Vauva makoilee rennosti sitterissään ja jokeltelee. Vauva tutkii lelujaan rauhassa. Vauva nukahtaa rattaisiin tai nauttii maisemista. Vauva nukkuu nätisti omassa sängyssään koko yön. Tämä vauva ei ole meidän vauva.
Oletteko kuulleet termin ”suuritarpeinen vauva”? Siitä meillä on pakko olla kyse. Meidän vauva-arki ei ole vaaleanpunaista, vaan 6kk sitten minusta tuli hovinarri – kuten myös isistä, isoveljestä ja perheen hauvelistakin. Meidän perheeseen syntyi kaunis tyttölapsi, jonka tarpeet ovat normaalia suuremmat.
Joskus kuulee ihmisten neuvovan, ettei lasta saa opettaa liian nopeaan reagointiin. Täytyy pitää unikouluja. Kyllä se oppii olemaan yksin, jos antaa huutaa. Ei se vauva huudosta rikki mene. Pitäisi itkettää, kouluttaa ja opettaa. Harventaa imetysvälejä, tuputtaa soseita ja laittaa omaan sänkyynsä. Minä kuulemma olen opettanut lapsestani vaativan.
Fakta on se, että vauva ei itke huvikseen. Ei tämän ikäinen osaa vielä ”kouluttaa” vanhempiaan. Näin pienellä vauvalla on vain ja ainoastaan tarpeita ja niihin tarpeisiin kuuluu vastata. Olen tähän touhuun lähtenyt, joten tehtäväni on se kestää. Rehellisesti sanoen tulen ihmetelleekseni tätä nykymaailman tapaa hoitaa vauvat. Iskeä omaan sänkyyn omaan huoneeseen äidin läheisyyden sijaan. Tunkea jatkuvasti sitteriin tai rattaisiin sylin sijasta. Vauvan kuuluu olla äidin tai isän sylissä eikä ulkoistettuna jollekin tavaralle.
Toiset vauvat itsenäistyvät nopeammin, jaksavat odotella kauemmin tai kestävät ärsykkeet paremmin. Toisille tämän maailman ärsykkeiden kirjo taas on sietämätön. Vaatteet tuntuvat kurjalta iholla, turvakaukalo ahdistaa liikaa, rattaat ovat viileät verrattuna syliin ja pinnasänky tuntuu lähinnä yksinäiseltä vankilalta. Nyt puhutaan meidän neidistä – Pikku Elsasta.
Neiti on tarpeidensa lisäksi myös kiintynyt rutiineihin ja arvostaa tuttuja asioita. Kaikki uusi on hurjaa ja saattaa aiheuttaa isoja itkuja. Ennen niin kamala hauva on nykyään ihan huippusuper tapaus. Elsa on tarkkaavainen lapsi varustettuna suurilla silmillä. Jos neitokainen ei tiedä mitä mieltä olisi, hän varmuudeksi tirauttaa itkun.
Arkea helpottaa tutut jutut. Meillä on omanlaisemme rytmi, jota ei turhaan lähdetä rikkomaan. En todella ole pakottamassa tätä vauvaa mihinkään vielä, koska toisilla tottuminen voi olla viisikin kertaa hitaampaa. On tietyt mielipiteet, joilla saatan pahoittaa toisten mielen, mutta en silti tuomitse ihmisiä itseään. Vauvan kouluttaminen on mielestäni vastoin luonnonlakeja, unikoulu ihan älytöntä ja sallisin jokaisen vanhemman malttavan mielensä. Kyllä vauvaa tulee kuunnella. Itku on merkki hädästä enkä itse koskaan jättäisi itkevää sekä lohdutonta lasta yksin. Kaikki lähtee sieltä syntymästä ja ihmisen pohja luottamukselle sekä turvantunteelle rakentuu vanhempien kautta.
En henkilökohtaisesti ymmärrä sitä, että ”opetetaan vauva rytmiin” tai ”totutetaan vauva yksinoloon” tai ”laitetaan vauva oppimaan odottamista”. Nuo asiat eivät mielestäni kuulu vielä vauva-aikaan, jolloin maailma on pienelle taimelle hämärä. Oppimisen aika on enemmän taaperona ja silloinkin pikkuhiljaa. Mihin nykyajan ihmisillä on valmiissa maailmassa niin hirveän kiire?
Kirjoitan tähän vähän meidän arjestamme. Se saattaa kuulostaa hankalalta, koska sitä se on. Vielä tulee vastaan se aika, kun opetellaan ja harjoitellaan, mutta nyt on Elsan vuosi. Me muut mukaudumme ja annamme tilaa uudelle perheenjäsenellemme tottua tähän maailmaan. Tottuminen on joskus haastavaa ja varsinkin henkilölle, jolla on suuret tarpeet.
Elsa herää aamulla yleisimmin klo 8-9 nukuttuaan yönsä äidin kainalossa käden päällä tai mahaltaan äidin mahan päällä. Useimmiten herääminen tapahtuu hymyillen sekä rauhassa. Asiat sujuvat hyvin, jos seuraamme rutiinia. Ehdoton juttu on se, että isi herää neidin kanssa. Isot silmät tapittavat aina iskän suuntaan ja huulille nousee suuri hymy, kun isi avaa silmänsä. Tästä nuo kaksi siirtyvät yleensä isoveljen kera vaipan sekä vaatteiden vaihdolle. Vaatteet saattavat aiheuttaa pienen kiukun, joka loppuu syliin päästessä. Sitten alkaa loputon viihdytys.
Sylissä ei ole hyvä. Lattialla ei ole hyvä. Hytkytys ei riitä. Kininää, käninää. Itkua, kiukkua ja muutama hymy. Hyvää tuulta ei tosiaan kovin kauaa heräämisestä riitä. Kitinää pitää yrittää jaksaa sen parisen tuntia ja sitten tulee jatkounien tarve.
Yleensä Elsa tulee takaisin sänkyyn ja nukahtaa viereen. Tällöin nukun itse, luen tai selaan puhelinta. Unet kestävät noin 2-3 tuntia, jos kaikki ovat hiljaa ja itse en liiku sängystä mihinkään. Uskokaa tai älkää, mutta kaikkea muuta on tuloksetta kokeiltu.
Päiväunilta herätään taas hyvin, jos neidin hukuttaa läheisyyteen, pusuihin ja lepertelyyn. Iltapäivä on ehkä päivän rauhallisin hetki ja silloin uskaltaa lähteä jonnekin. Ulkovaattet saavat aikaan kiukun ja sama koskee rattaita tai turvaistuinta myös. Joskus venytetään lähtöä muutama tunti, jotta väsymys ajaa neidin nukahtamaan autoon/rattaisiin.
Autossa matkustaminen on lähinnä yhtä tuskaa. Tämä vauva osaa huutaa itsensä litimäräksi asti. Tiedättekö, kun auto seisoo ruuhkassa ja koko pieni tila raikaa kiljuvaa huutoa. Pahinta on se, että huudolle ei saa tehtyä mitään. Joskus räppimusa ja äiti heilumassa takapenkillä auttaa, mutta siihenkään ei voi luottaa.
