operaatio äiti - Banneri

Onko kuuma? Täällä ainakin on, koska hellettä pukkaa. Ollaan Paraisilla, jossa lämpö on koko päivän ollut yli 30 astetta. Täytyy sanoa, että trooppinen yö ei houkuta ja siksi tuulettimet hurisee täysillä.

Nukkuminen voi olla tukalaa helteellä

Tuuletin on ihana apu helteellä, kun yön kuumuus uhkaa käydä päälle. Nukkuminen on tärkeä osa jaksamista ja siksi hyvän unen takaamiseksi on kiva saada kotia viileämmäksi. Jos ilma on ulkona kuuma, ei tuulettaminen ikkunoiden avulla auta, vaan sisätilan lämpötila nousee nopeasti yhtä kuumaksi kuin ulkona. Tässä vaiheessa on viimeistään hyvä sulkea patterit, jos ne on jääneet päälle näin huumorilla heitettynä. Samoin uunin ja sähkölaitteiden käyttö lisää lämpötilaa kotona.

Ulkoilu oikeissa olosuhteissa toimii hellepäivänä

Itse suosittelen ulkoilua helteellä, jos on siihen kykeneväinen. Ulkoilu helteellä on parasta, jos tekee pienen retken metsään jonkun veden ääreen. Metsässä ilma on aina hieman hengittävämpää ja veteen pulahtaminen tuntuu täydelliseltä, kun hikeä pukkaa pintaan. Ulkoillessa täytyy muistaa nauttia tarpeeksi nesteitä, mutta pelkkä vesi ei toimi, jos haluaa säilyttää kropan tasapainon. Siksi kannattaa pakata mukaan hyvät eväät.

Muista käyttää tuuletinta oikein

Illan saapuessa voi ottaa tosiaan käyttöön tuulettimet, mutta niitä kannattaa käyttää oikein. Ei riitä, että tuulettimen laittaa päälle, koska se vain käytännössä pyörittää sitä samaa kuumaa ilmaa edestakaisin eikä viilennä sitä välissä. Hetkellinen tuulahdus voi tuntua hyvältä, mutta ei auta koko tilanteeseen ollenkaan. Tuuletin kannattaakin laittaa ennemmin imemään kuuma ilma pois huoneesta ja työntämään se ulos ikkunasta, jolloin ikkunasta taas virtaa viileämpää ilmaa sisään. Tämä toimii ainostaan silloin, kun ulkoilma on päässyt jo vähän viilenemään. Toinen vaihtoehto on laittaa tuuletin suoraan ikkunan eteen työntämään kylmää ilmaa sisään.

Muita vinkkejä viilennykseen

Ilma on viileintä matalalla, joten lapsethan voi tehdä pienen retken oman huoneen lattialle. Hauskaa tekemistä samalla, kun saa retkeillä! Muita hyviä vinkkejä on laittaa tuulettimen eteen ämpärillinen jäitä, kylmäkalleja tai muuta kylmää, koska näin ilma pääsee viilenemään jääastian yläpuolella. Myös kylmä kasteltu pyyhe tuulettimen edessä toimii. Näitä vinkkejä on monia ja olen niitä vuosien myötä lukenut eri paikoista.

Mikä on sun paras niksi kuumina päivinä?

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Anette - Operaatio Äiti.

Anette - Operaatio Äiti.

Lauttasaarelaisen perheen elämää ja arjen kiemuroita höystettynä lastenvaatteilla sekä lukemattomilla kuvilla. Blogi sisältää paljon pohdintaa sekä realistisen katsauksen perheen arkeen.

Äiti -90. Isi -96. Poika 10/12. Tyttö 11/15. Tyttö 12/17. Poika 02/21. + 🐕🐕🐰🐰🐹

Arkisto

X