Tietääkö kukaan sitä tunnetta, kun vessassa käymisestä tulee mörkö? Melkein haluaisi mennä ja tehdä ne hommat silmät kiinni. Jokainen pyyhkäisy tulee suoritettua pikaisella liikkeellä kuvitellen, että sillä pyyhkäisyn nopeudella olisi jotenkin tekemistä asioiden kanssa.
Jep, olen tämän viikon kirjaimellisesti pelännyt vessassa käymistä. Olen pelännyt jokaista vihlaisua mahassa, outoa tunnetta selässä ja neuroottista ajatusta siitä, että nyt jotain valuu housuihin. Ihan hemmetin typerää, mutta tätäkään pelkoa ei olisi ilman kokemusta, joka sen opetti. Älä siis tule sanomaan, että älä mieti sitä liikaa tai ajattele. Miten voisin olla ajattelematta?
Vuoden alussa kemiallinen. Kuukausi sitten keskenmeno. Noin vuosi kohta yritystä ja historiassa muutakin häikkää tämän asian suhteen. Mulla on kaksi ihanaa lasta, mutta ei se silti sulje sitä kaipuuta tai pelkoa pois. Onnellinen siitä, mutta surullinen tästä. Mieleen mahtuu monia tunteita.
Pahinta on se kitkuttaminen: the piinaviikot. Ensin sulla menee pelon sekaisin tuntein yksi päivä yli. Sitten menee toinen päivä ja vielä kolmaskin. Pieni toiven pirskahdus ujuttautuu päähän ja ihan pikkasen uskaltaa höllätä nakertavaa pelkoa. Eiköhän juuri silloin se tule ja loista punertavana jälkenä siinä paperilla. Jep, just näin. Again.
Mähän menen tästä kohta ihan rikki. Rikki, poikki ja pinoon. Oon kohta valmis kaatumaan ja antautumaan kannettavaksi rikkinäisten kroppien hautausmaalle. Ei kukaan selväjärkinenkään voi tällaista kestää.
Oli aikanaan tosi raskasta testata negatiivisia toistensa perään. Oli raskasta luulla olevansa viallinen. Sanon, että raskaampaa on kyllä onnistua ja heti putkeen epäonnistua. Siinä ehtii syntyä se kuuluisa toivo. Sit sä istut kädet levällään sohvalla ja mietit, että mä en voi tehdä yhtään mitään. Negatiivisten testien kierteessä tuli ajateltua aikanaan, että vika on tähtäyksessä, vähäisissä petipuuhissa tai jossakin tällaisessa. Sitä pystyi aina konkreettisesti jotain muuttamaan. Plussan tultua tikkuun taas ei voi muuta kuin toivoa ihan perkeleen lujaa. Toimi tyhmä romu, toimi nyt kroppa, joka petät kerta toisensa jälkeen..
Monta päivää on näkynyt taas testissä haamu. Haalea hentoinen viiva, joka tänään vihdoin vahvistui hippasen. On oireita, jotka näin kahden onnistuneen raskauden jälkeen on jo itsessään positiivinen raskaustesti. Sitten tuli tämä ilta ja se punertava paperi ei valehtele. Huominen aamu on tuleva olemaan pettymyksiä täynnä enkä malta mennä nukkumaan. Miksi taas käy näin?! En ymmärrä tätä epäonnistumisen putkea ja en oikein ehkä osaa sanottaa enää fiiliksiäni. Olen hämmentynyt ja ymmälläni. Tuntuu lähinnä typerältä. Teenkö jotain väärin?
Itseviha. Se tunteista vahvin. Helppo houkutteleva polku. Ei taida meille tulla joulukuistakaan..
Kommentit (38)
Toivottavasti vielä tärppäisi! Voimia!
Tuli mieleen, olisikohan imetyksellä jotakin vaikutusta? (Eli siis jos imetät vielä) Muistaisin ehkä joskus lukeneeni jotain sen suuntaista, että keskenmenot saattaa olla yleisempiä imettäessä (tämä siis mutu-muistikuva asiasta)
Se kova odotus palkitaan vielä varmasti. Oot sitkee ja niin tämän kuin muidenkin nettikirjoitusten perusteella vahva nainen. Se on rankkaa tiedän kokemuksesta mut silloin kun sitä vähiten odotat se sieltä tulee jäädäkseen. Tsemppiä ja hormoonien täyteistä jatkoa ❤ älä lopeta uskomista
Kiitos kommentista ♡
Tyhmä kysymys, mutta syötkö jotain raskausvitamiinia?
