Olen maistanut vain palan siitä pilaantuneesta kakusta. Ottanut siivun homeisesta pizzasta. Jo se sai pakin aivan sekaisin.
Tänään vietetään Lapsettomien lauantaita. En voi sanoa koskaan kärsineeni lapsettomuudesta enkä voisi laskea itseäni osaksi sitä ryhmää, joka suree tänään. Mielestäni se olisi väärin, koska onhan jaloissani pyörimässä pieni poikani ja tuolla vatsakummun alla kasvaa pieni ihme. En ole siis lapseton, mutta osaan murto-osan verran ymmärtää lapsettomuutta. Huom! Vain murto-osan.
Joku on saattanut joskus kuulla termin sekundäärinen lapsettomuus. Onko? Se tarkoittaa arkikielellä sitä, että yhtäkkiä jokin tökkii. Kotona voi olla yksi tai useampikin lapsi, mutta uuden ihmeen yritys ei onnistukaan. Jonkun määritelmän mukaan sekundäärisestä lapsettomuudesta puhutaan noin vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen.
Meillä yritystä kerkesi kertyä vajaa 2 vuotta. Muistan sen pelon, ne itkut ja lukemattomat negatiiviset tulokset. Muistan ristiriitaiset tunteet, kun joku kysyi sen saman kysymyksen; “Miksi valitat? Onhan sulla jo yksi lapsi!” Olin sanoinkuvaamattoman kiitollinen pojasta, mutta samalla syytin itseäni. Vihasin sitä, etten ollut kykenevä siihen mihin nainen oli luotu. Mikä näin jälkeenpäin oli naurettava syy vihata itseään, mutta toisaalta tunteiden tunteminen on luonnollista… Itseä on niin helppo syyttää.
En halua kerätä tällä sepustuksella sääliä, vaan haluan tuoda oman tarinani kuuluviin. Olkoon se yksi hiekanjyvä hiekkalaatikossa, mutta erilaisista jyvistä koko kokonaisuus laatikossa koostuu. Haluan lohduttaa, haluan puhua. En ehkä tiedä miltä lapsettomuus tuntuu, enkä osaa tehdä muuta kuin lähettää lapsettomille paljon voimaa suoraan sydämestäni. Tiedän kyllä miltä sekundäärinen lapsettomuus tuntuu ja kuinka vähän siitä uskalletaan puhua. Olen varma, että teissä lukijoissa on myös niitä, joilla seuraavan lapsen yritys tuottaa hankaluuksia. Haluan rohkaista teitä silti jaksamaan.
Kukaanhan ei voi luvata, että lapsi varmasti tulisi tarpeeksi kovalla yrityksellä. Jokainen voi silti toivoa sitä ja tärkeintä on, ettei menetä uskoaan. Näin vähän aikaa sitten videon, jossa kerrottiin 80% lapsettomuushoitoihin hakeutuneista naisista raskautuneen. Se on iso luku. Niin on iso luku myös se 20%, jotka eivät koskaan saa viettää äitienpäivää. Olen pahoillani siitä ja aidosti toivoisin, että olisi joku taika, jolla poistaa lapsettomuus maailmasta.
Tänään siis käännän katseeni yötaivaalle ja odotan tähdenlentoa. Sen tähden mukana lähetän toiveen juuri sinua varten, joka luet tätä ja olet rikki siitä maailman suurimmasta kaipuusta.
Jos haluatte kirjoittaa tarinanne anonyymisti ja koette sen helpottavan.. voitte laittaa kommentin tämän tekstin alle. Ehkä joku hukassa oleva päätyy lukemaan juuri sinun kommenttisi ja saa voimaa sanoistasi. Rikkauksista suurin on vertaistuki.
Kommentit (22)
[…] Operaatio äiti: Lapsettomien lauantai […]
Juhlin tänä vuonna äitienpäivää neljättä kertaa. Siitä huolimatta lapsettomien lauantai jotenkin kolahti enemmän. Vaikka en ole missään vaiheessa ole hakeutunut lapsettomuushoitoihin ja minulle on suotu kaksi tervettä lasta, olen raskauksien alkamista odotellessa ajautunut katkeruuden ja pelon tunteisiin. Koen, että vaikka olen äiti, olen kuitenkin identiteetiltäni samaistunut lapsettomiin, tai ainakin niihin, joille lapsen saaminen on ollut vaikeaa. Olen itkenyt eteisessä sitä, että joku toinen on taas raskaana, olen pelännyt, etten koskaan saa nähdä, millainen jälkeläinen minun ja mieheni perintötekijöistä voisi syntyä. Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että toisilla raskaus alkaa yhdestä yhdynnästä tai sen yrityksestä, ja he saavat kokea itse voivansa määrätä lapsen syntymäkuukauden ja ikäeron. Heillä on huoli siitä, kuinka raskauksia saataisiin ehkäistyä kyllin tehokkaasti. Toisilla, kuten meillä, raskaus vain odotuttaa alkamistaan vaikka ehkäisyä ei olisi koskaan käytetty. Se, että onni jakautuu tässä asiassa niin epätasaisesti ihmisten kesken tuntuu musertavalta. Onneksi monet tarinat päättyvät onnellisesti ennemmin tai myöhemmin. Niille, jotka todella jäävät tahattomasti lapsettomiksi koko elämänsä ajaksi rukoilen iloa taistelemaan katkeruutta vastaan ja mielekkäitä vuosia arvokkaiden elämäntehtävien parissa.
