Ensin ne on suloisia nyyttejä. Vähän ilmavaivoja, joskus märkä vaippa ja kiljuva nälkä. Hento itku loppuu tarpeisiin vastatessa. Sitten ne kasvaa isoiksi ja tarpeet menettävät totaalisesti rajansa. Taaperon raivo ei katso aikaa eikä paikkaa eikä myöskään suru tai ilokaan.
Ilo, suru ja kiukku
Se alkaa heti aamusta. Taapero herää ja hetken hymyn vilautuksen jälkeen tulee kiukku, kun kukaan ei ole laittamassa kenkiä juuri tällä sekunnilla jalkaan. Kenkien saamisen jälkeen pitää saada päähän lippis, jotta voi vaippasilleen kengät jalassa sekä lippis päässä keikkua sisällä. Lippis menee huonosti, joten se on syytä viskata vastapäiseen nurkkaan, mutta sitten tulee valtava suru, kun lippis ei ole päässä ja kukaan ei hae sitä. Tässä välissä voi pari kertaa kumauttaa päätänsä seinään raivoissaan. Ilo tulee sylitankkauksen kautta ja on aika kiivetä aamupalapöytään. Vaan kuinka raivostuttavaa onkaan, että aamupala ei ole valmis, juusto on huonosti ja lusikkakin tippuu kesken ruokailun. Unohtamatta sitä, että lippistä on saatava pitää ruokapöydässäkin tai hermo on menetetty. Tässä välissä voi kaataa puurolautasen ylösalaisin ja nauraa remakasti päälle.
Levoton aamu ja kaatuneet lelukorit
Aamupalan jälkeen on aika leikkiä, mutta mitään tekemistä ei ole. Jos kaataa korin sieltä täältä, kitisee välissä mahallaan ja sitten ulisee syliin, koska elämä murjoo. Sisällä on tylsää ja ulos täytyy päästä. Kukaan ei toimi tarpeeksi nopeasti, koiran hihna kuuluisi yksinoikeudella taaperon käteen ja kenkiä pitäisi vaihtaa kolme kertaa ainakin. Pipokaan ei käy millään, vaan sen täytyy olla lippis, vaikka ulkona onkin hieman vilpoista. Odottakaahan vaan hanskakelejä!
Leikkipuisto ja suuri sota lapiosta
Ulkona riemua riittää siihen asti, kun ankkakävelyä vaappuva taapero kompastuu kenkiinsä, kaveri vie lapion tai keinu sattuu olemaan varattuna. Leikkipuistossa tuntuu pätevän viidakon lait ja se taapero, joka huutaa kovimmin on voittaja. Vanhemmat hiki otsalla yrittää hössöttää ja rauhoitella taaperoitaan, mutta taaperoilla sattuu vain olemaan oma tahto päällä ja se oma tahto on KOVA. Kymmenennen kerran lapion varastettuaan taapero lukitaan rattaisiin ja lähdetään kotiin päin. Kuka arvaa kuinka paljon taapero tästä ratkaisusta pitää?
Päiväunet on yliarvostettuja
Äiti on sitä mieltä, että on aika nukkua päiväunet ja tunnin painimatsin jälkeen luovuttaa. Jos taapero päättää, että taapero ei nuku niin sitten se ei nuku. Noh, vedetään tämäkin päivä ilman päiväunia. Taaperoa näyttää kiinnostavan enemmän sälekaihtimien narun kiskominen, sängystä tyynyjen sekä peittojen pois heittäminen ja pomppiminen.
Loppupäivän sotasuunnitelma
Loppupäivän vaihtoehdot on jäädä kotiin, joka tarkoittaa vanhemmalle suoraa pääsyä suljetulle osastolle. Se on sitä, kun taapero kaataa lelut lattialle, kaivaa kaapit tyhjiksi ja kiipeää telkkaritasolle. Toinen vaihtoehto on lähteä taas ulos tällä kertaa toivottavasti paremmalla tuurilla. Jos on kesä, siirtymä ulos tuntuu melko helpolta.. mutta talvella se haalareiden, hanskojen ja kenkien pukeminen on yhtä suurta showta. Sitä lähes istuu sen rimpuilevan saippuan päällä ja tunkee monoa toiseen jalkaan juuri puettujen hanskojen lentäessä pois käsistä. Monta hikistä minuuttia myöhemmin taapero tönöttää täysissä varusteissa eteisessä ja vanhemman nenään hiipii hiljalleen tuttu karmiva haju… ja kaikki alkaa alusta!!
Negatiiviton tunti aka iltavilli
Ilta saapuu lopulta pitkän päivän päätteeksi ja nyt alkaa päivän ainut negatiiviton tunti. Se tunti on tunti, jolloin koetellaan väsähtäneen vanhemman jaksokykyä. On kuin taapero olisi syönyt pussillisen sokeria ja me vanhemmat kutsutaankin tätä tuntia iltavilliksi. Iltavillin paras puoli on se, että sen jälkeen voi tuon pienen riiviön laittaa suoraan iltapesun kautta nukkumaan. Toki ensin saa olla estämässä taaperoa kantamasta vettä suihkusta olohuoneen matolle ja maalaamasta jogurtilla pöytään.
Kyllä lapsi on suloinen, kun se nukkuu
Hetken pieni pää jaksaa viuhua sängyssä ja puput sekä mahdolliset tutit lentelee muutamasti lattialle ennen rauhan laskeutumista taloon. Lopulta se tuholainen nukkuu suloisesti peppu pystyssä ja kaikki päivän temmellykset on unohdettu sekunnissa. Vanhempi vain tuijottaa haltioituneena lasta ja toteaa mielessään kuinka ihania ne lapset onkaan. Vihdoin on vanhemman oma aika ja peiteltyään tuhisevan lämpimän pyllyn voi vain rentoutua. Ensin valmistetaan iltapala, sitten valitaan elokuva ja tämän jälkeen lösähdetään sohvalle. Juuri sihautettuaan tuoreen kokiksen auki, huoneesta kuuluu ”äiiitiiii”….
Samaistuitko? Edes ripauksella sarkasmia?
Kommentit (6)
Huh, kuulostaa just eikä melkein tutulta. Nyt onneks on talo hiljainen 😁
Samaistun ❤️
❤
Miten siellä päiväkodissa ikinä pärjätään, kun puettavana, syötettävänä ja nukutettavana on kahdestatoista viiteentoista taaperoa? Siis neljästä viiteen taaperoa per aikuinen? Samalla suhdeluvulla työskentelevät muuten myös perhepäibähoitajat kodeissaan ja ihan yksin. Miten ne sen tekee…
Sarkasmksta viis, ammattilaisilla on hihassaan kaksi ässää taaperon taltuttamiseen. Toinen on tappavan tylsä rytmi ja rutiini. Ei tarvitse taaperon niin paljoa tahtoa, kun tietää, että päivä kulkee aina samaa rataa. Toinen ässä on ’EI’. Se yksinkertainen kahden kirjaimen toteutus, jolla ainuinen sanoo tarvittaessa viimeisen sanan. Lelulaatikoota ei kaadeta sen paremmin kuin puurolautastakaan. Ei tänään, eikä huomennakaan. Ja se on muuten taaperostakin yllättävän helpottavaa.
Sarkasmilasit päähän 😎😘
Ihanaa kun ne joskus nukkuu 😀