Ennen asiat oli toisin ja nykyään sitten taas toisin. Tuntuu, että joskus omassa lapsuudessa vanhemmat uskalsivat päästää lapsistaan enemmän irti ja nykymaailmassa taas pidetään kiinni kovemmin. Vai voiko ekaluokkalainen matkustaa yksin junalla?
6-vuotiaana yksin bussilla mummilaan
Muistan vieläkin sen, kun olin lapsi ja mummila oli pitkän matkan päässä. Omalla äitillä ei ollut ajokorttia ja työt haittasivat reissaamista. Toisaalta oli kova homma mummin lähteä ajamaan ensin viisi tuntia meille ja sitten viisi tuntia takaisin. Jossain vaiheessa aloin kulkemaan matkoja yksin bussilla. Olin sillon muistaakseni 6-vuotias, kun ensimmäisen kerran menin matkan yksin. Kauheasti en siitä ajasta mitään muista, mutta ilmeisesti kaikki meni kuitenkin hyvin, koska siitä tuli tapa. Myöhemmin matkakaverina oli oma pikkusisko ja matka piteni lähellä olevasta mökistä sinne kaukana olevaan mummilaan asti. Joinain vuosina mentiin kaksin lentokoneellakin.
Tänä päivänä tuntuu siltä, että monesti ihmiset kavahtavat sitä, kun kuulevat lapsen matkustaneen yksin. Olen miettinyt, että mistähän se johtuu, koska kyllähän silloin 20 vuottakin sitten pärjättiin. Ehkä ajatukset ovat muuttuneet tämän maailman takia, koska onhan meno muuttunut hurjemmaksi.
Kyse on lapsen persoonasta
On oikeastaan kyse lapsen persoonasta, kun miettii tällaisia asioita. Ei se kerro mitään onko lapsi ekaluokkalainen vai vähän vanhempi. On kyse ennemmin siitä omatoimisuudesta, järjen käytöstä ja kyvystä keskittyä. Jos lapsi on kova haahuilemaan, ei yksin matkustaminen ole välttämättä järkevää. Oma esikoiseni on yksi reippaimpia lapsia, joita tiedän ja hän on aina ollut sellainen selviytyjä. Hän kulkee kouluunkin yksin metrolla sekä bussilla joka päivä. Meidän perhe matkusti viime viikolla tänne mökille vähäksi aikaa, mutta reissu kääntyi pidemmäksi hajonneen auton takia. Isiviikko loppui ja meidän piti käytännössä saada poika tänne, jotta kaikki menisi hyvin.
Tänään siskoni haki pojan koulusta ja saatteli junaan, jonne olin ostanut lipun netistä. Valitsin sellaisen junan, jossa oli lapsille leikkipaikka ja lähetin lipun suoraan poikani kännykkään. Katsoin myös, että matka ei vaatisi vaihtoja ja saapuisi tänne Turkuun pääteasemalle. Halusin minimoida kaikki riskit eksymisen tai muun säädön kannalta.
Ekaluokkalainen yksin junassa
Kaikki meni todella hyvin ja sieltä junasta astui ulos iloinen pieni mies. Hän oli junassa saanut seuraa lapsista ja ilmeisesti toisen perheen äidistä. Helpottavinta kaikesta teki se, että meillä oli koko ajan mahdollisuus jutella kännykän välityksellä. Sellaista hienoutta ei ollut omassa lapsuudessa saatavilla. Muutaman kerran soitin matkan aikana ja kyselin onko kaikki hyvin. Kaikki oli hyvin. Tottakai yksin matkustamisessa on riskinsä, jos vastaan tulee epämääräisiä ihmisiä tai juna esimerkiksi hajoaa kesken matkan, mutta elämä on täynnä riskejä ja mahdollisuuksia kaiken epäonnistumiseen. Joissain asioissa täytyy vain yrittää elää ajatuksella, että ne menee hyvin.
Muistaako kukaan siellä kulkeneensa yksin lapsena mummilaan tai esimerkiksi toiselle vanhemmalle? Mitä muistoja nämä reissut teissä herättää? Uskaltaisitko päästää oman lapsesi saman ikäisenä yksin matkustamaan?
Kommentit (11)
Rantaradalla on välillä remppaa ja siksi matka välillä juna+bussi. Rantarata on yksiraiteinen Kirkkonummen jälkeen, ja siksi välillä kiinni remppojen takia. Rantarata muutenkin huonossa kunnossa.
Reipas ekaluokkalainen varmasti pärjää. Nykyään ”kaikkea” pelätään vähän liikaa omasta mielestäni 🙂 . Tuo matka on nopea junalla.
Joo se on tosi nopea ja kaikki meni hyvin!
Itse en laittaisi ekaluokkalaista yksin noin pitkälle junamatkalle, vaikka lapsi olisi kuinka järkevä tahansa ja puhelin käytössä. Ei tuon ikäisen lapsen kuulu vielä ottaa tuollaista vastuuta itsestään.
Ihan hyvin pärjää jo ekaluokkalainen junamatkan verran,kun on kännykkäkin 🙂 Riippuu tosin paljon lapsesta!!
Hui, en uskaltaisi päästää omaa ekaluokkalaista yksin junaan vaikka onkin tosi reipas, rohkea ja pärjäävä. Kuitenkin seitsemänvuotias on vielä tosi pieni ja riskit olisivat vaan yksinkertaisesti liian suuret!
Vähän olen kauhuissani tästä jutusta mutta onneksi Topin matka meni hyvin!
Itse en osaa olla kauhuissani,kun lapsena myös kulkenut yksin! 🙂
Meidän lapset ovat kulkeneet yksin bussilla pidempiäkin matkoja, mutta junaan en ole jostain syystä päästänyt. Mielikuvissani bussi on enemmän sellainen suljettu tila, jossa kaikki istuvat paikoillaan, junassa taas haahuilee ties kuka. Bussista ei poistuta ilman, että kuski huomaa, junassa lapsen perään ei katso kukaan.
On muuten hauska ajatus, että ennen matkustettiin tosiaan vielä ilman nt kännyköitäkin. Itsekin monesti matkaa tehneenä ja tosiaan alle kouluikäisenä myös ekoka kertoja matkaan lähteneenä. Oli aikuinen, joka laittoo bussiin ja toinen, joka perillä otti vastaan.
Ja muuten, ps, Turun ja Helsingin välillä ei junissa ole koskaan vaihtoa.
En tiedä mitä VR sitten näytti, kun hain junia niin osan kohdalla luki ”1 vaihto”. Olisiko nuo sitten lähteneet Pasilasta ja siksi vaihto.
Ne vaihtoyhteydelliset on sellasia, joissa osa matkasta tehdään bussilla. On tarkoitettu niille, jotka menee johonkin välipysäkille, johon juna ei pysähdy, kuten Inkoo.
Okei 🙂