Some on rankka, mutta antoisa paikka
*Kaupallinen yhteistyö Veikkauksen kanssa.
Olen ollut aina tosi avoin täällä blogissa ja kertonut rehellisesti niistä iloisista sekä surullisista asioista. Olen kirjoittanut kiusaamisesta, itsetunnosta ja itsensä löytämisestä. Miltä tuntuu esimerkiksi olla introvertti maailmassa, joka on täynnä ekstrovertteja? Lähdin mukaan tähän Veikkauksen kampanjaan, koska halusin kertoa oman tarinani teille.
Jo lapsena yksinäinen
Olin aina vähän syrjäytynyt ja aika yksinäinen lapsi. En osannut elää ”vaaditulla” tavalla porukassa ja täten jäin jo ensimmäisestä luokasta lähtien ulkopuolelle. Kavereiden näkeminen oli raskasta, kanssakäyminen työlästä sekä kuluttavaa. Pikkuhiljaa ne viimeisetkin kaverit karsiutui pois, kun en jaksanut nähdä niin usein koulun ulkopuolella eikä ollut muitakaan keinoja pitää yhteyttä.
Somessa tunsin vihdoin olevani oma itseni
Muistan ikuisesti sen hetken, kun löysin kasvavan mahani myötä ihmeellisen somen sekä sen ympärillä pyörivän maailman. Tunsin vihdoin olevani kuin kala vedessä ja pystyväni luomaan sosiaalisia kontakteja itselle sopivalla tavalla. Voisi melkein sanoa, että hullaannuin tästä aluevaltauksesta ja ehkä se someen uppoutuminen tapahtui jopa liian vahvasti.
Ensimmäistä kertaa oikeasti vuosiin tunsin voivani olla oma itseni haluamallani tavalla. Olin avoin, juttelin ja varmasti myös näyin joka puolella. Vastailin kysymyksiin, kommentoin ja kerroin meidän elämästä avoimesti. Jotkut pitivät tätä sympaattisena, mutta toisia se ärsytti. Kaikista avoimin olin suljetussa ryhmässä, joka liittyi äitiyteen.
Tämä suuri avoimuus ja äänessä oleminen tulkittiin lopulta väärin. Olin monen mielestä itsekeskeinen, pädin liikaa ja aina kuulemma äänessä ylitse muiden. Negatiiviset reaktiot alkoivat lisääntymään ja lopulta jouduin oravanpyörään, jossa koin olevani kiusattu. Ihmisten pilkka ja naureskelu tuntuu astetta pahemmalta sellaisella hetkellä, kun on itse kokenut löytävänsä elämään jotain suurta eikä ymmärrä kokonaiskuvaa. Hämmennyin paljon ja ihmettelin miksen saa toteuttaa itseäni sellaisena kuin olen.
Joskus kiusattu on vain väärinymmärretty
Usein kiusaamisessakin on kyse siitä, että ihmistä tulkitaan väärin. Neuvoja jakeleva ihminen ei ehkä pyrikään pätemään, vaan haluaa olla avulias. Puhelias ei ole itserakas, vaan oikeassa elämässä yksinäinen. Persoonia on erilaisia, mutta se ei ole syy kiusata ketään. Some on yksi vaikeimpia pelikenttiä, koska sieltä puuttuu ilmeet, äänenpainot ja kaikki ne apukeinot, jotka siivittävät ymmärtämään toista ihmistä paremmin.
Lopulta olin tilanteessa, jossa tunsin oloni lyödyksi. Itsetuntoni lähes romuttui kokonaan. Tämä tarina on osa oman blogini syntyä. Ymmärsin jossain vaiheessa, että ehkä ryhmässä toimiminen ei ole sitä, että siellä on aina yksi äänessä tuomassa tarpeitaan esille. Päätin luoda kokonaan oman paikan kaikelle sille tarpeelle, joka sisältä kumpusi.
Blogi, joka eheytti eksyneen introvertin
Blogi on ollut tieni voittoon tässä elämässä. Some on mahdollistanut tällaiselle tytölle tavan ilmaista itseään.
Vuosien kirjoittelun jälkeen opin introverttiydestä sekä ekstroverttiydestä. Tajusin vihdoin syyn sille, että olin vähän vetäytyvä persoona kaverisuhteissa enkä aina jaksanut pitkiä juttutuokioita. Aloin ymmärtämään, että olen äärimmäisen vahva introvertti eikä siinä ole mitään väärää. Luin aikanaan paljon artikkeleita aiheesta, kirjoittelin blogiin oivalluksista ja sain samankaltaisia kokemuksia muilta kommenttikenttään. Se vahvisti kovasti sitä omakuvaa ja itsensä hyväksymistä.
