Topi on ollut kotona nyt melkein neljä pitkää vuotta. Ei päiväkotia, ei hoitopaikkaa, ei mitään. Toki ollaan leikitty lasten kanssa ja käyty asukaspuistoissa. Miksi en ole laittanut lastani päiväkotiin?
Äitiysloma loppui about siinä vaiheessa, kun Topi oli päälle 9kk. Silloin olisi ollut ensimmäinen mahdollisuus tyrkätä tuo pieni hoitoon ja äidin palata takaisin töihin. Katsoin silloin tuota rauhallista paikallaan möllöttävää vauvaani ja kysyin itseltäni, että missä on tämän ikäisen lapsen paikka? Kotona äidin kanssa yhteisessä arjessa vai päiväkodissa ilman jakamatonta huomiota? Eihän tuo pieni syö vielä itse, ryömi tai saati kävele, osaa kertoa harmituksestaan eikä varmaan edes ymmärrä koko päivähoidon päälle. Onko minusta laittamaan lasta hoitoon tässä vaiheessa? Ei ollut. Se oli nopeasti päätetty juttu ja jäin pojan kanssa kotiin. Elämä oli rahallisesti aika tiukkaa.
Seuraavan kerran olin saman ongelman edessä, kun Topi oli iältään vuoden ja kahden välillä. Aloin pohtimaan sosiaalistumista ja sitä, että tekeekö lapselle hyvää olla vain äidin kanssa jatkuvasti. Tarviiko tämän ikäinen jo kavereita ja säännöllistä päiväkotirytmiä? Pitkin hampain laitoin hakemukset sisään ja ilmoitin töihin, että olisin kiinnostunut palaamaan. Yllättävän nopeasti pojalle myönnettiin hoitopaikka, mutta vastoin kaikkia oletuksia kieltäydyin siitä. Tein työnantajan kanssa uudenlaisen sopimuksen ja aloin tekemään iltatyötä muutaman kerran viikossa. Halusin mahdollistaa _pienelle_ lapselle sen, ettei vuosia kestävä ”työputki” vielä alkaisi.
Meni taas vuosi ja tämän vuoden aikana erosin pojan isästä, aloin seurustelemaan ja tulin raskaaksi. Muutimme myös muutamaan otteeseen etsiessämme meille sitä oikeaa sopivaa kotia. Päässä kolkutti koko ajan, että nyt viimeistään pitäisi hakea sitä hoitopaikkaa, jotta saadaan lapsi pois tylsästä kotiarjesta kavereiden ja opettelun maailmaan. Epäröin kuitenkin, että onkohan hetki vieläkään oikea.. Pikkusisko on syntymässä ja tulee viemään paljon huomiota. Entä, jos poika luulee äidin työntävän hänet vain siskon edestä syrjään, kun päiväkoti alkaisi samaan aikaan sisaruksen syntymän aikoihin? Jäin odottamaan sitä taktisesti oikeaa hetkeä.
Sisko syntyi ja mullisti koko meidän maailman. Neito huusi ensimmäiset kuusi kuukautta putkeen ja otan vastaan huonon äidin leiman sen suhteen, että ajattelin liian vähän muita asioita. Liian vähän kotia, itseäni sekä tuota pientä poikaa. Päiväkoti olisi ollut hänellekin suuri helpotus vaikeassa vauva-arjessa, mutta olin vain liian väsynyt ajatellakseni järkevästi mitään. Kuvittelin vain hölmönä, että parempi pitää perhe samassa paikassa yhdessä kasassa. Mietin, että olisi epäreilua viedä jonkun toisen perheen mahdollisuus päiväkotipaikkaan, kun itsellä kuitenkin periaatteessa on mahdollisuus hoitaa lastaan kotona. Täällä Larussa päiväkotien tilanne on muutenkin huono.
Nyt kuitenkin tuli vastaan se hetki, että asukaspuiston vaihtuvat kaverit eivät enää riitä. Pihatoverit eivät ole tarpeeksi. On aika kasvaa ja kehittyä sekä oppia muita auktoriteettejä. Nyt on pienen pojan aika päästä kokeilemaan itsenäistymistä ja saada omaa kivaa aikaa. Päiväkoti oli edelleen liian hankala homma järjestää paikkojen vähäisyyden takia, mutta sen takia Topille otettiin seuraavaksi vuodeksi kerhopaikka vastaan.
Kerho on arkisin aina klo 09-12. Tuon kolmen tunnin aikana leikitään ulkona, askarrellaan, jumpataan, lauletaan ja retkeillään. Kerhoon hankitaan tossut ja viedään omat pienet eväät. Siellä tutustutaan, opetellaan ja kuunnellaan erilaisia sääntöjä. Ihan mielettömän kuuloinen paikka, jonne poika odottaa pääsevänsä jokainen aamu.
