Elivon hellä kosketus + arvonta lukijoille
Aina silloin tällöin tulee törmättyä kahteen vaikeaan kysymykseen; mistä sinä pidät itsessäsi ja mistä sinä ET pidä itsessäsi?
Minä pidän itsessäni etenkin hiuksista sekä silmistä. Olen aina ollut ylpeä hiusteni laadusta, jonka perin isältäni. Olen rakastanut hiusten laittamista ja kantanut ne ylpeydellä päässäni. Sitten tuli raskaus ja tämän päälle toinen raskaus. Kuinka monelle on tuttua raskauden jälkeinen ”sulkasato”? Hiuksia löytyy kirjaimellisesti joka paikasta ja viemärikin tukkeutuu jatkuvasti irronneiden kiehkuroiden takia. Hyvästi kauniit hiukset..
Ensimmäisen raskauden jälkeen tauotin hiuksiani värjäämisestä ja kaikesta niitä rasittavasta. Huolehdin, hoidin ja haalin kunnolla. Sain hiusten kunnon pikkuhiljaa palautumaan, kunnes tuli toinen raskaus ja alkoi uusi sulkasato. Synnytyksen jälkeen hiukset ovat olleet taas elottomat, kiillottomat, harvat ja jatkuvasti täynnä mahdottomia takkupesiä. Ylpeydenaiheesta on kasvanut vihan kohde.
En koskaan ole pitänyt itsessäni kropan mallista enkä kasvoista. Naamani iho on aina ollut epätasainen. Raskauden jälkeen olen mielestäni näyttänyt auringossa paistattelevalta merimursulta kiiltävän rasvaisen ihoni sekä miljoonan näppylän kera. Olen kokeillut monia rasvoja, voiteita ja puhdistusjuttuja, mutta naaman iho on ruma. Inhokista on tullut siis asteen enemmän inhokki.
Pääsin blogin kautta tekemään yhteistyötä Elivon kanssa. En oikein koskaan ole ollut sellainen tyttö, joka tietäisi kauneudenhoidosta mitään. Mikä on hyväksi hiuksille? Mikä rasva auttaa mihin vaivaan? Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun lähden kokeilemaan jotakin tuotetta ihan täysin ilman kokemuspohjaa aiheesta.
Sain Elivolta kattavan hiustenhoitosarjan. Shampoo, hoitoaine, hoitosuihke sekä ravinnekapselit. Sen lisäksi sain naamalle puhdistusainetta, rasvaa sekä käsirasvaa. Näitä olen tässä viime viikot sitten käyttänyt ja mukaan testaamaan lähti myös talon mies eli J.
Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen kiinnitin huomioni aisteihin. Shampoo tuoksuu pehmeän omenaiselle, kasvovaahto tuntuu samettiselta, rasva imeytyy ihanasti ihoon ja kapseleissa on hieman vahvahko erikoinen maku.
Muutama viikko aloituksen jälkeen kumpikin meistä testaajista muodosti jo selkeitä mielipiteitä tuotteista:
J on ollut erittäin tyytyväinen hiuksiinsa Elivon tuotteiden käytön aikana. Shampoo + hoitoaine on sopineet herkälle päänahalle ja voin sanoa, että harvat sopivat tuon miehen päähän. J:llä on myös todella hankala laatu hiuksissaan. Hius on todella vahvaa ja kovaa eikä meinaa taipua ollenkaan. Tosi usein hiukset näyttävät sekalaisilta eikä kampaus pysy. Näiden testiviikkojen aikana molemmat kiinnittivät huomiota siihen, kuinka paljon J:n tukka pehmeni ja alkoi näyttämään luonnollisemmalta. Sen pystyy nykyään suihkun jälkeen muotoilemaan ja tukka jää kuivuessaan muotoiltuun asentoon näyttäen hyvältä.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että shampoossa tulee olla tuoksua. Rakastan sitä raikkautta, joka valtaa suihkukopin! Siksi Elivon shampoon omenaisuus on ehdoton plussa. Itselläni on edelleen tämä kuuluisa sulkasato meneillään, mutta hiustuotteet ovat auttaneet esimerkiksi takkuisuuteen huomattavasti. En ole enää pariin viikkoon joutunut leikkaamaan rastatakkuja irti tukastani.
Eniten itse pidin kasvojen puhdistusaineesta. Olen oikeasti kärsinyt teinien ongelmasta eli miljoonasta finnistä nyt raskauden jälkeen. Olen ostanut vaivaan vahvojakin aineita ilman tuloksia. Tämän testauksen aikana kuitenkin tuli käytettyä pelkkää Elivon puhdistusainetta sekä rasvaa ja TADAA.. naama näyttää yhtäkkiä paremmalta kuin pitkään aikaan.
