Meillä on neljäs lapsi haaveissa. Viime kierros päätyi negatiiviseen testiin (ei raskaana), joka otettiin vastaan haikeasti, mutta toiveikkaana uuden kierron suhteen. Pari päivää vuotamisen jälkeen tapahtui jotain kummallista, jota en ymmärrä yhtään. Mistä voi olla kyse?
Neljäs haaveissa
Meillä on tosiaan neljäs lapsi haaveissa. Takana on nyt kolme yrityskertaa, joista kahdessa ensimmäisessa olin raskaana. Ne raskaudet kestivät parisen päivää eli kulkevat nimellä ’kemiallinen raskaus’. Kolmas kierto oli sekava ja venyi paljon. Ovulaatio tuli ihan oudossa kohdassa ja piirsi ovulaatiotesteihin 5 päivää putkeen plussan. Käytännössä kaiken sekavuuden takia luovutin jo kierron suhteen ja niinhän se vuoto sieltä saapui negatiivisten testien jälkeen. Kierto oli myöhässä kolme päivää.
Menkkojen jälkeen alkoi pahoinvointi
Pian menkkojen jälkeen aloin voimaan aalloissa tosi huonosti. Päähän tuli sellainen olo, kun olisin ollut liian pitkään karusellissa tai pelannut liikaa putkeen tai istunut heiluvassa laivassa kolme päivää peräkkäin. Nämä tunnetilat tulivat ja menivät sykleissä, mutta ajan kuluessa eteenpäin ne lisääntyivät. Tuli taas uusi aamu ja huono olo vaivasi heti heräämisestä asti. Tuntuu kuin pään ympärillä olisi kiristävä vanne ja joku hurisisi päässä. Nopeat liikkeet huippaavat ja en tunnu pääsevän ihan kiinni kaikkeen humisevan tunteen takia.
Päätin kuitenkin tehdä raskaustestin
Tuo epämiellyttävä tunne katosi aina syömisen myötä. Pitkä ruokaväli pahentaa oloani ja syöminen helpottaa. Aloin miettimään, että jotain on vialla ja on pakko päästä pyhien jälkeen lääkäriin. Päätin ensin kuitenkin sulkea pois raskauden, koska pahoinvointi oli todella samanlaista kuin aiemmissa raskauksissa. Kaikeksi yllätykseksi testiin piirtyi haalea viiva. Positiivinen, vaikka juuri loppui menkat. Miten tämä on mahdollista?
Moni testi heikosti positiivinen
Jos kyse olisi ollut virheestä, ei ne monet muut merkit olisi piirtäneet viivoja myös. Aloin miettimään, että olenko silti mahdollisesti raskaana ja miksi sitten vuodin juuri muutaman päivän. Nyt olen testannut kolme päivää putkeen, mutta viiva ei ole vahvistunut selkeästi ollenkaan. Silti se pysyy sitkeästi siinä tikussa ja niin myös huono olo, joka alkaa haittaamaan toimintakykyä vakavasti. Mikä tätä kroppaa voi vaivata?
En osaa uskoa raskauteen
Itse olen pessimisti enkä usko raskauteen. Viivan olisi kuulunut jo vahvistua selkeästi. Olen miettinyt monia vaihtoehtoja läpi ja pelkään pahoin, että saatan kuitenkin olla raskaana, mutta se raskaus on kohdun ulkopuolella. Oviksen jälkeen noin viikon päästä aloin ensimmäisen kerran puhumaan miehelle, että oikealla tuntuu oudolta ja ihan kuin kaikki ei olisi normaalisti. Olen melko herkkä tuntemaan muutoksia kropassa ja joku ei nyt täsmää.
Maanantaina lääkäriin
Menen maanantaina lääkäriin, koska olo on oikeasti huono. Huippaava ja päätä kiristävä tunne vaikeuttaa hurjasti oloa. Sen lisäksi testit eivät näytä haaleaakaan plussaa ilman hormonin nousua, mutta miksi hormoni nousisi kierron alussa?
Onko kellään koskaan käynyt näin? Kaipaisin roppakaupalla kokemuksia ja vertaistukea aiheeseen!
