Mä olen herkkä. Siis oikeasti tosi herkkä. En tarvitse siihen mitään diagnoosia, että tunnistan tämän piirteen itsestäni. Herkällä meinaan pientä (tai isoa) palaa luonteestani. Sitä osaa, joka joskus ehkä tekee elämästä jopa haastavaa. En mä ole kova. En sellainen, joka osaa näsäviisaasti näpäyttää sanoilla takaisin sitä, joka juuri sanoi rumasti lapsistani päin naamaa. Osaan ehkä joskus olla sarkastinen, mutta se ei auta viemään sitä kipua pois, joka syntyi kurjista sanoista. Sanassa on satuttamisen voimista suurin.
Ei ole väärin tuntea helposti pahaa mieltä. Ei ole väärin liikuttua aina vähän liikaa. Ei ole väärin tuntea tarvetta olla erityisen tärkeä eikä ole väärin olla vähän takertuva. Se kaikki kuuluu pakettiin. En voi herkkyydelleni mitään eikä oikeastaan kukaan muukaan voi omalleen. Sitä piirrettä ei koskaan tulisi hävetä tai pitää heikkoutena.
Sama koskee lapsia. Osa lapsista on todella herkkiä persoonaltaan ja se vaatiikin todellista vanhemmuutta oppia ymmärtämään herkkyyden piirteitä. Usein puhutaan siitä, että lapset on ”hemmoteltuja” tai ”lellitty” piloille. Suoraan sanoen siis viitataan siihen, että liika lähelle ottaminen, sylissä pitäminen tai auttaminen olisi negatiivinen asia.
”Lopeta jo se imetys, lapsesta tulee mammanpoika.” ”Pistä se omaan sänkyyn, ei se muuten koskaan opi.” ”Ethän sä nyt enää voi nukkua sun lapsen vieressä, sehän on jo kouluikäinen.” ”Ei saa pitää liikaa sylissä, muuten siitä ei koskaan kasva itsenäistä.”
Entä, jos lapsi on herkkä? Entä, jos lapsen herkkä sielu ei kestä kovaa maailmaa ja siksi lapsi hakee turvaa. Entä, jos ärsykkeet on liian kovia? Fyysinen kipu liian kipeetä, äänet liian häiritseviä tai taustahälinä musertava? Tällöin voi olla pelastus rauhoittua äitiä vasten ja päästä rinnalle. Rinnalla olo aiheuttaa vastatuntemuksen herkän ihmisen ahdistukseen eli mielihyvän sekä rentoutumisen. Oli se ikä sitten muutama kuukausi tai pari vuotta! Entä, jos painajaiset on liikaa henkiselle kasvulle? Yön varjot liian pitkiä ja sänky liian kylmä luoden pelon suuren piirin? Tällöin äidin tasainen hengitys tai isän lämpö voi tuudittaa rauhallisen turvantunteen kautta uneen. Entä, jos ei jaksa? Entä, jos edes lapsi itse ei ymmärrä itseään ja fiiliksiään päätyen huutamaan lattialle valtavaa tunteiden kirjoaan? Eikö tällöin olisi parempi olla vanhemman rakastavassa sylissä vahvassa otteessa, joka vakuuttaa kaiken olevan kohta taas hyvin? Oli se ikä mikä tahansa; kaksi tai kaksikymmentä..
Se on monesti kiinni valinnasta. Haluaako sitä uskaltaa vaalia lapsen piirteitä, vaikka ne ei ehkä ole niitä toivotuimpia listalla? Lapsena herkkä voikin olla aikuisena empaattinen, ymmärtävä ja äärimmäisen ystävällinen. Lapsena villi voi taas olla aikaansaava, tehokas ja elämäniloinen. Kovaäänisestä voi tulla iso vaikuttaja ja hitaasta lapsesta pikkutarkan työn edelläkävijä. Onko meidän tehtävä vanhempana siis kitkeä ne hankalat piirteet pois vai tukea lapsia omina persooninaan ja ohjata käyttämään näitä persoonia vahvuuksinaan oikein?
Mun omasta mielestä lapsia tulee tukea kasvussa eikä yrittää muuttaa. Esimerkiksi meidän neiti on äitinsä tavoin herkkä monessa asiassa. Maailma taas on yllättävän kova nykyään ja koventuu vaan jatkuvasti. Kyllä tähän kovaan maailmaan halutaan ja tarvitaan niitä herkkiäkin persoonia mukaan. Rankka taakka se voi olla kannettavaksi, mutta hävetä herkkyyttä ei koskaan tarvitse. Siitä kuuluu ehdottomasti olla ylpeä.
Kommentit (16)
Tuolla yhdellä keskustelupalstalla kirjoitetaan että olisit kirjoittamassa kirjaa. Liittyykö juuri tähän herkkyyteen. Uskon, että sinulla olisi siitä niin paljon hyvää ja mielenkiintoista kerrottavaa. Tsemppiä!
Herkkyyden voi kääntää voimavarakasi. Herkät ihmiset joutuvat tutkimaan enemmän itseään kuin ”kovemmat” ihmiset, näin herkät myös mielestäni näkevät ja ymmärtävät asioita paremmin
Itse huomannut, että oon tosi tarkka huomaamaan ihmisten tunnetiloja ja oppimaan minimaalisista eleistä yhdistämään juttuihin.
