Joskus huomaan valittavani paljon ja keskittyväni elämän vaikeisiin asioihin täällä blogissa. Joo raskaus kolottaa, lapsiarki väsyttää ja neidin kanssa on haastavaa omalla tavallaan. Haluan toki kirjoittaa tästä kaikesta, ettei blogista tulisi sitä liibalaabaa ja pintakiiltoa ainoastaan. Haluan, että se elämä näkyy täällä juuri sellaisena kuin se eletään eikä keksittynä versiona.
Nimesin postauksen hauskasti ihan sen takia, että meille saapui StoryOfRoon vaatepaketti vähän aikaa sitten. Oltiin tänään hetki flunssan ohella pyörähtämässä ulkona ja nappasin ihan spontaanisti kuvia, kun tuo tyttö leikki isin kanssa lehtikasassa sopivasti tuo mekko päällään. Ajattelin samalla neitiä katsoessani, että jää niin paljon kertomatta niitä ihania asioita. Siis niitä asioita sen itkun ja kiukun alta.
Siksi päätin tehdä positiivisen postauksen, jossa keskityn Elsaan vähän eri kuvakulmasta. Hän ei ole mun silmissäni pelkkä itkevä lapsi, jota en osaisi tarkastella ihaillen ja ylpeänä. Hän on upea persoona, joka täydensi meidän perheen syntyessään.
Elsahan täyttää parin kuukauden päästä jo kaksi vuotta! En voi enää sanoa tuota tyttöä vauvaksi, vaan hänestä on tullut selkeä taapero, joka opettelee sekä kasvaa joka päivä lisää. Vielä heinäkuussa hän ei puhunut muutamia hassuja sanoja lukuunottamatta, mutta sitten elokuussa tuli se päivä vastaan, kun puhe käynnistyi. Sieltä tuli kerralla lähes kaikki sanat ja suoraan lauseita. Tällä hetkellä lauseet koostuvat 2-4 sanasta ja puheentuottaminen on mieletöntä.
Puhumisen lisäksi kaikki muukin taito kehittyy. Erityisesti ollaan isin kanssa huomattu, että Elsassa on pientä taiteilijan vikaa. Käytiin aikanaan siinä värikylvyssä eikä neiti koskaan itkenyt siellä, vaan nautti olostaan. Kotonakin piirretään tosi paljon ja nyt hän on oppinut tekemään ympyröitä sekä viivoja. Värittäminen kohdistuu myös oikeisiin kohtiin, vaikka tokikaan ei vielä pysy tietenkään rajojen sisällä. Piirtämisen lisäksi Elsa lauleskelee ja osaa laulaa muutaman lastenlaulun mukana tosi hienosti. Tämä on uusi juttu ja olen ihan innoissani rallattelemassa mukana, vaikken itse laulaa osaakaan. Nämä on niitä spessumpia juttuja, mutta ihan kaikki muukin arkinen on kovasti kehittymässä. Hän yrittää riisua sekä pukea itse, vie hammasharjan paikalleen ja siivoaa leluja mielellään. Taustalla on siis reipas pieni tyttö.
Kiinnostuksen kohteet on iän myötä vähän vaihtuneet. Teletappien tilalle on tullut Aku Ankka, jota luetaan, katsotaan ja jonka kanssa myös nukutaan. Mummi toi muutaman Aku-pehmon viime käynnillään ja niistä ei muuten päästetä irti sitten millään! Ainut asia, joka ei parin vuoden aikana ole jäänyt pois on kirjat. Niitä luetaan yksin, isoveljen kanssa ja myös tietenkin vanhempien. Lelukaupastakin mieluisin lahja on se kiinnostava kirja ja tästä syystä me oikeastaan viedään Elsaa nykyään kirjastoon usein.
Leikkiminen on erilaista kuin ennen. Pienet hahmot kiinnostavat eniten, nukkekodin hankkiminen oli parhautta ja isoveljen kanssa on kiva joskus miekkailla. Leikkeihin on tullut mukaan roolitus sekä sellainen ”järkevä” leikin eteneminen. On paljon helpompi osallistua lapsen touhuihin, kun alkaa ymmärtää vähän jutun juonta itsekin.
Kaiken tämän päälle on myös kyllä sitä temperamenttisuutta sekä vahvatahtoisuutta. Nämä eivät liity mitenkään siihen itkuisuuteen, vaan ovat mielestäni todella hyviä piirteitä. On hienoa, että omaa tahtoa löytyy sekä sitä tietynlaista päättäväisyyttä. Näin ujokaan lapsi ei välttämättä jää jalkoihin, vaan pääsee elämässä vielä pitkälle.
Eli kaiken sen kurjan lisäksi, jota tämä pieni on joutunut parin vuoden aikana kokemaan.. hän on kuitenkin kehittynyt huimasti. Elsa on kasvanut upeaa tahtia ja hänestä on kuoriutunut selkeä persoona. Ihana omanlaisensa Elsa.
* Mekkohan me ollaan SAATU.
Kommentit (8)
Luin sun alottamaa ketjua. Kyllä kuulostaa teidän tilanne tosi raskaalta ja rankalta. Toivottavasti tutkimukset alkaa pian ja saatte avun.
Ihana postaus, tästä tuli hyvä mieli. Herttainen tyttö!
♡♡♡
Voi Elsa <3
<3
Kiitos 🙂 Muokkasin sun kommenttia vähän, ettei kaikki tiedot tuu tähän. Toivottavasti et pahastu.
Jaoit asian *** jossa yli ** tuhatta jäsentä, miksi kommenttia on muokattu? Ethän sä ** muokkaa kommentteja, todella erikoista. Vai valehteletko taas, yhdelle puhut yhtä ja toiselle toista.
Noh, jokainen saa suojata lastaan haluamallaan tavalla. Siinä alotuksessa en esimerkiksi kirjoittanut nimellä tietoisesti. Blogissa tiedän, että googlen ristihaku on pahin ja tähän riittää vain nimi + asian mainitseminen kommenttikentässä. Tästä syystä hain vertaistuen ryhmästä enkä blogilla, jonne kaikki jää kuin täi tervaan.
Tiedän, että se mitä nettiin kirjottaa, sinne myös jää. Voin kuitenkin sen verran huolehtia, mitä pystyn. Kaiken tiedon ei tarvitse olla tarjottimella kuitenkaan googlen ykköshakutuloksena.
Tiedän myös fraasin, jossa hoetaan kaiken olevan kirjottajan vastuulla. Niinhän se on, mutta lopulta oletan, että aikuiset omaa sen verran harkintakykyä, ettei ala erillisillä mässäily ketjuilla LAPSEN asiaa retostelemaan. Valitettavasti tällaista hölmöyttäkin löytyy toki ja tällöin vähän kyseenalaisten tällaista ihmistä.
Toivottavasti tää vastasi sun ihmettelyyn 🙂 Vaikka bloggaan, mulla on oikeus omiin päätöksiin omassa elämässä. Ei tarvitse elää lasikopissa eikä kenelläkään bloggaajalla ole minkäänlaista velvollisuutta kertoa tai julkaista blogipohjalla mitään, mitä ei halua 🙂