Liikenteessä usein saa kantaa neitiä sylissä, kun rattaatkin pännii ja ahdistaa. Kummankin vanhemman haba kasvaa kiitettävällä vauhdilla. Syömässä käyminen on säätämistä, koska neiti viihtyy sylissä. Vieraille meno on aika usein stressaavaa, kun sielläkin joku saa jatkuvasti kantaa ja viihdyttää.
Kotiin palataan joko aiemmin tai myöhemmin, mutta sama tyytymättömyys on edelleen läsnä. Iltaviihdytys on haastavinta, kun mikään ei ole hyvin. Hauva ei ole enää hauska, isoveli ei temppuile tarpeeksi tai äiti on tylsä ja isikin ihan tyhmä. Ruoka ei maistu, vaatteet kiristää ja mitä vielä. Tätä kitinää jatkuu siihen asti, että tulee aika aloittaa iltapuuhat.
Meillä on illalle selkeä rytmi. Ensin isoveli suihkutetaan, syötetään ja laitetaan nukkumaan. Sitten pikkusisko. Kitinä loppuu kuin seinään kylppäriin astuessa. Neiti lasketaan hoitoalustalle ja siinä tyyppi heiluu iloisena äidin suihkun ajan. Sitten suihkuun menee isi ja Elsa. Hetken päästä käyn nappaamassa neidin puettavaksi sekä iltahöpinöille. Ensimmäisen älähdyksen jälkeen siirrytään iltatissin kautta unille.
Neiti nukahtaa noin klo 22-23, mutta ainoastaan syliin. Hänet saa siirrettyä omaan sänkyyn tai sohvalle, mutta silmät rävähtävät aina viiden minuutin päästä auki ja alkaa iso itku. Katselen yleensä telkkaria muutaman tunnin nukkuva vauva sylissä ja siirryn sitten sänkyyn nukkumaan.
Joudun siis koko ajan olemaan läsnä ja hereillä. Olen jatkuvasti vauvassa kiinni. Jopa vessareissut saa tehdä hätäisesti, kun neitonen huutaa sitterissä. Ruoka syödään aina vauva sylissä. Illat eivät ole äidin omaa aikaa ja yölläkin tunnen tuon käärön kiinni itsessäni. Tässä vaiheessa voit edelleen väittää, että olen kasvattanut lapsesta tällaisen, mutta minä väitän vastaan. Toisilla lapsilla on suuremmat tarpeet.
Lääkärit puhuivat keskosuudesta ja siitä, että ärsykkeitä on vaikea sietää. Itse epäilen jollakin tasolla aistiyliherkkyyttä. Pienen vauvan elämä on anyway rankkaa ja arki täynnä itkua. Tätä ikävää tosiasiaa yritämme korvata hellyydellä, rutiineillä ja läsnäololla.
Lopulta täytyy todeta kaiken tämän päälle, että Elsa on pieni suloinen hymytyttö. Hymy tahtoo vain välillä jäädä elämän jalkoihin.
Onko lukijoissa äitejä, joilla on samankaltaisia kokemuksia suuritarpeisesta vauvasta?
Kommentit (100)
Samaistun niin tähän! Nykyään 3,5-vuotias tyttö oli vauvana todella suuritarpeinen. Osittain tarpeita selitti myöhemmin todetut, useamman ruoka-aineen allergiat. Mutta kyllä, seassa oli (ja on välillä edelleen) suuret tarpeet. Tyttö on todella fiksu, herkkä ja huomaavainen nykyään. Puhua alkoi 1,5-vuotiaana yksittäisiä sanoja, jolloin kommunikaatio helpottui – samalla kaikkien elämä 😀
Tämä on ihan kuin meidän vauva. Päivärytmikin menee samanlailla. Ainoa ero on, että ei nukahda edes syliin vaan kantoreppuun kun imuri on päällä. Toisaalta vauva kantorepussa on helpompi istua illalla pari tuntia tv ääressä..
Ja täälläkin on kyllä yritetty jokaista mummon ja isomummon ohjetta mutta niin se vain kaipaa äitiä ja syliä.
Anna olla vaan sylissä. Paras paikka ♡
Apua, toihan oli monelta osaa ihan kuin meiltä! Jatkuvaa kitinää ja ritinää ja tuntee olevansa yhden naisen sirkus, joka koittaa keplotella itsensä läpi päivän.
Toivottavasti teillä on helpottanut ♡
Kuulostaa tutulta sun tarina ja kun miettii myös omaa esikoista. Pystyin samaistumaan ja ajatuksissa kanssa ❤️
♡ Kiitos kommentista!
Kuulostaa ihan meijän pojalta, silloin kun hän oli vauva. Nytkin tosi energinen ja vilkas 🙂
Olipas tahditon tuo eka kommentti, että elämänne kuulostaa kauhealta! Minusta kuulostaa ihan tavalliselta arjelta lapsiperheessä. Nuo lapset mitään huomaamattomia nukkeja ole!
Taitaa teidän nätistä prinsessasta tulla herkkä mutta tempperamenttinen tyttönen! 🙂 Jaksamisia!
Joo ehkä vähän tahditon, mutta en ottanu itteeni 🙂
Kiitos zempeistä!
Teidän elämä kuulostaa kauheelta. Meilläkin on vaativa vauva mutta en ikimaailmassa suostuisi tollaseen. Voi luoja. Aivan turha valittaa.
Eipä sitä voi valita :/ Mutta ei tää hirveetä oo. Ihmeellisesti sitä ihminen kaikkeen pystyy 🙂
Onko teillä neurologin kirjoittama diagnoosi tuosta aistiyliherkkyydestä tai oletteko käyneet tutkimuksissa siihen liittyen? Millaista yksilöllistä huomiota Topi saa äidiltä?
Ei ole. Sanoinkin, että itse epäilen jotain tällaista. Ja, että spessu lekuri taas sanoi, että keskosille tyypillistä on olla vähän herkkä ympäristön ärsykkeille. Ja Topi saa sellaista huomiota, mitä lapsi tarvitsee. En nyt tähän jaksa alkaa erittelee 🙂 Meillä on kotona kuitenki kaks aikuista, joten en oo 100% vauvan kaa, mutta sillon oon Topsun kaa 🙂
Kuulostaa haastavalta, tsemppiä teille! Toivottavasti tuo tyytymättömyys helpottaa sitten, kun hän lähtee itse liikkeelle. Kerroit, että aamupäiväunien aikana sinun pitää maata vieressä paikallaan, ja mietinkin, että miten isoveljen huomiointi onnistuu tuolloin.
Meitä on kaksi aikuista kotona aamuisin 🙂
Hei! Ja ensiksikin paljon jaksamista ja tsemppiä arkeen 🙂
Tuli vielä mieleen että voisko lapsella kuitenkin olla refluksivaivaa? Meidän kohta 2v oli itkuinen ja vähäuninen vauva. Myöhemmin selvisi että oli silent refluksia. Hikkasi vauvana paljon ja nieleskeli mutta ei siis puklaillut juurikaan. Kun kiinteitä aloitettiin syöttämään tuli syömisen ongelmat eteen. Kieltäytyi ruuasta,kiemurteli jne. Refluksilääkkeellä tilanne helpottui.
Voi tottakai olla. Siitä taas varmaan puhutaan lääkärissä, kun käydään seurannassa 🙂 Kun hikkaa, puklaa kaaressaki jne jne. Lääkärit oli vaan sitä mieltä että se läppä olis löysä ja siks ruokaa nousis yms.
