On tavallaan huvittavaa, että kadulla kulkee nainen kauniisti puettujen lasten kanssa. Tytöllä rattaissa on vaatteet vimpan päälle ja poikakin näyttää oikein näppärältä. Se mitä äitiin tulee saa apina emojin laittamaan kädet silmilleen.
Äskeinen mielikuva oli meidän perheestä. Meillä on pieni suloinen perhe, jossa lapset puetaan Mini Rodiniin ja isikin näyttää syötävän hyvälle. Sitten tulee äiti, jonka olisi syytä vilkaista muutaman kerran peiliin.
On se kumma, että lasten lipastolla tuhrautuu aamuisin useampikin tovi, mutta omalla vaatekaapilla pieraiset lennossa. Oma vaatekaappini on täynnä kauniita, siistejä ja istuvia vaatteita, mutta ne harvemmin koskaan eksyvät päälleni. Puhun imetyslaiskuudesta ja en käytä sitä tekosyynä. On paljon mukavampaa saada tissi esille keskellä kaupan ruuhkaa helposti eikä napashown kera.
Nykymaailma on muodin, sisustuksen ja ulkonäön suhteen raaka. Jos haluaa olla osa jotain, sitä pitää pysyä matkassa mukana. Tämä sama koskee lastenvaatteita. Meandi ja Pop olivat the juttu muutama vuosi sitten, mutta nyt et säväytä ketään edes sillä harvinaisimmalla herkulla. Nyt on Mini Rodinin, Papun, Vimman ja Gugguun aika.
Yksi päivä istuin bussissa ja vilkaisin alas. NAINEN! Mitä sulle on tapahtunut! Vanhat kengät jalassa, H&M:n liikaa käytetyt leggarit, mekko kivikaudelta ja päällä kaunis villatakki, joka ei kuitenkaan istu väreihin mitenkään. Nainen! Huusin päässäni itselleni. Kaappi täynnä kivoja vaatteita ja sä menit valitsemaan nämä.. Hupsista suatana.
Ulkonäkö ei ole tämän elämän kulmakivi. Ihminen on hyvä itsenään ja kaunis sellaisenaan. Luonnollisuus ei kuitenkaan ole mikään pakottava syy verhoutua vanhoihin vaatteisiin, jotka eivät istu. Äitiyden ei ole pakko olla mikään syy vetää pieruverkkareita jalkaan, jos niin ei halua. Se, että synnyttää pari lasta, imettää ja juoksee vuosia lasten perässä pistää naisen usein laittamaan omat tarpeensa sivuun. ”Ei mulla ole aikaa.”
Hyvinvointi lähtee itsestä. Kun kävelee peilin ohi ja viheltää peilikuvalleen, on sisällä kupliva tyytyväisyys lääkettäkin vahvempi onnentuoja. Onnellinen äiti on paras äiti. Tyytyväinen vaimo taas on paras vaimo. Jokainen haluaa varmasti puolisonsa hyväksynnän ja se hyväksyntä lähtee siitä, että sitä hyväksyy itsensä ensin. Jokainen haluaa lapsilleen terveen itsetunnon ja sitä rakentaessa on oma vanhempi paras esimerkki.
Joten.. äiti, nainen, isä, vanhempi tai tyyppi; panosta itseesi. Laita välillä rahaa omiin tarpeisiisi ja anna sinunkin loistaa. Lapsiarjessakaan ei ole sellaista käsitettä, että nyt olisi lasten aikakausi. Täysipainoisessa perheessä on jatkuvasti kaikkien aikakausi.
Niiden omien tarpeiden ei tarvitse olla vaatteet, tekoripset tai meikit viimeisen päälle. Ne voi olla pieruverkkarit, urheiluharrastus tai uudet kahvikipot ruokapöytään. Voit laittaa rahaa materiaan tai sitten yhteiseen tekemiseen. Lomamatkat, kylpyläreissut tai ihanat dinnerit rakkaan ystävän kanssa tekevät ihmeitä.