Ei lisättävää. Kirjoitit TODELLA hyvin. Samoja fiiliksiä. Kiitos kommentista!
Kuulkaas tytöt. Täysin lapsettomaksi todettu ystävättäreni pullahti raskaaksi 35-vuotiaana luomu-menetelmällä 🙂
Itse en tullut rohkeista kokeiluista huolimatta raskaaksi kuin kerran ja silloinkin odotin luomukolmosia joista vain yksi pysytteli kohdussa loppuun saakka. Kaikenlaista tapahtuu. Tosta “epäonnistumisen” tunteesta pitäisi päästä eroon. Yrittäkää ajatella, että tulee jos on tullakseen, muutenkin on kiva elämä edessä. Juu ja on mulla monta lapsetontakin ystävää ja ystäväpariskuntaa. Kukaan heistä ei ole harkitusti ilman lapsia. Lapsettomassa elämässä on paljon hyviä puolia. Siellä ne seikkailevat maailmalla ja viettävät unelmalomiaan kun kaverit laskevat että riittää vaippoihin rahat. Nokka pystyy jokainen siellä! En osannut mitenkään surra raskaudessani menetettyjä sikiöitä mutta se saattoi johtua siitä että yksi pelastui. Ei kaikki aina mene kuin Strömsössä – jos nyt joutuisin valitsemaan lapsi vai lapsettomuus, saattaisin valita lapsettomuuden. Maailma on kova paikka.
Mielestäni on hieman epäkohteliasta tytötellä aikuisia naisia, ja toisekseen, on todella ajattelematonta väheksyä toisten surua. On hienoa, että sinä ja ystäväsi olette saaneet lapsenne luomusti ja olette tyytyväisiä tilanteeseenne. On myös hienoa, että kykenet suhtautumaan kahden sikiön keskenmenoon noin hyvin. Et kuitenkaan voi olettaa, että kaikille muille asia olisi yhtä helppo. Oletko jutellut lapsettomien ystäviesi kanssa, miten he lapsettomuuden kokevat? Entä jos se on ollut heille todella kova kriisi? Harvat siitä avoimesti kertovat, yleensä nämä asiat jaetaan vain aivan lähimpien ihmisten kesken. (Juurikin mm. ajattelemattomiwn kommenttien ja ymmärtämättömyyden pelossa.)
Kyllä, maailma on tosi kova paikka. Tahaton lapsettomuus on vain yksi elämän suurista tragedioista, mutta omasta kokemuksestakin voin sanoa, että helpolla siitä harva pääsee yli. Jos pääsee ollenkaan. Monille tahattomasti lapsettomille se on suru ja tuska, joka kulkee jatkuvasti mukana ja on aina läsnä. Monille se on elämän isoin asia, vaikka sinä et ehkä sitä voikaan käsittää. Silloin ei paljoa lohduta, että voi matkustella ja mennä miten huvittaa, nukkua yöt häiriöittä tai harrastaa mielensä mukaan. Minä ainakin vaihtaisin kaiken tuon ihan mennen tullen omaan lapseen! Ei se tuska lapsettomuudesta katoa edes maailman äärissä (kokeiltu on), ja kunnon urheilun aikaansaama adrenaliinihuumakin vain hetkeksi sitä hälventää.
Toivoisin siis hienotunteisuutta asian käsittelyyn! Totta kai kaikki me lapsettomat yritämme kaikkemme sopeutuaksemme, mutta aivan kuten läheisen ihmisen menetyksen kohdatessa, ei se sopeutuminen käy käden käänteessä ja vaatii aikamoisen kriisin läpikäymisen.
Surua ei saa koskaan väheksyä. Mutta on totta, että on hyvä oman terveyden takia pyrkiä etsimään keinoja käsitellä surua ja asioita. Jos jää suruun jumiin käy huonosti ja itsellä on kokemusta siitä VAHVASTI.
On totta, että lapsettomuudesta harvoin puhutaan. Kai sitä jotenkin hävetään? Vaikka ei ole syytä häpeään. Ja toisaalta toinen, joka ei ole kokenut, ei voi samalla tapaa ymmärtää. Lapsettomuudesta todella voi olla melkein mahdoton päästä yli. Hienotunteisuus on tärkeä asia tässä jutussa!!