No huh. Sinulla kaksi lasta ja pystyt nukkumaan vauvan kanssa aamupäivät? Aika erikoista, että miehesi kotona. Miten pyörität arjen kun miehesi menee töihin? Eihän yleensä ole koko ajan apukättä kotona- niin kiva kun olisikin. Meillä 4 lasta, nuorin jo 3v. Aikamoista härdelliä neiti pitää yllä. Jotain aistiyliherkkyyttä varmasti keskosuudestakin johtuen. En ymmärrä miten pystyt nukkumaan vauva vatsan päällä?!? Meillä kaikki nukkuneet alusta asti omassa sängyssä ja viim 1v siirtyneet omaan huoneeseen. Omia tapoja jokaisella ollut, tuo kuulostaa kyllä jo hankalalta normaalin arjen kanssa. Tai jos lapsia olisi useampi?! En ole ennen noin hankalasta vauva-ajasta kuullut!
Mitä erikoista siinä on, että mies on kotona? Hän ei muutenkaan tee aamutyötä yleensäkään, joten tämä on ollut hyvä järjestely. Saan samalla sitä omaa aikaa kivasti siihen väliin. Kyllähän mä muuten pyöritin arkea välissä yksin ja hyvin se suju, vaikka tosi haastavaa se olikin! Nukun itse tosi hyvin, kun vauva on masun päällä. Huonommin varmaan nukun yksin 😀 Ja harvemmin hankalan vauva-ajan asiosta ääneen puhutaan 🙂
uskon sinua että lapsesi on vaativa, en voisi alkaa ohjeistamaan, tee niin tai tee näin. Se että meidän poika oli helpoin vauva ikinä nyt vaan sattui olemaan onni. En usko että me vanhemmat teimme mitään sen suuremmin ’oikein’. Oltiin ja rakastettiin. Meillä vauva nukkui omassa huoneessa omassa sängyssä heti synnäriltä kotiuduttuamme. Se toimi meillä niin hyvin, poika nukkui kahden kk ikäisenä jo koko yön läpi. Meidän tapamme nukuttaa ei ole väärä vaan juuri oikea meille. Jos vauva olisi ollut vaativa tai esim halunnut yön aikana syödä usein niin en olisi häntä vienyt niin kauas laiskuuden takia. Nyt tuo rakas poika on jo 4v ja ihan normaali ihana poika hän on vaikka yksin nukkuikin alusta lähtien 🙂
Esikoinen eli Topi oli myös tosi helppo. Harvoin sylissä vaati olla ja nukkui omassa sängyssään muistaakseni ennen vuoden ikää. Koliikin jälkeen ei melkein koskaan itkenyt tai muutakaan 🙂 Ihan erilaista on nyt Elsan kanssa. Vauvat on erilaisia!
Mä en tiedä, oletko sä koskaan lueskellut mun blogia. Mutta noin niin kuin tiivistetysti ensimmäiset kolme vuotta mun blogista mä kirjoitin vain näistä asioista, mitä sä nyt! Meillä toki suurtarpeisuuden lisäksi on ollut allergiaa, astmaa, refluksia yms. Mutta siis – I CAN FEEL U <3
Suuret rutistukset ja sympatiat teidän perheelle!
Oon joskus lueskellut 🙂 Kiitos ♡
Hep! Meidän refluksitaudista kärsivä lapsi oli samanlainen ja vielä pahempikin. Ihmiset aina kysyivät onko vauva kiltti? Vastaisin että on, itkee ja valvoo vaan paljon kun on paha olla. Ei tuo lapsi kiusallaan meitä valvota joten jokseenkin hölmöä luokitella vauva kiltiksi tai tyhmäksi.
Joo eihän se tyhmyyttä ole, jos vauva itkee. Elämä on vain rankempaa ♡
Aivan kuin meidän 1v 7kk poika. Hänen kanssaan olin hulluuden partaalla ensimmäisen vuoden ja kotipalvelusta saatiin apua arkeen kun tuntui, että oli pakko saada joku kotiin avuksi. Se oli niin raskasta! Meidän pelastus oli perhekahvila, jossa poika oli kuin aurinko. Hän nautti siitä, että sai katsella muitten lasten touhuja. Nyt on jo päikyssä ja siellä on kuulemma niin iloinen ja nauravainen. Kotona sitten edelleen hyvin itkuherkkä ja takertuvainen. Olen tulkinnut, että hän kaipaa kovasti aktiviteettia ja sosiaalista kanssakäymistä pysyäkseen tyytyväisenä. Pelkästään isoveikan ja vanhempien seura ei riitä.
Mekin varmaan kesän jälkeen aletaan etsiä jotakin kerhoa ja aktiviteettiä 🙂
Olisin voinut kirjoittaa lähes koko tekstin itse, lapsen nimeä myöten! Meidänkin Elsa, nyt jo 4.5v oli suuritarpeinen vauva(vaati jatkuvaa viihdyttämistä, oli itkuinen, nukkui huonosti ja nukahtaminen vaati aikaa ja kekseliäisyyttä, söi huonosti, pelkäsi ääniä, ei viihtynyt vieraissa paikoissa, itki vain, vierasti paljon jne jne). Edelleenkin haastaa näissä asioissa, osittain, vanhempiaan… Voin hyvin samaistua tuntemuksiisi, sillä itse koin samoja tunteita. Rutiineja rakastava, kovia ääniä ja muutoksia karttava, mutta äärimmäisen fiksu ja osaava tyttö, jonka kanssa yksikään päivä ei ole tylsä, iloinen 4-vuotiaamme! Voimia arkeen ❤
Kiitos ihanasta kommentista ♡
Tosi paljon samanlaista ku meillä! Tyttö syntyi 11/15 🙂 hirveen paljon hymyilee ja naureskelee, mutta muualla ei juuri viihdy ku sylissä ja kainalossa.
Toiset tarvii enemmän ♡
Meillä oli tuota ihan samaa, kunnes todettiin refluksi. Refluksi saatiin kuriin pitkän lääkekuurin jälkeen ja sen jälkeen meidän tytöstä tuli paljon aurinkoisempi. Kitinät loppui ja viihtyi yksinään paljon enemmän!
Elsalla on myös jollain tasoa tuota läpän löysyyttä, että maitoa pääsee nousemaan. Lääkäri ei kuitenkaan refluksia epäillyt.
Hyvin kirjoitettu ja pystyin samaistumaan ! Samat ajatukset kiitos tästä 🙂
Kiitos kommentista 🙂
Voi! Tuo teksti on kun meidän lapsesta (nyt 8kk) ! Lisäksi meillä oli koliillia/silent refluks! Mutta tuo autoilu ja rattaat! Kaikki sympatiat 8km huutavaa vauvaa kantaneena rattaat toisessa kädessä kotiin kun unet loppui kesken!