Isoin plussa näissä tuotteissa on ominaisuus ”hypotuoksu”. Hypotuoksut sopivat useimmille allergisille tai hajusteista kärsiville. Eikä esimerkiksi se shampoon omenantuoksu jää tukkaan kiusaamaan muita kanssaeläjiä. Tämä on loistava juttu sen takia, että itselleni moni tuoksu saattaa aiheuttaa migreeniä. Kaikenlisäksi meillä on pieni suihkukoppi ja käydään usein pojan kanssa yhdessä suihkussa. Monesti tulee pestyä itsensä siinä samalla. Lapsia meillä ei pestä vielä saippualla, mutta tottakai kaikki tuoksut väkisin valuu alaspäin pojan päälle. Se onkin sitten kiva, kun poju lemuaa jollekin vahvalle miesten suihkusaippualle. Yök. Elivon tuotteita ollaan käytetty ihan surutta samaan aikaan suihkutellessa, koska ne ovat niin mietoja.
Kuten jo alussa sanoin, en ole kamalasti ennen keskittynyt kauneudenhoitoon. Saippuat tarttuu aina tarjousten perusteella mukaan kaupanhyllystä. Nyt huomasin, että tässäkin asiassa tuotteilla oikeasti on eroja ja testaamalla löytää sen itselleen sopivimman.
Haluaisitko sinä päästä testaamaan Elivon tuotteita? Blogissa arvotaan yhteensä KAKSI Elivon tuotepakettia. Arvontaan voit osallistua jättämällä sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään.
Paketti sisältää: Syväkosteuttavan kasvovoiteen, Hypotuoksuisen shampoon, Ravitsevan hoitoaineen, Hiusten hoitosuihkeen ja Hiusravinteen.
Yhden paketin arvo on noin 67 euroa. Arvontaan voi osallistua 07.05.2016 asti.
* Postaus on toteutettu yhteistyössä Elivon kanssa.
Kommentit
Jipii! 😀 Osoitetiedot lähetetty sähköpostilla 🙂
legendaarinen_enkuli@hotmail.com
zarizari:Ois tosi ihanaa voittaa Elivon upea hyvinvointipaketti eli paasio90@gmail.com!!!
henna941@hotmail.com
Mieluusti kokeilisin noita tuotteita 🙂
katjadavidsson@Hotmail.com
zanna.ihalainen@hotmail.com
Osallistun ehottomasti ☺ titta.neiti-89@hotmail.com
Osallistun ehottomasti ? titta.neiti-89@hotmail.com
Oijoi, olisipa kiva päästä kokeilemaan näitä. Samat ongelmat 😉
nheikkonen@hotmail.com
🙂
Mukana 🙂 karlsson.piia@gmail.com
Mukana 🙂 maarit.t.kinnunen@gmail.com
riikka.happo@hotmail.com
sallanissila@gmail.com
Niin tuttua!!Täällä 50cm pitkissä kutreissa sulkasato menossa ja muu perhe hätää kärsimässä irtokarvojeni vuoksi.
kati.heikkinen1@hotmail.com
Voi ei, zemppiä 😉
Sanna.kara@pp.inet.fi
sallanissila@gmail.com
Mukana? samiraanneli@gmail.com
nylundminja@gmail.com
leena5@windowslive.com
mukana
tarja.korhonen@maxinetti.fi
Jenni.huhtala4@gmail.com
Samoja ongelmia täälläkin eikä loppua näy……1ansku1@gmail.com
Toivottavasti löytyy apu toho :/
tiainensari@gmail.com
susannavirtanen82@hotmail.com
Mä oon pilannu mun hiukset värjäyksillä ja päätin leikkauttaa huonot pois että hiukset saisi uuden alun. Pituutta jäi sit sellaset 8cm ja nyt olisi pitkä ja piinallinen kasvatus edessä, et kyllä kelpaisi! ?
opel8500@gmail.com
Oho! Rohkee ratkasu 🙂 Mä oon vaan nyt päälle vuoden kasvattanut väriä pois. Näkyy varmaan kuvistaki 😀
Ninnuli@gmail.com
maria.puruskainen@gmail.com
Itse olin hilkulla turvautua hiuslisäkkeisiin kun tukkaa vaan lähti. Yllättävän kova paikka. Parturissa kampaajat oli ihan järkyttyneitä mun hiuksista 😀 kkatri90@gmail.com
Haha, peruukki vaan päähän? 😀
tzzzaana@hotmail.com
Mukana
milja.vakkuri@gmail.com
milja.vakkuri@gmail.com
marika.autio(at)outlook.com
nalle.seppala@gmail.com
Onko tuotteet parabeenittomia sekä silikoonittomia?
