Tittidii. 27 vuotta tätä taivalta takana. Siis 27!! Koska saa aloittaa ikäkriisin ja kadehtia omaa miestään, joka parin viikon päästä täyttää vasta 21?
Numerollisesti iskee joskus vähän vanha olo, mutta henkisesti olo on nuori. Kokemuksien puolesta voisin olla jo 100-vuotias. Elämä on ollut täynnä kokeiluja, virheitä ja niistä oppimista. ”Ei kukaan opi tekemättä virheitä. Mitä parempi tyyppi on kyseessä, sitä enemmän hän tulee tekemään virheitä – sillä sitä enemmän hän kokeilee uusia asioita.”
Tässä elämässä olen asunut hetken yksin, kurkkinut liian usein pullonpohjaa odottaessani asioiden muuttumista, ihastunut, mennyt naimisiin, eronnut, rakastunut ja saanut lapsia. Olen tehnyt töitä monessa paikassa, saanut somessa kakkamyrskystä, matkustanut ja menettänyt ystäviä. Olen tutustunut uusiin tyyppeihin, ollut velkakierteessä, säästänyt ja menettänyt isän, jota en koskaan tuntenut. Olen surrut, vihannut elämääni, iloinnut ja nauranut maha kippurassa. Olen kirjaimellisesti elänyt ja nähnyt elämän monta puolta.
10 vuotta sitten olin melkein täysi-ikäinen. Pelasin suurella sydämellä jalkapalloa ja meinasin menettää uskoni opiskeluun. Lukio oli vielä kesken. Haahuilin kamera kädessä ja vietin aikaa parhaimman ystäväni kanssa. Unelmoin omasta kodistani ja kävin kovaa sisäistä kamppailua aikuisuuden kynnyksellä.
20 vuotta sitten olin 7-vuotias ja juuri sairastunut diabetekseen. Syksyllä menossa kouluun. Asuin Espoossa, suunnittelin tulevaisuuteen eläimiin liittyvää ammattia ja vietin aikani pikkusiskoni kanssa.
Nyt olen 27-vuotias. Kahden lapsen äiti, bloggaaja Kaksplussalla ja hyvää matkaa tulossa valokuvaajaksi. Olen kihloissa ihmisen kanssa, joka voi tehdä elämästäni juuri sellaista, kun olen aina haaveillut. Kotonani touhottaa suloinen koira, kaksi jästipäistä kaniinia ja kourallinen gerbiilejä. Elelen tämän konkkaronkan kanssa Lauttasaaressa ja kulutan aikaani hurahtaneena lastenvaatteisiin.
Tulevaisuudessa toivottavasti kirjoitan, valokuvaan ja luon jotakin. Olen nimittäin luova – sen olen oppinut viime vuosien aikana. Haluan olla äiti monelle lapselle, naimisissa rakastamani ihmisen kanssa ja viettää aikaa ulkomailla. Lasten kasvaessa isoiksi tahdon matkustaa etenkin valokuvaamista varten ja nähdä maailmasta se toinenkin puoli rantatuolien ja lastenaltaiden sijaan.
Tämä teksti oli nyt vähän minä, minä, minä… Sallittakoon se nyt sitten kerrankin. Onhan tänään aika keikuttaa pyllyä ja ottaa pari tanssin pyörähdystä juhlapäivän kunniaksi. Teen sen tosin mieluiten omassa olohuoneessani tärkeiden ihmisten ympäröimänä.
Ei muuta kuin.. PALJON ONNEEEAAA MIIIINÄ!
Kommentit (8)
Synttärionnittelut! Sun mies siis täyttää vasta 21? Pikaisella matematiikalla hän on ollut teini kun teidä esikoinen on syntynyt. Olisi mielenkiintoista lukea joskus, miten tämä on vaikuttanut perhe-elämään ja oletteko paljon joutuneet selittelemään ikäeroanne ym. Ehkä olet tästä joskus kirjoittanutkin, en ole alusta asti seurannut blogiasi.
Onko sun mies oikeesti noin nuori, en ois heti arvannu! 🙂 Oliko molemmat lapset nykyisen miehen kanssa? Onnea vähän myöhässä!
Ei oo, Elsa on mun miehen esikoinen 🙂
Onnea onnea:)?ja toivon että kaikki unelmat toteuttuivat.
T: Olga
Kiitos 🙂
Paljon onnea<3 Sun blogia on kyllä mukava lukea.
Terveisin Mari
Kiitos ♡
Elsa on meidän esikoinen ja mies oli sillon 19. Oon kirjottanut tästä postauksen 🙂 ”Puuma” 😀