operaatio äiti - Banneri

Asiaa Lindexistä

Ennen reissuun lähtöä törmäsin linkkiin, jossa oli näytillä mitä ihanampia lastenvaatteita. Silmiin osui luonnollisesti nyt poikien vaatteiden lisäksi ihan selkeitä tyttöpuolen kledjujakin. Innostuin hurjasti ja jätin asian muhimaan loman ajaksi päähäni.

20150816_195141-01 20150816_195202-01

Nyt palasimme kotiin ja päätin kauppareissulla poiketa ihan ohimennen Lindexissä zekkaamassa vaatteet livenä. Tuo ketju on kuulunut aina jollain tasolla suosikkeihini. Massakamaksi saattaisi joku kutsua, mutta vuosi vuodelta vaatteiden lookki paranee. En välitä yhtään, että onko hintalapussa 10e vai 100e, vaan kaunis edullinen vaate on jopa riemuvoitto. Kaiken ei aina tarvitse olla sitä Mini Rodinia.

20150816_195600-01

Lindexin vaatteet ovat olleet aina laadukkaita. On tietenkin matkan varrelta löytynyt muutama surullinenkin tapaus, joka on nukkaantunut heti. Tämä on kuitenkin ollut enemmän poikkeus kuin sääntö. Meillä on vuosien aikana tuettu Lindexin kassaa ihan urakalla ja tuetaan jatkossakin.

20150816_195230-01 20150816_195236-01

Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan rehellinen mielipide kyseisen ketjun vaatteista. Sitä sanotaan, että blogit ovat täynnä turhia kehuja ja maksettuja mainoksia. Ei pidä paikkaansa. Tässä blogissa kehutaan ja haukutaan ihan muutenkin.

20150816_195303-01

Lindexissä ehkä jotenkin harmitti eniten se, että sen hintataso on ollut aina näpsäkkä. KappAhl on ollut hieman kalliimpi ja monesti siksi vastaavat vaatteet on tullut hankittua Lindexiltä. Ymmärrän toki, että kyllä hintojakin tulee joskus nostaa, mutta muutama kaunis yöpuku jäi kauppaan hinnan takia. Mielestäni 22,95e on ihan liikaa pienestä vaaleanpunaisesta yökkäristä. Muissa vaatteissa hinnan nousu on noin 3-5 euron luokkaa ja keskimäärin vaatteiden hinta on nykyään 9,95-16,95e /kpl.

20150816_195350-01 20150816_195353-01

Yksi parhaista jutuista tässä ketjussa on alennusmyynnit. Vaatteita saa oikeasti ihan pikkurahalla rekistä. Tosi usein kipitän kauppaan heti punaisten -70% mainosten näkyessä ja teen upeita löytöjä. Ostin tälläkin kertaa pari kesähaalaria, joita ajattelin KOKEILLA valkoisen bodyn kanssa tällä talvivauvalla tai sitten yöasuna esimerkiksi.

20150816_195513-01 20150816_195523-01

Kautta aikojen lempivaatteeni Lindexissä on olleet vanuhaalarit ja jumpsuitit. Vauvalla jumpperit ovat käytännöllisiä ja yksinkertaisesti IHANIA! Topilla oli yhdessä vaiheessa kaikenlaisia jumppiksia varmaan yli 20 roikkumassa vaatekaapissa.

20150816_195426-01 20150816_195441-01

Nyt olen höpöttänyt tarpeeksi omista ajatuksistani ja haluan päästää teidät ääneen! Mitä mieltä olette Lindexin vaatteista? Mitkä ovat niitä aarteita, joita aina odotatte saapuvaksi? Entä mikä ketjun vaate on ihan kaikkien aikojen hitti?

Kommentit

14 kommenttia
Avatar

Ostan lähes aina kaikki vaatteet Venlalle Lindexistä, syystä, että edullista, ihania kuoseja ja myös perusvaatteita ja oikeasti ne on kestäviäkin. Tosin tykkään itse, että ne vaatteet kuluu omassa käytössä, koska minä niistä maksan, niin myös itse kulutan kuin että säilyisi vaatteet vuositolkulla ja niitä tarvis myydä eteenpäin.

Vaikka kierrätys onkin kivaa, niin sekin on kivaa, että ostettu tuote oikeasti kuluu kuluttajan käytössä 😀 . Vaatekauppoja on ihan liikaa ja vaatteita tehdään ihan liikaa siihen nähden millä tahdilla ne kuluu.