Joo tuli tänään taas kannettua pitkä matka vauvaa ja työnnettyä tyhjiä rattaita 😀
Kiitos, kuulostaa osittain tutulle. Meillä myös keskonen, ikää tosin vasta 10vkoa ja vaativa vauva edellisiin lapsiini verrattuna. Vatsakipu huutoa ja syliä täälläkin, eikö viihdy lattialla tai sitterissä. Sylissä ja kantoliinassa kyllä. Liinassakin siihen asti kunnes tulee kuuma. Yöt nukkuu pinnasängyssään mutta se vaatii syliin nukuttamis operaation eikä aina onnistu. Ulkopuoliset paineet valtavat. Olen kuullut kommentteja onko se vauva sokerista? Hemmottelet sen pilalle? Olen kanssasi samaa mieltä, että vauva tarvii syliä, turvaa ja lohdutusta luottamus-ja turvallisuuden tunteen syntymiseen. Tarpeisiin on vastattava ja en itketä turhanpäite. Omaa aikaa ei nyt ole mutta sitäkin joskus sitten aikanaan on. Univelat on järkyt ja wc käynnit yksin rauhassa harvinaista ylellisyyttä.
Lapseni on ehkä aistiyliherkkä kuten olen itsekin. Tsemppiä sinne, voimia arkeenne ja pidetään oma päämme, eikä anneta ulkopuolisten paineiden vaikuttaa?
Joo, ei kannata kuunnella ihmisiä, jotka antaa ”neuvojaan”. Koitat vaan jaksaa antaa läheisyyttä sekä syliä. Ei se lopulta niin kauaa kestä ja kyllä sitä jaksaa rutistaa itsestään paljonkin vauvan vuoksi. Mieti miten rakastettu ja onnellinen vauvasta kasvaa, kun hänen tarpeisiin on vastattu ♡ Zemppiä!! Lohdutan, että ekat kuukaudet olivat ahdistavimpia.. nyt jo tuntuu helpolta, vaikka onkin joskus vaikeaa 🙂
Kyllä! Täällä eletään tismalleen samanlaista arkea kohta 4 kk neidin kanssa. Meillä on vielä muutto tässä juuri menossa. Tavarat ovat uudessa osoitteessa, mutta laatikoita pitäisi saada tyhjennettyä. Voit kuvitella kuinka tehokkaasti käytän tytön päikkäriajan kodin laittamiseen. Muuta aikaa siihen ei ole, sillä hän viihtyy vain sylissä. Totesin tänään miehelle, että kyllä me vuosien päästä varmasti muistellaan tätä aikaa ja ihmetellään miten jaksettiin vaativa vauvan, uhmaikäisen ja muuton kanssa. Huh! Tsemppiä teillekin!
Me muutettiin kanssa 1kk sitten. Vieläkin tavaraa siellä täällä, kun joskus ei kädet riitä. Puhtaat pyykit aina lojuu oottamassa kaappiin pääsyä jne. On tää vähän, ku ei oo käsiä 😀
Tässä muutama vinkki.Manduca tai joku muu kantoväline,me vietettiin kuopuksen eka vuosi neiti siinä edessä tai selässä istuen?Äitikin pysy kunnossa kun tanssittiin paljon niin että tyttö oli siinä ja iso-veli tanssi mukana.Vieläkin älyttömän kätevä esim.laivan buffetissa pistää tyttö selkään ja kerätä ruokia pöytä täyteen ja ostoskeskuksessa jos haluaa katsella jotain.Toinen on makuupussi/viltti..minä oon saanut lapset nukkumaan niin että käärin ne äp-makuupussiin tai johonkin vilttiin ja imetän siinä ja lasken paketin sitten sänkyyn yms.Voi vaatia useita totutuskertoja?Mutta aikansa kutakin,äkkiä on tuokin vaihe ohi ja voi muistella että oli se sekin kyllä?Meillä viihtyi sitterissä jos se keikku koko ajan ja jalalla monesti heilutin ja luin isommalle kirjaa,ja suihkussa sain käydä rauhassa kun tyttö sitterissä napitti ja katseli,vesi rauhoitti.Neiti on nyt 1v6kk eikä ehkä vieläkään se helpoin tapaus?
Meillä ei oo vielä liinailu eikä manduca toiminut 🙂 Mutta harjotellaan. Jotenkin neiti ahdistuu siinäkin.. Vilttiä vois kokeilla joo 🙂 Toki sitten tulee ehkä vastaan ongelma ”hikisyys”, jota neiti myös infoaa.
Aivan kuin meidän kuopus. Itsekin googletin suuritarpeista vauvaa, kun hain syitä käytökselle. Ensimmäiset kuukaudet meni täysin hyssytellessä, vaikkei kyse ollutkaan tiettävästi koliikista. Äitini oli meillä joskus viikonlopun ja sanoi, ettei vauva ollut hetkeäkään tyytyväinen hereillä ollessaan.
Nyt tuo on jo 1,5v, edelleen mieluiten yöllä nukkuu kainalossa, vaikka omaan sänkyyn välillä jo saatiinkin nukahtamaan. On elämänsä aikana nukkunut 6 täydeksi yöksi laskettavaa pätkää. Mutta muuten on rauhoittunut.
Vain aika auttaa.
Aika auttaa 🙂 Zemppiä!
Meilläkin on yksi tällainen. Useita ”helppoja” pieniä neitejä mahtuu taloon, sellaisia jotka on alusta asti katselleet maailmaa hissukseen ja kasvaneet elämän mukana. Sitten se elämä muuttui kasvaakseen pienen pojan mukana. Ensimmäinen kuukausi meni kiinni rinnassa, yötä päivää ja nukkui hän tai oli hereillä, hän Tarvitsi. Nyt pieni poika suurilla tarpeilla on neljäkuinen, ja vihdoin elämä on mukautunut uomiinsa. Poikanen viihtyy nyt muuallakin kuin äidin sylissä, äidillä on aikaa muuhunkin kun yhden tarpeiden täyttämiseen..Hektistä oli, ja on ajoittain yhä edelleen, mutta viimeinkin musta tuntuu et tästä selvitään ja tämä on parasta. 🙂 paljon vaati aikaa ja hermoja muulta perheeltä, sekä apua läheisiltä, että arki otti toimiakseen, joten kovasti tsemppiä teidän arkeen!Helli, hali, juttele, rakasta, pidä lähellä ja niin, että pienen on hyvä. <3
Kiitos kommentista ja zemppiä sinnekin vielä ♡
I feel you. Meillä oli aika samanlaista, lukuunottamatta yöunia ja matkoja. Yöunet poika nukkui omassa sängyssään, meidän sänkymme vieressä. Eli yöt oli helpompia siinä suhteessa, vaikkakin siis heräili 30min-3h välein. Ja matkustaminen oli pojasta kivaa, ymmärrän kyllä täysin tuon tuskan jos pieni huutaa kuin palosireeni reissun päälläkin 🙁
Meillä kaikki kitinä ja käninä loppui siihen kun poika hoksasi miten liikutaan itsenäisesti. Hän ei siis ryöminyt eikä kontannut, koska lattialla oleminen oli per*seestä. Lähti suoraan kävelemään 😀 Mutta meillä alkoi pikkuhiljaa helpottamaan siinä 6kk kohdalla ja 9kk oli jo ihan eri poika kuin vauvana.