Täällä yritystä takana 2,5 v. Ei yhtään keskenmenoa. Jotenkin toivoisin, että olisi edes yksi alkanut raskaus, sitten olisi toivoa edes vähän. Mutta kun ei. Meillä tutkimukset aluillaan nyt. Olen kuurin kokeillut Letrozolia, alkuun näytti hyvältä, mutta ei kuitenkaan silläkään lopulta ovulaatiota. Nyt sillä yritys suuremmalla annoksella.
Mulla on ystäväpiiristä 4 raskaana, kaikki tulleet raskaaksi aika helposti. Oikeastaan en enää pysty olemaan osa sitä ystäväpiiriä, on aika siirtyä eteenpäin. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Onneksi olemme mieheni kanssa kumpikin ammatissa, jossa työtä on helppo löytää ympäri maata, tai vaikka ulkomailta saakka (minä lääkäri, mieheni sairaanhoitaja).
Täytän kesällä 30v, ja minä niin haaveilin ja toivoin, että ennen sitä ikää voisin olla äiti. Valitettavasti en voi. Minulle riittäisi yksi lapsi, en edes uskalla toivoa useampaa. Adoptio olisi myös yhtä hyvä vaihtoehto, mutta oman masennus- ja syömishäiriöhistoriani takia luulen, että meiltä evättäisiin siihen mahdollisuus.
Olen kokenut elämässäni paljon vastoinkäymisiä, eikä se todellakaan ole ollut helpoimmasta päästä milloinkaan. Siksi mä olen välillä todella katkera siitä, että miksi minulle nyt tämäkin taakka annettiin kannettavaksi. Eikö joku muu, jonka elämä on ollut paljon helpompaa ja joka on saanut kasvaa hyvässä perheessä saaden hyvät lähtökohdat elämälleen olisi voinut ottaa tämän taakan kantaakseen. Miksi aina minä? Mutta elämässä pitää jaksaa eteenpäin, vaikka se tuskaista välillä onkin. Yrittää kestää pahimman yli, vaikka haluaisi vain kuolla. Ja huomata, että jossain vaiheessa helpottaa, jossain vaiheessa pystyy taas nauttimaan.
Tuskin on paljoa lohduttavia sanoja, mutta onneksi teillä on hoidot vielä aluillaan ja paljon on olemassa mahdollisuuksia vielä kokeilla. Haluan lohduttaa, vaikka se ei ehkä auta, että moni ihminen on saanut parikin lasta vielä lähellä 40 ikää.
Tärkeintä on muistaa, ettei anna haaveiden musertaa, mutta pitää toivon yllä. Ja huolehtii terveydestä.
Voimia tulevaan! <3
Onnea vielä kerran tätäkin kautta! 🙂 kyllä se vain kannattaa uskoa, että kaikki sujuu hyvin eikä turhaan murehtia 🙂
Kiitän 🙂
Kolme viikkoa sitten sain keskenmenon.
Olin ensimmäistä kertaa raskaana, joten vielä ei ole mitään syytä pelätä, etteikö sitä lasta vielä tulisi.
Silti olen tänään(kin) ollut niin hajalla, niin hajalla.
Tämän piti olla se ensimmäinen äitienpäivä, jota saan viettää lapsi vatsassani. Ja vaikka on vieöä aivan täysin mahdollista, että minun vuoroni voi olla jo vuoden päästä, ei se juuri nyt kauheasti lohduta, koska mieltä painaa “Mitä jos..” Jos minusta ei tulekaan äitiä?
