja keskustelupalstoilla puhuttiin sekä vatvottiin sitä, että kuka sitä muistaa antaa ja kuka paska äiti ei muista. Ruokavalio meillä ei ole pelkkää luomua, se sisältää säilöntäaineita ja poika saa herkutella. Teemme ruoan kyllä paljolti itse, mutta käydään joskus hesessä, ostetaan paistopisteeltä pullaa ja juodaan mehuja lounaan kanssa. En myöskään omaa sisäistä kelloa, joka huutaisi minuutilleen oikeeseen aikaan, että nyt kattila tulelle ja soppa valmistumaan, vaan edetään päivä kerrallaan perstuntuman mukaan.
Ja mitä tulee vielä siihen ensimmäiseen kohtaan… en kyllä jaksa kovin usein nousta sängystä ihan heti. Venytän peiton alla makoilua viimeiseen asti, nautin hellistä (tai vähemmän hellistä) herättelevistä pusuista ja olen opettanut pojan hakemaan itse aamupalaa jääkaapista. Kyllä sitä aina saa venytettyä unia ainakin pari minuuttia.
Ei – ei yksikään näistä, vaan ihminen.
Ihan vain tyyppi, joka ei jaksa ylisuorittaa jokainen päivä. Tyttö, joka arvostaa rauhallisia aamuja, ei ole tottunut paskan hajuun eikä tykkää kellotetusta arjesta. Äiti, joka siitä huolimatta rakastaa työtään ja haluaa herätä jokaiseen uuteen aamuun, vaikka se olisikin osittainen kopio edellisestä.
Tulee päiviä, kun ei jaksa tehdä mitään. Tulee iltoja, kun innokas kiljuminen ottaa korviin. Tulee öitä, kun ei millään jaksaisi nousta paijaamaan itkevää lasta. Silti sitä tekee sen kaiken mielellään, koska se rakkaus omaa lastaan kohtaan on niin valtava.
Myönnän, etten ole se utopistinen äiti kaikki hommat hanskassa, vaan se realistinen mutsi ne hanskat välillä hukassa.
Kommentit (25)
Hauskaa, sinä heräät paskanhajuisiin vaippoihin – ja minä pikkuautojen pommitukseen!
Kirjoitin itsekin tätä samaa asiaa sivuten hetki sitten, ilmeisesti me äidit emme välitä aikaisista aamuista.
VAU voin niin samaistua fiiliksiisi!!! Sä kirjoitit ihan älyttömän hyvin ja ihanan armollisesti ettei oikeesti tarvitse olla se äiti joka painaa 100 lasissa kokoajan jotta olisi hyvä ja tehokas äiti. 🙂 <3
Ihana äiti oot!! 🙂
Kiitos aivan ihanasta kommentista <3
Tää niin teki mun päivän <33
Ok, yksin sitten syö höh? Entä jos olisit hänen kanssaan sen aamupalan ja meet sitten nukkumaan? Kauhea sotku olisi ainakin meillä, jos 2-vuotias yksin yrittäisi syödä. Ei pahalla! Ehkä sulla on itsenäisempi tapaus :)! Meillä kiipeilee ym, ei voi päästää silmistään vaikka on turvallinen koti.
Ei, vaan siinä vaiheessa, kun aamupalatarvikkeet on haettu pöydälle niin oon yleensä jo päässyt hereillä aamu-pöhnästä.
Musta on ihanaa, kun lapsi on omatoiminen! Ja kaikenlisäksi OSAA! Sillon mä ylpeenä kannustan tekemään itse. Vaikka jaksaisin ihan kepeästi nousta väsäämään sen aamupalan, niin en silti sitä tekisi, koska poika osaa itsekin. Eikö lapsille opeteta sitä itsenäisyyttä siinä vaiheessa, kun oppiminen on mahdollista. Toinen kykenee siihen 2,5 vuoden iässä ja toinen vaikkapa parin vuoden päästä.
Topi on yks rauhallisimpia lapsia, jota itelle tullut vastaan. Moni muukin sanoo tätä samaa. Rauhallisuuteen lisättynä harkitsevaisuus ja kova halu oppia oikein/ saada kehuja omatoimisuudesta… kyllähän sitä oppii 🙂
Ja en ottanu pahalla. Älä huoli 🙂
Ps. Ei meillä onneks tuu myöskään sitä sotkua, ku joskus sattuu tietty vahinkoja, kuten jokaiselle.