Moikka, voin yrittää selvittää asian 🙂 Tässä on Elivon kotisivut myös:
http://www.elivo.fi/etusivu/
hmarkkio@gmail.com
Mukana!
hamalainentm@gmail.com
riikka.jarvinen95@gmail.com
Olisipa kiva testata näitä! 🙂
minuhno@gmail.com
sofialaurila1997@gmail.com
evetu@hotmail.fi
Mukana kilpailussa ! 🙂 anniiina.t@gmail.com
Voitit! Kurkkaa sähköposti!
pusuri(at)luukku.com
Olisipa hienoa päästä kokeilemaan Elivon hiustuotteita. Niitä en ole vielä käyttänyt, mutta Elivon puhdistusvaahto sekä syväkosteuttava kasvovoide ovat vakiokäytössäni. Mukana arvonnassa.
Onnea arvontaan 🙂 Ja kiva kuulla, että oot tykänny!
Mukana 🙂
ida.kojo@hotmail.com
xevex82(at)gmail.com
enolepissis@hotmail.com
Olisi kiva tutustuamuihinkin tuotteisiin. Käsivoide on tuttu ja olen saanut apua käsi-ihottumaan.
mia.povenius@gmail.com
Kiva kuulla 🙂
Heippa! Olisi ihan luksusta päästä kokeilemaan tuotteita. Elivo on kotimainen sarja, hieno juttu. Ihoni on kuivunut talven aikana, tehokosteutus olisi tarpeen. Hiukseni ovat vaalennetut ja kun vielä suoristinrautaa joudun käyttämään luonnonkiharoiden taltuttamiseksi, niin kovin tahtovat hiusten latvat kuivua. Olisi ihana päästä mukaan testaamaan.
Tuula A
tuula.mille@hotmail.com
Onnea arvontaan! 🙂
kihti9@yahoo.com
haluaisin <3 mervik75@luukku.com
veronica.laitinen@pp.inet.fi
Hieno sarja, johon haluaisin tutustua paremminkin.
postin.tuomaa@gmail.com
🙂
Mukana arvonnassa. Arvontapäivä on syntymäpäiväni 🙂
s.kansakoski(at)luukku.com
Onnea jo etukäteen 🙂
laura.malinen@outlook.com ?
Ehdottomasti mukana! 🙂 juuli.lampinen@gmail.com
Mielelläni haluaisin kokeilla, kiitos.
leila.nahkola@hotmail.com
riikka.lumiaho@hotmail.com
Oi mä niin tarvisin jotain apua tälle raskauspehkolle! :O tuttu tunne tuo takkujen irti leikkaaminen.. ja naama.. se oli alkuraskaudessa pahempi mitä ikinä teininä, nyt jo vähän parempi mutta pelkään miltä näyttää synnytyksen jälkeen.. 😀 mukana siis ehdottomasti arvonnassa! 🙂 kauppinen.laura(a)hotmail.com
Synnytyksen jälkeen se kauhu vasta alkaa 😀
essim_@hotmail.com
Mukana:)
hamalainen.susannamaarit@gmail.com
Ooh oispa kiva päästä testaamaan näitä, niin monia ihonpuhdistus tuotteita kokeillut ilman apua. Ja sama ongelma hiustenhoirotuotteiden kanssa, harvoista on apua tähän takkupesään. ?
olen siis mukana kisassa! ☺
charmedone_91@hotmail.com
Suosittelen kyllä testaamaan 🙂
i.leivo@luukku.com
Kuullut olen, mutta ei ole tullut vielä testattua. Toivottavasti onni potkaisisi ja voittaisin 🙂
jasmine_325 (at) hotmail.com
Onnea arvontaan 😉
Mukana ollaan 🙂
netteri@gmail.com
sini.helisto@gmail.com 🙂
Mukana ollaan! Ihan uusi sarja kyseessä, joten mielenkiinnolla ottaisin testaukseen 🙂
onmaailmameilleavoinna@gmail.com
Onnea arvontaan 🙂
Voitit! Kurkkaa sähköposti 🙂
Mukana arvonnassa ☺
charmedone_91@hotmail.com
Mukana ollaan! heimeillavalvotaan@gmail.com
Mukana arvonnassa! sannikas15@gmail.com
Mukana!
