”Teitkö sen tahallasi?” kysyi naapuri, kun asunto roihusi liekeissä – taaperon aiheuttama tulipalo sai Jennin vuosiksi pelkäämään
Jenniä kalvaa yhä syyllisyys tulipalosta, jonka hänen lapsensa sytytti tahattomasti alle kaksivuotiaana. Nyt Jenni miettii, miten kertoa tapahtuneesta lapselleen.
Kesken työmatkansa Jenni, 30, saattaa kääntyä takaisin kotiin. Hänen on pakko tarkistaa vielä kerran, ettei mikään kodinkone ole jäänyt päälle. Varmuuden vuoksi hän vetää johtoja irti seinästä ja irrottaa sulakkeita.
Kun Jenni on palannut rattiin ja matka jatkuu, huoli iskee jälleen. Silloin on käännettävä auto. Mitä jos jotain jäi huomaamatta?
Kyllä hän ymmärtää, miksi naapurit aikanaan järkyttyivät ja syyttivät häntä tapahtuneesta. Silloin anteeksipyynnöt eivät yksinkertaisesti riittäneet.
Tällaisina hetkinä Jenni kuitenkin toivoo, että hänelle raivostuneet ihmiset tietäisivät, miten onnettomuus vaikutti häneen ja kuinka pahoillaan hän on.
Viittä vaille valmiina
Vuonna 2018 Jenni odotti kuopustaan. Esikoinen oli tuolloin puolitoistavuotias taapero.
Jenni ja hänen miehensä Jani, 43, olivat remontoineet Janin 74-neliöistä sijoitusasuntoa kuukausitolkulla. Pariskunta oli ostanut talon lähiseudulta ja toivoi, että vuokralaisen lähdettyä kaksio menisi kaupaksi.
He olivat vaihtaneet ja hioneet lattiat sekä maalanneet seinät. Illat työpäivien jälkeen kuluivat remontoidessa. Esikoinen oli monena iltana mummolassa hoidossa.
Toukokuussa oltiin viimein loppusuoralla. Enää piti mitata seinät, jotta rautakaupasta voitaisiin ostaa oikea määrä seinälistaa.
Jenni oli lupautunut mittauspuuhiin sillä aikaa, kun Jani oli töissä heidän omistamallaan korjaamolla. Jenni päätti ottaa taaperon mukaansa, sillä hommaan ei menisi kuin viisitoista minuuttia.
Mittaukseen toden totta vierähti vain vartti. Jenni ei kuitenkaan ollut huomannut, että esikoinen oli käynyt välillä keittiössä ja kääntänyt lieden päälle.
Kohtalokas soitto
Matkalla rautakauppaan Jenni pysähtyi korjaamolla, jotta voisi jututtaa Jania sopivan seinälistan ostamisesta. Jenni oli lähtenyt asunnolta noin puolta tuntia aiemmin.
Janin puhelin soi, kun he keskustelivat. Jani toisti Jennille puhelimessa kuulemansa sanat. Talo palaa.
– En ensin tajunnut yhtään, että kyse oli Janin asunnosta. Soittaja oli naapuri ja luulin, että kyse oli jostain toisesta taloyhtiön asunnosta. Vastasin vain, että voi kamalaa, Jenni muistelee.
Jani selvensi, että kyse oli hänen asunnostaan. Jani kysyi vaimoltaan, mitä tämä oli tehnyt siellä.
En mitään, Jenni oli ihmetellyt. Hän oli käyttänyt vain mittanauhaa.
Jenni lähti sydän kurkussa ajamaan takaisin asunnolle. Jo pihalta katsottuna pystyi näkemään, että asunto oli täysin tuhoutunut.
Jälkikäteen he saivat tietää, että tulipalon aiheuttaja oli hella. Kuumennut liesi oli sytyttänyt viereisen kahvinkeittimen, josta palo oli levinnyt keittiötasolla olleisiin sähkötyökaluihin. Niiden akut olivat räjähtäneet, mikä oli edesauttanut palon leviämistä.
Oli vaikeaa sisäistää, mitä oli tapahtunut. Ensinnäkään Jenni ei ollut tiennyt, että keittiössä hellan sulake oli päällä, sillä asunnossa ei ollut asunut ketään moneen kuukauteen.
Toisekseen Jenni ei ollut osannut edes ajatella, että taapero olisi kiinnostunut hellan tutkimisesta. Lapsi ei ollut koskaan ennen koskenut vastaaviin nappuloihin heidän kotonaan. Niinpä hänen mieleensä ei tullut tarkistaa, oliko liesi varmasti sammuksissa.
Teitkö sen tahallasi?