Mun kaks vee ei osasi tehdä itselleen aamupalaa, hyvä että saa banaanin auki ! =D!
En mäkään puhunut tekemisestä, vaan hakemisesta 🙂 Siis laitan ruoan jääkaapin alahyllylle esim.
Aamusin maidot on pillitetroina. Osaa sellaisen avata ja laittaa pillin paikalleen, osaa avata jogurtin ja ottaa lusikan tai osaa kaapista ottaa muroja ja kaataa ne kippoon. TAI hakea hedelmäkorista hedelmiä.
Mutta ei toki leipää voidella tai juustoa leikata tai mitään 😀
Nyt putosin? 😀 Miten noi kaks siis liittyy toisiinsa?
Niin mä vähän päättelin. Ja edelleen kysyn saman kysymyksen:
Miten nämä kaksi asiaa liittyy toisiinsa? 🙂
Eihän se, että löytyykö päättelykykyä, osaamista ja taitoa kuunnella liity siihen mihin kakkansa laskee. Toiset lapset jännittää pottaa enemmän kun toiset ja ehdottomasti on väärin painostaa lasta potalle. Ihan meillä edetään lapsentahtisesti, kun tuntuu luontevalta 🙂 Pikkuhiljaa hyvä tulee! Vaippuus, kun ei määritä lapsen fiksuutta tai muutakaan 😛
Sitä varmaan tarkoitettiin, että osaako sen ikäinen lapsi, joka vielä kakkaa vaippaan niin hakea ruokaa itse jääkaapista.
Osaa hakea ruokaa jääkaapista itse , mutta kakkaa 4 kertaa päivässä vaippaan? Hauska oli kuitenki :)!
peukku.tota samaa se on vaikka tarhassa oliskin..ite oon laiskistunu ulkoilussa ku tarha hoitaa sen niin hyvin..hampaat ne pesee ite ja ainaki 5vee o selvinny hyvillä hampailla..aamut ne o todella perseestä ku ne alkaa aina 6 maissa vaikka menis iltaan..
Halusin vaan tulla sanomaan, että tykkäsin tästä 🙂
Kiitos !! 🙂
Aivan loistava kirjoitus 🙂
Mekään emme ulkoile sateessa eikä aina edes silloinkaan vaikka olisi nätti ilma. Ja meillä lapsi saa herkutella silloin tällöin ja telkkariakin katsotaan 🙂
Mies on alusta asti pitäny huolen että hampaat pestään ja d-vitamiini muistetaan antaa 🙂
ps. Olet todella hyvä kirjoittamaan! <3
Joo ei se äitiys ole todellakaan ruusuilla tanssimista! Tietyt asiat pyrin tekemään ”hyvin” niin kuin esim. ulkoilu ja hampaiden pesu. no hampaiden pesun muistan nykyään jo, mutta annan ehkä liiankin usein 4-vuotian pestä itse, kun en itse vaivaudu auttamaan.. Ulkoilusta kyllä yleensä tykkään! Asia minkä aina edelleenkin unohdan on se, että unohdan muistuttaa pissalla käymisestä. Siis olen unohtanut sen aina. Ja meillä ainakin joskus kesäisin lapsi saa 2 jäätelöä päivässä =)
Tutunoloista… aamukakka- jestas että inhoan sitä. Se on kyllä viiminen asia aamulla mihin haluaa herätä 😀 Minkäs teet, onneksi kohta käyvät pöntöllä itse..
Sitä pöntöllä käymistä odotellessa 😀 Äitiiii pyyyyhkimäääänn… 😀
Kerrankin hyvällä maulla ja totuuden kuuloisesti tehty kärjistys. Tuohon aamuiseen paskavaippaan voin todellakin samaistua, miksi joka aamu ja heti herättyään. 😀
Haha! Kuinkahan kauan se jatkuu se aamukakka 😀 Kiitos kommentista!
Samaistuin jokaikiseen sanaan! Aivan ku meidän päivä 😀 aamukakka – erittäin tuttua. Tsemppiä, itse olen koittanut muistaa sen lauseen ”sinun arkesi on sinun lapsesi lapsuus” 🙂
Toi lause on tosi tärkeä!! Sitä muistan kans aina!
mäkin kirjoitin samaisesta aiheesta postauksen 🙂
http://vauvanaskeleet.blogspot.com/2015/03/millainen-aitikasvattaja-olen.html?m=1
Nice! Tuun lukee 🙂
Meilläki oli joskus toi pikkuauto vaihe 😀 Ei onneks enää!