operaatio äiti - Banneri

Tämä raskaus on ollut henkisesti melko raskas. Ikinä koskaan en ole tuntenut samanlaisia oloja päässäni, vaan kaikki on mennyt sujuvasti omalla painollaan. Nyt olen tuntenut syyllisyyttä, pelkoa ja sopeutumisvaikeuksia. Suhteen luominen vauvaan on ollut hankalaa enkä jostain syystä osaa ajatella mitään. Persoona ei edes ajatuksissa muotoudu, vaikka aikaisemmissa raskauksissa olen ollut aina kovinkin innokas haaveilija.

Persoonan rakentuminen on itselle tärkeää raskauden aikana. Se on sellainen pitkä tie, jossa liittää palapelin paloja yhteen. Lopulta vauvan saapuessa on valmistautunut ottamaan uuden perheenjäsenen vastaan. Ensimmäisiä asioita on ultrat ja kuvat tulokkaasta, sitten pienet liikkeet ja lopuksi itselle ainakin sukupuoli. Näiden avulla oppii tiedostamaan ja ymmärtämään mahan alla kasvavaa pientä ihmettä.

Perusultrat menee yleensä nopeasti läpi eikä lääkäreillä ole aina aikaa katsella vauvaa ruudulla tai selvittää sukupuolta. Mietin pitkään, että haluaisin mennä yksityiselle ennen rakenneultraa kurkkaamaan vauvaa ihan rauhassa ja ehkä kyselemään sukupuoltakin ohessa. Kilpailutin Helsingin ultrapaikkoja netissä ja kaikista edullisin vaihtoehto oli Perhe-Arte. Kysyin heidän mielenkiintoaan lähteä yhteistyöhön ja näinpä päädyin tänään sitten menemään vatsa jännityksestä kipristellen kohti Perhe-Arten ultraa.

Itse paikka sijaitsee Käpylässä Helsingissä ihan sopivan matkan päässä juna-asemalta. Me lähdettiin reissuun autolla ja vinkkinä muille autoilijoille, että kannattaa parkkeerata viereisen ruokakaupan halliin vastaanotolla käynnin ajaksi. Sisäpihalla ei ollut juurikaan paikkoja nimittäin. Perhe-Arten kanssa samassa rapussa oli Musti&Mirri, jota käytin tunnusmerkkinä, että löysin perille.

Paikka oli siisti ja miellyttävä. Odotustilassa kirjoittelin tiedot paperiin ja pian mentiinkin jo huoneeseen. Ei tullut missään vaiheessa sellainen sairaalamainen fiilis, vaan tosi kotoisa sekä miellyttävä. Huoneessa oli tarjolla vettä, ihanan pehmeä makuupaikka ja lelukori lapsille. Jep, tänne sai ehdottomasti ottaa lapset mukaan! On äärimmäisen hienoa, ettei tarvitse säätää hoitajien kanssa ja isäkin pääsee katselemaan tulevaa vauvaa.

Käynnistä jäi mielettömän hyvä kokemus. Tuntui, että tosissaan otettiin huomioon ihmisenä. Oli aikaa katsella, jutella ja kertoa omia fiiliksiä vapaasti. Vauvaa ihmeteltiin ja tutkittiin joka puolelta, vaikka meidän tuleva vauva onkin näköjään jästipää. Tyyppi oli nimittäin tunkenut päänsä istukan takana olevaan koloon ja heilui siellä ihan mahdottomassa paikassa. Ei hankalempaa asentoa olisi voinut itselleen kehitellä! Kaiken lisäksi jalat olivat lähinnä ristissä ja jalkovälissä hengaili napanuora. Iät ja ajat sitä katseltiin, kunnes saatiin suuntaa antava kuva sekä arvio. Täytyy kyllä sanoa, että nostan hattua ultraajalle, että tuollaisissa olosuhteissa saatiin nähdä juuri se mitä kaivattiinkin. Naistenklinikalla olisi vain otettu mitat ja todettu, että no can do.