Kun Jenni oli päässyt paikan päälle näkemään tuhon omin silmin, häntä vastaan tuli naapuri. Teitkö sen tahallasi, tämä tiukkasi Jenniltä. Näin, että lähdit täältä äsken.
Jenni pyysi naapurilta vuolaasti anteeksi ja vakuutti, ettei tiennyt, mistä oli kyse. Hänen anteeksipyyntönsä kaikuivat kuin kuuroille korville.
– Ymmärrän, että naapurit olivat vihaisia. Heidän asuntonsa kärsivät savuvahinkoja. Monilla oli omia lapsia ja he ymmärrettävästi olivat järkyttyneitä, Jenni sanoo.
Tuntui silti kauhealta, että joku edes epäili, että tulipalo olisi sytytetty tahallaan. Siinä vaiheessa Jenni ei vielä itsekään tiennyt, mikä palon oli aiheuttanut.
Henkilövahingoilta onneksi säästyttiin. Naapureiden suuttumus ei silti laantunut pitkään aikaan.
Eräs taloyhtiössä asunut pariskunta tuli myöhemmin moittimaan, miksi sen ikäinen lapsi edes otettiin remonttipuuhiin mukaan. Siihen Jani tiuskaisi, että ulosko 1-vuotias pitäisi jättää odottamaan.
Kahta viikkoa myöhemmin Jenni ja Jani pääsivät käymään asunnossa sisällä. Näky oli lohduton.
– Kaikki oli tuhoutunut. Koko asuntoa peitti paksu, musta kerros. Rappukäytävänkin seinät olivat mustuneet. Ja se haju, se oli kaikista pahin.
Kitkerä palaneen katku leijailee Jennin nenään vieläkin, kun hän muistelee tapahtunutta. Haju seurasi häntä myös painajaisiin. Pahoissa unissa Jenni ei saanut pelastettua perhettään palavasta rakennuksesta.
Hän ei voinut syödä eikä nukkua. Hän nousi keskellä yötä sängystä tekemään tarkistusta kotona siltä varalta, jos jokin kodinkone olisikin päällä tai jos jääkaappi olisi ylikuumennut.
Jenni luki netistä kauhutarinoita, joissa vakuutusyhtiö ei korvannut asiakkaan omien lasten aiheuttamaa vahinkoa. Hän ahdistui ja pelkäsi, ajautuisivatko he taloudelliseen tuhoon.
Lue myös: Äiti, jäytääkö sinua jatkuva syyllisyys? Tämä ihmistyyppi on erityisen altis turhaan epävarmuuteen
Vielä joskus tuhkasta noustaan
Taloyhtiön vakuutus ja heidän vakuutuksensa kattoivat suurimman osan kuluista. Painajaiset ja pakkomielteiset ajatukset vaanivista vaaroista eivät kuitenkaan hellittäneet. Perheessä tuli välillä riitaa tapahtuneesta, kyse oli kuitenkin Janin omaisuudesta.
Jenni puhui ahdingostaan neuvolapsykologille. Hiljalleen ajatukset alkoivat siirtyä syntyvään vauvaan. Oli pakko mennä eteenpäin.
Kun palovahingot oli korjattu, kaksio meni kaupaksi. Jenni ei käynyt paikan päällä enää koskaan. Henkinen kynnys oli liian suuri.
Vaikka pakkoajatukset eivät enää hallitse arkea, ne eivät ole täysin kadonneet. Jenni irrottaa lieden sulakkeen aina, kun liesi ei ole käytössä. Hän vetää kaikki töpselit irti pistorasioista kotoa lähtiessään, jääkaappia tietenkin lukuun ottamatta.
Jenni syyttää tapahtuneesta edelleen itseään.
– Minun olisi pitänyt äitinä ymmärtää, että pieni lapsi voi tehdä jotain sellaista, kun silmä välttää. Minun olisi pitänyt tarkistaa asia.
Lastaan hän ei syytä tapahtuneesta. Esikoinen on pian kouluikäinen. Jenni yrittää miettiä, miten ja milloin lapselle olisi hyvä kertoa onnettomuudesta.
Joka kerta kun lapsi pyytää, että kynttilöihin sytytettäisiin tuli, Jennin sydän alkaa väpättää.
– Joskus tekisi mieli sanoa, että pitää olla todella varovainen, ettei täälläkin syty tulipalo.
Mutta niitä sanoja Jenni ei päästä suustaan, siitä hän pitää huolen.
Vielä joskus tulee päivä, jolloin on aika kertoa tapahtuneesta. Silloin oikeat sanat ovat ehkä löytyneet.
Artikkelin henkilöt esiintyvät pelkällä etunimellään perheen yksityisyyden suojaamiseksi.
Jaa oma kokemuksesi