operaatio äiti - Banneri

Tänään tehtiin meidän loman varmaan ainut reissu. Oltiin etukäteen ajateltu vain olla ja nauttia kiireettömästä ajasta. Vanhakaupunki kuitenkin alkoi kiinnostamaan kehujen takia ja taksikin sinne maksoi ainoastaan 8 euroa, joten päätettiin yhdeksi päiväksi sinne lähteä.

Aamuranta kyllä sallittiin lapsille, jotta jaksaisivat sitten loppupäivän kävellä. Rannalla on ihan parasta olla, kun kaikki meistä viihtyy. Mekin miehen kanssa käytiin snorklailemassa ja nähtiin hauskoja kaloja. Rannan jälkeen syötiin lounas ja lähdettiin taksitolpalle. Meillä on täällä reissussa mukana vauvalle hankittu kaukalo ja keskimmäiselle lapselle Mifold-koroke automatkoja varten. Ostin mukaan Britaxin käytetymmän (ehjän!) kaukalon parilla kympillä, koska se on yhteensopiva rattaiden kanssa. Mifold taas on kätevä, koska se ajaa täysin korokkeen aseman ja mahtuu käsilaukkuun.

Ei shoppailuloma

Kaupungissa me oikeastaan vain käveltiin ja katseltiin. Kovasti oli tarjolla käsityötä, feikkiä tavaraa ja kaikenlaista tilpehööriä. Lähdettiin reissuun tosi matalalla budjetilla (300e), joten kovempia shoppailuja ei olla tehty eikä tulla tekemään. Lapset saivat muutaman kivan asian kojuista muistoksi. Vanhin sai erikoisen spinnerin sekä vesipallon ja keskimmäinen laukun sekä käsikorun. Vauva ei saanut mitään.

Kaupunki oli tosi kaunis! Upeita muureja, mahtavia katuja ja illalla etenkin tuli ihana fiilis. Huomaan kuvaavani aika usein lapsia eri paikoissa, koska en saa samanlaisia kicksejä maisemakuvaamisesta. Lukijoille voi ehkä olla vähän yksitoikkoista, mutta tämä kuvaa parhaiten omaa itseäni. Olen henkilökuvaaja. Kaupungin kuvaamisen edestä tallensin niitä upeita maisemia muistiini ja olen varma, että tänne on päästävä uudelleen. Tytöt esiintyvät kuvissa enemmän sen takia, että poika viilettää paljolti isoäidin matkassa eikä jaksa pyöriä meidän kanssa.

Käytiin illan päätteeksi syömässä ravintolassa ja sitten ajeltiin taksilla takaisin hotelliin. Paikallisiin hyviin tapoihin kuuluu muuten jättää pari euroa tippiä summan päälle, jos on tyytyväinen. Nyt väsyttää aivan hirveästi koko päivän kävely, joten lopettelen tämän päivän lyhyeen.

Kommentit (2)

Ihania nämä lomapostaukset! Sun kuvat lapsista on todella hyviä. Kreikan saarilla on tullut lomailua niin kivoja lomapaikkoja siellä. Rodoksella ei olla oltu. Miten koet Rodoksen lasten kannalta? Mukavaa loman jatkoa!

Rodos on helppo, ystävällinen ja käytännöllinen. Taksimatkat aika lyhyitä, vanhakaupunki lasten mielestä hauska ja ainakin meidän hotelli tosi lapsiystävällinen sekä rauhallinen. En ole itse täällä ennen ollut,mutta tykkään todella paljon! Ranta on ihana, kun on sileää kiveä tässä. Lapset viihtyy siinä tosi hyvin. Vesikin kirkas eikä aaltoja juurikaan.

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X