heli.studiokaira@gmail.com
haaruhainen@gmail.com
jees… hendezii@hotmail.com
Niina.vehmersuo@gmail.com
Olisipa kiva päästä kokeilemaan tuotteita!
auringonlapsi80(at)jippii.fi
Mukana? sipila.iida@gmail.com
anna_marie_87@hotmail.com
Mukana arvonnassa 🙂 ilopiikki@gmail.com
Osallistun
Mukana! kurttipinja@gmail.com
Minä myös mukana!! 🙂
laura.nieminen3@gmail.com
Mukana arvonnassa!
karppinen.usva.m@student.uta.fi
Kristiina.hopsu@te-toimisto.fi
tiiiia__13@hotmail.com 🙂
noora.tapaninen@gmail.com 🙂
eehyttynen@gmail.com
eehyttynen@gmail.com
tikru167@yahoo.com
Mukana ollaan.
veeraliim1@gmail.com
danu89@gmail.com
danu89@gmail.com mukana! ?
mukana ?
Osallistun arvontaan 🙂
Minäkin osallistun 🙂
Laurahaapaniemi@gmail.com
Mukana arvonnassa!
el.riuttamaki@gmail.com
Mukaan! hantsukissa@gmail.com
elli.mourujarvi@hotmail.fi
Mukana! 🙂
Kuulostaapa hyvältä, ehdottomasti mukana!
lottalindfors99@gmail.com
hennapotinkara@gmail.com
Mukana arvonnassa. sininen00@gmail.com
kati.takkunen@outlook.com
Mukana ollaan! minnal (at) luukku.com
Mukana! 🙂 annutih@gmail.com
?
Mukana?
siinatar@gmail.com
Mukana arvonnassa 🙂 meeetooo23@yahoo.com
ameliarose211@gmail.com
Mukana! 🙂
sannasaatsi@hotmail.com
Mukana arvonnassa.
jenni.pelto@hotmail.com
Mukana arvonnassa! 🙂 Kuulostaa todella hyviltä tuotteilta 🙂
Mukana 🙂
Nede93@windowslive.com
Mukana 🙂
Mukana kuin pukama, en itselleni mutta tyttäreni puolesta, saattaisi olla hyvä kokeilutuote nuorelle iholle ja nuoren omiksi tuotteiksi.
🙂
Semmonen pikkuvinkki kaikille teille että sähköpostiosoitteenne löytyy aika nopeasti roskaposteja lähettelevien listoilta. En meinaa nyt sitä että blogin kirjoittaja niitä keräilee ja myy eteenpäin, vaan sitä että internetin ihmeellisessä maailmassa pystytään eräänlaisella troolauksella keräämään sähköpostiosoitteita jossa hakukoneita hyväksikäyttäen kalastellaan sähköpostiosoitteita joita ihmiset ovat jättäneet foorumeille tai julkisiin kommenttikenttiin.
Onneksi olkoon kaikille! Hyvin hoidettu homma!
Joo, suosittelen jättämään säpön vaikka sille tarkoitettuun kenttään tai esim merkkaamalla (at). Kiitos kommentista, en tullut ajatelleekseni tätä asiaa ollenkaan.. ”menin vaan ohjeistuksen mukaan.”
Mukana ollaan.
pia@schildt.fi
Hoitoa tarvitsee
maida76(at)gmail.com
Mukaan arvontaan!
Voi juu, niim haluaisin kokeilla ♡
Kiinnostaa…
Mukana! Hyvä palkinto
Pääsispä kokeilemaan!
anjaanneli@hotmail.com
Jes, mukana arvonnassa!
mari.metsikko@journalistiliitto.fi
olispa ihana kokeilla
mukana
anjaanneli@hotmail.com
Mukana
mukana kisassa
En ole ehtinyt tutustua Elivo-tuotesarjaan – siksi mukana arvonnassa.
hannele.lang@gmail.com
Mukana
Todellakin ! ^_^
epskoo24@gmail.com
Haluaisin kokeilla!
Arvontaan mukaan, kiitos. Tykkään Elivon tuotteista, olenkin joskus ollut testaajana ihonhoitotuotteista.