Foolihappo ja femibion 🙂
Viisi raskautta / raskauden alkua takana, sylissä yksi lapsi. Tiedän tunteesi, toivon syntyminen ja sitten siitä luopuminen, se on ihan hirveetä. Minun kroppani petti minut myös kaksi kertaa niin, että koin keskeytyneen keskenmenon. Eli kannoin toivoa mukanani jopa rv 12 asti, koska punaista ei näkynyt, vain todetakseni ettei kroppani osannut edes tyhjentyä, kun pieni sydän ei käynnistynyt/ jaksanut toimia. Tsemppiä ja voimia teille!
Rankkoja asioita 🙁 Kiitos zempeistä ♡
Jouduin kokemaan keskenmenon kaksi vuotta sitten jouluna. Luulin että osasin käsitellä asian kerralla ja unohdin sen. Kunnes tulin uudelleen raskaansi. Se oli toivottu ja odotettu, mutta ensimmäinen ajatus oli “voi helvetti, en jaksa sitä samaa taas!” Eikä se pelko väistynyt vaikka raskaus eteni ja lapsi syntyi. Kyllä tuollainen kokemus jättää jäljet!
En edes yritä keksiä mitään rohkaisevaa sanottavaa. Toivotan vain aurinkoisia kevätpäiviä perheellenne <3 Toivottavasti toiveenne vielä toteutuu!
♡♡♡
Minä tiedä. Todella tiedän. Sen tunteen, kun haluaisi skipata kaikki vessakäynnit mieluiten loppuelämäkseen. Minulla on kaksi lasta, joista ensimmäinen 09/12. Sen jälkeen tulin pian raskaaksi uudelleen, ja tämän pikkuisen laskettuna aikana esikoinen olisi ollut 1v 10kk. Sinne asti ei koskaan päästy, vaan terve pieni poika syntyi jo rv 16+2. Ja tietenkin hänet menetimme.Kohdunkaulassa kasvoi polyyppi, joka vuoteli verta. Se päädyttiin poistamaan ja tästä operaatiosta levisi tulehdus kohtuun, ja raskaus päättyi ennenaikaiseen synnytykseen. Se on edelleen kammottavin minulle tapahtunut asia, vaikka siitä jo 2,5 vuotta on aikaa. Oman vauvan menettäminen ja sairaalaan jättäminen on jotenkin niin luonnotonta ja epäreilua. Siitä kuitenkin alkoi tuo vessakäyntien pelko. Ja se on kamalaa se. Toivoimme (ja pelkäsimme) uutta raskautta, joka alkoikin pian. Ja vuotoja seurasi siinäkin. Tämä raskaus osoittautui tuulimunaksi, ja vuoti pois spontaanisti joskus rv 8+. Siitä taas sitten toivuttiin (fyysisesti) ja uusi raskaus alkoi. Vuotoja liittyi tähänkin alkuraskauteen ja päätyi keskeytyneeseen keskenmenoon ja tyhjennykseen jossain viikolla 8-9. Klassisesti kaksi päivää ennen joulua. Tuohon epäonniseen vuoteen mahtui siis kolme menetystä. Ja väleissä aina epätoivoista pelkoa siitä, että kuukautiset taas alkoivat, ei tärpännyt. Ja sitten kun tärppäsi, alkoi se piina ja vessakäyntien pelko. Oi, se oli niin kamalaa. Ja se tunne, kun sitä punaista taas näkyi. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Koko sisuskalut ympäri kääntävä epäusko ja pettymys, välissä aina se tolkuton itseviha (mistä ihmeestä sekin siihen tulee??!!) Mutta tunnistan todella nuo sinun tuntemuksesi kuin omani. Mielenterveys alkoi olla aika lujilla jo ja todella vahva epäusko oli seurana yötä päivää. Kärsin pahoista uniongelmista, stressin aiheuttamista vatsaoireista ja varmaan masennuksestakin. Enkä todellakaan halunnut kuulla keneltäkään yhtään neuvoa siitä, että kannattaako vielä yrittää ja testata ja missä vaiheessa.. kaikki meni jotenkin niin “yli”. Suurin ahdistuksen aiheuttaja oli myös ikäni, kovin kauaa ei olisi enää aikaa yrittää. Henkisesti varmaan luovutinkin pari-kolme kuukautta