Ymmärrän pelon. Olen pahoillani siitä mitä jouduit kokemaan 🙁
Muista puhua tunteista! Voimia kuitenkin kovasti elämään <3
Mahti kirjoitus. Aurinkoista päivää! x
🙂
illä yritystä 2v, jona aikana kaksi Keskenmenoa; ensimmäinen tasan vuosi sitten äitienpäivänä ja toinen n.2 kk sitten. Aiemman parisuhteen aikana sain keskenmenon. Se oli vahinko raskaus, kaikki painostivat silloin aborttiin, mutta en siihen pystynyt. Kun päätin pitää sen, sainkin keskenmenon. Koska olen saanut jo kolme perättäistä keskenmenoa, saimme lähetteen tutkimuksiin. Tiistaina 12.5 olisi ensimmäinen käynti. Pelottaa että löytyy jotain sellaista että en voi koskaan saada vauvaa 🙁 raskasta aikaa on ollut viimeiset 2 vuotta, ja kyyneleet on usein silmissä kun näen jossain raskaana olevan naisen tai naisen työntelemössä vaunuja. Meidän talo yhtiössä on tällä hetkellä 3 naista raskaana, eikä heidän näkeminen ainakaan helpota oloani. En vaan voi kateudelle mitään :/ ikää on 28, joten ei tässä ole enään montaa hedelmällistä vuotta jäljellä. Tsemppiä muille samassa tilanteessa oleville! <3
Meillä yritystä 2v, jona aikana kaksi Keskenmenoa; ensimmäinen tasan vuosi sitten äitienpäivänä ja toinen n.2 kk sitten. Aiemman parisuhteen aikana sain keskenmenon. Se oli vahinko raskaus, kaikki painostivat silloin aborttiin, mutta en siihen pystynyt. Kun päätin pitää sen, sainkin keskenmenon. Koska olen saanut jo kolme perättäistä keskenmenoa, saimme lähetteen tutkimuksiin. Tiistaina 12.5 olisi ensimmäinen käynti. Pelottaa että löytyy jotain sellaista että en voi koskaan saada vauvaa 🙁 raskasta aikaa on ollut viimeiset 2 vuotta, ja kyyneleet on usein silmissä kun näen jossain raskaana olevan naisen tai naisen työntelemössä vaunuja. Meidän talo yhtiössä on tällä hetkellä 3 naista raskaana, eikä heidän näkeminen ainakaan helpota oloani. En vaan voi kateudelle mitään :/ ikää on 28, joten ei tässä ole enään montaa hedelmällistä vuotta jäljellä. Tsemppiä muille samassa tilanteessa oleville! <3
On luonnollista tuntea kateutta. Tunteita ei pidä itseltä kieltää.
Mä lähetän kovasti toiveita, että et olisi lapseton ikuisesti. Voimia tulevaisuuteen <3
Meidän esikoinen laitettiin alulle lapsettomuuspolilla n. 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen. Tuolloin plussa saatiin toisella yrityskerralla hormonihoidon avulla. Ajatuksena oli “tehdä” toinen lapsi heti perään (“tehdä” lainausmerkeissä siksi, koska tiesimme ettei niitä ilman apua tehdä, vaan jos raskaus alkaa, on se ihme). Esikoisen 1 v neuvolassa laitettiin lähete lapsettomuuspolille ja nopeesti päästiinki sisään koska historiaa siellä oli. 8kk yritettiin 2 eri hormonihoidolla eikä tärppiä. Joulutauon aikana tehtiin päätös jättää hoidot siihen, eikä lähteä esim. Koeputkeen. Nyt olen tehny surutyötä tämän kevään esim. Myymällä kaiken vauvatavaran pois ja kesä lomaillaan ja syksyllä mietitään uusia tuulia esim. Töihin jos pääsis. Vaikka ajatuksena oli syksyllä jäädä äitiyslomalle… pikkuhiljaa ajatukset alkaa kääntyä pois kalenterin tuijottamisesta, päivien laskemisesta, lämpöjen mittailuista…….
Voimia ihan hurjasti teille! Mulla itsellä auttoi kyllä siihen jatkuvaan ahdistukseen se, että myin vauvakamat pois ja aloin miettimään muuta elämää.
Mä todella toivon, että teillä vielä onni potkaisee tän asian suhteen, kun vaan on “oikea aika”. Niin ärsyttävä käsite. Eihän sitä kukaan haluaisi odottaa :/
Itku tuli tekstiäsi lukiessa. Yksi ihana poika tuhisee sängyssä täällä, vuosien “työn” tulos. Kaikki mahdolliset lapsettomuushoidot käytiin ja paras lahja vihdoin saatiin. Toista lasta ei ole kuulunut. Kolme vuotta toivottu, yritetty ja odotettu ja hoidot käyty! Yhtä pahalta tuntuu kuin ennen ensimmäistä lasta… miksi me ei saada lasta… 🙁
Vaikka moni väittää toisin… kyllä se lapsettomuus toisen ja kolmannenkin kohdalla sattuu. Eihän sen pitäisi olla niin hankalaa? Ei kukaan jaksa niitä pettymyksen tunteita. Mä rukoilen, että kohta säkin pääset siihen hetkeen, jossa toinen ilmottaisi tulostaan <3
<3 kiitos tuestasi. Lukuisat keskenmenot, ja toivon kipinä kerkeää joka kerta jollain tapaa syttyä kun saa kuulla olevansa raskaana. Sit vaan jotain tapahtuu ja se menee kesken. Nyt ollaan 1.5vuoden yrityksen ja 3 keskenmenon jälkeen päästy perhesuunnitteluneuvolaan ja lapsettomuustutkimuksiin. Toivon kipinä on syttynyt myös nyt… Nyt siitä että apu on lähellä.. <3
<3
Toivottavasti lämmittävä kipinä syttyy pian komeaksi liekiksi <3 Voimia tulevaan ja toivon, että teitä siunataan lapsella 🙂