Kiva kuulla 🙂
Sirkka ine-les@hotmail.com
ltwarjus@gmail.com
Olen kiinnostunut lt.Warjus@gmail.com
Mukana arvonnassa!:D
katakoo-94@hotmail.com
Mukana
mukana arvonnassa
mukana arvonnassa
ehdottomasti haluisin kokeilla:)
Mukana arvonnassa 🙂
Osallistun
Osallistun arvontaan!
minna82@gmail.com
Mukana arvonassa!
anu.haukanheimo(ät)pp.inet.fi
Osallistun
kuulostaa hyvältä, olisi kiva kokeilla
Mielenkiintoinen juttu! Osallistun samalla arvontaan
Mukana 🙂 jonna.kolehmainen@elisanet.fi
Olisi ihana kokeilla Elivo tuotteita koska hiuksia on paljon,mutta ne ovat niin hennot.
Osallistun arvontaan
Mukana, toivottavasti onni suosii 🙂
osallistun arvontaan 🙂
lll ll
Mukaan arvontaan? hanne.kultanen@hotmail.com
birgitjaana@hotmail.com
vo.mikkola@luukku.com
fantastinen, vo.mikkola@luukku.com
Kuulostaa mielenkiintoiselta 😀
Kyllä haluaisin kokeilla näitä tuotteita.
Olisi mahtavaa saada kokeilla. Oliiveja käytän jo sisäisesti.
mukana
Mukana tietenkin 🙂
katri77@gmail.com
Mukana. Liisanen@netti.fi
mukana
Osallistun arvontaan?
aemantyn86@gmail.com
Mukana???
Kiinnostaa, hennot hiukset tuuheiksi.
Kiva arvonta. Olen mukana.
lmattss@luukku.com
Innolla mukana
Mukana arvonnassa, hyvä palkinto!
Kiva ois kokeilla millaiset tuotteet kyseessä.
Osallistun arvontaan 🙂
tiinawarjus@gmai.com
Huh, kuinka tarpeeseen tulisikaan! Mukana.
Mukana, sulkasato alkanut täälläkin, nyt kun vauvalla ikää 3kk! :/
Samoihin aikoihin alkoi mullakin..
satu.jokinen68@hotmail.com
Mukana! pennanentiia@gmail.com
Mukana kisassa!
paivikokko1966@gmail.com
mukana..
hyvät tuotteet
leila.nahkola@gmail.com
marissatuominen@gmail.com
Oi, mukana!
paulinereage@gmail.com
Kuulostaa lupaavalle ja kokeilemisen arvoiselle:)
Kuulostaa lupaavalle. Pitänee kokeilla.
Varmasti olisivat hyviä tuotteita kokeilla!
terttu.isotalo@luukku.com
mukana
anna_hytonen@hotmail.com
Haluaisin kokeilla. tapiiri_1@(AT)hotmail.com
Haluu olla mukana.
Osallistun 🙂
Olisipas kiva palkinto 🙂
katjuska.koivisto@luukku.com
Ehdottomasti mukana! 🙂
sirkka.havimaki@gmail.com
iv9287@gmail.com
olisipa tarpeen raskaan alkuvuoden jälkeen,
itseäni kerrankin hoitaen
tanja.hirvilammi@gmail.com
Osallistun mieluusti! 🙂 merjamet@suomi24.fi
Sulkasato täälläkin, mutta eri syistä.
junnola.eila(at)gmail.com
Mukana
tanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Ihana tuotepaketti! Osallistun! niina.koho@gmail.com
katja.kallio(ät)pp3.inet.fi
Mukana ollaan
Olisi ihana päästä testaamaan Elivon tuotteita. Ja vielä kotimainen …..
anne.hepomaki@gmail.com
Mukana 🙂
marjut.kujanpaa@gmail.com
niina.koho@gmail.com
Mukana 🙂
Mukana
minttu47@gmail.com
hiisukas(at)gmail.com
Osallistun arvontaan!
Mielelläni kokeilisin 🙂
Hapsuvat suomihiukset
Ilman muuta mukana.
laura@conceptbylaura.fi
ilman muuta mukana 🙂
Mukana ollaan 🙂
karjalainen.marjo@hotmail.com
Osallistun arvontaan.
osallistun
Minun hiukseni harvenivat pään päältä lääkkeitten vaikutuksesta eivätkä enää kasvaneet uudelleen. Peruukkia en silti pidä vaan päätin olla oma itseni. Hiukseni ovat muutenkin ohuet, mutta se ei määritä minua ihmisenä.