Somekiusaamisen takia koin pitkään olevani äärettömän huono äiti. Pelkkä introverttiyden ymmärtäminen ei riittänyt luomaan vahvaa itsetuntoa äitiyden suhteen, vaan tähän hain tukea esimerkiksi MLL:n artikkeleista, jotka on tehty ihan jokaista varten. Siellä puhutaan itsetuntemuksesta, autetaan vanhemmuuden kiemuroissa ja esimerkiksi eron aikaan kolusin jokaisen artikkelin kyseisiltä nettisivuilta aiheeseen liittyen läpi.
Some voi olla rankka paikka, mutta joskus se voi myös antaa paljon.
Oikeat eväät somenkäyttöön omille lapsille
Olen ajatellut paljon tulevaisuutta ja omia lapsiani. Haluan heille aikanaan erotella somen hyödyt ja vaarat. Sieltä voi saada vertaistukea, mutta siellä voi myös joutua kiusatuksi. Kenenkään ei koskaan tarvitse edes netissä alistua kiusaamiselle tai hävetä sitä.
Kiusaamisesta puhuminen tai kirjoittaminen auttaa aina. Haluan myös opettaa lapsilleni sitä oikeaa somekäyttäytymistä ja jakaa ymmärrystä siitä, että jokainen netissä kirjoittava persoona on aito ihminen. Haluan omien lasteni lisäksi kehoittaa jokaista tekstin lukenutta harkitsemaan sanojaan somessa ihan samanlailla kuin live-elämässäkin. Satuttaisiko minua, jos joku toinen sanoisi näin minulle? Onko asia oikeasti sen arvoinen, että se kannattaa päästää suustaan? Some on nykymaailmaa ja tästä syystä on tärkeää opettaa myös niitä meidän lapsia hallitsemaan sitä oikein, vaikka jo ihan oman esimerkin kautta.
En ole enää yksinäinen
Tänä päivänä voin onnellisena kertoa, että ympärilläni on valtavasti itselleni läheisiä ihmisiä. On ystäviä, on keskustelukavereita ja on ryhmiä, joissa jakaa mielenkiinnon kohteet. En edelleenkään ole aktiivinen tapaamaan ihmisiä kasvotusten, mutta nyt tiedän sen olevan ihan normaalia. Jokainen on oma persoonansa. En koe olevani enää yksinäinen. Hyvä itseluottamus pohjalla, kavereita löytyy ja yksinäisyydentunne poissa. Mitä muuta sitä voisi elämänsuunnalta toivoa? Kaikki on mahdollista ja näinpä se tuli taas todistettua.
Kiusaamisen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Moni järjestö, joka saa toimintaansa tukea Veikkauksen pelien tuotosta, auttaa kiusaamista kohdanneita. Tässä esimerkkejä: Suomen Sovittelufoorumi, Pelastakaa Lapset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL, Aseman Lapset, Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus VALOPILKKU (Harjulan setlementti), Walter, Barnavårdsföreningen i Finland, Lastensuojelun keskusliitto, Väestöliitto ja Suomen Mielenterveysseura.
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Kommentit (2)
Hyvä teksti <3
Sama täällä, että kun yritit kirjoittaa aidosti ja rehellisesti niin sait vaan kakkaa niskaan. Jos yritit avata vain puhuttavia aiheita ja saada aikaan hyvää keskustelua niin teksti/kommentti kyllä takuulla ymmärrettiin väärin tai ainakin ilmaistiin asia niin. Mistään asiasta ei saisi olla minkäänlaista mielipidettä 😀
Ja se, jos haluaa kirjoittaa jotain muuta kuin kiiltokuvamaisen tyylikästä, hattaranpunaista tekstiä niin asia tulkitaan heti negatiivisuudeksi tms. Mulla loppui täysin mielenkiinto, tai oikeamminkin uskallus. Jos saa kuraa niskaan blogin/instan/FB:n tms perusteella, ilman että ihmiset oikeasti edes kunnolla tuntevat sinua niin se ei ole mielestäni oikein. Hyvin monen ihmisen mielestä tuntuu olevan. Aikuisten maailma on julma. Lapsia voi onneksi vielä yrittää ohjeistaa 🙂
Näinhän se joskus somessa tuppaa olemaan 🙂 Silti pitää muistaa, että jokaisella on lopulta oikeus omassa elämässään olla omanlaisensa. Ja kun sen tajuaa ja siitä uskaltaa pitää kiinni, pääsee pitkälle 🙂