Kysy Suvilta: Mistä apua, kun lapsi kastelee toistuvasti eikä suostu pissalle?
Lukijaa rasittaa, ettei hänen lapsensa suostu menemään vessaan kesken leikin, ja sitten sattuu vahinko. Miten tällaisessa tilanteessa pääsisi eteenpäin? Psykologi ja psykoterapeutti Suvi Laru vastaa.
Kysymys: ”Miten suhtautuisin siihen, että 5-vuotias lapseni ei suostu menemään pissalle, vaikka hänellä on pissahätä? Hän ei malta mennä vessaan kesken leikin, ja pian housut ovat märät. Se rasittaa minua. Yöllä lapsi saattaa myös kastella sänkynsä. Miten pääsisimme tilanteesta eteenpäin?”
Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Erilaisista arjen tilanteista voi lapsiperheissä muodostua ikäviä kierteitä, joista olisi hyvä päästä eroon.
Jos kastelu on pitkäkestoista, lääkärikonsultaatio on aiheellinen. Oleellista on myös pohtia, onko pissaamisessa ollut hankaluuksia jo aikaisemmin, vai ovatko vaikeudet alkaneet lähiaikoina.
Joskus uusi elämäntilanne tai haasteet lapsen elämässä voivat näyttäytyä myös toiminnallisina vaikeuksina, kuten kasteluvaikeuksina. Asian esiin nostaminen neuvolassa on tärkeää.
Kannattaa myös miettiä, sujuuko pissalle meno silloin, kun leikki ei ole kesken. Meidän aikuisten tulee aina muistaa, että jokaisen lapsen kehitys kulkee omaa tahtiaan. Lapsen ikä yleensä sanelee joitakin reunaehtoja, mutta jotkut lapset tarvitsevat aikuisen tukea enemmän kuin toiset.
Ole turvallinen ja kannustava
Aikuisen tulisi myös muistuttaa lasta pissalla käymisestä eri tilanteissa. Turvallinen ja kannustava ennakointi on siis avainsana. Lapsen kanssa voi sopia, että ennen leikin aloittamista käydään pissalla, ettei hätä tule kesken leikin. Samoin pissalle mennään ennen nukkumaan menoa.
Lapsi aistii vanhempien tunnereaktiot ja huomaa kehomme viestit. Jos olemme kireitä ja jännittyneitä, voi vuorovaikutuksessa olla haasteita kaikissa pissaamisen liittyvissä tilanteissa.
Lapsi ei kastele ilkeyttään
Lapsi ei tee lähtökohtaisesti tilanteita tahallaan. Pissalle mennessä, pyykin selvittelemisessä ja muissa arjen tilanteissa lapselle ei siis saisi tulla tunnetta, että hän on paha tai vääränlainen. Meidän tulee antaa ilmeillämme, eleillämme ja sanoillamme lapselle viesti: ”Ei ole hätää. Nyt mennään vessaan.” Tai lapselle voi sanoa: ”Pestään vaatteet ja lakanat, et ole paha lapsi.”
Lapsen kanssa voi myös käyttää kannustuspalkintoja, kuten tarroja, kun pissalle meno on muistunut mieleen. Muutamasta hyvästä onnistuneesta tilanteesta voisi olla palkintona yhteinen tekeminen perheen kesken.
Jos lapsi on osan päivästä päivähoidossa tai kerhossa, asia on hyvä ottaa puheeksi myös siellä. Tilanteen pitkittyessä kannattaa myös hakea ulkopuolista keskusteluapua esimerkiksi perheneuvolasta.
Psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otavamedia.fi.
Lue myös nämä Suvin vastaukset:
Kerrospukeutuminen tulee taas – miten selvitä kiireisistä arkiaamuista, kun lapset hangoittelevat vastaan? Asiantuntija vastaa
Kommentit (1)
No kyllä 5-vuotiasta jo voi vähän moittiakin, jos pissaa housuun! Tietää varmasti, ettei niin ollut tarkoitus.Jos selvästi tunnistaa pissahädän, muttei silti mene vessaan, siinä vaiheessa pitää aikuisen lopettaa leikki ja päättäväisesti ohjata sinne vessaan, sanoa, että leikki jatkuu heti vessakeikan jälkeen. Eri asia,jos pissa tosiaan vain karkaa, ja silloin on asiaa lääkäriin.