Oikein! 🙂
Ihanaa ,ihanaa
Mielelläni kokeilisin.
tuulalievonen@hotmail.com
Ehdottomasti haluaisin kokeilla.
tuulalievonen@hotmail.com
ok zaolmo@gmail.com
Mukana 🙂
Osallistun arvontaan. 🙂
leila.nahkola@saunalahti.fi
Mukana arvonnassa!
Mukana
Mukana!
kokeilisin
Oispa kiva päästä testaamaan, kuulostaa niin hyviltä tuotteilta ?
LK
Mukana arvonnassa!
Pienellä näytteellä voisi ensin kokeilla hyviä tuotteita, että sopiiko hiuksilleni.
LK
Arvonnassa mukana!
Pienellä näytteellä voisi kokeilla sopiiko hiuksilleni.
Osallistun kisaan 🙂
Nyt tarvis näitä laadukkaita tuotteita
h.mustanoja@luukku.com
Olishan tuo kiva saada omakin sulkasato kuriin ja finnit pois naamasta!
Osallistun ihanien tuotteiden arvontaan.
Piristystystä päivääni toisi jos kokeilemaan tuotteita pääsisin. Ja tyttärenikin mielellään kaikkea kokeilee mitä kylppärin hyllylle ilmestyy.
Nimimerkki: äiti
🙂
Oispa ihana voittaa nämä!
Mielellään testaisin 🙂
mukana
mervik75@luukku.com
Mukana arvonnassa.
olisi hienoa päästä testaamaan tuotteita
Mukana!
osallistun arvontaan
tuuliahola2012@hotmail.com
Tottakai mukana
Mukana ehdottomaksi! Oon ollu kiinnostunut näistä tuotteista, mut en koskaan oo raaskinu sijoittaa 🙁
Mukana
haluaisin testata
kuinka allergiatestattuja, uteliaisuudestani haluaisin kokeilla.
Kannattaa lukea enemmän infoa Elivon sivuilt! 🙂
Elivo on uusi tuttavuus. Ilman muuta mukaan arvontaan 🙂
Olisipa kiva voittaa nämä tuotteet. Sopisivat varmaankin hyvin luonnonkiharoille hiuksille. Annukka.
Osallistutaan arvontaan! 🙂
mukana oon
Mielelläni kokeilisin Elivo-tuotteita! Vaikuttavat uskottavilta!
Olisipa mukava päästä testaamaan näitä tuotteita.
Elivo on tuttu tuotesarja, josta olen pitänyt todella paljon! 🙂 Varsinkin hiustuotteet kiinnostavat, sillä niitä en ole ennen testannut, vain kasvojenhoitotuotteita.
Kiva kuulla! 🙂
JEE. OIS KIVA VOITTAA TUO SETTI!
Pitäisi päästä kokeilemaan
Ihana paketti, mukana arvonnassa 🙂
Oi, näitä olisi kyllä kiva testata!
Ihanaa, olen mukana arvonnassa!
Aika paljon osallistujia, hyvä tuote ilmeisesti, kun niin moni haluaa.
Jep! 🙂
Haluaisin kokeilla!
mukana arvonnassa 🙂
Messis
Tosi mieluusti voittaisin tämän setin ja elvyttäisin hiukseni eloon 🙂
Kyllä vaan!
Ehdottomasti mukana 🙂
Mukana! Olisi kiva päästä kokeilemaan kyllä! 🙂
katisku@suomi24.fi
anita.marttinen@gmail.com
merjaelina58@gmail.com
Elivo on tuttu nimi, mutta vielä kokeilematta. Useat tuotteet aiheuttavat kutinaa päänahkaan, olisi mukava testata tämä vaihtoehto.
mukana
Mukana
mukana
Hiukset ojennukseen ja olkoon onni myötä 🙂
Osallistun arvontaan 🙂
Mukana arvonnassa tottakai!
Saattaisi olla juuri oikeita aineita tarpeisiini!
olisi ihana päästä itse kokeilemaan!
Elivooo..
Olis kyllä kiva kokeilla, kehuja olen kuulut.
Aurinkoista kevään jatkoa
henna.holappa1@luukku.com
outisaastamoinen@gmail.com
Kiinnostava tuotesarja?
no niin oisko aika olla onnekas
voishan nuita kokeilla
Osallistun arvontaan 🙂
kyllä kelpaisi!
Kyllä olisi tarpeellinen, hiukset lähtee ja ohenevat, yhyy..
anytime85@luukku.com
mukana
Osallistun arvontaan
Mukana!
Suski39@suomi24.fi
minddu6@hotmail.com
Ehdottomasti mukana ?
saarnio.mirka@gmail.com
Osallistun!