Toivotaan että teilläkin helpottaa arki sitten kun pieni alkaa liikkumaan <3 Haluan vain sanoa vielä sen verran, että ymmärrän tuskaasi täysin, etkä TODELLAKAAN ole opettanut lastasi tuohon. Se on vain hänen luonteensa, tapansa ilmaista tarpeitaan ja halujaan. Toimit hienosti! Tsemppiä vauva-arkeen! 🙂 <3
Toisilla luonne on vaan toisenlainen. Niinhän se menee 🙂 Ehkä Elsakin rauhottuu tosiaan; kun liikkeelle pääsee 😀
Kiitos tästä!:)<3 Meidän suuritarpeinen vauva on nyt 3-vuotias reipas vahvatahtoinen iloinen tyttö..Voi luoja sitä vauva-aikaa ja ne muiden hyvää tarkoittavat kommentit,Huh!!..Mietin monesti miten huono äiti olenkaan kun en saa lastani tyytyväiseksi, niin kuin KAIKKI muut äidit. Nyt meille on siunaantunut toinen tyttö, jonka vauvavuosi alkaa olemaan lopuillaan. Olin henkisesti yrittänyt varautua rankkaan vauvavuoteen, mutta sainkin erittäin tyytyväisen pienen nyytin..ja ne samat kommentoijat, kommentoivat nyt, miten olen tämän toisen kanssa ymmärtänyt opettaa(!)vauvan odottamaan ja olemaan lattialla itsekseen, voi elämä miten tommoset kommentit saa savun nousemaan korvista!:D ihan samalla tavalla täällä vauvan tarpeita kuunnellen mennään kun sen ensimmäisenkin vauvan kanssa. Ja tosiaan masentuminen ei ollut esikoisen vauvavuonna kaukana. Voimia ja luota itseesi, olet oman lapsesi paras asiantuntija!:)<3
Voi ei mitä kommentteja 😀 haha, kaikki ei tajua, jos ei koe 🙂 Ja kiitos! 🙂
Kirjoititpa hyvin! Meidän kahdeksasta kaksi on ollut juurikin näitä suurempitarpeisia (eikä muuten ole kumpikaan keskonen, eikä edes keskenään samaa sukupuolta) ja jos näin vuosikausien jälkeen jotain voi sanoa, niin sen että juuri tuo mitä itsekin sanoit, että jos vauva haluaa että sen kanssa ollaan niin sitten sen kanssa ollaan (eikä ”opeteta” mihinkään huudattamalla) ja aikaa myöten se kantaa kyllä hedelmää. Molemmat meidän mainituista lapsukaisista on nyt jo isoja ihmisiä ja ihan tolkun ihmisiä ovatkin, joten mitään pomputtamista ei tapahdu (normaalia enempää hehe) vaikka vauvana asuivatkin sylissä.
Minä myös ihan itse (jo 90-luvulla, jolloin asiasta ei niin puhuttu) mietin että lapsi on aistiyliherkkä tavallaan, koska tietyt asiat sai säpsähtelemään tai vetämään vuosisadan slaagit ainakin, ja ne tietyt asiat saattoi olla just imettävän äidin väärällä sohvalla istuminen imetettäessä tai että makuuhuoneessa peitto kahisee väärällä hetkellä.
Meillä kaikki alkoi hälvetä tuosta vuoden iästä lähtien ja todellakaan en opettanut mitenkään ”reipastumaan”, vaan se tuli ihan lapsesta itsestään heti kun oli siihen itse valmis. Tsemppiä! Usko itseesi ja omaan tuntemukseesi vauvastasi ja muista että otat kaiken niin rennosti kuin voit!
Joo, eipä meillä kiire ole. Vauva kertoo kyllä itse, kun on valmis. Ja minä odotan! Kiitos kommentista 🙂
meillä oli vauva, joka ei viihtynyt yksin. lattialle laskiessa tuli huuto. sitterissä viihtyi 5min. 5-7kk alkoi asteittain helpottaa. nykyisin helppo 2v <3 mutta nuo teidän aamut ihnetyttää. etkö tosiaan lähde mihinkään topin kanssa, ulos, kerhoon? mitä topi tekee kun nukut vauvan kanssa? ehkä jossain kerhossa, perhekahvilassa Elsakin viihtyisi paremmin?
Topi touhuaa J:n kanssa yleensä. Käy ulkona, metsässä ja leikkimässä pihalaisten kanssa. Joskus on isällään.
Kaikki kerhot on niin aikasin ja vielä toistaseks neiti tarvii ehdottomasti lisäunet.
eikö J ole töissä? kerhoon jos lähtee, niin neiti reppuun/vaunuihin nukkumaan 🙂
Tällä hetkellä on ollut parisen kuukautta kotosalla, joten mahtavasti saanut apua samalla 🙂 Neiti ei viihdy repussa eikä liinassa eikä nuku sisällä hälinässä. Kaikenlaista kokeiltu 😉
Melko hyvin on aika kullannut muistot kun neiti on jo kolme vuotias, mutta hyvin tutulta kuulostaa. Nukkumiset meillä varsinkin oli ongelmallisia ja usein vaunuttelureissut olikin suunniteltua lyhyemmät kun neiti pää punaisena huusi vaunuissa.. Ärsyttävintä tuossa ajassa oli se, että jatkuvasti sai kuunnella muiden ohjeita kuinka lapsi saadaan nukahtamaan itse, kuinka ei saisi heti hypätä kun lapsi vähän inahtaa (mutta pakko oli aina reagoida nopeasti koska muutoin huudosta ei olisi millään tullut loppua), kuinka lasta ei pitäisi koko aikaa kanniskella ja hyssytellä yms.. tsemppiä teille, kyllä se pikkuhiljaa helpottaa 🙂
Just noi kommentit on vähän turhauttavia! Joskus tekee mieli jättää kommentin sanoja hetkeks neidin kanssa 😀 Mutta onhan se vaikee tietää, jos ei oo kokenu.
Minua taas ärsyttää tuollainen mustavalkoinen sjattelu että jos esimerkiksi lapsi nukkuu omassa huoneessaan yksin niin jäisi jotenkin huomota tai läheisyyttä vaille. Eiköhän se äiti silloinkin vastaa hetkessä vauvan tarpeisiin kuitenkin. Meilläkin on isompi sisarus niin kyllä hänkin tarvitsee äitiä, ilman vauvaa. Tää postaus sai mut ärsyyntymään… Huoh. Lopulta tuli kuitenkin tunne että kyllähän sinäkin varmasti toivoisit että elsa viihtyisi muualla kuin sylissä joten ymmärrettävää että olet turhautunut.
Tavallaan joo. Tavallaan ei. Olishan se kiva hoitaa joskus hommia rauhassa, mutta toisaalta taas oon onnellinen, kun saan olla lähellä ja hoivata 🙂
Meidän 1v esikoinen on ollut vaatimaton vauva. Sylitelty on vanhempien sukulaisten mielestä liikaa, mutta edelleenkin hän viihtyy hetkittäin yksin leikkimässä eikä halua ketään häiritsemään palikoiden asettelua. Tästäkin voinee päätellä, ettei vauvaa voi opettaa mihinkään.
All in all – täysin samaa mieltä tekstin alusta! Itseäni puistattaa ajatus huutounikoulun pitämisestä jopa 4-6kk ikäisille vauvoille, eihän vielä edes kaikki 2-vuotiaat nuku koko öitä luonnostaan. Samoin omaan koleaan huoneeseen nukuttaminen heti synnäriltä päästyä, huh, itse en haluaisi kokea sellaista heti maailmankuvan laajennuttua järjettömästi!