Itse panostan itseeni paljolti tekemisen, hyvän ruoan ja elämänkokemuksien kautta. Katson kuitenkin tosi usein peiliin inhoten. Vihaan liikakilojani, pyöreää naamaani ja rumia hiuksiani. En pidä ulkonäöstäni ollenkaan enkä siitä miten pukeudun. Kokonaisuus näyttää väsähtäneeltä ja siltä, että kellään ei olisi aikaa keskittyä siihen lysähtäneeseen läjään peilissä. Olen epävarma ja se tekee minusta onnettoman. Ehkä myös vähän ruman. Rumuus ei koskaan lähde ulkonäöstä, vaan ihmisen sisältä.
Olen ajatellut kasvattaa itseluottamustani. Ehkä kiinnitän hetken huomiota omiin vaatteisiini ja täten katson peilikuvaa hyväksyvästi. Ehkä laitan ripsaria aamuisin ja opin taas rakastamaan silmiäni. Tämä saattaa lukijasta kuulostaa pinnalliselta, mutta omasta mielestäni omien hyvien puolien korostaminen ei ole pinnallisuutta. Se on sitä, että haluaa näyttää itseään varten kivalta.
Minä haluan välittää myös itsestäni. En halua olla lasteni viikon ruokalista, vauvani räkäpaperi tai olla ainut, jolla ’ei ole aikaa’ tässä perheessä panostaa itseensä. En kuitenkaan halua matkia massaa, muotilehtiä tai katukuvaa. Tyylini on aina ollut hieman omaperäinen ja siitä aion pitää kiinni. Ei kiiltokuvaa kotona, ei blogissa eikä myöskään ylläni. Kaiken ydin on siinä, että sille omalle peilikuvalle tekee mieli viheltää.
”Tänään olen Aladdin. Olen itämainen matto. Olen mummon olohuoneen verho. HÄSTÄG imetyspiilo. Tänään näytän hyvältä.”
Kommentit (7)
Hehe samaa olen miettinyt tässä taaperon äitinä ja viimeisillään raskaana olevana. On kyllä hehkeys kaukana omasta pukeutumisesta ja laittautumisesta 😉
Hauska huomata välillä kiinnnittävänså välillä huomiota kadulla hienosti ja tiukkoihin vaatteisiin pukeutuneisiin naisiin kun itse vetää lököhousuissa meikittömänä 😉 ehkäpä joskus minäkin taas! 😀
Kuulostaa tutulta. Meilläkin lasten kaapeissa on paljon uutena ostettua vaatetta ja yleensä lapset ovat kivannäköisinä liikenteessä. Itse ehdin aamuisin hampaat pestä ja hiukset harjata ja kietaista jollekin epämääräiselle sykerölle, jotta vauva ei vetäisi hiuksista. Vaatteita olen ostanut viimeksi joskus… ennen raskauksia? Tässä juuri hiljattain sain kyllä inspiraation ja uusin meikkipussia. Normipuistopäivinä en kyllä meikkaa, mutta ehkä joskus ehdin. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun kerroin, että haluan ostaa meikkejä… 🙂
Onneks tää menee ohi tää jatkuva ”kiire” ja kohta sitä taas ehtii panostaa 🙂
Sinä itse luot mielikuvaa siitä että täytyy olla ”kuumimmat” merkkivaatteet, jotta olisit ”osa jotain”. Siis ketä yrität säväyttää omien sanojesi mukaan??
En ymmärrä kommentin tarkoitusta 🙂 Merkkivaatteet ei tee susta sen ihmeempää, kun muista. Mutta, jos haluaa kuulua merkkivaatefanitus -ryhmiin niin sillon ne vaatteet saattaa olla aika tärkeä osa tätä hommaa.
Olenkin aina ihmetellyt Äitejä jotka viipottavat turuilla ja toreilla totaalisen räjähtäneinä ja verhoutuneina kuluneisiin ja virttyneisiin riepuihin joita vaatteiksi kutsuvat. Nuhruista vaatetta ja spagetteina roikkuvia likaisia hiuksia. Hyhhyh. Naisen kuuluu näyttää naiselta eikä jätepuristimesta karanneelta UFF:n kierrätyskasalta.
Niinpä!! 😀