Lapsen kehitys 10.06.2024

Vuoden ja yhdentoista kuukauden ikäinen taapero on vauhdikas kaveri, joka haluaa tehdä kaiken itse

Tässä ikävaiheessa taapero kokee vahvoja tunteita ja haluaa itsenäistyä vauhdilla.

Teksti
Beda Salmi
Kuvat
iStock

Hurraa, pian lapsellasi on kaksivuotissyntymäpäivä! Vuoden ja yhdentoista kuukauden ikäinen taapero ei malta pysyä aloillaan muutamaa minuuttia pidempään ja haluaa tehdä asiat itse, ilman apua. Rutiineja seuraamalla arki voi tuntua vauhtihirmun kanssa helpommalta.

Motorinen kehitys | Lapsi ei malta pysyä paikoillaan

Tässä iässä lapsen vauhti vain kasvaa eikä hän pysy paikoillaan usein paria minuuttia kauempaa. Arjen pakolliset menot, kuten kaupassakäynti saattavat vaikeutua tämän takia. Kannattaa kuitenkin nauttia touhukkaasta pienokaisesta ja vauhdikkaasta ajasta, joka sisältää myös paljon onnistumisien aikaansaamia riemunkiljahduksia.

Taapero on oppinut tähän mennessä paljon motorisia taitoja, joita hän alkaa hiljalleen yhdistellä toisiinsa. Lapsi osaa esimerkiksi nousta portaita ja laskeutuu niitä alas turvallisesti takaperin, onnistuu ylittämään pienen esteen ja nauttii rajojensa haastamisesta esimerkiksi leikkipuiston kiipeilytelineessä.

Jos tuntuu siltä, ettei lapsen energiavarasto hupene koskaan, kannattaa hänelle keksiä päivän aikana paljon aktiviteetteja, joissa höyryjen päästäminen onnistuu. Voitte käydä purkamassa energiaa esimerkiksi leikkipuistossa, museossa tai ulkoilemassa. Vauhdikkaan päivän jälkeen usein unikin yleensä maistuu paremmin.

Taidot kehittyvät vauhdilla | Taapero haluaa tehdä asiat itse

Kun lapsi oppii uusia asioita, halu tehdä niitä itse kasvaa. Taapero tahtookin usein tehdä kaiken itse eikä apu välttämättä enää kelpaa hänelle kuten ennen. ”Minä itse” toistuu puheessa usein ja halu itsenäistyä on suuri.

Kuitenkaan lapselle ei voi antaa kaikkea, mitä hän haluaa. Hänen voi antaa valita yksinkertaisia asioita, kuten omia vaatteitaan. Aikuisen on kuitenkin hyvä ottaa huomioon se, että ellei lapsella aidosti ole tilanteessaan valinnanmahdollisuutta, sitä ei pidä antaa hänelle puheessakaan. Koska lapsi ei koe kiirettä aikuisen kanssa samalla tavoin, hänelle esimerkiksi ”tulisitko syömään” ja ”tule syömään” voivat olla kaksi täysin eri asiaa.

Taaperon muisti | Lapsi muistaa asioita eri tavoin kuin ennen

Tässä ikävaiheessa voi huomata taaperon muistin kehittyvän. Kun lapsi oli pieni, hän ei vielä ymmärtänyt, että kadonnut lelu on vielä jossain tallella. Nyt hän kuitenkin saattaa muistaa, että jätti pikkuauton mummolaan. Lapsi saattaa myös yhdistää kirjoissa ja ohjelmissa näkyviä asioita tosielämään: esimerkiksi kirjassa oleva koira saattaa muistuttaa häntä naapurin koirasta.

Tässä iässä lapsi alkaa usein kokeilla myös mielikuvitusleikkejä. Hän saattaa ottaa esimerkiksi muovisen hedelmän ja esittää syövänsä sen. Monimutkaisemmat mielikuvitusleikit tulevat kuitenkin vasta muutaman vuoden päästä mukaan.

Lue myös: Mistä leikeistä 2-vuotias tykkää? 10 leikkiä, joista tulee heti jättihitti

Taaperon kasvatus | Rutiinit ovat hyvin tärkeitä

Lapselle on tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät ja auttavat häntä tunnistamaan vireystilansa vaihteluita. Kun vanhempi kertoo lapselleen, koska tämä on väsynyt, lapsi oppii yhdistämään olotilansa väsymykseen ja sitä seuraavaan lepoon.

Arjen rutiinit ovat lapselle tärkeitä. Päiväjärjestyksen olisikin hyvä toistua suurin pirtein samanlaisena. Silloin lapsen on helpompi yhdistää mitä päivisin tapahtuu tiettynä kellonaikana ja esimerkiksi nukkumaanmeno ja syömiset voivat olla helpompia, kun lapsi osaa valmistautua niihin.

Lapsen on helpompi siirtyä tekemisestä toiseen, jos hän osaa valmistautua siihen. Tähän auttaa myös tilanteiden sanoittaminen lapselle. Lapselle kannattaa siis kertoa etukäteen mitä on tapahtumassa kuten: ”Kohta keräämme lelut, syömme aamupalaa ja lähdemme päiväkotiin.” Lapsi osaa näin valmistautua tulevaan ja tuntee olonsa turvallisemmaksi.

Vanhemman kannattaa huomioida myös lapsen vireystila ja auttaa lasta tunnistamaan se itse. Jos aikuinen kertoo lapselle tämän olevan väsynyt, lapsi oppii yhdistämään olotilansa tulevaan lepohetkeen.

Uhmaikä | Miten rauhoittaa tunnekuohun vallassa oleva taapero?

Yleensä tahto- tai uhmaikä alkaa vähän ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän. Sen kesto on usein hyvin vaihtelevaa ja yksilökohtaista. Useimmiten se hellittää viimeistään 4–5-vuotiaana, mutta monilla myös jo paljon aikaisemmin. 

Aikuisen reaktio vaikeisiin tilanteisiin vaikuttaa hyvin paljon lapsen käyttäytymiseen. Jos aikuinen osaa hallita omia tunteitaan, näyttää hän hyvää esimerkkiä myös lapselleen.

Tässä muutama vinkki, miten voit rauhoittaa voimakkaan tunteen vallassa olevaa lasta:

  • Pysy itse rauhallisena, koska tunteet tarttuvat ja vanhemman empaattinen ote asioihin rentouttaa lasta.
  • Älä jätä lasta yksin, vaan ole lähellä ja osoita hänelle tukesi. Näytä, ettet pelkää lapsen raivoa, vaan anna hänen purkaa tunteitaan. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea rauhoittuakseen, koska ei osaa vielä käsitellä suuria tunteita itse.
  • Osoita ja kerro lapselle, että ymmärrät hänen tunteensa. Lapselle on hyvin tärkeää tulla ymmärretyksi.
  • Harjoittele lapsen kanssa tunteiden säätelyä esimerkiksi keskustelemalla. Voit kertoa lapselle, että kaikilla ihmisillä on paljon erilaisia tunteita, mutta ne pitää ilmaista satuttamatta toisia ja itseään. Voitte harjoitella myös rauhoittumistapoja ja selvittää lapselle ominaisimman keinon rauhoittua.

Lue myös: Tunnetaitoja tulisi opetella jo lapsuudessa: ”Yksikään lapsi ei ole tahallaan ilkeä, vaan häneltä puuttuu taidot käsitellä tunteitaan”

Lähteet: MLL ja BabyCenter

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X