operaatio äiti - Banneri

img_20161226_231456_183img_20161226_231426_499img_20161226_234320_781 img_20161226_234242_075 img_20161226_231620_506 img_20161226_234503_627 img_20161226_231711_701img_20161226_232634_195

Tänään kävi sitten niin, että kamerassa oli tasan kaksi kuvaa tyyliin. Oli nimittäin vesipuistopäivä ja päätin suojella uutta kameraa jättämällä sen pois reissulta. Suunnattiin jännittyneinä Siam Parkiin, joka on vissiin rankattu aika korkealle. Meillä oli mukana action-kamera, mutta se ei ole erityisen hyvä kuvien ottamiseen. Osa kuvista on taas kaapattu suoraan tuon ”perheen pään” kamerasta.

Vesipuisto oli hyvä. En koskaan ennen oo käynyt yhtä viihdyttävässä vesilandiassa. Ainut miinus tulee ehkä viileästä tuulesta, joka ei ihan joka paikkaan kuitenkaan yltänyt. Moni laskuista tehtiin renkailla tai joillain alustoilla. Kokeiltiin muutama aika hurjakin mäki, mutta yksikään niistä ei ollut liian pelottava. Aika loppui ikävä kyllä kesken, joten kaikkiin ei ehditty. Lapsilla oli myös kivaa, koska lastenalue oli valtava. Siellä oli mäkeä, vesisuihkua ja allasta riittämiin. Touhua valvoi todella moni hengenpelastaja. Vesi oli aavistuksen liian viileää, mutta aikansa kumpikin jaksoi siellä touhuta kuitenkin.

Vesipuistossa oli myös ”tekoranta” eli aurinkotuoleja sekä hiekkaa. Lapsiperheille suosittelen levähdyspaikaksi kyseistä aluetta. Siellä oli myös toinen lastenalue, jossa ei käyty ja pieni villivirta, johon pystyi menemään Topin kanssa kellukeliivin kera. Virta oli rauhallinen, mutta lopussa oli astetta hurjempi  (rauhallinen) mäki, jonka päällä ui haita.

Puistossa oli paljon kauppoja, hyvää ruokaa ja muita palveluita. Sieltä oli siis mahdollista vuokrata uimapukua, joka vissiin pitää paremmin lämpimänä ja uimakenkiä. Lokerot maksoivat noin 3e + pantti 5e, jonka sai kyllä pantin verran takaisin avainta palauttaessa. Ruokapuoli oli kiva, kun isolla alueella sai valita erilaisia annoksia. Oli kanaa, hamppareita, pizzaa ja jotain aasialaistakin ruokaa. Tarjottimelle koottiin ensin mitä haluttiin ja lopuksi kaikki maksettiin kassalla.

Onnistunut päivä kaikkineen takana. Oli tosi hyvä idea lähteä kokeilemaan toisenlaista vesipuistoa! Nyt väsyttää hirveästi ja joka paikkaan sattuu koko päivän riekkuminen. Äiti on vähän väsynyt ja kuittaa päivän 11 päättyneeksi!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X