Positiivinen käänne
Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tosissaan tuo tullessaan. Jonain päivänä saatat istua kädessäsi paperi, jossa lukee ne ihmeelliset sanat. Tunnet samaan aikaan onnea, järkytystä, pelkoa ja suunnatonta rakkautta sisälläsi.
Ensin ajattelin, että ei.. en varmana kerro asiaa täällä. Tämäkin onni voi kaatua huomenna, ensi viikolla tai vielä kuukaudenkin päästä. Miksi siis nostaa käsiä ilmaan ja tuulettaa, jos kaikki saattaakin huuhtoutua vielä viemäristä alas? No siksi, että tunnen tällä hetkellä mieletöntä järkytyksen sekaista iloa! Ja järkytyksen sävy on positiivinen.
Kirjaimellisesti positiivinen. Eilen 4.4.2015 sain kuulla tulokset; ”Onneksi olkoon, raskaustesti on positiivinen.”
Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden lopulla Topista tulee isoveli, minusta äiti kahdelle ja J saa ensimmäisen biologisen lapsensa, JOS kaikki menee hyvin. Jos kaikki ei mene hyvin, sitä katsotaan sitten. Ainakin olen asiasta täällä puhunut ja voin sitten purkaa ajatuksiani ääneen.
Mihinkään en kuitenkaan lähde asenteella, että metsään mennään. Aion ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä. Tänään ollaan viikoilla 4+4 ja se on jo päivän enemmän kuin eilen. Voittajafiilis!
Kommentit
Onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Lähipiirissä nyt niin surullisia juttuja, vaikka oli jo pitkästi yli ”turvalliset” viikot. Eli koskaan ei voi tietää. Jos meille vielä kolmas tulis, kyllä jännittäis 🙂 En siis halua pelotella..
Oi ihanaa, onnea tuhannesti ja toivoaan että kaikki menee hyvin loppuun asti.♥
Kiitos <3
Paljon Onnea Teille!
Kiitos paljon!
😍😍
<3
Paljon onnea vielä täälläkin 🙂
Kiitos paljon 🙂
Onnea vielä! 🙂
Kiitos kiitos 🙂
Tuhannesti onnea sinulle, j:lle sekä tulevalle isoveljelle!!:)
Kiitos todella paljon! 🙂
Paljon onnea! <3
Kiitos <3
Paljon onnea!!! Ihana uutinen 🙂 meilläki monen vuoden,yrittämisen jälkeen lokakuussa näytti testi plussaa ja kesäkuussa meillä on,yksi pieni tyttö lisää täydentämässä meän perhettä <3
Kiitos <3
Ja paljon onnea teille plussasta!
Onnea kovasti !
Kiitos!!! 🙂
Olen lukenut tästä sinun lapsettomuuskuviosta ja oikeasti harmistunut tilanteesta. Onnea ja toivottavasti pieni pysyy matkassa, murehditaan sitten kun on tarve murehtia! 🙂
Kiitos, että olet jaksanut olla matkassa mukana!
Suht nopeeta toimintaa mut onnea 🙂
Kiitos 🙂
Ihanaa! Onnea tuhannesti. <3
Kiitos tosi paljon <3
Onnea!!!
Kiitos!!
Paljon onnea! <3
Kiitos paljon <3
Onnea teille paljon!!! 🙂
Kiitos kiitos! 🙂
Suuresti onnea! 🙂 Ihana uutinen pääsiäisen iloksi! 🙂
Niinpä! 🙂 Kiitos!
Paljon paljon onnea! 🙂
Kiitos kiitos 🙂
Mä olen nyt kyllä niiiiiiiiiiiin ilonen sun ja teidän puolesta! ONNEA! <3
Kiitos ihana <3
Onnea :’) <3
Kiitos <3
Oi vitsit, mahtavaaa! Paljon onnea plussauutisista! 🙂
Mahtavaa, todella! :)) Kiitos!!!
Onnea! 🙂
Kiitän 🙂
Oi ihanaa, paljon onnea!! ❤
Kiitos paljon ❤
Hurjan paljon onnea! 🙂
Kiitos kamalasti 🙂
Ihana uutinen, paljon onnea!
Niiin on! Kiitos!
Onnea onnea ! Ihanaa <3
Kiitos ❤
Ihania uutisia, paljon onnea teille kaikille 🙂
Niinpä :’) Kiitos 🙂
Niinhän se on, että vaihtamalla paranee! Oikein paljon onnea ♡
En sanois noin, mutta kiitos onnitteluista 🙂
Voi ihanaa ja onnea tuhannesti ♡
-m
Kiitos ❤❤
Onneksi olkoon! 🙂 <3 Meillä olisi lasketutajat sitten melko lähekkäin jos hyvin menee! 🙂 Täälä rv 4+6 menossa ja vähän kieltämättä jännittää kun meni melkein kolme vuotta siihen positiiviseen raskaustestiin.
Kiitos ❤ Meillä tosiaan on sitten aika lähellä laskettu aika! Vau. Onnea!!
onnea! 🙂 milloin päätitte aloittaa yrittämisen?
Kiitos ❤❤
Voi, hurjasti onnea <3 Toivottavasti kaikki sujuu ongelmitta!
Kiitos <3 Sitä toivotaan!!
Onnea, toivottavasti kaikki menee hyvin! 🙂
Kiitos, sitä toivon 🙂
Eikä miten ihana uutinen! <3 Olipas päivän piristys. Onnee koko perheelle!
Tiia
Täydellinen uutinen ❤ Kiitos!
Onnittelut <3
Kiitos <3
Onnea kovasti. Ihanaa, kun elämä antaa parastaan.
Äläpä muuta sano <3 Kiitos!
Miljoonasti onnea <3
Ja miljoonasti kiitos <3
Onnea tsiljoonasti!! Jarrusukkia paljon matkaan!
Kiitos kiitos kiitos ❤
Onnea!!! 🙂
Kiitos 🙂
Ihanaa! Paljon onnea koko perheelle <3
Ihanaa kyllä 🙂 Kiitos ❤
Ooooooi, valtavasti onnea! ♡
Kiitos paljon! 🙂 ❤
Onnea teille! <3
Kiitos <3
Aivan ihana uutinen!! ❤❤❤ oli niin raastavaa lukea niistä lapsettomuuskuvioista ja yrittää käsittää miten pahalta se tuntuu.. Mut nyt ❤ isosti tarrasukkia pienelle ja nauti!!!
Onnea tosi paljon 🙂 <3
Paljon onnea ja ihanaa masun kasvatusaikaa 🙂