Huomasin pojassa heti muutosta. Iloisuus ja kepeys ovat tulleet kerhon myötä sekä se itsenäisyys. Ennen sai tapella monesti siitä, että olisi aika opetella riisumaan tai pukemaan itse, mutta nyt nuo asiat sujuvat kuin vettä vaan. On montakin asiaa, joissa äiti ei edes saa enää auttaa. Tuntuu, että tuo pieni irtautuminen tekee Topille hyvää tässä vauva-arjen keskellä. Samalla kerho mahdollistaa itselleni muutaman tunnin verran hengähdystaukoa sekä yhteistä aikaa Elsan kanssa.
En kadu, että hoito”ura” aloitettiin vasta nyt, koska voin kevein mielin luottaa siihen, että Topi oli tähän vaiheeseen aidosti valmis. Heti ensimmäisenä päivänä poika jäi kerhoon yksin eikä ole osoittanut mitään stressin merkkejä yksinjäämisestä. Olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Onnellinen, iloinen ja ylpeä tuosta pojasta, joka kohta täyttää jo neljä vuotta. Milloin siitä tuli noin iso?!
Kommentit (11)
Itsehän jokainen äiti tietää parhaiten, milloin se oma lapsi on valmis hoitopaikkaan ja ennen kaikkea, että millaiseen hoitopaikkaan. Kyllä pienelle lapselle tosiaan riittää aktiviteettia naapureiden ja leikkipuistojen lastenkin kanssa ja ihan samoin voi kotonakin askarrella ja opetella uutta niinkuin hoitopaikoissa tehdään.
Itse menin noin kolmevuotiaana perhepäivähoitoon, joka oli meidän naapurissa eli ”hoitomatkankin” kuljin itsekseni, sen kun vaan sujahdin Syreeniaidan läpi naapurin tontille 😀 Sieltä käytiin kanssa päivisin sitten kerhossa ja vuosi ennen esikoulua taisin vaihtaa samaan paikkaan päivakotiin, jossa esikoulukin sitten järjestettiin.
Komppi ekalle kommentoijalle.
🙂
Puhut aina Topin kohdalla hengähtämisestä ja ajasta tyttäresi kanssa. Tuosta tulee olo että poika olisi jotenkin taakkana sinulle. Vietätkö koskaan paljon mainitsemaasi ”laatuaikaa” poikasi kanssa? Vai vain tyttäresi kanssa? Postauksistasi tulee olo että sinulla on vain yksi lapsi ja poika on jotain mistä
on vaivaa ja pitää päästä eroon.
Vielä lisätäkseni.. Että vaikkei jostain joskus mainitse niin ei perusoletuksen kannata olla heti se, ettei sitä tapahdu 🙂 Mä luulen, että myös Topi kaipaa välillä levähdystaukoa musta ja Elsasta ja muista siinä missä Elsa taas ei vielä kestä olla erossa. Vaikea selittää, mutta uskon sun ymmärtävän mitä meinaan 🙂
Mun mielestä se on aina hengähtämistä, jos jompikumpi lapsista on poissa hetken 😀 Uskon, että moni äiti allekirjoittaa saman asian. Ja tietenkin. En vain ole enää parisuhteessa pojan isän kanssa. Tulee arjessa ehkä kuitenkin enemmän hetkiä, kun Elsa lähtee isin kanssa jonnekin ja tällöin tulee tehtyä Topin kanssa kaksin asioita. Esim jtn spessuakin leffassakäyntiä jne 🙂
Kivoja kerhopäiviä Topille! Laitoin itse ainokaisen tyttäreni hoitoon vasta hiukan alle 5-vuotiaana ja olen saanut kuulla siitä niin ystäviltäni kuin ammattikasvattajiltakin. Silti olen ylpeänä seissyt päätökseni takana. Monet laittavat omasta mielestäni lapset liian aikaisin hoitoon (siis ne, jotka eivät hoitopaikkaa esim. vanhempien töiden takia tarvitse). Mielestäni pienelle lapselle riittää mainiosti vanhempien, sukulaisten, avoimen päiväkodin, naapureiden ym seura. Kerhonkin lasken tähän kastiin. Toivottavasti et joudu selittämään päätöstäsi hoidon aloituksesta yhtä paljon kuin minä. 🙂
Kiitos! 🙂 Ainakin poika on nauttinut kerhosta ja oottaa aina uutta päivää 😀 Mitä muuten tulee kommenttiin niin oon samaa mieltä alusta loppuun asti. Typerää kyllä, että oot joutunu selittelee asiaa :/
Mielestäni teit erittäin hyvän ratkasun laittaessasi Topin nyt kerhoon. Mikäli tilanne vaan on sellainen että on mahdollista niin suosittelisin muitakin laittamaan lapsen ensin kerhoon opettelemaan asioita vähän kevyemmin ennen päiväkotia 🙂 Tietenkään se ei läheskään aina ole mahdollista, mutta meinaankin juuri perheitä, joihin syntyy pikkusisarus.
Tekee lapsellekkin hyvää saada ikäistään seuraa ja sen ihan oman jutun mihin ei pikkusisarus kuulukkaan!
Oot oikeessa 🙂 Kerho on paljon kevyempi ”eka askel”. Ja etenkin toi, että on se oma juttu eikä kaikki aina siskon kanssa jaettua.
Niin tietää! Ja ei pitäisi liikaa miettiä toisten valintoja 🙂