Täällä asustaa yksi äiti, joka vihaa aamuja. Olen hidas.. ihan törkeän hidas herääjä. Oli takana pitkät tai pätkät unet, sänky huutaa puoleensa. Se tunne, kun peitto, lakana ja joka paikka on täynnä yön aikana kertynyttä unilämpöä. Kuka haluaa laskea jalkansa siitä kylmälle lattialle?
Meillä arkiaamut meneekin aika leppoisasti. En ole missään nimessä mikään aamujen supermutsi, joka vetää viitan selkäänsä ja hoitaa asiat niinku ”ne parhaat äidit” hoitaa. Ensinnäkin osa aamuista herätään yhden ja osa kahden aikuisen voimin, joka riippuu ihan siitä monelta koulu alkaa. (Isi on koululainen.)
Ne aamut, jolloin meitä on kaksi sujuvat helposti. Topilla alkaa kerho aina ysiltä ja saan armonaikaa lojua sängyssä siihen asti. Isi laittaa aamupalaa, pukee lapsia ja hoitaa välillä aamurutiineja. Näitä aamuja rakastan!
Ne aamut, jolloin pyöritän yksin koko kaaosta voisi tunkea suoraan sanonko minne. Ensinnäkin Elsa herää usein samoihin aikoihin Topin kanssa. Toinen kääntyilee ja pyörii, vähän ääntelee.. hetken päästä nousee kaksi päätä ylös kikattamaan. Miten ne jaksaa olla niin pirteitä ja herttaisia heti aamusta? Lasken Elsan yleensä alas sängystä ja siitä kumpikin ryntää huoneeseensa touhuamaan. Sillä aikaa äiti kokoaa itseään aamulämpimän peiton alla.
Toiset aamuista on helpompia ja pääsen suht nopeasti käyntiin. Toiset aamuista laahaan ruhoni lelujen keskelle ja makaan iso pehmeä korispallo pääni alla vahtien lasten leikkimistä. Joskus nuokun puoliksi lattialla, kunnes jompikumpi lapsista lähettää haisevia terveisiä. Tämän jälkeen laitellaan aamupalaa, siivotaan puuroa katosta ja estetään Elsaa putoamasta syöttötuolista. Topi syö reippaasti yleensä itse, mutta saa myös aikamoisen sotkun välillä aikaiseksi. Koko meidän hehkeän aamupalahetken kruunaa yksi vähän liian ahne koira, joka slurpsii lapsien ”salaisia” ruoanujutuksia suuhunsa.
Aamupalan jälkeen lapset saavat katsoa telkkaria, leikkiä tai pelata lautapelejä. Elsa tykkää edelleen myös lukea loputtomasti. Joskus ennen puoltapäivää alan valmistamaan ruokaa ja edelleen väsyneenä totean jokapäiväisen kaaoksen vallanneen kodin. Mikä siinä on, että kaikki lelut pitää kaataa samaan aikaan lattialle?
Tavallaan olen aika vapaa säännöistä, koska annan levittää tavaroita. Toisaalta olen taas natsi, koska jäljet pitää kerätä ihan itse. En ehtisi millään kaiken kotona siivoamisen ohella kiikuttamaan leluja paikoilleen jatkuvasti.
Lelut pääsee paikoilleen, ruoka mahaan ja taas siivotaan perunamuussia lattiasta koira häntä innosta viuhuen apuna. Mitä mä tekisinkään ilman tota karvaturpaa? Itkisin varmaan. Pikkuhiljaa viimeisenkin muussinpalasen kadotessa koiran suuhun, voin todeta tyytyväisenä aamun olleen siinä. Loppurutistuksena puetaan kaikki vaatteet päälle usein huuto-orkesterin kera ja sitten painutaan pihalle. Loppupäivä onkin täynnä tekemistä.
En ehkä tosissaan ole se kiiltokuvamutsi, mutta oman elämäni supersankari olen joka kerta, kun pääsen taas aamun selättäneenä astumaan raikkaaseen ulkoilmaan. Pienistä asioista voi ja saa olla ylpeä, vaikka ne toisille on itsestäänselvyyksiä.
Kommentit (8)
Olet supermutsi! usko pois!!
Moikka, olen vasta alkanut blogiasi lukea (lähinnä lastenvaatteiden takia). Tästä postauksesta tuli mieleen, että oletko maininnut mitä miehesi opiskelee? Kivaaa kevättä teidän perheelle 🙂
Markkinointia, liiketaloutta ja muuta yhtä kiinnostavaa 😀 Tervetuloa lukijaksi!
Kyllä.. Osuvasti mietetty, olipas kiva lukea tuo teksti.. Välillä sitä saa itsensä aamulla jo ulos ja välillä se herääminen kestää sen tovin, jos toisenkin 😉
Samaa olen pohtinut aina silloin tällöin, että miksi ne kaikki talon lelut pitänee olla siinä yhdessä leikissä mukana.. Ei se tosin väärin ole 😉
Jokainen on supermutsi tyylillään! 🙂
Niin on!!! 🙂
Piristäiskö sinua aamupäiväulkoilu? Lapsetkin saisivat purkaa energiansa luonnollisesti ulkona puuhaillen ja liikkuen, näin kotikin pysyy siistimpänä. Kaikilla pirteempi olo ulkoilujen jälkeen. 🙂
Rehellisesti sanoen, en koskaan ole ollut aamu-ulkoilija. Ei jotenkin ole koskaan ollut oma juttu :/
Kiitos!