operaatio äiti - Banneri

Joulu lähestyy ja moni miettii lahjoja lapsilleen. Jos jollain on siellä itsellään kotona, siskolla tai veljellä, kummilapsena tai kaverilla 3-vuotias tyttö, tästä postauksesta voi olla hyötyä sinulle. Aion nimittäin kertoa ainakin meidän 3-vuotiaan lempileluista seuraavaksi. Postaus EI ole yhteistyö.

 

1. Hahmot

Kautta aikojen nämä hahmot ovat olleet meillä suosiossa ja ne on edelleen yksi leikityimpiä leluja. Hahmoja on kerätty vuosien varrella ja osa on isin lapsuudesta asti säästynyt. Näillä leluilla voi leikkiä kaikilla samaan aikaan tai valikoida seasta ne tyypit, joilla tänään tekee mieli leikkiä. Onko lapsella ehkä joku mielenkiinnon kohde tullut leffan kautta? Tai onko joku tietty eläin suosiossa? Näitä hahmoja ja tyyppejä on helppo kerätä aina ajan myötä kiinnostuksen mukaan eikä lopulta nämä lelut juurikaan vanhene. Ne pysyvät leikeissä mukana sukupolvesta toiseen. Hahmoja olen ostellut Prismasta tai Citymarketista eikä niille tule kovin paljoa hintaa, jos pakettiin käärii esimerkiksi pari tyyppiä.

2. Shopkins

Nämä pienet muoviset otukset, joita voi kerätä erilaisen teeman mukaan. Shopkinsit on tyyppejä, jotka aina esittävät jotakin. Joskus nämä tyypit ovat urheiluvälineitä, joskus huonekaluja ja joskus ruokia. Yhteistä Shopkinseilla on kasvot. Ollaan aina osteltu välillä palkinnoksi sellaisia pieniä yllätyspakkauksia, joissa tulee pari Shopkinsia mukana. Tuntuu, että tämän hetken hitti on yllärilelut. Moni paketeista onkin sellaisia, että et mitenkään voi tietää mitä ne sisältävät. Näin vanhemman silmissä en tiedä kumpi jännittää enemmän paketin avaamista; lapsi vai vanhempi? Meillä on tapana leikkiä näillä Shopkinseilla niin, että rakennetaan tyhjään nukkekotiin niistä kokonaisuus. Huonekaluhahmot luo kodin, tyyppihahmot asustaa siellä ja syö ruokahahmoja. Voin siis sanoa, että nämä lelut on kyllä kiva keräilyharrastus lapselle ja myös sille vanhemmalle. Näiden seassa leikitään myös Little Pet Shop -hahmoilla. Olen näitä tilannut Alilibrikseltä tai ostanut lelukaupasta.

3. Sylvanian Families / Lundby nukkekoti

Nukkekotileikit uppoaa meidän neitiin. Tässäkin leikissä nousee omat muistot mieleen ja huomaan tosi usein järjesteleväni nukkekotia uuteen uskoon, vaikka lapsi on nukkumassa. Joululahjana tuleekin Lundbyn nukkekoti, koska tuo pieni ei enää oikein riitä kaikille tavaroille. Lundbya muistuttaa hyvin paljon Sylvanian Families tavarat ja oikeastaan ne hahmot on paljon kivempia. Meillä siis talot on täynnä sekavasti tavaraa näiltä merkeiltä ja niissä taloissa asustaa erilaiset eläinperheet. Näillä leluilla on muuten kunnon pitkäikäisyys leima ja niitä löytää esimeriksi kirppareilta jatkuvasti! Kirpparin lisäksi Lekmerillä ja Jollyroomilla on näitä yleensä kilpailukykyiseen hintaan. Sylvanian Families hahmoja löytää monesta verkkokaupasta esimerkiksi Lelukauppapartanen, cdon.com sekä myös lelukaupoista.

4. Muumit

Jo vuosi sitten paketista paljastui muumitalo, muumilaiva sekä hahmot. Muumit on olleet hitti jo kauan ja varmaan tuleekin olemaan. Tasaisesti, kun muut leikit kyllästyttää kaivetaan nämä omasta lapsuudesta tutut hahmot kaapista. En tunne kovin montaa lasta, joka ei muumeista pitäisi ja siksi olen aina ajatellut ne melko ”turvalliseksi” lahjavalinnaksi. Meillä kyllä uppoaa neitiin kaikenlainen muumitavara. Muumeja ollaan ostettu isoista marketeista, muumishopeista sekä Stokkalta.

5. Lol

Lol oli omassa lapsuudessa ilmaisu, jota teininä viljeltiin paljon. Tässä tapauksessa se kuitenkin tarkoittaa sellaista keräilypalloa, jonka sisältä paljastuu yllätys. Palloja on eri teemalla ja osassa on sisällä pieni nukkehahmo asusteineen, toisissa on vielä pienempi nukkevauvahahmo ja osassa taas lemmikkieläin. Näitä keräilypalloja sitten availlaan, sisältöön ihastutaan ja tuplakappaleita vaihdellaan kavereiden kanssa. Meillä ei kyllä ole ketään kenen kanssa näitä vaihtelisi, mutta usein isi pukee loputtomiin näille aina erilaisia asuja neidin pyynnön mukaan. Sopivat asut löydettyään on kiva sitten syventyä hahmoilla leikkimiseen. Lol-pallojen huonoin puoli on valtava roskan määrä palloa avatessa. Vähempikin muovi riittäisi. Näitäkin löytää parhaiten lelukaupoista ja marketeista. Prismassa sekä Tokmannilla taitaa olla halvimmat pallot.

