operaatio äiti - Banneri

En tiedä tiesittekö te, että mulla on pikkusisko? Se on 2,5 vuotta nuorempi, vaikka onkin mua pidempi, kauniimpi ja paremmin koulutettu. Pikkusisko on mulle elintärkeä ja rakas, vaikka joskus onkin ihan hömppä.

Siskokset

Lapsena me leikittiin paljon yhdessä ja taisteltiin lujaa, mutta aina rakkaudella. Meidän suhteessa ei oo sellasia isoja taukoja, joissa oltais vihattu toisiamme. Vuorotellen ollaan pidetty puoliamme vanhempia vastaan ja seivailtu toistemme nahkoja, kun on tullut hölmöiltyä.

Pikkusisko ja mä

Tosiaan kaikella rakkaudella muistelen kisailuja, jonka päätteeksi sain puremajäljet selkääni. Muistelen niitä painimatseja vanhempien sängyllä, jossa tarkotus oli murjoa toista, kiskoa hiuksista ja vaan painia. Muistelen myös lukuisia leikkejä, joissa jommalla kummalla paloi käämi ja taas oltiin hiusten kimpussa.

Old pictures sibblings

Mun sisko on aina ollut sellainen tosi elämän barbi ja sille sattuu sekä tapahtuu koko ajan. Kerran lapsena me oltiin valitsemassa farkkuja ja sisko oli tullut jo ”pissistely” ikään. Arvottiin kauan, että olisiko oikea valinta ottaa mustat vai valkoiset farkut. Sisko päätyi lopulta mustiin, joka oli varmaan kohtalon sanelemaa. Muutama päivä myöhemmin oltiin lätkämatsissa ja tauolla otettiin ranskiksia. Laskin ranskikset siskon vessatauon ajaksi sen penkille. Sisko palasi, matsi jatkui ja olin onnellisesti unohtanu koko ranskikset, kunnes kuului korvia halkova huuto ”ANETTEEEEE”. No siihenhän se sitten istahti suoraan ketsuppia pursuavien rasvaisten ranejen päälle. Onneks jalassa oli mustat eikä valkoiset farkut… Samaisella reissulla pikkusisko juoksi junaan edeltä ja loppulukemana jäi sinne yksin junan lähtiessä asemalta. Ikää yksinmatkustukseen liian vähän. Siinä sitten äitin kanssa mietittiin, että vaan siskolle voi käydä näin.

Lapset siskot

Mun siskolla ei oo vielä lapsia, mutta se on sitäki parempi kummitäti mun lapsille. Käy moikkaamassa usein, leikkimässä ja on joskus vienyt Topia yksin jonnekin. Topi odottaa ihan mielettömästi aina kumminsa näkemistä. Juhlissa mun sisko tunnetaan ”kenkätätinä”, koska tuo lapsille usein uudet kengät lahjaksi. Viimeks Topi sai esimerkiksi tosi hienot viidakkoteemaiset addut.

Siskokset ku pissikset

Me jutellaan paljon meidän elämästä ja kuulumisista, kun nähdään. Hauskinta kuitenkin on seurata mun siskon somea, koska sinne aina ilmestyy kaikenlaista häppeninkiä. Kerran sillä oli päivitys siitä, että oli ollut viemässä roskia ja sen jälkeen lähtenyt kauppaan pullokassin kanssa. Tai ainakin tarkoitus oli tehdä niin.. tässä tapahtuikin klassisesti se, että mun sisko huomasi kävelevänsä kaupassa haisevan roskakassin kanssa. Tota päivitystä lukiessa nauroin miljoonatta kertaa maha kippurassa.

Siskokset

Voin sanoa, että elämä ei oo koskaan tylsää tommosen tyypin isosiskona. Aina sattuu ja tapahtuu. Pari päivää sitten seurasin hilpeenä snapchatista kuinka sisko oli lähtenyt risteilylle ja Ruotsin päässä myöhästynyt paluulaivasta. Hups! Parasta kuitenkin on se, että mun sisko ei ikinä koskaan lannistu. Se naurahtaa vähän, ottaa homman haltuunsa ja korjaa sattuneet vahingot. Elämässä pisimmälle pääsee ne, joilla asenne on kohdillaan.

Pysy aina pikkusiskona

Mä olen onnellinen, että mulla on oma pikkusisko. Elämä olis ollut tosi tylsää ja hetkittäin rankkaa ilman sitä. Yhdessä on itkuja itketty ja nauruja naurettu. Kiitos mun omalle äidille siitä, että annoit mulle jotain näin arvokasta. Toivon, että mun lapsille kasvaa kans samanlainen vahva ja tärkeä sisarussuhde tulevien vuosien aikana.

Nyt käsi ylös jokainen, joka tunnistaa tekstistä edes vähän omaa elämäänsä! Onko sullakin kenties ihana pikkusisko tai isosisko? Jaa ihmeessä kommentteihin joku teidän yhteinen muisto!

Kommentit (6)

Toi haaste on hyvä idea. Pitää laittaa eteenpäin. Ja nyt ymmärrän miksi olet tottunut istuttamaan juniorisi kuvauksen ajaksi paljaalle maalle 😉

Ah, olipa iloinen ja mukava kirjoitus! Tästä tuli oikeesti hyvä mieli – vaikkei itselläni siskoa olekaan. Hassua miten yksi kirjoitelma voi avartaa kuvaa ihmisestä – viime aikoina on tullut niin paljon ”pelkkää” lastenvaatepostausta – ja sitten tällainen aivan toisenlainen hauska ja ”aito” väkerrelmä! Kiitokset päiväni piristeestä, hymyilyttää edelleenkin!

Kiitos kivasta kommentista 🙂 Kaikenlainen palaute on aina tervetullut!

MUlla on kanssa maailman ihanista ihanin pikkusisko <3 Meidän elämät vain on mennyt silleen päinvastoin, et mun sisko on superjärjestelmällinen ja pedantti, kun taas mä oon se supersählä jolle sattuu ja tapahtuu 😀 Meidän suhde on lähentynyt viime vuosina ihan superpaljon ja oon niin onnellinen et mun lapsilla on sellainen supertäti 🙂
Tää oli aivan ihana teksti! Siis niin mahtava! Tästä pitäis tehdä ihan bloggaaja -haaste #Parassisarus -teemalla! Näitä juttuja on niin ihana lukea <3

♡♡♡ Ja totta toi haaste 😀

Jep! 😀

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X