Tässä postaussarjassa esitellään viikon mittaan saapuneita posteja, kirpparilta tehtyjä löytöjä ja kaupasta uutena ostettuja vaatteita. Postaussarjan idea on toimia inspiraationa, vinkkinä ja verhon raottajana meidän lasten arkityyliin. Joskus blogissa tulee kirjoitettua vaatteista liikaa markkinallisessa mielessä, joten tämän postauksen on tarkoitus olla arkinen. Sovituskuvat vaihtelevat hyvistä järkkärikuvista ihan arjen keskeltä otettuihin tärähtäneisiinkin otoksiin. Saa kysyä!
Kauan on tätä mekkoa himoittu. Kauan on tätä mekkoa metsästetty. Nämä on niitä ”pakkosaada” -juttuja, joita moni ei ehkä ymmärrä. Hampaita kiristellen olen antanut hinnan nousta pilviin ja olen odottanut ”sitä oikeaa”. Nyt se osui kohdille ja vieläpä sopivaan hintaan. Jes!
Käytän paljon legginsejä. ”Diamonds were once a girls best friend ..then leggings happened.” Ostan legsut aina HooÄmmästä, koska olen todennut ne mukavimmiksi. Nyt päätin hakea kerralla kahdet kappaleet, kun edelliset ratkesi komeasti haaroista. (Näin käy aina!) Elsa oli mukana reissulla ja pyöri ympäri rekkejä innoissaan. Jossain vaiheessa bongasin tytön tuijottamasta lumoutuneena rekillä olevaa mekkoa. Nostin mekon alemmas ja Elsa nappasi sen syliinsä. Varmaan 10 minuuttia tyyppi köpötti, tanssi ja haahuili mekko käsissään. Yritti jopa pukea sen päällensä peilin edessä. Pikkuprinsessa ♡ Tämän aikana löysin alerekistä paljettitakin, joka on ollut kyllä ihan lemppari.
Topille löytyi kerrankin jotain kirpparilta. Vieläpä niin edullisesti, että naurattaa. Softshell-takki on Villervallan ja housut + farkkutakki taas Mololta.
Moni kommentoi aina välillä, ettei meidän tyttö tarvitse näin paljon vaatteita. No itseasiassa kaikki on hyvin aktiivisessa käytössä koko ajan. Jos puhutaan siitä mitä meillä on liikaa, voi kurkata takkikaappiin. Nyt siellä on yksi bomber-unelma ja sadetakki lisää.
Kahden kuukauden päästä on jo kesä. Toivossa on hyvä elää, että silloin pääsee käyttämään kesävaatteita. Parempi olla ajoissa hankintojen kanssa, jos luontoäiti päättää yllättää iloisesti.
Yökkäribongauksia. Topilla on samat seeprat yökkärinhousuina ja nyt Elsalla on sama kuosi samisteluun yökkäripaitana.
Olin jo aiemmin joskus ennakkotilannut Gugguulta tuollaisen Mohair-pipon. Se saapui vihdoin ja on aika ihana. Tosi kuohkea, pehmeä ja sopiva näille säille. Vähän meinaa kyllä pompsahtaa välillä pois päästä. Yhdellä ulkoreissulla Nurmijärven kosken luona Elsa kopsahti suoraan naama edellä mutaan ja pipo oli liejun peitossa. Mietin näppäränä tahranpoistajana, että kuivumisen jälkeen lika ei kyllä mitenkään enää irtoa. Esikäsittelyksi huljuteltiin pipo siinä viereisessä koskessa ja kaikki lika lähti 100%. Loistavat ominaisuudet! Huivin ostin kirpparilta, koska käytän usein lapsilla huiveja. Meillä on Gugguulta niitä tupsullisia ja ne oikeastaan on vähän epäkäteviä kurakelillä, koska tupsut ui lammikoissa aina kyykistyessä. Ehkäpä tämä toimii vähän paremmin..
On tullut hankittua myös ”kuvausvaatteita”. Eli siis valokuvaukseen aion suunnata polkuni ammatin puolesta ja siksi treenaan tosi paljon. Täytyy tästä syystä ottaa myös promokuvia omista taidoista ja sitä varten on nyt näitä asuja. Kesää odotellessa!