tuon jouluisen kolmannen km:n jälkeen. En enää pystynyt siihen.En kestänyt sitä, että elämä oli jatkuvaa kiertojen ja oireiden kyttäystä, toivomista ja pettymistä. Enkä enää edes tiennyt kumpaa tunsin enemmän, toivoinko vai pelkäsinkö uutta raskautta. Ehkä eniten kaipasin lobotomiaa. Suunnittelin (vastentahtoisesti) töihinpaluuta kesän jälkeen, ja olimme päättäneet katsella tilannetta uusiksi joskus syksyllä. Jos vielä aikaa olisi. Kuitenkin kävi niin, että raskaus alkoi toukokuussa, ja todella pitkään meni, että suostuin sitä uskomaan. Halusin vain olla ajattelematta koko asiaa. Vuodoitta ei säästytty nytkään, tälläkertaa kyseessä kohdussa ollut hematooma. Luulin keskenmenoksi taas ja hautasin jälleen unelmani, mutta niin vain tästä raskaudesta meille syntyi pieni, ihana, rakas tyttö, hieman teidän Elsaa nuorempi, nyt 1v 3kk. Kaikki tämä pitkä tarina vain siksi, että haluan sanoa sinulle, että minä tiedän. Meitä on muitakin, jotka ovat pelänneet ja toivoneet samaan aikaan.Että tiedän mitä on pettymys ja itseinho. Ja että toivon sinulle kaikkea hyvää ja ymmärrän olla antamatta mitään neuvoja noiden testien tai toiveiden suhteen. Enkä osaisikaan. Halusin vain, että tiedät, ettet ole tunteinesi yksin tai outo.
Yksi asia, joka mieleeni spontaanisti tuli, on imetys. Itse imetin kumpaakin lastani reilun vuoden, ja kierto käynnistyi vasta imetysten lopettamisen jälkeen. Myös eräs ystäväni on pitkään toivonut ja yrittänyt toista lasta ja hiljattain lopetti esikoisen imetyksen ja raskaus alkoi pian tämän jälkeen (vaikka kierto oli kyllä käynnistynyt jo aikaa sitten). Muistaakseni sinä imetät vielä Elsaa? Tällaisin miettein toivon valoa päiviisi, niihin synkimpiinkin ?.
Kiitos kommentista ♡ Ja kiitos kun jaoit sun kokemuksen. Hurjia juttuja ♡
En sano tätä pahalla. Mutta ootko miettinyt, että kannattaisiko lopettaa se plussan tikuttelu ja haamuviivojen vertailu noin aikaisessa vaiheessa? Voisi olla parempi, jos testaa plussan vasta vaikka viikko-pari sen jälkeen kun kuukautisten olisi kuulunut alkaa, niin sitten ei tarvitsisi arvioida viivojen vahvuuksia tai raskauden kemiallisuutta, kun kyseessä olisi ihan aito ja varma plussa. Itselläni ainakin on helpottanut fiilistä yrityksessä, kun vasta sitten on iloinnut onnistuneesta plussasta, kun se on selkeä ja kyseessä jo kunnolla alkuun käynnistynyt raskaus 🙂
Mä ymmärrän, että et ehkä sano pahalla, mutta nää on niitä asioita varmaan mitkä kannattaa vaan jättää sanomatta. Herkissä asioissa se neuvominen ei aina oo se oikee ratkasu 🙂 Ja mulla kalahti vähän korvaan, että mikä aito plussa? Me ollaan yritetty nyt kohta vuosi ja mä oon testannut vaan näissä kierroissa, joissa on plussa nyt tullut ja mennyt kesken. En siis koe olevani mikään hysteerinen testailija. Kuitenkin viimeksi testasin 3 pvää sen jälkeen ku menkat piti alkaa ja nyt ehkä päivää ennen, kun oireet oli kuitenkin täsmälleen samat 🙂
