Tehtiin minireissu lasten kanssa omiin lapsuuden maisemiin. Vietin pikkutyttönä paljon aikaa sukulaisten kanssa Iittalassa mummin mökillä ja tätä kautta olen kasvanut mökki-ihmiseksi. Rakastan puusaunaa, illan tyyntä järveä ja vesilintujen ääniä.
Olen aina haaveillut omasta mökistä, jossa käydä lasten kanssa. Perheen omat viikonloppureissut ympäri vuoden. Mökki saisi olla tarpeeksi lähellä, mutta selkeästi kaupungin ulkopuolella. Olisi hienoa, kun olisi se oma pakopaikka tällaisella maalaistytöllä kaupungin hälinästä. Paikka, jonne rakentaa muistot, jättää omia tavaroita ja palata ihan milloin vain itse haluaa.
Täydellinen mökki on siisti, mutta tavallaan vanhanaikainen. Hirsimökkeihin olen kiintynyt omien muistojen takia. Olen vieraantunut luonnosta sen verran, että kaipaan juoksevan veden, sähkön ja sisävessan. Voisin kuitenkin elää ilman televisioita ja ihmeellisyyksiä. Kuvittelen oman mökin pihan isoksi nurmikentäksi, jossa kasvaa kukkia, puita sekä pensaita. Kasvimaa ja marjapensaat sopisivat tähän paikkaan ihanasti. Mökin pitäisi olla järven rannassa ja siellä pitäisi olla helppo paikka päästä kahlaamaan sekä uimaan. Puusauna on maailman paras keksintö ja ilman sitä mökki ei olisi mökki. Pihamaalla kaiken tämän lisäksi nököttäisi pieni leikkimökki, alkeellinen grillauspaikka, lapsille trampoliini ja pihapelejä.
Nämä kaikki ajatukset tulee juuri sieltä omasta lapsuudesta, jossa aamulla käveltiin pellon viertä hakemaan posti. Muistoista, joissa syötiin mansikkakakkua pihalla olevan pöytäryhmän ääressä. Lapsuudesta, jossa siskoni kanssa olin äärettömän onnellinen ja huoleton. Kesän lisäksi vietettiin mökillä aikaa talvisin ja on muuten parhautta kolata jäälle oma luistinrata, jossa purkaa energiaa koko pitkä päivä.
Kaksi päivää mökkimaisemissa herätti haaveet uudelleen. Lapset olivat reissulla rentoutuneita, nauttivat luonnollisista touhuista sekä söivät tavallista paremmin. Kerrankin sai hetken hengähtää, kun jopa Elsa oli lähinnä yhtä hymyä. Ei itkettänyt saunassa, ei kylmässä järvivedessä eikä päivän touhuissa. Näistä itkuttomista hetkistä kannattaa ottaa ilo irti täydellä sydämellä.
Tällä äitillä on totaalisen levännyt olo. Ehkä juuri tällainen pieni arjen irtiotto voisi olla oikea tapa helpottaa hektistä arkea tulevaisuudessakin. Jokainen lapsiperheessä elävä tietää varmasti minkälaista se elämä joskus voi olla. Enää tarvittaisiin vain se oma mökki, joka onkin sitten opiskelujen, työurien ja muiden päässä. Saahan sitä silti haaveilla..
Kommentit (2)
Sitähän kannattaa harjoitella vuokramökeillä 🙂 tuollaisessa pihassa (ja mökillä muutenkin) on ihan julmetusti tekemistä 😀
Aivan varmasti joo on 😀