Elämä kuin hurja vuoristorata
Oma koettu elämä on ollut melkoinen vuoristorata. Sitä on siivittänyt monenlaiset kriisiasiat, kuten oman isän lähtö huumeiden takia ja lopulta kuolema. On ollut koulukiusaamista ja koulun vaihtoa. Yksinäisyyttä, sopeutumisvaikeuksia ja vaikea teineys. Aikuisiällä olen käynyt läpi pahan masennuksen, olen satuttanut itseäni, kokenut avioeron ja monta monta keskenmenoa. Joskus tuntuu, että elämä yrittää potkia päähän jatkuvasti ja minä vain pyristelen eteenpäin.
Nyt olen ihan vakaa. Olen tasapainoinen äiti ja ihan tyytyväinen siihen, että huominen tulee. Olen oppinut kuoleman toivomisen sijaan pelkäämään sitä.
Ylisuoriutuva perfektionisti
Olen silti pitkän haastavan elämän uuvuttama. Olen tosi pitkään sinnitellyt ja päättänyt, että on pakko pärjätä. Perfektionismi on vahva osa omaa luonnettani ja täten ylisuoriudun monesti. En tänä päivänä enää koe olevani masentunut, mutta tietyt asiat tottakai pysyy matkassa mukana ja työstämällä ehkä joskus vielä katoaa. Mielenterveys on laajakirjoinen juttu, jota olisi mielenkiintoista oppia ymmärtämään vähän enemmän.
Laiskako?
Moni sanoo, että olen laiska tai voisi sanoa, jos tässä arjessa eläisi mukana. En kuitenkaan koe olevani laiska, koska arjen hidastempoisuus ei ole ehkä ihan se valintakysymys. Todella usein haluaisin asioiden sujuvan helpommin, mutta en saa itseäni samalla tapaa käyntiin tai vain ihan jaksa. Yritän selittää asian tarkemmin vielä.
Uusi päivä on aina uusi haaste
Aamulla herääminen on epämiellyttävää enkä pidä aamuista, koska se tarkoittaa uutta päivää. Uusi päivä ei ole aina mahdollisuus, vaan usein se on yksi päivä taas purtavaksi. Nousen kuitenkin ylös ja syödään lasten kanssa aamupalaa, en ole pahalla päällä enkä jupise nurkassa. Päivällä askareiden tekeminen ei jää välistä, mutta en osaa myöskään täysin nauttia esimerkiksi ruoanlaitosta, koska se vaatii tietynlaista energiaa. Silti teen ruoan ja lapset saa hyvän kotona tehdyn aterian eteensä. Joskus mennään lasten kanssa leikkipuistoon, jonne lähteminen tuntuu todella raskaalta, mutta sinne mennään ja siellä kuitenkin yhdessä leikkiminen on hauskaa. Tämän jälkeen olen aina super väsynyt fyysisesti.
Tavallista suurempi energiantarve
Yritän sanoa, että arjen suoriutumisessa en koe hankaluuksia enkä jää vain sänkyyn makaamaan. Tarkoitus on ennemmin kuvailla sitä tunnetta, että kaiken tekeminen tuntuu vaativan itseltäni rekkalastillisen verran enemmän energiaa kuin muilta. Koen tästä eräänlaista kateutta ja huonommuudentunnetta joskus. Miksi ajatus askarteluhetkestä voi tuntua niin väsyttävältä enkä kohtaa tätä ajatusta optimistisena?
Perfektionistin lisäksi realisti
En ole kovin optimistinen ihminen, vaan synkkä realisti, joka ei liitele pilvissä. En ehkä osaa liitää elämässä eteenpäin haaveiden avulla, koska tuppaan jumahtamaan siihen käytännölliseen ajatteluun sekä järkeen, joka kieltää epärealistiset unelmat. Olen siis perfektionisti, joka ylisuoriutuu sekä realisti, joka ei osaa heittää asioita kepeäksi. Aika paha yhdistelmä.