Avatar

Meillä käytetään paljon lindexiä. Minusta tosi nättejä ja hinta-laatusuhde kohdillaan. Poika on jo 4v ja löytää sieltä paljon itselleen mieluisia vaatteita ja myös äiti tykkää. Tytär on reilu vuoden ja äiti löytää hänelle paljon mieluisia. Aikoinaan siellä oli muumi vaatteita ja niistä poisto -70%. Niitä hamstrasin kaapit täyteen. Lindexin perus paidat ja housut on meillä käytetyimpiä. Ja kivoja ota 3 maksa 2 vaatteita jokapäiväiseen käyttöön

Anette - Operaatio Äiti.

Mullaki on tapana hamstraa noita -70% vaatteita aina 😀 Hyvähän niitä on jemmassa uusia vaatteita säilytellä 😉 Toivoisin, että Lindexillä tulis uusi joku eläinkuosinen mallisto pojille.. mua vähän autot kyllästyttää jo 😛

Avatar

Itse pidän myös lindexin vaatteista ja ainakaan toistaiseksi ei ole ollut mitään moitteita. Nättejä, hyvälaatuisia ja sopiva hintalaatu suhde. Mä olen haavillut siitä ihanasta leopardi kuosisesta vk puvusta tytölle, mutta en ole jemmaan uskaltanut ostaa kun yhtään ei ole osanut arvioida minkä kokoinen tyttö on nyt syksyllä eli minkä koon sitä sitten ottaisi 🙂

Ideh / Toivon Pilkahdus

Anette - Operaatio Äiti.

Aa, mul on se 86cm 😉 Haluisin kovasti vaihtaa pienempään tyttöä varten. Se on ihana!!

Avatar

On vai ♡♡ minkä kokoinen sun tyttö on? Mä just oon miettinyt sen 80cm vai 86cm välillä 🙂

Avatar

En välitä yhtään, että onko hintalapussa 10e vai 100e, vaan kaunis edullinen vaate on jopa riemuvoitto.”
Valitettavan usein hinta kertoo myös tuotteen ekologisuudesta niin ympäristön kuin ihmistenkin kannalta 🙁

Anette - Operaatio Äiti.

Tottakai siinä suhteessa hinnan ymmärtää. Mutta onhan Lindexillä myös halpaa ja ympäristöystävällistä! Aina omia mallistojansa 🙂 Toki mä suosin luomua ja ekologisuutta, mutta en ehkä oo 100% aina ostamassa niitä. Sama idea kun kestovaipoissa aikanaan oli ja siitä lainaten sanaa… mä osaluomuilen 🙂

Avatar

Lindex on kyllä ihana! Tän syksyn poikien vaatteet oli onnistuneita ja niitä oli pakko hankkia vaikka todellakaan ei tarvetta olisikaan! Kautta aikain hittituote on mulle ollut Rainwear-kuorihaalari 70% alesta, oisko maksanut 11€ ja oli aivan lyömätön!! 🙂

Avatar

Mielestäni Lindex on lähtenyt kopioimaan (osassa vaatteita) ihan selkeästi KappAhlin Newbie-malliston tyyliä. Mutta on niissä hyvä hinta-laatusuhde ja kivoja vaatteita ovat.

Avatar

Meillä on paljon Lindexin vaatteita ja olen tykännyt. 🙂

Avatar

Minusta Lindexissä oli muutama vuosi sitten todella kauniita ja värikkäitä vaatteita. Odotan taas vauvaa, ja kävin Lindexissä sillä mielellä, että ostan kaikki ihanat vaatteet, mitä löydän, mutta kas kummaa, nykyinen mallisto on järjestelmällisesti haalistuneen ja kulahtaneen oloista. Mitään en sieltä löytänyt, koska nuo vaaleanpunaiset, vaaleansiniset, valkoiset ja harmaat värit ovat kestoinhokkejani. Suomi on muutenkin niin harmaa ja valju, että kirkkaat värit olisivat kivoja edes lastenvaatteissa.

Avatar

Mä oon aina tykännyt Lindexistä, varsinkin alerekistä on tullut ostettua peruspaitaa ja -housua ihan muutamalla eurolla/kpl. Harmi vaan kun meillä on nyt niiin paljon vaatteita lapsille, etten pysty enää perustelemaan itselleni lisähankintoja.. 😀

Avatar

Meillä on paljon lindexin niitä perus college/velourhousuja. Vauvoille tosiaan aiemmin oli kaikkea ihanaa, ei niinkään enää.
Kappahlista kävin housuja katsomassa, niin ne peruscolleget, ota 3 maksa 2, oli hinta pompsahtanut. Vasta ne oli 9,95 ja nyt 14,95. Melkonen hinnannousu..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä