Joskus unohdamme, että jokainen odottaja ei ole nainen – ”Äiti on enemmän rooli kuin sukupuoli”, sanoo muunsukupuolinen Kaino
Muunsukupuolinen Kaino, 33, odottaa esikoistaan. Vaikka raskaus on toisaalta pahentanut hänen kehodysforiaansa, on se antanut syyn olla kehosta myös ylpeä.
”Kaikissa vaatteissa on niin huono olla, tuskailin miespuolisen ystäväni luona syksyllä 2018. Ystäväni ehdotti, että mitä jos lainaisin hänen vaatteitaan.
Sen illan jälkeen ostin ensimmäiset vaatteeni miesten ja poikien osastolta.
Olin silloin 29-vuotias ja etäopiskelin japanin kieltä ruotsalaisessa yliopistossa. Lähdin puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon.
Japanista palattuani tiesin, että en ole nainen.”
Pelottavat muodot
”Olin kokenut epämääräistä pahaa oloa lapsesta lähtien. Ahdistukseni vain syveni, kun murrosikä alkoi. Kehoni sai muotoja, jotka eivät tuntuneet omilta.
Aloin ajatella, että minun pitäisi laihduttaa. Laiha keho tuntui hyvältä.
Kehoni keveni, mietteeni eivät. Luulin, että syömishäiriöni on pahoinvointini alkulähde. En osannut pysähtyä miettimään, mistä ahdistukseni pohjimmiltaan kumpusi.
Kamppailin anoreksian kanssa lopulta 15 vuotta. Välillä yritin parantua, mutta en koskaan onnistunut.
Vuosi 2018, kun aloin ostaa miesten vaatteita ystäväni innoittamana, oli käänteentekevä. Vaikken tuntenut itseäni selvästi mieheksikään, minulle valkeni eräs asia.
Syömisen kontrolloiminen oli ollut minulle tapa paeta tunteitani ja niiden juurisyytä. Kun pysähdyin kuuntelemaan sitä, millainen olen ja mikä ahdistusta todella aiheuttaa, ahdistus muuttui käsiteltävämmäksi ja uusia ratkaisukeinoja alkoi löytyä. Siinä vaatteetkin auttoivat paljon.
Sittemmin olen ajatellut, että olen muunsukupuolinen. Olen tästä kuitenkin yhä epävarma, joten määritelmä voi vielä joskus muuttua vaikka mieheksi. Sen kuitenkin tiedän, että nainen en ole.”
Yllätysrakkaus
”Palattuani Japanista aloin seurustella Markuksen kanssa. Olimme tavanneet jo kahta vuotta aiemmin Helsingin kesäyliopiston japanin kielen kursseilla, joita hän opetti. Olimme pitkään läheisiä ystäviä. Hän tuki minua, kun yritin parantua syömishäiriöstäni ja pohdin sukupuoliasioita.
Vuoden 2018 lopulla tajusimme, että olimme rakastuneet huomaamattamme. Se oli yllätys meille molemmille. Markus oli seurustellut ennen vain miesten kanssa.
Aloimme miettiä perheenlisäystä heti suhteen alkupuolella. Olin siinä vaiheessa 30-vuotias, mutta ikäni yksinään ei aiheuttanut kiirettä.
Toivoin, että pääsisin pian transsukupuolisuustutkimuksiin. Jos haluaisin tutkimusten päätteeksi hormonaalista tai kirurgista hoitoa, lapset olisi parasta saada ennen sitä.
”On ollut ahdistavaa kokea, että joku muu pääsee päättämään, onko meillä oikeutta saada lapsia tai mikä minun sukupuoleni on.”
Olimme tienneet parisuhteen alusta asti, että tarvitsisimme luovutettuja siittiöitä, jos haluaisimme joskus lapsia. Hain lähetettä Helsingin transpoliklinikalle syksyllä 2020 samaan aikaan, kun haimme lähetteen lapsettomuushoitoihin.
Helsingin transpoli ei ottanut lähetettä vastaan. Perustelu oli, ettei tutkimuksia voi aloittaa samaan aikaan kuin olemme hakeutumassa lapsettomuushoitoihin.
On ollut ahdistavaa kokea, että joku muu pääsee päättämään, onko meillä oikeutta saada lapsia tai mikä minun sukupuoleni on.
Suomessa on vain kaksi transpoliyksikköä. Kun Helsinki kieltäytyi, hakeuduin samana vuonna Tampereelle.
Onneksi Tampereen transpoliklinikalle ei ollut ongelma, että halusimme lasta samaan aikaan kuin hakeuduin transsukupuolisuustutkimuksiin.
Tutkimusjaksoni Tampereella on yhä kesken. Nyt vaikuttaa siltä, että voisin saada diagnoosin ja hoitopäätöksen ehkä tämän vuoden loppupuolella.”
Muunsukupuolinen ja raskaana
”Pääsimme aloittamaan lapsettomuushoidot noin vuoden odotuksen jälkeen syksyllä 2021 Helsingissä HUSin lisääntymislääketieteen yksikössä.
Meillä kävi onni. Tulin raskaaksi jo ensimmäisellä hoitokerralla. Odotan esikoistamme nyt yhdeksännellä kuulla.
Osasin valmistautua siihen, että raskaus on minulle rankka, sillä naiselliset muodot ovat minulle muutenkin vaikeita. On ollut kuormittavaa, kun en ole voinut edes pukeutua maskuliinisesti raskausvatsan takia. Se on pahentanut kehodysforiaani.
Ulkopuoliset suhtautuvat minuun naisena, enkä yleensä jaksa korjata heidän käsityksiään. Minulle on kuitenkin tärkeintä, etteivät perhe ja ystävät miellä minua naiseksi.
Varsinkaan raskaana ollessani en voi olettaa, että ihmiset osaisivat ottaa huomioon sen vaihtoehdon, etten ehkä olekaan nainen. Se on ahdistavaa, mutta en voi tehdä asialle paljoakaan.
”Onneksi kuitenkin suurin osa saamastamme kohtelusta neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla on ollut asiallista.”
Minulla ei ole ollut voimia puhua neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla siitä, miten haluaisin ammattilaisten kohtaavan minut. Jos on raskaana, oletus naiseudesta on kaikkialla hyvin vahva.
Olemme soittaneet muutaman kerran neuvolan puhelinneuvontaan, ja ne kokemukset eivät ole olleet hyviä. Raskaus on ajoittain laukaissut erittäin pahoja ahdistuskohtauksia, joiden taustalla on osittain ollut kehodysforia, eli kokemani epämukavuus ja vierauden tunne tiettyjä syntymäsukupuoleni piirteitä kohtaan.
Pyytäessämme ahdistuskohtauksiin neuvoa henkilö puhelimessa kysyi, että emmekö sitten tajunneet etukäteen, että raskaus on rankka ja vieläpä leventää rintaa ja lantiota. Ihan kuin emme olisi punninneet sitä kaikkea jo tarkkaan entuudestaan. Kai lapsia saa haluta, vaikka tietääkin, ettei se tule olemaan helppoa.
Onneksi kuitenkin suurin osa saamastamme kohtelusta neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla on ollut asiallista.
Synnytystoiveisiini aion kirjata, että toivon, ettei minusta puhuttaisi synnytyksen aikana naisena. Olo silloin on jo valmiiksi haavoittuvainen alastomana ja ihmisten ympäröimänä, joten en haluaisi joutua kestämään samalla väärinsukupuolittamista.”
Äitikin voi olla muunsukupuolinen
”Markus on tietysti lapsen isä, mutta olemme miettineet paljon sitä, millä nimityksellä lapsemme kutsuu minua kasvaessaan. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat vähän vääriltä.
Vaihdoin pitkäaikaisen lempinimeni Kainon viralliseksi nimekseni vuosi sitten. Etunimellä puhuttelu ei kuitenkaan tunnu niin läheiseltä. Jokin itse keksitty nimitys voisi puolestaan ihmetyttää päiväkodissa tai muualla.
Ehkä lopputulos on, että olen muunsukupuolinen äiti. Olen yrittänyt ajatella asiaa niin, että äiti on enemmän rooli kuin sukupuoli.
Raskaus on ollut henkinen ja fyysinen koettelemus. Välillä on tunne, että en saisi kuitenkaan valittaa. Lapsi on erittäin toivottu, ja olen raskaudestani kiitollinen.
Eikä ole itsestäänselvyys, että ylipäätään voin saada lapsia. Olen kehostani ylpeä ensi kertaa koko elämäni aikana.”
Kainon raskausmatkaa ja arkea voi seurata Instagramissa tililtä @panicnotes88.
Kommentit (8)
Jos synnyttävää ihmistä ei voi sanoa äidiksi, niin eikö silloin äidin määritelmä ole ajettu pelkäksi sosiaalisen rooliin nimeksi? Voisiko yksikkö pikemminkin hakeutua ymmärtämään termin niin, että hän kasvaa siihen? Miksi termit pitää muuttaa, koska on yksilöitä, jotka ahdistuu? Eikö ahdistus työnnä kasvuun?
Olen pitkälti samaa mieltä Marjan kanssa.
Jokainen saa olla sellainen kuin on, on aikamme usein toistettu ajatus. Mutta mistä ihminen tulee sellaiseksi joka hän todella on. Määrääkö biologia sen?
Onko käsitys itsestä synnynnäinen, kuten väitetään esim. homoseksuaalisuudesta. Ei välttämättä, sillä esim. suuressa homotutkimuksessa (Science 2019) todettiin ettei ole olemassa mitään synnynnäistä homogeeniä, vaan homous aiheutuu valtaosin ympäristön vaikutuksesta.
Tästä ympäristön vaikutuksesta geeneihin on puhunut jo 10 v sitten mm. MLL:n entinen puheenjohtaja, prof. Tuula Tamminen. Nyttemmin apulaisprofessori Minna Ruckenstein vahvistaa tämän : ”Ihminen ei ole vain geeniensä summa. Ympäristö vaikuttaa siihen mitkä geenit aktivoituvat”. Tällä hän kritisoi geenitutkimusta, jossa ihminen etsii geneettistä alkuperäänsä, eli mistä päin maailmaa hänen geeninsä ovat peräisin.
Paitsi ympäristö, niin myös meidän sisäinen maailmamme, ts. meidän ajatuksemme ja mielemme valinnat vaikuttavat aivojen rakenteisiin ja siihen millaisiksi tulemme ja millaisia olemme.
Aivotutkija Caroline Leaf toteaa: Sielu on mieli. Mielen kautta aivot rakentuvat. Niihin leimautuu jälki mielen teoista. Aivot vain tarttuvat siihen siihen, mitä mieli käskee tehdä. Se vaikuttaa kehoon.
Kantasolubiologi Bruce Lipton, Ph. D toteaa: ”Yleinen ajatus siitä, että DNA määrää niin suuren osan siitä, keitä me olemme – ei ainoastaan esim. silmien tai hiusten väriä, vaan myös riippuvuuksiamme tai häiriöitämme, ja alttius sairauksiin, on väärinkäsitys”.
Hän jatkaa: ”Huomaat (oletat) olevasi enemmän tai vähemmän perinnöllisyytesi uhri”, Lipton sanoi dokumentissa ”Biology of Belief”. ”Sen uskomusjärjestelmän ongelma on, että se ulottuu toiselle tasolle. … Sinusta tulee vastuuton. [Sanot:] ”En voi tehdä asialle mitään, joten miksi yrittää?” Tämä käsite sanoo , että ”olet vähemmän voimakas kuin geenisi”.
Lipton toeaa että ihmisen havainto (näkemys) , eikä geneettinen ohjelmointi, on se, mikä kannustaa kaikkeen toimintaan kehossa: ”Itse asiassa uskomuksemme valitsevat geenimme ja käyttäytymisemme.”—–
Väitänkin nyt että jos monet nykyiset homot, lesbot, muunsukupuoliset ja transseksuaalit olisivat syntyneet 50- tai – 60 luvuilla, suurin osa heistä eläisi täysin oman biologiansa mukaista onnellista elämää, koska yhteiskunta ei silloin kannustanut heitä olemaan muuta kuin heteroseksuaalisia tyttöja ja poikia. Heidän ympäristönsä ei olisi aktivoitunut heidän geenejään muihin käytösmalleihin ja heidän ajatusmaailmansa olisi tukenut heidän luonnollista biologista olemustaan. He olisivat vain elämäänsä tyytyväisiä, osa ehkä poikamaisia tyttöjä ja herkkiä poikia. Mutta kuitenkin omaan sukupuoleensa tyytyväisiä nuoria.
Ts. meidän oma yhteiskuntamme ja sen liberaali arvomaailma sateenkaari-ideologioineen, on näiden seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien, kuten räjähdyksenomaisesti kasvaneen sukupuoliahdistuksen taustalla. Tätä ei vain uskalleta vielä nähdä lääketieteessäkään.
Tämä nyt esiin tuomani tutkimustieto ihmismielen ylivallasta suhteessa hänen biologiaansa, on uusi tulossa oleva näkemys, ja se tulee vielä mullistamaan ihmiskäsityksemme.
Me emme ole biologisia robotteja, vaan ensisijassa henkisiä olentoja, jolla on valta päättää omasta käyttäytymisestään.
Tulkitset tutkimusta väärin kuten sadat hengenheimolaisesi. Ihmisen seksuaalisuus ei ole yhden geenin hallittavissa. Myöskään heterogeeniä ei ole. Homogeenin jahtaaminen kertoo lähinnä siitä, miten eri seksuaalisuuksiin suhtaudutaan vieläkin sairautena. Lisäksi tutkimuksen asetelma on väärä. Myös heteroseksuaali voi harrastaa seksiä samansukupuolisen henkilön kanssa ja päin vastoin.
Tiedät hyvin, että 50-60-luvulla seksuaalivähemmistöillä ei ollut mitään mahdollisuutta hyvään elämään. Homoseksuaalisuutta on esiintynyt ihmiskunnalla aina. Sitä esiintyy myös sadoilla eläinlajeilla. Näitä ei voi aivopesulla tai tyrkytyksellä perustella. On sairasta olla sulkemassa homoja kaappiin vuosisatojen vainojen jälkeen.
2020-luvun biologia ja psykologia eivät myöskään tue näkemyksiäsi. Sukupuolen moninaisuus ON biologiaa. 70-luvun tiedekirjojen selaaminen ei luo väitteillesi pohjaa.
Kaikki saavat kokea olevansa mitä haluavat, annetaan kaikkien kukkien kukkia! Tästä olen samaa mieltä 100%
Mutta en voi kuin ajatella, että johtuukohan osittain nämä dysforiat siitä, että henkilöt itse mieltävät sen oman sukupuolensa jotenkin hyvin kapea-alaisen näkökulman kautta.
Nainen on ainoastaan kukkamekkoa käyttävä, glitterillä höystetty prinsessa ja jos ei itseään siinä roolissa näe niin sitten… Sen sijaan, että naisena voi olla ”miesten” vaatteita käyttävä, moottoripyöristä ja öljystä pitävä agressiivinen tyyppi, vaikkapa nyrkkeilijä. Että noinko se sana nainen loukkaisi tai se olo siinä kehossa olisi niin ahdas, jos mieltäisimme sen naiseuden laajempana kuin vain mitä 50 luvun leffat ovat antaneet ymmärtää.
Voisimmeko ajatella vihdoin tällä vuosituhannella, että naisia on hyvin erilaisia ja kaikki ovat yhtä hyviä!
Samoin pojat, jotka esim käyttävät mekkoja ja tykkäävät glitteristä.. Nykymääritelmillä he ovat tietenkin transsexuaaleja! Miksi eivät pojatkin saisi tykätä mekoista ja glitteristä – ovathan ne hienoja! Miksi ei pojat saisi tykätä ”tyttöjen” jutuista ilman, että heti pohditaan koska tarvitaan leikkaus.. Saa pojatkin tykätä prinsessaleikeistä ja pinkistä ja vaikkapa poneista, ei se tee heistä tyttöjä! Poikien ja miesten roolia pitäisi myös avata nykyistä paljon enemmän.
Miksi ei voisi olla vain vaatteita, kaikki pukee päälle mitä tykkää! Harrastuksia – kaikki harrastaa mitä tykkää! You get the picture. Me itse kavennamme kovasti meidän rooleja..ja sitten se aiheuttaa ahdistusta.
Jos molempien sukupuolien rooleja ei kavennettaisi stereotypioihin useampi ihminen mahtuisi niihin kokematta ahdistusta.
Minä taas en missään nimessä halua, että neuvolan täti kutsuisi minua ”henkilöksi joka menstruoi” – tätä on esim käytetty kuvaamaan naista, koska sana nainen on osalle nykyään kirosanasta seuraava..
Ongelma on vain se, että joku päivä en enää menstruoi..lakkaanko siis vain silloin olemasta?
Ei mennä nyt ojasta allikkoon, sanojen merkitystä pitäisi muokata laajemmaksi, ei vaihtaa koska vaihtamalla se itse asia ei parane, varsinkaan jos se vaihto palvelisi murto-osaa henkilöistä, jotka käyttää sitä palvelua.
Voin luvata, että hyvin harva nainen voi olla loukkaantumatta ja kokematta itseään näkymättömäksi, jos hän onkin tulevaisuudessa ”menstruoiva henkilö” se on jo sanaparina aivan groteski.
Miten kukaan voi haluta, edes henkilö muu, että mentäisiin tähän suuntaan?
Vai voitaisiinko sana mies ja nainen laajentaa tarkoittamaan useampaa ihmistä, naiset voivat olla monesta puusta vedettyjä ja myös miehet – päästään niistä kapeista rooleista pois ja kaikki saa elää näköistään elämää sukupuolestaan riippumatta.
Jos nyt sit yhtäkaikki joku ei koe mahtuvansa niin tottakai voi olla lisäksi voi olla henkilö ”muu”, mutta henkilöiden jotka kuuluu tähän kategoriaan pitää ymmärtää, että ovat minoriteetissa ja se ehkä kuuluu heidän elämänsä osaan muistaa mainita se ja kertoa miten heitä pitää kutsua kun he saavat palveluja, joissa 99,8% tuntee kuuluvansa tiettyyn biologiseen määritelmään, joka ei ole ”menstruoiva henkilö” vaan odottava nainen, tuleva äiti.
Vai pitääkö kaikkia loukata tasapuolisesti, jotta kaikilla ois tasaisesti huono olo?
Ei voi olla niin, että valtaosaa naisia aletaan loukkaamaan siksi että 0,2% olisi tyytyväisi nimityksiin. Ei sekään ole reilua, ojasta allikkoon.
Tässä nyt yksi kanta keskusteluun ja se on täysin kaikkia kunnioittava, mutta tätä keskustelua on syytä laajentaa ja pohtia monesta vinkkelistä.
Naisia on monenlaisia. Naisen ei tarvitse näyttää tietynlaiselta, pukeutua tietyllä tavalla tai tehdä vain tiettyjä asioita. On huolestuttavaa, kuinka ahtaiksi sukupuoliroolit ovat nykyisin menneet. En yhtään ihmettele, että nuoret naiset kokevat nämä ahtaat sukupuoliroolit ja -odotukset vieraiksi ja haluavat paeta naiseuttaan.
Kainolla on oikeus identifoitua miten vain, ja ilmaista itseään miten vain, mutta hän on silti nainen. Biologista sukupuoltaan hän ei valitettavasti voi muuttaa, ja sukupuoli on eri asia kuin sukupuoli-identiteetti. Toivon, että Kaino oppii vielä hyväksymään naisen kehonsa, naisen biologiansa, ja olemaan ylpeästi nainen – identifioitui hän sitten miten tahansa.
Ei minua puhuteltu synnytyslaitoksella naisena vaan ihmisenä. Sukupuolesta ei siinä hetkessä ehdi tekemään mitään numeroita. Tilanne voi olla, että lapsen tai äidin henki on vaarassa. Synnytyksen jälkeen keskiössä on vain lapsi, jolloin taas voi unohtaa kaikki sukupuoleen liittyvät huolet.
Kaino on naisen nimi. Tunnen erään naisen Kaino Inkeri, mutta hän käyttää Inkeri nimeä. Tätä nykyajan juttua en ymmärrä lainkaan, ettei keho vastaa identiteettiä. Olen 75 vee mummo.
Äiti on ollut sosiaalisen roolin nimi siitä asti kun lapsia on adoptoitu.