Vierelle tarvitsen optimistia
Luulen rankan elämän olevan yksi vaikuttava tekijä taustalla tähän tietynlaiseen henkiseen toimintakyvyttömyyteen, mutta osa syy on myös se luonne mitä kannan mukanani. Joskus kehitän itselleni ihan älyttömiä lukkoja elämässä, joista on vaikea ponnistaa eteenpäin ja melkein puserrun paineen määrästä. Sen takia olen ehkä hakeutunut ääripään optimistin kainaloon, joka elää tätä elämää vähän löysin rantein.
Voiko tällaisesta päästä pois? Elämä on sellaista kuin olen aina toivonut, mutta se saa silti väsymään fyysisesti. Miksi onnellisuus kantaa mukanaan harteillaan uupumusta? Onko se juuri se ylisuoriutuminen, kaikkien narujen kasassa pitäminen vai joku lukko, joka painaa matkassa mukana? Vai olenko sittenkin vain laiska, jolle ruoan tekeminen tuntuu haastavalta juuri laiskan mielen takia?
Onnellinen, mutta vähän puhki
Voihan se olla, että elän niin sanottua masennuksen jälkihoitoaikaa, jolloin en kulje syvissä vesissä, mutta en myöskään ole täysin eheä. Voihan se olla, että kolme pientä lasta ja ruuhkavuodet on iso pala purtavaksi. Pärjään hyvin koko ajan, mutta monena iltana ennen nukahtamista mietin mielessäni, että toivoisin kaiken olevan vielä vähän enemmän kuin pärjäämistä. Elämä saisi olla enemmän heittäytymistä, huolettomia aamuja ja rentoja hartioita. Ei arjen kuulu olla näin uuvuttavaa, eihän? Koen onneksi silti uupumuksesta huolimatta hyvänolonteita, tyytyväisyyttä elämään ja hymyilen myös sisäisesti.
Kommentit (22)
Hei! Oletko poissulkenut fysiologiset sairaudet, omaan korvaan voisi kuulostaa kilpirauhasen vajaatoiminnan oireilta. Myös anemia aiheuttaa uupumusta. Ehkä oletkin jo nämä tutkituttanut, itse sain apua kilpirauhaslääkityksestä samantyyppisiin oireisiin. Joka tapauksessa tsemppiä hurjasti, oli taustalla sitten syy mikä hyvänsä, toivottavasti helpottaa! Ps. Ihana blogi sulla 🙂
Moikka! Tää oli tosi hyvä postaus, kiva, että joku uskaltaa puhua näistä ääneen! Kuulostaa tutulta, vauva-aikana vielä korostui. Teilläkin on Alma vielä niin pieni, että voi olla osaltaan joitain baby bluesia ja myös imetyshormonit herkistää entisestään. Mä ainakin imetyksen jälkeen muutuin enemmän omaksi itseksi. (Ei sillä, etteikö herkkyys olisi omaa itseä myös, mutta alakuloisuus väheni.) Varmaan liittyy myös tuohon introverttiyteen, että tarvii enemmän aikaa kaikkeen, ja sellaista joutilasta omiin ajatuksiin uppoutumista välillä. Mulla ei esim. oo mitään kivoja naapureita vastaan, mutta välillä toivoisin, että voisin mennä ulos jostain takaovesta, ettei ”tarvi” jäädä rupattelemaan. En myöskään jaksaisi oman perheen lisäksi ylläpitää arjessa monia sosiaalisia suhteita, ja sopia lasten kaveritapaamisia.
Muistan kadehtineeni joskus tosi energisiä äitejä, jotka esim. jaksaa siivota leikit aina heti pois lattialta ja tekee paljon, mutta oon vaan hyväksynyt, että ei tarvi suorittaa, riittää että tarpeellisen tekee ja koittaa nauttia elämästä sillei rauhassa. Mutta meidän ei pitäis ajatella, että ollaan laiskoja, siitä ei ole kyse! Kaikki vaan vie vähän enemmän voimavaroja, ja silti tunnollisesti hoidetaan asiat. Kotiäitiys on osaltaan ihanaa, mutta sekin voi helpottaa, jos saat jossain vaiheessa Alman kasvettua pienemmätkin hoitoon tai vaikka kerhoon, että saa enemmän lapsivapaata aikaa.