Olen käynyt monenlaisilla ultraajilla ja jopa yksityisilläkin. Yksikään paikka ei ole koskaan kohdellut näin hyvin ultrattavaa sekä mukana tullutta perhettä. Se kiinnostus, läsnäolo ja ihmisenä huomioiminen teki vaikutuksen, jonka takia haluan nimenomaan suositella tätä paikkaa jokaiselle. Yhteistyö ei koskaan tarkoita automaattista positiivista tekstiä, vaan se pitää ansaita. Bloggaajana haluan olla luotettava ja kehua vain sellaisia paikkoja, jotka oikeasti ansaitsevat sen.

Perhe-Artella tehdään muitakin ultria ja esimerkiksi synnytysvalmennusta. Kannattaa kurkata lisää sivuilta ja vähän hinnastoakin. Perusultra on listassa 60e + toimistomaksu 15,50e ja 3D/4D-ultra 135e sisältäen myös muistitikun. Helsingin lisäksi Lahdessa on oma toimipisteensä!

Vauva oli siis tosi rauhallinen ja ilmeisesti potkuista päätellen viihtynyt samassa asennossa pää istukan takana olevassa kuopassa jo useamman päivän. Istukka oli hassun näköinen ja etuseinämässä. Painoa pirpanalla oli kokonaiset 160g jo ja koko vastasi viikkoja eli 16+5! Vauvan jalkoväliin kurkittiin alakautta ja liikkeessä. Ultraaja oli myös näkevinään sukupuolelle tyypillisiä merkkejä eli meille siis luultavasti tulee alustavan melko varman arvion mukaan….

*Postausta vastaan sain ultrakäynnin. Tämä oli yhteistyö.

 

 

 

Kommentit (10)

Jutusta unohtui sellainen oleellinen asia, että tuohon hintaan ultran tekee kätilö eikä erikoislääkäri. Luotan toki kokeneeseen kätilöön, mutta ei ole ihan vertailukelpoinen lääkärikeskusten kanssa!

Moikka!

Kiva postaus! Itse maksoin reilu vuosi sitten 4d-ultrasta 200e,oisimpa tiennyt tämän vaihtoehdon silloin:). Kaikkea hyvää raskauteesi!

Kiitos paljon 🙂

Onnee pienestä ihmeestä ? Luin suurella mielenkiinnolla postauksen, jonka jälkeen kävin lukemassa äityleiden kommentit. Alkoi itseä jopa harmittamaan, että heti alussa oli ns. klikinsäästäjä toisen blogista! Tiedän kuitenkin, että joka tapauksessa olisin lukenut blogiasi. Hyvin harvoin kommentoin ylipäätään blogeja, mutta tuo klikinsäästäjä ajoi minut takaisin. Tämä on itseasiassa ainut blogi, jota seuraan säännöllisesti! Olet ihana ja lapsesi on myös. Onnea odotukseen, toivottavasti kaikki menee hyvin.

Kiitos kovasti kommentista. Osa ihmisistä on mitä on eikä osaa kunnioittaa toisen työtä 🙂 Mutta sen kanssa elää. Pääasia on se millainen itse on. Ihana, kun seuraat ♡

Perhe-Artessa olen käynyt kahden edell. raskauden aikana yht. kolmesti. Viimeksi juuri samalla viikolla, kuin sinäkin. Kätilön mielestä vauvan jalkojenvälistä ei löytynyt pojan merkkejä, mutta kyllä tuo vieressäni makaava tuhisija silti poika on. <3 vaikka sukupuoliveikkaus meni pieleen, voin silti suositella Perhe-Artea ihan 100%.

Mä aion luottaa arvioon vasta rakenneultran jälkeen, koska tästä veikkauksesta huolimatta oon oikeesti ihan varma, että vauva on poika 😀 En tiiä mistä fiilis syntyy….

Toi näyttää ihan vereltä. Karmiva kuva.

Toivottavasti ei tuu painajaisia 😛

Tietenkin 🙂 Erikoissairaanhoidossakin ultrat tekee nykyään kätilö ensisijaisesti. Naistenklinikalla nimittäin.

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X