Ostan tosi usein muunkin merkkisiä mekkoja. Kaikki ei ole merkkisitä ja merkkitätä. Tuo kettumekko on lähinnä söpö ja ehkä hieman yökkärimäinen tavallaan. Ketut muistuttaa meidän koiraa ja tämä onkin syy sen hankkimiseen. Meillä on harvoin mitään kovin värikästä ja tuo Popin kukkamekko kuumotteli kirpparilla iät ja ajat kädessä. Lopulta olin ”rohkea” ja nappasin poikkeavaa väriä neidin lipastoon.
Lähiaikoina on tullut inspaannuttua villatakeista, huppareista ja erilaisista ”sisätakeista”. En viitsinyt kuitenkaan alkaa haalimaan niitä uutena, kun helposti tulisi hintaa useampi euro. Kirppareilta näitä löytää jopa sen 1-2e/kpl. Asuista tulee kivan monipuolisia takkien avulla.
Yhdet hyvät (PEHMEÄT!) farkut löytyi parilla eurolla ja samaten suloisin kesähaalari ikinä. En kauheasti tykkää laittaa pitkähihaista lyhythihaisen alle, mutta haalareita käytän jo joskus sukkiksien kanssa.
Itselle tuli myös hommattua jotain. Gugguun huppari löytyi eräästä pöydästä tosi edullisesti. Päätin ostaa sen kokeiluun ja on kieltämättä kyllä mukava vaate päällä! Nuo tyynyliinat ostin Lidl:stä meidän pitkään tyynyyn. Huomaa kyllä, että useammin tulee ostettua lastenvaatteita kuin omia.
Olen monta viikkoa jäljessä näissä postauksissa, mutta toisaalta se ei haittaa. Ehtiipä tulla sovituskuvia vaatteista samalla! Joku kysyi, että paljon tähän menee aina rahaa. Noh.. sanotaanko, että myymällä yhden merkkivaatteen ostin kassillisen noita merkittömiä..
Kommentit (14)
Hei missä kirppiksellä käyt tekemässä gugguu tai rodini löytöjä? Itse käyn nellassa ja nutussa ja Vekara kirppiksellä, muista en ole merkkivaatteita tavannut:/ asumme Pohjois Espoossa
Terveisin Mari
Ohi aiheen, mutta mistä kaupungista tuo harmaa talo on taustalla? Oon asunu ihan samanlaisessa.
Helsinki 🙂
Sä oot mestari tekemään löytöjä!!!niin ihania vaatteita:)
🙂 kiitti
Joskus kans tuntuu että kirpparilta ei löydy mitään. Ja huuto.netissä on aika ylihintasta kamaa välillä.ite en oo fbssä. Torista tekee toisinaan löytöjä. Olisi kiva että huutonet ja tori pysyvät hengissä fbstä huolimatta. Tosi ihania ostoja! Ja upeita yhdistelyjä. Kierrätys on niin ihanan ekologista! 🙂
Kierrätys on parasta 🙂
Oi miten ihania vaatteita oot löytänyt! Onko lähes kaikki tosiaan kirpparilta? Ja niin suloinen kuvattava. Itsekin oon nyt hullaantunut huppareista ja neuleista taaperoikäisen tyttösen päällä. Niitä tulee haalittua. Välillä vaan ei meinaa kirpparilta löytää sopivaan hintaan mitään.
H&M mekko, paljettitakki ja Gugguun pipo tais nyt olla ainoita, jotka oli uusia 🙂 Loput kirpparia.
Tykkäsin! 🙂
Voi kun täällä olis hyviä kirppareita, kaikki on netin varassa ja aika heikosti tuntuu esim. huuto.netistä mitään kivaa löytyvän.
Mitenkäs Facebookin kirpparit? 🙂
Nämä postaukset on kivoimpia ja sais olla enempikin että jatka vaan shoppailua.;) Ja voi suloisuus tuota pikkulikkaa varsinkin kuvassa, jossa kiskoo myssyä pois. Pinkki pupuneule on ihana.
Joo, on aika ihana neiti munki mielestä 😉 Ylläri? Kiitos kehuista ♡
Nella ja Nuttu, Vekarakirppis, Mankkaan Akseli ja Lanttila vantaa. Mut en aina löydä mitään. Oon myös tarkka penkoo 🙂 Suurin osa FB-kirppareilla.