Meidän kolmas lapsi ei ole enää vauva virallisesti, koska vuosi hänen syntymästään tuli täyteen lauantaina. Meidän pieni ilopilleri on jo 1-vuotias.
Erityisen vauva-ajan jälkeen kaikki tuntuu erilaiselta
Sitä aina unohtaa millaisia lapset ovat missäkin iässä. Jotenkin aika kultaa muistot ja uudet muistot peittää ne vanhat. Osittain voi olla, etten muista 1-vuotiasta lasta niin hyvin, koska esikoisen siitä ajasta on niin kauan ja keskimmäisen lapsen kanssa se aika oli sen verran rankkaa. Erityisen lapsen jälkeen olen kuin puulla päähän lyötynä siitä, mitä tämä aika voikaan olla.
Oma persoonansa
Tämä meidän nuorin on persoonaltaan aivan erilainen kuin sisaruksensa. Hän on ainainen ilopilleri, virnistelijä ja aivan loputon menijä. Liikkumaan hän tosin oppi vasta noin kuukausi sitten, mutta ensimmäisen haparoivan konttausaskeleen jälkeen ei enää pysähdytty. Nyt voin sanoa, että tyhjenee kaikki laatikot, kaatuu jokainen kori ja löytyy pieninkin asia ympäri taloa, jota voi näprätä.
Tämän vauvan motto olisi varmaan kolise, mäiski, paisko, hymyile ja heittele.
Tämä kepeä persoona osaa kyllä myös osoittaa mieltään ja sen hän tekee sellaisella hiljaisella vininällä sekä holtittomalla kiemurtelulla. Vuoden iän lähestyessä vauvoille alkaa kehittyä omaan temperamenttitasoon sopivaa vastustavaa käytöstä. Se voi näkyä venkoiluna pukemisen aikana, lautasen heittämisenä kesken ruokailun tai kaikenmaailman muiden temppuilujen kautta.
Pesukone viihdyttää
Iloisuus, kiukuttelu ja näpertäminen ovat melko yleisiä piirteitä pienillä lapsilla. Jokaisella tosin on vain ihan oma sekoituksensa niistä. Lisämausteena on aina ne ihan omanlaiset piirteensä ja kiinnostukset. Esimerkiksi meidän pieni neiti rakastaa kovia kalahtavia ääniä, ruokaa, tavaroiden viskelyä, lisää ruokaa ja pesukonetta. Hän istuu pesukoneen edessä katsomassa jopa enemmän kuin television. Televisio, pitkäjänteisyys eikä myöskään paikalla puuhaminen kuvaa häntä yhtään.
Uutta taitoa pitää harjoitella unissaankin
1-vuotias päätti ilahduttaa meitä juhlapäivänsä kunniaksi uudella taidolla ja vihdoin hän oppi kääntymään mahalleen ja siitä nousta istumaan. Tämä taito on tärkeä, mutta lopulta myös hieman riesa, koska nyt sitä harjoitellaan päiväunilla, iltaisin ja myös keskellä yötä. Sängystä löytyy aina yksi hölmistynyt pörröpää, joka ei ymmärrä miten hän on pystyyn joutunut.
Muuten nukkuminen sujuu hyvin. Yöllä nukutaan 12-13 tuntia ja tähän päälle vielä yhdet päiväunet. Ruokaa uppoaa hyvin ja se hoituu itse sormin. Lusikka on pahin vihollinen ja lentää samantien alas tarjottimelta. Lusikalla ei saa myöskään syöttää eikä muuten mukillakaan tarjoilla juotavaa. Imetän edelleen, mutta pääösin iltaisin. Illalla tankataan kymmenenmiljoonaa kertaa, yöllä korkeintaan paristi ja päivälläkin kertoja on enää vain muutama.
Elämä 1-vuotiaan kanssa on antoisaa, mutta loputtoman kiireistä. On aivan pakko vahtia koko ajan ja korjata täystuhon jälkiä. En siltikään halua valittaa, vaan nautin tästä ajasta. Onko siellä lukijoilla ollut minkälaisia 1-vuotiaita?
Kommentit (2)
Minusta aina yhden ja kahden vuoden väliin jäävä vuosi oli se kaikkein raskain. Silloin lapsen päässä oli vähiten ymmärrystä ja jaloissa eniten vauhtia 🙂
Kahden vuoden ikää lähestyttäessä lapsi ikuun kuin syntyi mielessäni uudelleen. Kielen kehitys edistyi puheen ja ymmärtämisen kautta.
Joo onhan se niinkin, mutta pakko nauttia normaalista vauva-ajasta, kun viimeksi kaikki meni niin pahasti ohi. Vaikka joskus ärsyttäisikin 😀