Ehdottomasti samaa mieltä, mitä sanot kommentin lopussa. Vaikea ajatella, että toinen kohdun lämmön jälkeen laitetaan yksin kylmään sänkyyn :/
Se että lapsi nukkuu yksin ei välttämättä tarkoita unikouluja, saati huudattamista. Oikea unikoulu ei edes liity huudattamiseen mitenkään. Ehkä 20v sitten liittyi
Ei tietenkään.
Kirjoitit juuri meidän esikoisesta! Nyt jo viisivuotias neiti on tätä nykyä mitä hurmaavin tapaus. Hieman erityisherkkä, mutta niin olen minäkin. Ja senkin näen vain ja ainoastaan positiivisena asiana. Hänen kykynsä havainnoida, ilmaista ja tuntea empatiaa on vailla vertaansa. Semmoinen vanha sielu jo alusta saakka. Mutta vauva-aika oli todella haastavaa! Tuntui että mitkään ”luonnonlait” ei pätenyt meidän nyyttiin. Päin vastoin meille tuli se poikkeus joka vahvisti säännöt <3! Joten ymmärrän mistä puhut. Ja ei – vauvaa ei voi pilata liialla sylissä pitämisellä. Mitäpä sitä ei tekisi että pienen perusturvan saisi rakennettua vahvalle pohjalle.
Ja toisaalta onhan se ihana, kun saa pitää rakasta lasta sylissään. Halia, pusutella ja helliä. Vielä jonain päivänä nääkin kasvaa isoksi ja juoksee pusuja karkuun :S
Kuulostaa kuin meidän arjelta, tosin unimäärät olivat vähäisempiä vielä kuin teillä. Nyt poika on 13 kk ja todella tarkat päivärutiinit edelleen. Voisin sanoa, että tilanne jotenkin helpottui 9 kk:n kohdalla, yhtä hankalia kommervenkkejä sai tehdä kuin aiemminkin, mutta jonkinlainen ymmärrys lapsen puolelta tuli myös minun toimintaani. Iltahuutoa olen saanut rauhoitettua eläimen temppukoululla, jota esitän kissan kanssa sen pahimman vartin illassa. Kissakin suostuu tähän järjestelyyn, kun vaihtoehtona on huutokonsertti. Ja toki ”äiti äiti”-kutsut saavat myös sydäntä sulamaan. Jaksamista!! Ymmärrän sinua.
Meillä huippuhauska tyyppi on meidän koira. Sitäkin risoo huuto niin paljon, että mielellään on mukana vauvan hoidossa 🙂
ON! Kohta 14 kk elämää takana suuritarpeisen vauvan, nyt suuritarpeisen taaperon kanssa. Kirjoittamasi kuulostaa erittäin tutulta 🙂 Tämä matka on ollut uskomattoman rankka ja ravisutteleva, mutta kuitenkin niin mielekäs ja antoisa. Ei sillä tavalla vaaleanpunaisesti tai että olisi kivaa 24/7… mutta varmaan tiedät 🙂
Olet huippu äiti, jaksamista! <3
Kiitos ♡ Jaksamisia sinnekin!
Meidän esikoinen (ja ainokainen) oli/on suuritarpeinen vauva, nykyään 1,5 vuotias neito. Kolmannella neuvolakäynnillä tytön syntymän jälkeen terveydenhoitaja totesi, että ”taidat olla sellainen vaativa vauva”, Voisin kirjoittaa tästä romaanin! Nyt 1,5 vuotiaana hän on vihdoin ITSE lopettanut yösyönnin, emme unikouluttaneet vaikka painetta tuli joka suunnasta. Hän on kehittynyt paljon ikäisiään etuajassa koska ei ole käyttänyt vauva-aikaansa nukkumiseen, eikä missään ollut hyvä. Nykyäänkin leikkipuistossa saamme muiden katseita kun lapsi juoksee härveliltä toiselle, kun mikään ei ole kiva. Muut lapset kiikkuu sen aikaa kun tyttö käy kaikki laitteet läpi.
Minä masennuin. Tunsin riittämättömyyttä ja tuskaa ja ahdistusta. Meillä päällä vielä allergiat. Nyt 1,5 vuoden päästä alan selvitä helvetillisestä väsymyksestä, jonka 1, 5 vuoden valvominen sai aikaan ja alan nähdä värejä jälleen.
Tsemppiä!!! <3
Toivottavasti masennus alkaa olla takanapäin! Rankkaa tämä on ja ymmärrän miksi moni masentuu. Tästä syystä yritän elellä hetken kerrallaan ja ajatella kaikkea sitä ihanaa. Ehkä vauva-arki on rankkaa, mutta vauva itse on aivan valloittavan ihana tapaus! Mietin myös paljon tulevaa ja sitä millainen tyttö tästä kasvaa. Jostain syystä perus luovuttaja asenteen sijaan olen löytänyt itsestä selviytyjän 🙂 Sori romaani vastaus…
Kyllä on. Minulla on 2013 syntynyt poika. Kuvailusi kuulosta harvinaisen paljon pojaltani. Pitsi hän viihtyi liikkuvissa rattaissa ihan hyvin (mutta shoppailla ei paljon tarvinnut..sattuneesta syystä). Poika on esikoinen ja kuvitella saattaa, että en voinut kuin ihmetellä, miten ihmiset jaksavat hankki lisää lapsia, vieläpä lyhyellä aikavälillä, kun olin hulluuden partaalla jo yhden kanssa.
Hän ei ollut kova huutamaan mutta kitinä ja valitus ei loppunut koskaan (tosin, jos en tehnyt mitään, kitinä kyllähuudoksi yltyi). Ja voi miten tuttua onkaan puheesi niistä ”älä opeta lasta siihen ja siihen”. Tiedän onneksi itse, ettei kyse todellakaan ole siitä.
Nyt poika on 2,5v. Ei enää narise taukoamatta mutta on hyvin voimakas tahtoinen ja paljon ohjelmaa vaativa edelleen, eikä leiki yksin tai tuijota telkkaria, kuten ilmeisesti useat tämän ikäiset.
Mutta on myös (jos näin saa omasta lapsesta sanoa) poikkeuksellisen hauska, hurmaava ja lahjakas. Oikea seuramies ja sirkustemppuilija. Kovin herkkä vain.
Jotenkin voin sanoa, että onneks tämä neiti on toinen lapsi. En tiedä millaiset traumat olis jäänyt, jos olis esikoinen ollu 😀 Eka lapsi oli maaaaaaailman helpoin ja ihanin, joten kyllä tämä taas toisaalta tuli vähän yllärinä 😀 Ja täälläkin paljon narinaa sekä kitinää, joka yltyy huudoksi, jos narinaan ei vastaa.
Meillä vähän sama meininki, ei nyt ihan noin vaativiia olla mutta samoja piirteitä on! Ihanaa kuulla että muillakin on vaativa lapsi!