SEURAA MYÖS: INSTAGRAM
Kommentit (24)
Heippa
Luin tekstisi, ja se muistuttaa omia kolmen vuoden takaisia kokemuksia kohdunulkoisesta raskaudesta. Itselläni tuli kuukautiset normaalisti eikä tullut mieleenikään että olisin raskaana. Mutta pian sen jälkeen alkoi satunnaiset vatsakivut ja olo oli jotenkin outo, vetämätön ja heikko. Kului 2-3 viikkoa kuukautisista, ja vatsakivut lisääntyivät ja alkoi tiputteluvuoto. Hälytyskellot alkoivat soida ja tein raskaustestin, johon piirtyi aivan haalea viiva. Iltaan mennessä kivut kovenivat niin, että hakeuduin sairaalaan. Siellä todettiin kohdunulkoinen raskaus, ja tilanne oli edennyt jo niin pitkälle, että olin vuotanut 1,5l verta vatsaonteloon. Leikkauksen jälkeen toipuminen sujui hyvin ja tulin pian uudelleen raskaaksi paremmalla onnella.
Hakeudu ihmeessä pian lääkäriin, jos toispuoleiset vatsakivut jatkuvat tai pahenevat. Itselläni oli myös tuolloin koko kierron ajan ovulaation jälkeen outoja tuntemuksia mahassa, ja vielä kuukautisten jälkeenkin. Silti en meinannut tajuta ajoissa mistä on kyse, ne normaalit kuukautiset hämäsi niin paljon, ettei tullut aiemmin tehtyä testiä.
Hei. Minulla kolmannen raskauden kohdalla lorahti verta ja paljon( tuli jopa leggareista läpi saman tien) , kolme viikkoa ennen ensimmäistä ultraa, olin varma, että se oli siinä! Noh sitten menin jo valmiiksi pettyneenä ultraan ja kappas kaikki oli hyvin. Noh sitten ennen toista ultraa taas sama veren hulaus ja sitä tuli paljon.. Ultrassa taas kaikki hyvin:) epäiltiin edellisestä sektiosta johtuvaa jotain arpijuttua. Tosin vauva tuli kk etuajassa ja nyt hän on jo kohta 3kk vanha.
Kiitos kokemuksen jakamisesta! Itsellä tilanne ei näytä siltä, että olisin raskaana!
Mulla 5 raskautta ja jokaisessa olen vuotanut verta. Ekassa raskaudessa tuli peräti kolmet ”menkat”. Tosin testi oli kyllä silti selvästi positiivinen ja viivat vahvistu.
Mulla ei harmi kyllä vahvistu!
Minulla oli hyvin vastaava kokemus. Viikko menkkojen jälkeen tuli kuukautiskipumaista vatsakipua, johon oli pakko ottaa särkylääkettä. Raskaustesti oli selvästi positiivinen, mutta viiva ei ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Ennen mennkoja ei ollut ollut positiivinen. Minulla oli selvää paineentunnetta ja kipuakin toisella puolella alavatsalla, joten epäilin myös kohdunulkoista. Pääsin nopeasti tutkimuksiin julkisella, koska oltiin lähdössä reissuun. Siellä mitattiin raskaushormonia, joka oli seurannassa laskussa, eikä kohdunulkoiseen uskottu. Raskaustestin viiva vähitellen heikkeni, mikä myös rauhoitti omaa mieltä, ettei ehkä olisi kohdunulkoinen. Oltiin reissussa ja kotiin paluun jälkeen reilun viikon päästä alkoi runsas vuoto ja yksityisellä todettiin, että näyttäisi olevan todennäköisesti ns. tavallinen keskenmeno. Sieltä puolelta, jossa oli paineentunnetta, löytyi ultrassa suurehko toiminnallinen kysta, joka selitti paineen tunteen. Kysta on sittemmin itsestään lähtenyt, kuten lääkäri ennustikin. Tästä parin kuukauden päästä tulin uudestaan raskaaksi ja sain toisen lapsemme.
Epäilen, että kyljessä tuntuva kipu saattaa hyvinkin olla kysta! Muistuttaa kipua, joka aikanaan oli kystan takia.