Joo voi olla, että oon vielä puhki raskauden jäljiltä ja pitkä talvikin takana. En tosin oo koskaan ollu mikään energinen tekijä. Tarviin viereen sen energiapatterin tekee mun kanssa 😀 Mä tykkäään sit taas siivota ja teen just tota et kerään lelut heti leikin jälkeen pois 🙂 Mut muuta sit en jaksaiskaan haha 😀
Ymmärrän täysin varsinkin tuon, että et pidä aamuista. En minäkään. Siksi tuntuu vaikealta herätä viikonloppuisin: koko päivä pitäisi täyttää jollain ja jaksaa touhuta lapsen kanssa. Arkisin on onneksi työt ja opiskelu, siellä saa olla eri tavalla rauhassa kuin kotona. Eikä tarvitse miettiä, mitä tekis, sitä vaan tekee mitä pitää.
Mulla on takana ero alkoholistista, joka on siis lapsen isä. Eron jälkeen masennuin ja siihen auttoi vasta työelämään palaaminen. Kotona oleminen oli jotenkin todella tuskastuttavaa ja oli jatkuvasti huono omatunto, kun ei jaksanut tehdä lapsen kanssa riittävästi kaikkea. En oikein jaksa vieläkään, mutta nyt rima on matalammalla, koska lapsi on päivähoidossa ja muutenkin tietysti isompi ja omatoimisempi. Ei tarvitse vetää askarteluhetkiä kotona, riittää kun luetaan kirjaa. Jne.
Tsemppiä. En uskalla edes ajatella elämää 3 lapsen kanssa. Vaikka lapsista saa voimaa ja syyn painaa eteenpäin, kyllä ne ottaakin. Ja syyllisyydentunne on loputon.
Joo joskus päivät tuntuu niin megapitkiltä viikonloppuna. Pakko lähteä tekee jotain, että saa ajan kuluu. Kotona se tuntuu muuten loputtomalta 😀
Minulla on taustalla lapsuudessa perheväkivaltaa, sitä seurasi vanhempien ero,onneksi. Sitten muutot, isän alkoholin käyttö, vanhempien huonot välit, koulujen vaihto, kiusaaminen, oma epävarmuus, kaverisuhteiden ahdistaminen. Oma käytös muuttui ja hain vain jatkuvasti hyväksyntää muilta ja olin yksin ajatuksineni, mutta koulussa täyden kympin oppilas. Väsyin pikkuhiljaa. Kotona oli vanhemmilla uudet suhteet ja teini-ikäisenä seurasin ahdistuneena sitä ”normaalia” vanhempien rakastumista seksihaluineen yms.
Löysin itsellenne poikaystävän, ja sain hänen perheestään itselleni oikean perheen. Uskalsin alkaa olla heikko, se alkoi näkyä poissaoloina koulusta ja väsyneisyytenä. Hain hyväksyntää kyseenalaisin keinoin, sain mielihyvää kun joku piti minua haluttavana. Isäni yritti ratkaista oireiluni väkivallalla. 15-vuotiaana en enää jaksanut nousta sängystä ja kerroin läheisilleni etten jaksa enää elää. Olin psykiatrisessa hoidossa 4kk. Se oli minulle lomaa. Vapautus kaikesta vastuusta ja aikaa miettiä omia asioita ja järjestellä niitä. En kuitenkaan ikinä osannut avatessa itseäni hoitohenkilökunnalle ja ainoa käsitellyksi jäänyt asia oli perheväkivalta, pienin ongelmistani. Hoitosuhde kesti lähes 2vuotta.
Sain kaksi lasta ja menimme avioon. Tuli vielä kaksi ihanaa lasta lisäksi, hometalo, ja monta muuta vastoinkäymistä. Toiseksi vanhan lapsistamme on erityistä tukea tarvitseva, ongelmat ovat pääpiirteissään tunneelämän puolella.
