Teinien maleksimisella on tärkeä tehtävä, sanoo lastenpsykiatri – Paljon vahingollisempaa on jokin, mitä tapahtuu kotona
Näennäisen veltolla hengailulla on tärkeä tehtävä nuoren elämässä.
Mitä tuosta nuoresta oikein tulee, kun hän vain hengailee kavereiden kanssa ympäri kyliä? Istuu puhelin kädessä ja lorvii, sen sijaan että panostaisi tulevaisuuteensa.
Moni teinin vanhempi saattaa olla huolissaan lapsensa ajankäytöstä. Nuori käy kotona nukkumassa ja syömässä, muuten hän luuhaa jossain, ties missä.
– Kun murrosikäisen aivot kehittyvät, aivojen välittäjäainetasolla nuorta palkitsee vertaisryhmässä pärjääminen – ei enää vanhemman tuki, vasta ilmestyneen Teinin mieli -kirjan toinen kirjoittaja, lastenpsykiatri Janna Manninen rauhoittelee teinien vanhempia.
– Nuorta ei kannattaisi häpäistä siitä, että hän tekee sitä, mistä aivot saavat palkinnon. Se ei tarkoita vanhemman hylkäämistä.
Aikuisen näkökulmasta nuorten maleksiminen saattaa näyttää tarpeettomalta ajan haaskaamiselta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Nuoren aivot käyvät läpi isoja prosesseja, joita varten nuoren arkeen tarvitaan väljyyttä eli aikaa, jolloin ei näennäisesti suoriteta mitään.
Hengailukin on todellisuudessa täynnä mikrososiaalisuutta, josta aikuiset eivät usein saa kiinni. Manninen vertaa hengailua nuorten mielikuvitusleikkiin.
– Kun he kehuskelevat salituloksillaan tai ihailevat, millainen kuva tuli otettua, he samalla haaveilevat, että voi, kunpa olisin niin vahva tai voi kunpa olisin niin upea.
Hengailua kannattaa yrittää ymmärtää
Vanhemmista vetelehtiminen saattaa vaikuttaa siltä, että nuori heittää elämänsä hukkaan. Läksyt jäävät tekemättä ja harrastuksissa ei enää jakseta käydä.
– Silloin vanhemman kannattaa ajatella, että kylläpä lapseni on minulle rakas ja haluan hänelle vain hyvää, Manninen neuvoo.
Seuraava askel on pysähtyä pohtimaan ajatustensa lähteitä: olenko tuohtunut tai kenties peloissani? Ensin kannattaa tutkia omia ajatuksiaan, pelkojaan ja huolenaiheitaan, ja sen jälkeen ottaa asia puheeksi nuoren kanssa.
– Keskusteluissa ei kannata lähteä vaatimuksen ja puskemisen kautta, vaan kiinnostuneena nuoren omista ajatuksista. Ehkä taustalla on ajatus, että nuori hengaa kauppakeskuksissa, jotta hänet löydettäisiin sitä kautta supermalliksi. Antaa nuoren siis haaveilla!
Kolmanneksi Manninen kannustaa vanhempia luopumaan viimeistään tässä vaiheessa siitä, että yrittäisi päättää nuoren puolesta, mikä hänestä tulee tai millainen hän on.
Missä nuoret voisivat oleskella turvallisesti?
Aivojen kannalta päämäärätön oleskelu on ensiarvoisen tärkeää, mutta missä sitä voisi tehdä turvallisesti?
– Me aikuiset olemme avainasemassa siinä, teemmekö hengailusta turvallista ja sallimmeko hengailun, josta ei ole haittaa kenellekään, Manninen painottaa.
Kuvaavaa on, että kauppakeskuksista tullaan nopeasti häätämään notkuilijat pois käytäviltä. Kahviloissa ei saa istua ostamatta mitään ja kaikilla paikkakunnilla ei ole nuorisotiloja.
– Näin helsinkiläisenä haluan nostaa Oodin ihanana hengailupaikkana. Keskikerroksissa on pitkin ja poikin nuoria. He kokoontuvat ihmislaumana yhteen, vaikka kaikki ovatkin omilla kännyköillään, Manninen kuvailee nauraen.
Toisilla nuorilla on siinä mielessä onnekas tilanne, että kotona on tarpeeksi tilaa tai muuten salliva ilmapiiri siihen, että siellä saa viettää aikaa kavereiden kanssa.
– Arvostan suuresti niitä vanhempia, jotka kestävät sen, että töistä tullessa eteisessä on kahdeksat Niken kengät läjässä.