Kohdunulkoisen raskauden ja kaiken oheishaitan kokeneena voin kertoa, ettei se aiheuta oireita ennen vuotoa viikoilla 5-7 ja kipua lähempänä vk 12 kun munatorvi puhkeaa. Sen sijaan 5kpl hyvin sujuneita raskauksia on aiheuttaneet kaikki toispuoleista kipua, johtuu kuulma keltarauhasesta. Yksi myös vuoti kuin seula rv 12-16 mutta kaikki oli hyvin. Malta siis vain mielesi ja odota, lopputulos voi olla huikea
Mielelläni muuten, mutta hormoni ei lisäänny, joten kyseessä on tällä kertaa ilmeisesti jotain muuta!
Joo kyllä menkat voi tulla ihan normaalisti vaikka onkin raskaana..itsellä tuli 10-12 raskausviikolle asti..
Totta!
Sulla näyttää olevan rfsun testi, joten kannattaa koittaa jotain toista. Nämä tuntuvat näyttävän negaa tai hyvin heikkoa positiivista siinä kohtaa kun muut näyttää jo paremmin. Muuten en osaa sanoa mitään, voimia odotukseen ❤️
Olen testannut apteekin testillä, pcllä ja jollain kolmannella myös. Jokainen näyttää plussaa.
Mulla on menkat tullu 2 viimeisen lapsenkaa mut ne kesti alle viikon ja oli niukkamaiset ja sit testit näytti myös haaleilta eikä vahvistunut ollenkaa. Pidän peukkuja teille 🥰👍
Okei! Odotan mielenkiinnolla omaa tilannetta..
Noinhan mullekin kävi pikku kakkosen kohdalla. Menkat tuli, vähän kyllä lyhyemmät kuin yleensä, mutta niiden takia ei tullut edes mieleen epäillä raskautta. Sattui vielä niin että esikoinen sairasti samoihin aikoihin ärhäkän influenssan, ja kun outo olo alkoi vaivata niin kuvittelin minäkin ensin sairastuneeni siihen. Se vaan kun ei mennyt ohi millään ilveellä niin aloin sitten lopulta epäilemään että oliskos tässä jostain muusta kysymys kumminkin. No se pikku ”influenssa” on nyt jo kolme vee…
Joo! Itsellä ei vaan meinaa hormoni lisääntyä. Turha toivo siis, että olisin raskaana.
Mulla alkoi IVF-raskaus niin, että samalla kun testi antoi plussaa, vuosin järkyttäviä määriä. Vuoto oli todella runsasta ja tästä syystä päivystyksessä tilanne diagnosoitiin keskenmenoksi ilman ultraamista, sillä lapsettomuuspolilla oli joulusulku. Vuoto hiipui välillä ja alkoi taas uudelleen runsaana, mutta kohdusta löytyi sydämen syke ja kaikki oli hyvin. Mitään selitystä vuodolle ei löydetty, ja se jatkuikin niukempana koko ensimmäisen kolmanneksen. Tosin vuodot on ilmeisesti tavallisempia IVF-raskauksissa. Toivottavasti sullakin olisi onnea matkassa vuodosta huolimatta 🙂
Okei! Kiitos, kun jaoit kokemuksen. Itsellä ei meinaa hormoni lisääntyä!
Eihän aina viiva vahvistu, vaikka hormonitasot nousisi. Ymmärrän stressin ja huolen, mutta sille viivalle ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Tuli noista sun mainitsemista kivuista mieleen, että mulla alko toispuoleiset jomotukset vähän oviksen jälkeen ja jatku pari/muutama ekaa raskausviikkoa. Ajattelin, että sisältä puolelta oli munasolu hedelmöittynyt ja kivut liittyi siihen. Jostain luin vahvistuksen mun ajatuksille, en vaan muista mistä 😬
Tsemppiä ja plussatuulia teille <3
Kiitos lohduttavista sanoista ♡
Mulle kävi esikoisesta niin että jälkiehkäisystä huolimatta tulin raskaaksi. Tuli oudot lyhyet menkat ja ajattelin että pilleri sekoittanut kiertoa.
Silti jossain vaiheessa tein varmuudeksi testin ennen juhlimaan lähtemistä ja testi näytti vahvaa plussaa. Lapsi nyt 2-vuotias eli näinkin voi käydä.
Joo! Kai ne erilaiset vuodot voi tosiaan olla mahdollisia!
Moikka! Kiitos, kun jaoit kokemuksen. Mulla raskaushormoni katosi kropasta ja sain tyylipuhtaan negan testistäkin jo. En tiedä mistä oli kyse, mutta nyt odotellaan seuraavan kierron kanssa+