Pahoittelut, jos loukkasin kommentillani. Tarkoitus ei ollut todellakaan neuvoa, vaan kysyin, oletko miettinyt olisiko tällainen eteneminen helpompaa, kun itselläni on ollut samanlaisia ongelmia ja minua se tuntui helpottavan. Kaikille meillä on omat tavat toimia näissä, en sanonut että sinun tapasi olisi huonompi, pohdin vaan erilaisten tapojen mahdollisuuksia oman kokemukseni pohjalta. Muotoilin varmaankin kommentin huonosti ja kiireellä. Enkä sanonut tai pidä sinua hysteerisenä testailijana todellakaan. Mutta olen aidosti pahoillani että koit kommentin näin. Jatkossa tuskin uskallan kommentoida, en halua aiheuttaa ylimääräistä pahaa mieltä :(. Vaikutat ihanalta ihmiseltä ja toivon paljon tsemppiä jatkoon! <3
Enhän mä loukkaantunut tai en koe, että kommentti mitenkään multa oli ärtynyt takaisin. Lähinnä sitä vaan, ettei kaikki kestä kuulla noita asioita samassa tilanteessa. Mähän aikanaan olin siinä kierteessä pahasti ja tyyliin oikeesti kuvittelin kaikki oireet ja testasin joka kierrossa hysteerisena 😀 Siihen mä viittasin hysteerisena testaajana. Kyllä mä nytki testaan, jos on oireita oikeesti ja menkat myöhässä. Mut kyllä sen tietää, kun on raskaana ilman sitä tikkuakin. Se on niin selkeetä, se tikku on lähinnä varmistus 🙂
Totta, itse välillä unohtaa ettei kaikkea kannata kommentoida, kun toinen on herkässä tilassa, kun ei toista tunne. Omassa piirissä taas on tapana avoimesti kertoa mikä itsellä toimii ja kysellä ym. tilanteessa kun tilanteessa. Jatkossa yritän muistaa tämän ja pistää mieluummin vain tsempit ja sydämet 🙂
🙂 ♡
Olen niin pahoillani ja voinen sydämeni pohjasta todeta, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Toivotan sinulle suuria voimia suureen suruun ja toivon tuulia tulevaan!
♡♡
Ymmärrän:(Meillä oli 4 vuotta yritystä, hoitoja…3 keskenmenoa, yksi myöhäisemmillä viikoilla.Luulin että soluissa jotain vikaa kun vaikka tarttuu niin ei jaksa kasvaa.Mulle kyllä tyhjä tikku oli pahempi kuin haalea viiva.Nyt kaiken jälkeen 3 lasta.Todistetusti teidän geeneillä voi lapsia saada, yksi yhteinen ihme jo on!Uskon vakaasti että kyllä se sieltä sitkeydellä vielä tulee.Älä anna elämän mennä ohi yrittämisaikana niinkuin minä annoin!Tsemppiä!
Joo ei meillä oo mitään hampaat irvessä meininkiä vielä ainakaan ollut. Rankinta vaan on noi plussat, jotka ei sitten kestä..
Uskon, että on raskasta. Meillä kahta lasta ei ole kovin kauaa tarvinnut odotella, mutta nekin muutamat pettymykset ovat olleet raskaita. Auttaisiko, jos päättäisit, että et tee testejä ennen kuin kuukautiset ovat esim. 2-3 viikkoa myöhässä?
No ei se ehkä auta, kun oon tehnyt testit vaan niistä kierroista, kun oon raskaana ollu. Eli oon tunnistanut oireet + menkat myöhässä. Tottakai sillon varmentaa testillä.
Siis tiedän! niin tiedän! Meillä on yksi luomulapsi jota oikeasti tehtiin 18 kiertoa ennen plussaa! Nyt toista yritetty 15 kiertoa eikä vieläkään, taas lähdettiin uuteen kiertoon. Just noin menee, menkat myöhässä, toivo nousee, mutta testi nega. Sit ne menkat alkaa. Vittu. Läheiset lisääntyy 1 lapsi/vuosi-tahtia, eikä ne ymmärrä miltä tuntuu kun se lapsi ei ole itsestäänselvyys. Ottaa päähän ne vitsit “tuun pelkän katseen voimalla raskaaks” jne. JUST! Mutta miksi minä en. Joten joo, i feel you, paljon toivoa ja rakkautta ja sydämiä <3
Joo toi vitsi on kyllä vähän ärsyttävä. Mulla kyllä pahinta nyt on ollu se, että oon vielä saanut sen plussan ja sit alkanut vuoto… se nega ois helpompi ehkä kuitenkin. En tiiä, tosin oli sekin aika rankkaa aikanaan saada se 1,5v vaan negoja.