Meillä neiti 6kk, tuo nukkuminen on meillä kanssa tuota sylissä nukkumista. 3kk asti nukuttiin nojatuolissa sylikkäin kun vieressä ei ollut hyvä, vaan kiinni äitissä piti olla. Nykyään nukkuu omassa sängyssä alkuyön, sitten kun sinne saa neidin umpiunessa, monen sängystä noston ja tissittelyn jälkeen laskettua. päivisinkään ei viihdy yksikseen vaan kokoajan pitäisi olla juttelemassa, hypyttämässä ja viihdyttämässä.
Autoilu on kanssa ihan kamalaa ja tyttö huutaa itsensä hysteeriseksi ja hikiseksi. Liikummekin yleensä bussilla ja junilla.. Vaunukopasta sai luopua muutaman kk ikäisenä kun halusi nähdä ympärille, välillä nyt sitten rattaat kelpaa mutta useasti on saatu kanniskella kotiin vaunulenkiltä.. Kuitenkin muuten meillä ollaan tosi hyväntuulisia ja nauravaisia mutta ilmoitetaan kyllä selkeästi ja nopeasti jos joku on huonosti tai ei vain nyt niin kauheasti miellytä.
Mummoni, eli tytön isomummo aina sanoo ”että tässä maailmassa pitää puolensa osata pitää! ” kun päivittelemme ja naureskelemme tytön vaativuudelle.
Persoonallinen tyyppi meidän typy on, mikä on musta kyllä toisaalta ihanaakin kaikessa raastaviudessaan. Mutta ehdottomasti nää on persoonallisuus juttuja, toiset vaatii enemmän kuin toiset ja viesteihin on munkin mielestä vastattava, vauvaa ei voi kouluttaa!
Oon kyllä samaa mieltä, että vaativuudesta huolimatta tämä lapsi on vaan ihana omanlaisensa persoona! 🙂
Mun veli oli tuollainen vauvana osittain. Vasta 2v iässä selvisi vaikeat vilja ja maito allergiat, jotka on onneksi aikuisuuteen mennessä lieventyneet.
Meillä nuorempi lapsi on ollut vaativampi. Korvakierre ainakin teki osansa, refluksiakin epäiltiin mutta en tiedä. Nyt 2v 4kk iässä rauhoitti mm. Yöt.
Mutta kyllä itsestä voi sanoa että tunnistan teidän pienen ärsytyksiä 😀 mä oin todella kriittinen vaatteista. En voi olla jos kiristää, tai siis tuntuu yhtään et kiristäs tai vaate olis karhea/kutittava/kova. Poolokaulukset on hirveitä. En voi myöskään solmia housujen naruja 😀
Kaikki kovat äänet ja hälinä on kamalaa. Ja oin pienestä asti vaistonnut ihmisten mielialaa jne. Joten ihmiset on erilaisia.
Meillä muuten vanhin raivosi vaunuissa kun ei nähnyt sieltä. Vaunujen vaihto auttoi. Pinniksessä piti kans reunapehmuste olla vähän auki että näkee. Ensisänky oli hirvitys kun ei nähnyt sieltä. Turvakaukalo oli kans mut ku ostettiin besafe izi combi istuin niin siinä viihtyi kun näki ulos autosta.
Tsemppiä <3 toivotaan että helpottaa ajan kanssa 🙂
Meillä kanssa helpottui, kun vaihdettiin rattaita onneks 🙂 Mutta ei niilläkään täysin sitä täydellistä pitkää viihtymistä saa. Mut 3 minuutin sijaan joskus 30 minuuttia 😉 Sitä pitää vaan etsiä Elsalle ne Elsalle sopivat jutut !
Tuo teidän arki kuulosti enemmän ja vähemmän tutulta vielä vuosi sitten ? Nyt tyttö 1.5vee ja hymyilevä ihana edelleen ajoittain vaativa neiti jolle tissi tärkeä ja lapsen tahtisesti edetään ja perhepedissä nukutaan. Kyllä se niin on että ei noita pieniä tuollaisille tavoille voi opettaa vaan jokainen vauva on yksilö ja jotkut vain vaativat enemmän huomiota ja aikaa ❤ ja mielestäni se on vanhempien tehtävä sitä antaa ja edetä lapsen tahtisesti ☺vanhemmat kerkiävät viettää sitä omaa aikaa sitten myöhemminkin.
Allerkirjoitan koko sun kommentin! 🙂
Kevin oli vauvana varmaan maailman helpoin, mutta taaperona alkoi ´´pahenemaan” ja hänellä nyt onkin aistiyliherkkyys, vesi on usein muka liian kuumaa, samaten ruoka, vaatteet ahdistaa – ne on huonosti ne on vinossa, ne on liian isot tai liian pienet (kotona vetää pelkissä boksereissa ja viraiden läsnäollessa kysyy monta kertaa milloin voi riisua – kun on opetettu/pakotettu että kylässä ja kun on vieraita niin on vaan pidettävä vaatteet) farkkuja tai mitään muitakaan jäykkiä vaatteita ei kaapissa edes ole, en kuitenkaan turhaan halua lasta kiusata. Jos vaate on yhtään kostea jostain kohtaa – ei sitä voi enää käyttää. Hiusten harjaus kuullostaa lähinnä siltä, kuin lasta kidutettaisiin täällä ja usein kertookin tarhassa, että äiti repii tukkaa irti (onneksi tietävät kyllä mistä on oikeasti kyse) kynsien ja hiustenleikkuu on myös kamalaa, reagoi kaikkiin ympäristön ärsykkeisiin ja ylikuormittuu hälinästä. Lisäksi tuo juoksentelee välillä päin seiniä (tuntoaistin hakuisuutta) nii juu ja jotkut syömiset ei mene koostumuksen takia, esim. luumut ei mene kun on ne kuoret inhottaa, mitkään raasteet ei mene.. Niin ja silloin kun piti soseista siirtyä normi ruokaan, niin se oli kyllä hurjan haastavaa ja vei pitkään tottua! Tein silloin niin, että lisäsin aina pikkuhiljaa soseiden sekaan pientä kökkärettä ja normi kotiruokaa.
Lisäksihän hänellä on kyllä ylivilkkautta/keskittymisvaikeutta ja tuo kielellinen ongelma, nämä kaikki yhdessä, niin voin sanoa, että ei oo meidänkään päivät mitenkään rennon lepposia :’D
Joo, ei kuulosta mitenkään ”lomalta”, mutta varmaan sitä tottuu myös elämään haastavammanki lapsen kaa 🙂 ? Mulle tää kaikki oli vähän shokki, koska Topi oli nii helppo :S
Kaikkeen tottuu kyllä. Toki edelleen tulee hetkiä, kun ei vaan enään jaksa ja miettii, miten kaikki voikaan olla näin vaikeaa. Mutta sitten kun saa taas hetken aikaa ilman tuota viuhtojaa niin jaksaa taas 🙂
Ja mulla nyt on ollut opinnoistani iso apu, kun saanut sitä kautta tietotaitoa, mutta sitten on tietty myös muita tahoja, joista saa tietoa ja apuja arkeen (mm. puheterapeutit, toimintaterapeutit, psykologit yms.)
