Vappu 2017
Meillä alkoi tämä vappu ihan rauhallisesti pitkällä rennolla aamulla. Kotona oli perheestä 2/4 eli minä sekä Elsa. Laiskoteltiin sängyssä, maikuteltiin ja siivottiin vähän. Isi oli lounaalla välillä ilman meitä. Touhuilun ohella tuijotettiin silmät pyöreinä säätä, joka välillä näytti kauniilta auringonpaisteineen ja välillä kamalalta lumisateineen.
Höpöttelin pitkin päivää meidän touhuja siihen Instagramin video-juttuun. Siitähän seuraajat pääsee katsomaan sitten niitä milloin haluaa. On jotenkin ihan mielenkiintoista kokeilla ”esiintyä” kameralle, vaikka siis toki teen sen ihan omana itsenäni.
Iltapäivästä lähdettiin ulos. Elsa pomppi lätäköissä, keinui ja ihmetteli kukkasia. Neiti on oppinut nyt vihdoin lisää sanoja ja yksi näistä on ”kukka”. Hetki siinä ulkona hengattiin ja sitten päätin, että lähdetään syömään pitkästä aikaa jonkun muun kokkaamaa sapuskaa. Päädyttiin ihan meidän ”vieressä” olevaan Casa Mareen syömään alkusalaattia, leipää, bataattiraneja, kanaa sekä tottakai Pepsiä. Elsa siinä ruokailun ajan touhusi leikkinurkassa. Oli rauhallista ja hyvä olla.
Tarkoitus oli illalla lähteä Elsan ja neidin isin kanssa torille pyörähtämään sekä katsomaan lakitusta, mutta sää muuttui oikeasti aika hankalaksi. Elsa kaikenlisäksi huusi naama punaisena autossa, joten ajettiin suoraan ruokakauppaan. Ollaan tosi hitaita kaupassa kävijöitä ja tänäänkin pyörittiin Cittarissa tovi.
Illalla oli tarkoitus tehdä itse kevyt salaatti ruoaksi ja paistaa ensimmäistä kertaa elämässä munkkeja. Pelkäsin oikeasti jo etukäteen, että poltan koko talon. Taikinan tekeminen oli helppoa, mutta paistotilanteessa olin koko ajan varpaillani. Lopulta sain munkit paistettua ja sokeroitua ihan kunnialla.
Tehtiin illalle vielä hyvin kesäinen jälkkäri eli pistettiin blenderissä mansikka-sorbettia sekä Spriteä sekaisin. Erittäin hyvää!
Ei se vapun vietto tosiaan aina tarkoita kosteita alkoholibileitä tai muutakaan. Toisaalta tänään oli vasta vapunaatto ja huomenna tapahtuu se itse ohjelma. Pitää muistaa kaivaa lakki esiin ajoissa. Ollaan menossa huomenna syömään isommalla porukalla ja sitten sinne torille, jos sää sallisi sen tällä kertaa. Kiva päivä siis tiedossa!
Miten te olette vappua viettäneet tai aiotte viettää?
Jaa oma kokemuksesi