Jos haluaa pitää huolen siitä, että nuori hengailee mukavassa ympäristössä, voi nuorelle antaa esimerkiksi taskurahaa kahvilassa käyntiä varten.
– Välillä voi myös sanoa, että te voitte olla meillä, minä lähden pois. Samalla viestii nuorelle, että koti on oikeasti myös nuoren koti. Ei niin, että nuorella on kotona vain joku pieni nurkka.
Itsekin teinien vanhempana Manninen ymmärtää myös vanhempien musertavan huolen siitä, etteivät he tiedä, missä nuori liikkuu. Hän itse ei ole pitänyt nuortensa puhelimissa paikannusta päällä. Jos paikannukseen kuitenkin päätyy, tulisi siitä keskustella nuoren kanssa avoimesti.
– Älä seuraa nuortasi salaa.
Myös harrastuksissa hengaillaan
Toisilla nuorilla arki on täynnä harrastuksia, eikä iltaisin ole aikaa lähteä haahuilemaan. Silloin vanhempi saattaa huolestua, saavatko nuoren aivot tarpeeksi tarpeellista joutilaisuutta. Manninen rauhoittelee huolestuneita:
– Harvat harrastukset ovat sellaisia, että niissä suoritetaan täysillä. Pukuhuoneissa jutustellaan, sarjojen välissä tanssitunneilla ehditään höpötellä.
Samalla esimerkiksi joukkuelajeissa treenataan yhteenkuuluvuuden tunnetta, unelmoidaan ja opetellaan säätelemään tunteita.
Tärkeää olisi kuitenkin tarkastella sitä, ettei nuori vahingossa treenaa vanhempiensa toiveita ja tavoitteita varten. Vanhempien pitäisi olla laittamatta omia unelmiaan nuoren harteille. Jos nuorella on hyvin tavoitteellinen harrastus ja koulustakin paineita, vanhempien tulisi vastaavasti kotona olla vaatimatta liikaa.
– Jos nuori on suorittanut päivän koulussa ja illan treeneissä, kotona tulisi passata ja jeesata vähän. Kun aivojen koko kapasiteetti on käytetty, ei ole aika patistaa nuorta viemään roskia.
Sama pätee myös harrastuksiin, jotka kuormittavat pääosin mieltä kehon sijaan.
– Jos on soittanut koko päivän viulua, ei aivoissa riitä enää kaistaa illalla vanhempien vaatimuksille.
Mitä, jos nuori ajautuu vääriin porukoihin?
Monet vanhemmat pelkäävät, että nuori ajautuu vääriin porukoihin. Tällöin kannattaisi pohtia, käyttäytyykö itse nuorta kohtaan mukavasti silloin, kun hän on kotona.
– Jos me olemme hyvin vaativia, hankalia, mitätöiviä tai välinpitämättömiä nuorta kohtaan, niin silloinhan hän on kotona sellaisessa porukassa, joka ei tee hänelle hyvää. Se on paljon vahingollisempaa kuin, että hän törppöilee jossain jonkun typerän jutun, Manninen sanoo.
– Suhtaudunko itse nuoreen niin kuin toivoisin muiden suhtautuvan häneen?
Media on viime aikoina ollut täynnä juttuja katujengeistä ja vanhemmat saattavat pelätä, että nuori ajautuu mukaan jengeihin.
– Pelkoja ei pidä vähätellä. Nuorelle voi esimerkiksi sanoa suoraan, että ”sori, tämä on varmaan ihan naurettavaa, mutta kyllä mä välillä ajattelen, että missä jengeissä sä oikein pyörit, että iik, aiotko liittyä johonkin katujengiin”, Manninen antaa esimerkin.
Kun pelkopuheeseen saa vähän leikkisyyttä ja huumoria mukaan, ei se tunnu pelkältä kyttäämiseltä ja rajoittamiselta.
Mannisella itsellään on tapana tehdä lastensa kanssa niin, että lapset saavat luetella vanhempansa pelot ja sen jälkeen kertoa, miten itse varautuisivat näihin asioihin.
– Totta kai kaupungilla kulkeva nuori kohtaa riskejä. Hänen kanssaan olisi tärkeää miettiä, tunnistaako nuori vaaranpaikat ja osaako hän toimia niissä. Enemmin vahvistaisin nuorissa näitä taitoja kuin sitä, että yrittäisin ulkoisilla rajoituksilla estää heitä liittymästä katujengeihin.
Jaa oma kokemuksesi