Miksi keskityt asiaan niin paljon? Miksi teet raskaustestin niin nopeasti? Ottaisit rennommalla otteella. Keskity kivoihin asioihin elämässä ja anna asioiden mennä omalla painollaan.
Keskenmenot ovat yleisiä, mutta harva niitä noin intensiivisesti testailee koko ajan ja hysteerisesti miettii asiaa. Testaa vasta myöhemmin, niin säästät omaa päätäsi etkä edes huomaa aikaisia keskenmenoja 🙂 Tsemppiä!
Niin aikaisin? Viimeksi testasin 3 päivää sen jälkeen, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. Miksi testasin heti? Koska tunnistin oireet. Miksi siis en olisi testannut? Jos me ollaan yritetty vuosi ja olen raskaudet testannut vaan niissä kierroissa, kun on tärpännyt niin en sanoisi sitä miksikään vouhottamiseksi 😀
Ymmärrän aivan täysin. Itselläni raskauksia 11 ja onnistuneita 4 niistä. Nyt menossa tämä 11 ja pelkään joka ikistä vessassa käyntiä. Viikkoja on reilu 9 Enkä usko että siellä mitään elävää on vaikka olen sen jo nähnytkin. Tämä on piinaavaa ja raastavaa. Asian kanssa olen aika yksin kun en ole halunnut avautua tästä viimeisimmästä oikein kenellekkään . Toivon voimia. Kyllä se joskus siitä ❤
Voimia sinne ja toivottavasti kaikki menee teillä hyvin. Varmasti rankkaa kokea noin monta keskenmenoa :/
Voi, osanottoni näihin menetyksiin!
Oletko vielä hakeutunut lääkärin vastaanotolle? Kuulostaa siltä, että jostain syystä hedelmöittynyt munasolu ei kykene kiinnittymään. Siihen ongelmaan saat varmasti hoidoista apua!
Koitahan jaksaa siellä ja uskoa valoisampiin päiviin!
Joo luulen myös, ettei kiinnity. Mietin onkohan kohdun limakalvo jotenkin heikko. Imetys? Kaksi sektiota? No, jossain vaiheessa täytynee pyytää apuja lekurista.
Muuten en osaa auttaa, kuin että kannattaa seurata kuinkä pitkä aika sulla on ovulaatiosta menkkojen alkuun. Tuon välin pitäisi olla vähintään 10 päivää (normaali muistaakseni 10-16), jotta limakalvo ehtii kasvaa riittävän paksuksi hedelmöittyneen alkion kiinnittymiseksi.
Aina ollut tasan 14 päivää 🙂
Voi Anette,niin tiedän miltä siusta tuntuu :(. Sekundaarinen lapsettomuus on tosi raskasta,varsinkin kun on verrata itteään edelliseen “raskauduinhan viimeksikin,miksi nyt ei onnistu”. Tätä toista babya yritettiin siis yli 2v ja viime kesänä oli 1 keskenmeno. Vaikka nyt menossa rv 22 niin silti välillä vessareissut pelottaa ettei vaan näkyisi punaista…
Tuohon ei todellakaan auta muiden sanomiset “älä stressaa” tai älä mieti asiaa.Mutta omalla kohdallani kun “lopetin” melkee yrittämisen,möin esim.esikoisen vauvajuttuja pois ja mietin,että paskat tästä niin sitten tulikin plussa :D.Tsemppiä <3
Kyllä se stressikin vaan vaikuttaa, mutta tosiaan.. Ei se helppoa oo lopettaa stressaamista 🙂
Voi toki olla, mä en oo ihan varma..
Imetyksellä on merkitystä. Sen vuoksi lapsettomuushoitoja/alkionsiirtoja ei tehdä imetyksen aikana, prolaktiini estää alkiota kiinnittymästä kunnolla (Siis of course yksilöllisiä juttuja), mutta imetyksetöntä aikaa pitää olla 2kk ennen kuin halutaan tuhlata alkioita ns. huonompaan tilanteeseen. Se vaikuttaa keltarauhasen määrään ja se taas ylläpitää raskautta alussa. Monet raskautuu toki imetyksestä huolimattakin, ja ihan helpostikin.
Tk voi auttaa teitä, vaikka hoitoja/keltarauhastukea tms. ette lisääntymispolin kautta enää saakaan.
Täytyy punnita tätä juttua uudelleen ajan kanssa 🙂