Lapsi 21.06.2019 Päivitetty 13.08.2019

Autotirsat ja ”äiti kuolee”: 17 hyvää ja huonoa keinoa huijata äidille pikku torkut

Kampausmalli ja rallirata. Mitäpä ei väsynyt äiti tekisi, jotta saisi edes hetkeksi ummistaa silmänsä?

Teksti
Piia Sainio
Kuvat
iStock

”Joskus molemmat lapset nukahtavat autoon ja takapenkillä käy tuhina vielä, kun kurvaan kotipihaan ja sammutan moottorin. Silloin kallistan selkänojaa taaksepäin ja lepään itsekin!”

”Olen joskus sanonut lapsille, että leikitään semmoista leikkiä, että ollaan aurinkorannalla. Olohuoneen kattolamppu on aurinko, ja äiti makaa tässä rantapyyhkeen päällä (sohvalla), ja te lapset saatte laittaa äidille aurinkovoidetta. Lapset jaksavat yllättävän kauan levittää kuvitteellista aurinkovoidetta äidin käsivarsiin, jalkoihin ja olkapäihin. Äiti saa hetken levätä (vaikka aurinkolasit päässä) silmät kiinni ja parhaassa tapauksessa ehtii käydä jopa hetken unten mailla.”

Karkaan töistä välillä vähän etuajassa, jotta ehdin ottaa pikkutirsat ennen kuin haen lapset hoidosta.”

”Olen kertonut pojalleni, että mamman lempileikki on prinsessa Ruusunen ja että me voimme leikkiä sitä yhdessä. Mamma on prinsessa Ruusunen, ja poika saa olla lohikäärme, joka vartioi, ettei kukaan tule herättämään mammaa sadan vuoden unesta. Ja niin urhea pikku lohikäärme vahtii, kun Ruusunen lepää, edes kymmenen minuuttia.”

”Niihin aikoihin, kun poikani ei suostunut nukkumaan muualla kuin vaunuissa ulkona tai kylmällä verannalla, kääriydyin verannan sohvalle makuupussiin ja otin torkut.”

Kauneushoitola on ihan klassikko. Eli äiti makoilee sohvalla silmät kiinni (ah!), ja lapsi saa tehdä hänelle kauneushoitoja ja kampauksia, laittaa vaikka kaikki mahdolliset pinnit ja lenksut äidin tukkaan. Sitten ”asiakkaan” vain pitää olla valmis kestämään hoitojen lopputulos!”

”Kun imetän, pikkuinen on paikoillaan edes hetken ja saan pitää silmiä kiinni.”

Ainoa paikka, mistä lapset eivät löydä

”En ole keksinyt toimivaa konstia. Olen yrittänyt leikkiä hierojaa tai lääkäriä ja vaikka mitä, mutta ne eivät ole ikinä toimineet. Kun palasin töihin ja työpäivän jälkeen kotona oli vastassa vähän yli yksivuotias, yritin välillä livahtaa makuuhuoneen sängyn alle piiloon. Mutta sieltäkin se vekara aina löysi minut.”

”Asetuin makuulle lastenhuoneen lattialle ja sanoin lapsille, että olen rallirata. He ajoivat pikkuautoilla pitkin jalkojani, selkääni ja käsiäni. Itse sain huilata. Tässä leikissä tärkeintä on pukeutua huppariin, jotta voi vetää hupun pään päälle, jottei tukka jää auton renkaiden väliin.”

Päiväunien tarpeessa? Kukista univaje menestyneiden uraäitien opeilla

”Pyysin lastani tekemään minulle kampauksia. Köllöttelin sohvalla ja roikotin päätäni käsinojan yli. Lapsi väkersi ’lettejä’, ja minä panin silmät kiinni. Se oli yllättävän rentouttavaa, mutta takkujen ja solmujen selvittäminen kesti hetken.”

”Kun lapset olivat pieniä ja roikkuivat minussa kiinni, en voinut nukkua päiväunia, vaikka mieheni olisi ollut kotona. Siksi nukuin usein saunan lauteilla, koska sauna oli ainoa paikka, josta lapset eivät osanneet minua etsiä.”

”En nuku vessassa, mutta saatan rentoutua ja lukea kirjaa vessassa, sillä se on meidän asunnossamme ainoa huone, jonka oven saan lukkoon. Lapsille olen opettanut, että jokaiselle pitää suoda vessarauha. ”

Ei lupaa liikahtaa!

”Kahdella tyttärelläni on pieni ikäero, ja kun he eivät vielä olleet koulussa, olin heidän kanssaan usein yksikseni kotona. Meillä oli tapana leikkiä aika karmivaa mutta minulle mieluisaa leikkiä. Siinä leikissä sain hetken ihan vain maata silmät kiinni, eikä minulla ollut lupa edes liikahtaa. Lapset olivat ihan itse keksineet leikin ja olivat siitä innoissaan. Leikin nimi oli ’äiti kuolee’.”

”Kesällä mummolassa pystytimme teltan pihalle. Lapsista oli jännittävää leikkiä teltassa, eivätkä he osanneet itse avata teltan ovia sisäpuolelta. He leikkivät ja minä huilasin.”

”Joskus otan lapset viereeni sänkyyn, ja kuuntelemme äänikirjaa. Lapset uppoutuvat tarinaan niin, etteivät huomaa, että yksi pilkkii. Toimii myös Pikku kakkosen aikaan.”

Milloin vauva kannattaa laittaa päiväunille? Nämä ovat väsymyksen merkit

”Isommat lapset voi lahjoa leikkimään pienempien sisarustensa kanssa sitten, kun isommat ovat jo kouluiässä. Ystäväni on onnistunut tällä keinolla saamaan itselleen pitkät unet viikonloppuaamuisin. Hän on illalla tehnyt 4- ja 9-vuotiaille lapsilleen aamupalan valmiiksi jääkaappiin ja sopinut koululaisen kanssa, että lapset voivat heräillä omaan tahtiinsa, ottaa jääkaapista aamiaista ja syönnin jälkeen katsoa telkkaria tai leikkiä siihen asti, kun äiti herää. Ja joskus äidillä on riittänyt unirauhaa ihan yhteentoista saakka aamupäivällä.”

”Muutamat torkut olen saanut otettua niin, että lapsi katsoo sohvalla telkkaria ja minä makaan vieressä peitto pään yli vedettynä.”

Lähde: Kaksplus.fi ja toimituksen äidit

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X