Se on totta, että kaikkeen tottuu 🙂
Osittain tekstisi kuulostaa hyvin tutulta. Meillä isosisko oli suht helppo vauva, pikkuveli sitten enemmän teidän Elsan tyyppiä. Autoilut ensimmäisen vuoden aikana tehtiin ainoastaan päiväuniaikoina, muuten itku oli ihan hirveää. Nyt kun istuu naama menosuuntaan ei ongelmaa enää ole. Mutta myös tuo nukkuminen sylissä/kainalossa/päällä kuulostaa hyvin tutulta, nyt vasta yli 1v. on alkanut nukkumaan omassa sängyssä ja yleensäkään kokonaisia öitä. Ennen nukkui aina kainalossa, josta maksan vieläkin jonkinasteisena hermovauriona toisessa kädessä.
Lapset on erilaisia ja eriluonteisia, aivan kuten aikuisetkin. Ihmettelen välillä että kuvitteleeko joku oikeasti että vauvat ja lapset ovat kaikki samanlaisia ja että vasta teininä/aikuisena saa olla yksilö… Meillä molemmat lapset on alusta asti huomioitu ja kasvatettu samaan tapaan, ovat vaan luonteiltaan ja tarpeiltaan hyvin erilaisia.
Kovasti voimia, jossain vaiheessa tilanne vielä helpottaa.
Kiitos kommentista ja zempistä! 🙂
Aistiyliherkkä? Aikamoinen diagnoosi tuon ikäiselle. Mun mielipiteeni on, että lapset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Lapsilla ja sisaruksilla on erilaiset tarpeet jne. Tuon ikäinen vauvahan vaistoaa ympäristöstään paljon asioita ja lähellä olevien ihmisten tunnetiloja. Syliä ja hoivaa on hyvä antaa, mutta vauva ei mene rikki jos haluaa käydä rauhassa esim siellä vessassa. Ei tee äidistä parempaa olla kiinni lapsessa kokoaika koska vauva vaatii sitä. Toiset lapset on vaan luonnostaan itkuisempia kuin toiset. Ja koska kyseessä ei ole perheen ainut lapsi niin en itse olettaisi että taaperon on myös sopeuduttava ”koska vauva on vaikea” tai ”normaalia vaativampi”. Ja oma näkemylseni siitä, että lapsi oppii kyllä tietämään mistä narusta vanhempiaan vetää, ei tietenkään ihan vauva mutta jos lapsella on puhtaat vaatteet, masu täynnä ja muuten vanhempien mielestä hyvä ja turvallinen olla niin eikö sitten voi siellä liikenteessä vain antaa sen lapsen huutaa kuin väsyttää itseään esittämällä erinäisiä temppuja, jossei ne kuitenkaan ongelmaa poista. Kokemalla oppii 🙂
Itseasiassa aistiyliherkkyyttä on ihan vauvoillakin ja tästä on ollut seurannassa puhe. Ja me käydään ihan kunnon lääkäreillä kuitenkin 🙂
Ehkä sun mielestä sylittely ei tee äidistä parempaa, mutta eipä tässä pystejä jaellakaan. Kyse on siitä mikä tuntuu vauvasta hyvältä ja luo turvantunteen jne. Ja eihän tässä nyt kukaan vain ”joudu sopeutumaan”. Tai no kaikkihan sen kitinän keskellä elää, mutta tajusit varmaan? Mulla itsellä ei ole sydäntä huudattaa vauvaa liikenteessä, koska itse pyrin tarjoamaan lohtua.. se kuitenkin useimmissa tapauksissa tepsii! 😉
Tutulta kuulostaa. Lapsi nyt 7 kk ja tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa, sekä yöllä että päivällä. Uni tulee vain rinta suussa ja silmät aukeavat heti jos yritän liueta vierestä. Tutti ei kelpaa tai tuttipullo. Suurimman osan ajasta viettää sylissä. Lattialla muutaman minuutin kerralla. Mutta tätähän se vauvavuosi joskus tarkoittaa. Huonosti nukuttuja öitä ja omien tarpeiden sivuuttamista sillä hetkellä.Kolmas lapsi, ja ”vaativuudestaan” huolimatta ihan yhtä rakas kuin muutkin. Lapset kasvavat kuitenkin niin nopeasti että näitäkin hetkiä on jo pian ikävä.
Meilläkään ei pullo kelpaa. Tuttia olen kyllä alkanut vähän tuputtamaan. Sitä syö rattaissa ja autossa.. muualla ei kelpaa millään 😀 Ja joo. Rakas tämä neiti ehdottomasti on, vaikka arki onkin haastavaa ♡
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta suuritarpeisesta vauvasta, mutta tarinasi kuullostaa tutulta. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti seurannut Lähiömutsin blogia, jossa bloggaaja on kertonut suuritarpeisesta esikoisestaan, joka muistaakseni myös oli keskonen. Jos yhtään lohduttaa, niin tuo suuritarpeinen vauva on nykyään iloinen nelivuotias.
Kiitos vinkistä! Uskon myös, että Elsasta kasvaa iloinen ja reipas tapaus jossakin vaiheessa!
Saanko kysyä, miten tuollaisessa tilanteessa pystyt huomioimaan vanhemman lapsesi? 🙂 Itselläni on kaksi lasta, 3-vuotias tyttö ja 3kk ikäinen poika. Välillä tuntuu, ettei millään kerkeisi sylitellä tarpeeksi tyttöä vaikka vauva ei edes tykkää olla jatkuvasti sylissä.
Meillä molemmat lapset ovat alusta alkaen nukkuneet omassa sängyssään, samassa huoneessa toki. Itse kärsin herkästi unettomuudesta, joten olen nähnyt parhaaksi etten valvota vauvaa ottamalla sitä viereeni. Meillä poika nukkuu jo nyt täydet yöunet, joten hyvin tuntuu nukkuvan omassa sängyssäkin. Tyttö siirtyi aikanaan omaan huoneeseensa jo vuoden ikäisenä nukkumaan, koska minun levoton nukkumiseni katkoi yöunia. Eli joskus vauvan nukkuminen erilleen äidistä voi olla iha hyväkin juttu. 🙂
Meillä poika ei viihdy pitkään sylissä, koska hänellä on jo kovaa tarvetta liikkumiselle. Mielelläänhän sitä sylissä hellisi, mutta levottomaksi käy jos pitkään pitelee paikoillansa. Mieluiten potkiskelee lattialla ja katselee siskonsa touhuja. 🙂
Tsemppiä vauva-arkeen!
Onhan se vaikeaa huomioida ja siksi täytyy välillä jonkun muun viihdyttää ja seurustella vauvan kanssa 🙂 Tai lähteä liikenteeseen, että neiti nukkuu ja isoveli saa huomion.
Ihana teksti?kuin meidän arjesta?
Zemppiä! 🙂
♡
Siis aivan uskomatonta että tää teksti oli aivan kun meidän tämän hetken elämänvaiheesta. Missä kohtaa teillä alkoi ”helpottamaan” vauvan kanssa arki vai näyttäytyykö edelleen jollakin tavalla? Saitko apua jostakin tähän teidän arkeen vai kuinka jaksoitte tuon ”vaiheen?”
No oikeastaan kyllä se tilanne muuttui, mutta haastavaa se on ollut aina. Meillä lapsella (nyt n 5v) todettiin myöhemmin aistiyliherkkyys ja on ns erityislapsi 😊 Se vaihe oli haastava ja vähän huonosti saatiin apua. Vasta muutaman vuoden iässä sitä tuli.