Ihana kirjoitus ♡ jokainen on omanlainen itsensä ja täydellinen sellaisena ♡ kenelle se ei kelpaa niin sitä ei tarvita omaan elämään satuttamaan ♡ Rakkaalla sylillä, halauksilla ja huolenpidolla uskon, että lapsista kasvaa sellaisia aikuisia mitä täällä maailmassa saisi olla enemmän ♡
Kaikkea hyvää teidän perheelle ♡
♡♡♡♡ Sinne myös!
Tunnistan itseni myös tästä. Olen ihan pienestä pitäen ollut todella herkkä, neuvolassakin tutkittiin että olenko jotenkin jäljessä, kun en siellä suostunut puhumaan tuntemattomille ja äiti vakuutti että osaan puhua ja puhun kyllä kotona. Herkkyys on edelleen valtava osa koko persoonaani, toivon että olisin pienenä saanut enemmän tukea/ymmärrystä sen suhteen, mutta ymmärrän nyt että siihen aikaan kun olin nuori ei ”’minunlaista” lasta osattu käsitellä koulumaailmassa/neuvolassa. Olen siis sinun ikäinen. Paljon on onneksi tultu eteenpäin niistä ajoista ja ymmärretään paremmin, että on erilaisia lapsia ja aikuisia 🙂 teini-iässä vihasin ja häpesin herkkyyttäni ylikaiken, mutta näin aikuisena olen ymmärtänyt sen olevan ainoastaan rikkaus ja olen ylpeä herkkyydestäni. Eikä se ole mikään diagnosoitava ”sairaus” mitä nuorena kuvittelin..
Blogiasi on kiva lukea, koska on ihana nähdä miten otat tyttösi herkkyyden huomioon ja se kumpuaa varmasti omasta herkkyydestäsi 🙂 Olet loistava äiti herkälle tytölle, koska osaat tukea häntä juuri oikealla tavalla. Älä kuuntele mitä muut puhuvat hemmottelusta tai hyysäämisestä, sinä tunnet lapsesi parhaiten ja ymmärrät mitä he tarvitsevat.
Hyvää ja herkkää kevättä perheellenne!
Tiedän hyvin mitä puhut tuossa alussa. Ja luulen, että tosiaan johtuu siitä kun ollaan samaa aikaa eletty 🙂 Oon ajatellut aina, että haluan oppia kuuntelemaan lasta lapsen omalla äänellä enkä tulkitsemaan omiani. Ymmärrys on paras lahja mitä äiti voi lapselle antaa ♡
Voisiko tuo herkkyys olla selitys sun töksäyttäville kommenteille, jotka moni tulkitsee ilkeiksi?
Sun blogisi on parantunut paljon, koska olet alkanut poistamaan ikäviä kommentteja. Olet ahkera. Kiitos!
Voi olla. Ja se että olen sosiaalisesti tosi kömpelö. Ja kiitos! 🙂
Hyvä kirjoitus ja paljon olen samoja ajatuksia pyöritellyt päässäni viime aikoina! Olen kuullut juuri samanlaisia kommentteja esim. lasten sylittelyyn liittyen ja kirjoitinkin hiljattain aihetta sivuavan postauksen blogiini: http://maalaishiirenelamaa.blogspot.com
Varsinkin täällä maaseudulla tuntuu usein, että ainoa ja oikea tapa kasvattaa lapsia on karaista heistä reippaita ja itsenäisiä mahdollisimman varhain. Eihän reippaudessa ja itsenäisyydessä toki ole mitään pahaa, mutta jos samalla viestitetään, että ujo, herkkä ja vanhemman läheisyydestä nauttiva lapsi on jotenkin vääränlainen, niin se saa ainakin minut näkemään punaista!
Meillä on kolme luonteeltaan ja mielenkiinnonkohteiltaan melko erilaista lasta ja minusta se on ennen kaikkea suuri rikkaus. Vanhempana haluan tukea lapsiani kasvamaan omiksi itsekseen ja viestittää jokaiselle, että on ok olla juuri sellainen kuin on.
Ihanaa kevättä teidän perheellenne!
Ihanaa kevättä ja kiitos linkistä sekä kommentista!
Meillä ei lapsi erityisen herkkä ollut, mutta nautti läheisyydestä paljon! Imetin pitkään ja lapsi nukkui vieressä, sitä monet ihmetteli ja jopa käskivät laittaa omaan sänkyyn nukkumaan, koska ei muuten ikinä oppisi nukkumaan yksin. Nyt aika tuntui oikealta ja lapsi on ruennut nukkumaan omassa sängyssä, mutta tulee useana yönä viereen, enkä sitä häneltä kiellä. Syliä saa edelleen niin paljon kun kaipaa.
Ja näin sen pitää mennä ♡
Hieno postaus! Juuri sellaista muottiin tunkemista ja herkän lapsen ”reipastamista” yritän itsekin välttää, vaikka ympäristön paine välillä saakin miettimään, kuinka herkkä pärjää. Hyvin pärjää, kun saa pärjätä tavallaan ?
Niinpä!! 🙂
Ai missä palstalla? 😀 Mulla on parikin projektia.