Olen aina väsynyt ja joudun jatkuvasti käsittelemään menneisyyttä. Haluaisin tehdä ja puuhata lasten kanssa mutta väsyn jo suunnittelusta ja kivan puuhaa jälkeen olen aivan poikki. Olen usein niin surullinen väsymyksestäni ja vihainen itselleni kun en pysty siihen mitä haluaisin. Uskoisin että lapset ja läheiset eivät sitä kuitenkaan aisti. Niin kauan kun pysyn liikkeessä ja toiminnassa, vireystilani säilyy, kunnes erehdyn sohvalle istumaan tms.
Liikuntaa mielelläni lasten kanssa metsässä yms, mutta jännitän ja väsyn kovasti yleisestä hälystä ja muiden ihmisten kuin läheisimpien seurasta. En useinkaan toivo meille vieraita tai vieraile itse, jotenkin se on niin kuluttavaa. Kun isoimmat olivat pienempiä, kävin heidän vuokseen kerhossa, kukuttarn omaa jaksamistani ja ymmärsin voivani tarjota heille jotain muutakin, mistä me kaikki voimme nauttia.
Jatkuva väsymys on uuvuttavaa mutta iloitsen ja riemuitsen aina kun huomaa päivän olleen muutakin kuin puurtamista ja asioiden kulkeneen omilla painollaan. Sellaista kykyä nauttia elämästä, josta on aina haaveillut, ei aina väsymyksestäni alta näe, onneksi on myös parempia päiviä. Tiedän, että keskusteluapu voisi olla tarpeellista nyt kun tiedän jo, mitkä ovat oikeita ongelmia pääni sisällä. Kuitenkin kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa ja jo pitkäkestoinen juttelu väsyttävät niin, että olen ajatellut parhaaksi itselleni ja muille, olla omillani asioideni kanssa 🙂
Sun kommentissa oli monta samaa tuttua asiaa! Etenkin mitä sanoit kerhoissa käymisestä.. paitsi itse en käy kerhoissa. Se on jotenkin tosi liikaa vaan. Sitten tuo keskusteluapu. Koen, että se juttelu vaan kuluttaa enemmän kuin auttaa. Mistähän sekin johtuu?
Tuntui niin tutulta. Niin samanlaista tunnen itsekin. Kaikki tekeminen tuntuu kovalta ponnistelulta, silti sitä vaan suorittaa menemään. Meilläkin lapset saavat kaiken tarpeellisen, itselleni on todella tärkeää, että lapseni voivat hyvin. Se vaatii vain itseltäni todella paljon ja tunnen usein olevani todella uupunut ja tekemisiin on vaikeaa tarttua. En silti koe olevani masentunut..kun mieli on ihan hyvä, ja tunnen onnellisuutta tästä elämäntilanteesta. Sosiaaliset tilanteet väsyttävät myös, olen ihan puhki jos päivässä on ollut parikin menoa, neuvolaa, hammaslääkäriä, tai koulun vanhempainiltaa. Omaa aikaa en osaa ottaa juuri koskaan, tuntuu että siitäkin väsyy, jos itse jossakin käy. Enkä oikein edes tiedä mitä tekisin, jos omaa aikaa olisi. Ehkä sitä on väsynyt vuosien liian vähästä nukkumisesta ja paljosta muiden hyväksi tekemisestä..
Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle, jospa ne piristäisi ja auttaisi jaksamaan paremmin! 🙂
Kevät auttaa aina ♡ Kiitos, sun ajatukset kuulostaa tosi tutuilta! Z
Zemppiä!
