operaatio äiti - Banneri

”Mälsää. Tylsää. Äiti mitä me tehtäis. Ei oo mitään tekemistä.” Onko lapset nykyään liian tietokone-orientuneita ja eivät keksi tekemistä vai leikkivätkö he yleisesti vain vähemmän? Onko vanhemman tehtävä virikkeellistää lasta vai ei?

 

On leikitty yhdessä ja leikitään paljon edelleen

Meillä lapset lähinnä leikkivät, lukevat ja ulkoilevat. Telkkari on päällä vain joskus ja pelikoneilla pelaaminen hyvin vähäistä. Ostin viime synttärilahjaksi esikoiselle käsikonsolin, mutta sekin jää usein laatikkoon, koska meidän lapset on olleet aina kovia leikkimään. Toki se on vaatinut itseltäni monia leikkihetkiä heidän kanssaan, esimerkin näyttämistä sekä läsnäoloa. Uskon, että meillä leikitään, koska heidän kanssa on myös leikitty, mutta en toki voi olla varma. Itselle on tärkeä asia olla lapselle läsnä.

Sama arki joskus kyllästyttää

Joskus samojen duplojen kasaaminen kyllästyttää eikä lähipuistokaan inspaa. Metsät on koluttu monesti ja hiekka hiertää varpaissa rantareissujen jälkeen. Itse en jaksa toistuvaa arkea ja liikaa samankaltaisuutta päivissä, joten pyrin piristämään elämää erilaisilla teemajutuilla. Joskus se on sitten se metsäretki eväiden kanssa tai rantareissu heittelemään kiviä, mutta toisinaan on hauska järkätä jotain muutakin.

Urheilukentät on mahtipaikkoja

Suomessa on paljon urheilukenttiä tyhjänä ja mikä olisikaan parempi tapa viettää päivää perheen kanssa kuin mennä vähän liikkumaan. Me lapsena siskojen kanssa pyöräiltiin usein urheilukentille ja vietettiin niissä koko päivä. Ei sitä kaivannut pelaamista tai marmattanut tylsyyttä koko ajan. Oltiin opittu tarttumaan pyörää sarvista ja tekemään juuri se, mitä milloinkin teki mieli. Muistan todella lämmöllä noita urheilupäiviä.

Perheen kanssa urheilemaan

Tästä syystä mökillä ollessa oli pakko vähän rikkoa rutiinia ja lähteä yhtenä päivänä urheilukentälle KOKO perheen kanssa. Kaikki lapsista oli mukana, vaikka kuvissa ei näykään jokainen. Yritän sillein sopivasti suojella tulevan koululaisen yksityisyyttä enkä enää kuvaa häntä jatkuvasti someen. Me puettiin kunnon tiimivaatteet päälle ja lähdettiin purkamaan energiaa yhdessä. Tarkoitus oli saada iloa liikunnasta, energiaa ulkoilmasta ja hyvinvointia yhdessä olosta. Oli hauskaa, voin vannoa!

Tekemistä kaikille

Meillä oli pallo mukana, jota alkuun potkittiin. Esikoinen pelaa futista, joten jotain kivaa hänelle. Olen itsekin kova futisfani ja voisin pallotella koko päivän. Sitten me vähän juostiin kenttää ympäri. Totesin tässä vaiheessa, että oma kunto on surkeaakin surkeampi enkä pysynyt poikien perässä. Oma kumppani tykkää juoksemisesta eli jotain hänelle. Sitten hypittiin pituutta, joka toi eteen monia eri hyppytyylejä. Perheen nuorin tykkää hiekan nypeltämisestä eli jotain hänelle. Kaiken urheilemisen päätteeksi mentiin korkeushyppypatjalle pomppimaan ja tämä ohjelmanumero oli ihan keskimmäisen neidin alaa eli jotain hänelle.

Mitä minä sain? Onnelliset lapset, yhteistä aikaa oman rakkaani kanssa ja vähän liikuntaa. Sain myös ihanan yhteisen eväshetken koko perheen kanssa. Kokeilkaa! Oli super kivaa! Urheilupäivä on mahtava tapa viettää päivää!

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X