6. Leikkiruoat / kokkileikit

Vuosia sitten pojan ollessa taapero, hankin ensimmäiset leikkiruoat. Nuo leikkiruoat viihdyttää meitä täällä edelleen. Pikkuhiljaa olen hommannut lisää erilaisia ruokia ja etenkin panostanut puisiin versioihin. Meillä on eräässä nurkassa Ikean leikkikeittiö, mutta ilman sitäkin nämä lelut toimivat. Isommat lapset (kyllä, kumpikin!) tekevät näillä ruoka-annoksia meille vanhemmille ja pienin taas viskoo näitä onnessaan ympäri asuntoa sekä kuskaa niitä käsissään. Luulen, että jokaisessa lapsessa asuu pieni sisäinen kokkaaja, joten nämä ovat olleet aina tosi hyvä idea lahjapakettiin. Meidän ruoat on pääosin ostettu Lidl:stä, Jollyroom:lta ja Emmasandmamas:lta.

7. Suosituttujen tv-sarjojen oheistuotteet (esimerkiksi Ryhmä Hau, Chuggington, PipsaPossu, My Little Pony..)

Moni lapsi katsoo elokuvia tai sarjoja arjessaan. Näistä sarjoista saattaa syntyä ensimmäisiä fanituksen kohteita, joita lapset sitten toivoo lahjaksi. Joskus se on Ryhmä Hau:sta tuttu koira ajoneuvossaan, Pipsa Possu pehmolelu, Frozen yökkäri tai keräilyhahmoja. Tämä osuus on ehkä eniten sellainen, joka ei välttämättä pysy kauaa lapsen leikeissä, koska lapset tuntien fanituksen kohteet voi muuttua hetkessä. Jos tarkoitus on ostaa kestävä pitkäaikainen lahja, tämä ei välttämättä ole sopiva. Toinen vaihtoehto on hyötykäyttää kierrätystä eli toisen kyllästyminen voi olla toisen riemu. Meidän 3-vuotias neiti on ihan koukussa My Little Ponyihin sekä Chuggington juniin, joista kummastakin on olemassa sarja telkkarissa.

8. AINA lahjan ei tarvitse olla lelu

Lelu ei ole ainut vaihtoehto. Meillä 3-vuotias rakastaa ihan mielettömästi piirtämistä sekä kirjoja. Joskus se kynäpaketti tai muumivärityskirja voi olla mieluisin lahja. Pehmeät paketit on myös kiva idea, jos sieltä paketista kuoriutuu joku lasta kiinnostava hahmovaate. Voisin kuvitella, että meidän neiti rakastuisi uuteen muumimekkoon tai kauniiseen pikkukäsilaukkuun. Myös lahjaliput hoploppiin, muumimaailmaan tai kylpylään olisivat mieletön lahja myös lapsesta.

Toivottavasti postauksesta on jollekin hyötyä. Tottakai lasten taitotaso, persoona ja mielenkiinnonkohteet vaihtee laidasta laitaan, joten tämä oli vain suuntaa näyttävä. Jättäkäähän kommenttikenttään teidän 3-vuotiaiden lahjavinkkejä auttamaan muita postaukseen eksyviä inspiroitumaan!

Kommentit (4)

Kolmevuotiaalle sipiva lahja voi olla myls peli.
Hyviä vaihtoehtoja ovat palapelit (n.9-24 palaa lapsen harrastuneisuudesta riippuen).
Nk. Seurapeleistä hyviä ovat esimerkiksi muistipelit selkeillä kuvilla. Niitä voi aluksi pelata pienellä korttimäärällä vaikka kuvapuoli ylöspäin. Näin opetellaan käsitteitä samanlainen ja erilainen sekä vuoron vaihtelemista ja oman vuoron odottamista.
Ihanis pelejä löytyy toki muitakin. Jo aika klassikoksi on muodostunut suklaapeli eli Choko, mutta uudempia tuttavuuksi yhteiseksi perhepeliksi voisi suositella esimerkiksi Carneval -nimistä leppäkerttupeliä. Väriralli on kivaa etenemistä pelilaudalla.

Mitä enemmän lapsen kanssa pelaa, sitä taitavammiski he oppivat. Kolmivuotiaalle sopiva noppapeli sisältää usein värinopan tai korkeintaan kolmen numeron nopan. Mutta eroja on toki pelaajien välillä.

Joo meillä on aika paljon pojan vanhoja lautapelejä, joten siksi niitä ei nyt hommattu, mutta tosi hyvä idea! Meidän lapset pelaa lautapelejä lähes päivittäin 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X