Oletko lukenut Janna Satrin kirjaa Sisäinen lepatus – Herkän ihmisen tietokirja, siitä voisi olla sinulle hyötyä. Kun olet usein kertonut, että tavalliset sosiaaliset tilanteet ja ihmisten kanssa oleminen uuvuttavat sinua kohtuuttomasti, niin olen miettinyt että luultavasti sinä olet erityisherkkä. Kuten minäkin. Et siis missään nimessä kummallinen tai laiska vaan sinulla saattaa olla todella herkkä hermosto ja siksi kuormitut ”tyhjästä”. Sen kanssa on välillä mahdotonta elää, mutta kun itseä ymmärtää paremmin niin pelkästään se auttaa. Lue tuo kirja jossain vaiheessa kun on voimia <3
Kiitos, taidan laittakin tuon listalle. Kiva kuulla muiden ajatuksia! Joskus vaikea peilata omaa itseään 🙂
Uskon väsymyksestä johtuvan läpikäytävistä asioista. Pienten lasten kanssa se ei ole helppoa, mutta kannattaa. Väsymys kertoo, että joku asia nousee pintaan ja kun se on käsitelty vapautuu energiaa muuhun, kunnes taas uusi käsiteltävä asia nousee esiin. Sulle on tapahtunut niin paljon, joten käsiteltävää riittää useammaksi vuodeksi, mutta se kannattaa. Nähty läheltä ja koettu myös itse. Kun olet eheytyneempi, niin jaksat paremmin myös muita ihmisiä. Tsemppiä, että jaksaisit käsitellä asiat perinpohjaisesti. <3
Kiitos ♡
En yleensä kommentoi, vaikka luenkin blogiasi, mutta nyt tuli sellainen olo, että täytyy kommentoida.
Minulla samansuuntaisia kokemuksia, ja ymmärrän täysin tuon, mitä tarkoitat. Sitä ei ole enää masentunut, mutta ei vielä täysin tervekään, ei masennuksesta parane yhdessä yössä. Sitä kykenee taas iloitsemaan asioista, mutta voimavarat ei ole palanneet. Tunnistan tuon tilanteen itsestäni muutaman vuoden takaa. Kannattaa vain tehdä niinkuin olet tehnytkin, nousta vaikkei jaksaisi, lähteä puistoon vaikkei jaksaisi, tehdä ruokaa vaikka se tuntuu uuvuttavalta. Mutta kannattaa kuunnella itseään, eikä vaatia liikoja. Kun maltillisesti menee eteenpäin, niin voimat palautuu pikkuhiljaa ja jonain päivänä huomaat että jaksat sen mitä muutkin, ja se ei tunnu enää uuvuttavalta vaan päin vastoin saat energiaa kaikesta tekemisestä 🙂
Jaksamista arkeen! Sekin helpottaa kun lapset vähän kasvaa!
Kiitos hei tosi paljon kokemuksen jakamisesta! Auttoi huimasti, että tää ei ehkä oo loppuelämän kestävää 🙂 ihana viesti ♡
Tämä on hyvä kirjoitus, Anette. Minulla on samanlaisia piirteitä, ja ymmärrän hyvin mitä tarkoitat!
Kiitos ♡ Voimia arkeen 🙂
Sulla on niin rankka tausta niin ei ihme että uuvuttaa, sen lisäksi haastava lapsi. Mä suosittelisin vähintään mielenterveyshoitajan kanssa keskusteluja tai psykologin. Uskoisin että niillä ois vinkkejä millä saisit päivät tuntumaan paremmilta. Tsemppiä arkeen!
Noku tavallaan päivät tuntuu hyviltä ja se tässä onkin hassua.. enemmän vaan ne väsyttää tavallista enemmän. Haha vaikee selittää! Vihaan ylimääräsiä turhia ihmiskontakteja, koen jonkun kanssa juttelun tosi raskaaks ylimääräseks asiaks, jos en tunne sitä ihmistä. Oon outo 😀
Aivan! Ehkä se on erityisherkkyyttä.. Ihmisten luonteet on erilaisia ja esim just sosiaaliset tilanteet uuvuttaa eri ihmisiä eri verran.
Joo voi olla 🙂
Joo mulla on diabetes niin kaikki seulotaan kerran vuodessa muutenkin 🙂 Raskausaikana oli anemiaa ja se kyllä tuntui kropassa+