Lapsen kehitys 07.02.2014 Päivitetty 20.07.2022

Kakan pihtaamista + 11 muuta tositarinaa uhmaiän itkupotkuraivareista

Elämässä uhmaikäisen kanssa tarvitaan lehmän hermoja ja kuulosuojaimia. Lue Kaksplussan lukijoiden tarinat elämästä uhmiksen kanssa.

Teksti
toimitus
Kuvat
iStock

Uhmaikä, tuo dramatiikan leikkikenttä. Lue lukijoiden tarinat ja saa niistä vertaistukea seuraavan raivokohtauksen keskellä.

Lue myös: Uhmaikä on syvältä, mutta ainakin siitä jää parhaat tarinat – ”Lapsi sai kohtauksen, kun en antanut syödä ruuvimeisselillä”

Äiti piiloutuu suoraa huutoa kaapin taakse

”Meidän pojalla, nyt 3 v., oli melkoinen uhma kaksivuotiaana. Hillittömiä raivareita ei onneksi ollut monta kertaa päivässä, mutta kun poika räjähti, hän saattoi kiljua tunninkin niin, että siltä meni jalat alta. Kohtaukset muistuttivat yöllisiä kauhukohtauksia. Onneksi raivarit alkoivat vähetä ja helpottua, kun lapsi alkoi oppia kertomaan, että ’harmittaa!!’, ja osaa monesti vielä kertoa syynkin.”

”Nyt hieman yli kolmevuotias esikoistyttäreni on aina ollut temperamenttinen. Arkemme on yhtä taistelua ja vääntämistä, tänään ensimmäiset huudot huudettiin aamuseiskalta 30 sekuntia heräämisen jälkeen. Mikään ei suju, ei mikään. Tyttö on pahalla­ tuulella 95 prosenttia ajasta­. Hän kirkuu niin kovaa raivareissaan, että hänet on laitettava omaan huoneeseen jäähylle ovi kiinni – korvat menevät lukkoon. Usein pidämme kuulosuojaimia näissä pahimmissa tilanteissa.”

”Uhmis alkoi 1 v 6 kk ikäisenä syömisen kanssa tappelulla, ja siitä se paheni ja sai uusia muotoja. Viime keväänä hirveitä raivareita oli joka ikinen päivä vähintään yksi kaiken muun kiukuttelun lisäksi. Multa loppui kyllä ihan paukut, en kestänyt enää pienintäkään kitinää tms. vaan pimahdin ihan heti. Olin myös raskaana, ja muutaman kerran piilouduin saunaan, kaapin taakse jne. riehuvaa uhmista pakoon. Nyt pahin vaihe on onneksi ohi.”

Lue myös: ”Nyt tältä nallelta irtois jalka ja sitä sattuis kovaa” – toimi näin, kun lapsen leikki muuttuu ilkeäksi

Kiristystä, lahjontaa ja harhautusta

”Nyt 4,5-vuotias lapseni huutaa ja itkee päiväkodista kotiin pyöräillessämme koko matkan ja lähes joka päivä. Pyöräillessä annan hänen huutaa, mutta muissa uhmajutuissa yritän kiristää ja lahjoa. Itsellä on huono omatunto, kun täytyy tällaisia keinoja käyttää, mutta ei sitä kaikkea voi antaa tehdäkään.”

”Minulla on 3-vuotias tyttö ja 1,5-vuotias poika. Tyttö on hirmuisen kiltti ja kuuliainen eikä protestoi normaaleja arkijuttuja juuri mitenkään, mutta­ mielensä pahoittaessaan hän saa todella kovia ja pitkiä raivareita. Poika­ taas protestoi lähes jokaista vaipanvaihtoa, pukemista, käsien pesua ym., mutta hänet on niiiiiiin helppo harhauttaa. Laulaminen on satavarma raivarin lopettaja­, samoin kutittaminen, ja poika myös kuuntelee tarkkaan, kun selitän, että­ ’sua harmittaa, anna äiti halaa pahan mielen pois’. Sitten hän sanoo ’halaa, halaa, mieli, mieli’, painaa päänsä kainaloon nanosekunniksi ja unohtaa.”

”1 v 9 kk tytöllä uhmaa on ollut jo useita kuukausia. Ensimmäinen kunnon kohtaus säikäytti­ minut, luulin, että lapsi on vakavasti sairas, niin uskomaton tuo raivokohtaus­ oli. Lapsi huusi kuin mieli­puoli ja oli suoraan kuin Manaaja-elokuvasta. Noin kuukausi sitten oli jo pari viikkoa jatkunut vaikeampi­ kausi, ja eräänä päivänä minulla meni hermot, ja huusin lapselle ekaa kertaa tosissani. Sen jälkeen lapsi totteli pari­ viikkoa ihan todella hyvin. En kuitenkaan aio turvautua huutamiseen, koska se menettää tehonsa taatusti äkkiä ja on uuvuttavaa.”

Lopulta uhmis väsyy omaan kiukutteluunsa.

Kakan pihtaamista ja mallia esikoisesta

”Meidän vanhimmalla uhma esiintyi kakan pihtaamisena ja tuhrimisena. Oli äärimmäisen hermoille käypää, mutta­ on onneksi nyt jäänyt taakse. Joskus harvoin sai kiukkukohtauksia. Nykyisin sanoo: ’En tykkää siusta’, jos ei homma mene putkeen. Kaikilla kyllä on uhma-ikä pukannut päälle hyvissä ajoin ennen kahta ikävuotta. Välistä menee hermot ja tulee huudettua. Tosin olen todennut käytännössä­, että lehmän hermot toimii paremmin kuin se, että menettää ne.”

”Esikoisen uhmailu alkoi hiukan alta­ kahden vuoden, ja nyt myös kuopus on alkanut ottaa idolistaan mallia. ’Parhaimmillaan’ esimerkiksi ulos lähtö on yhtä katkeamatonta itkupotkuraivarihuutoa stereona. Isompi on viime aikoina ottanut kapinaansa myös dramaattista sanastoa. Kun sitten saan tytöt ahdettua haalareihinsa ja luovutan heidät puistotädin hellään huomaan, heistä kuin taikaiskusta kuoriutuu mitä rakastettavin ja aurinkoinen kaksikko, joka hurmaa kiltteydellään ja leikkisyydellään.”

Lue myös: Yhden lapsi ei tottele, toinen vinkuu kaikesta – mitä nyt, kun lapsestani ei tullutkaan reipas?

”Äiti, älä jätä!”

”Meillä, jos lapsen kantaa toiseen huoneeseen, hän karjuu kauhealla äänellä ’älä äiti purista, älä jätä’. On siinä naapureilla kuuntelemista ja miettimistä, että mitä täällä oikein tapahtuu. Ollaan puhuttu lapsen kanssa rauhallisella hetkellä, että välillä pitää mennä rauhoittumaan muualle, ei voi demonisoida kaikkien­ perheenjäsenten elämää omalla käytöksellään. Vähän karulle se silti tuntuu, kun lapsi vielä osaa tehdä asiasta niin kovin dramaattisen.”

”Legendaarisin kerta oli pari vuotta sitten, kun lapsi oli kolme. Olimme matkalla kotiin, jo ihan oman pihan tuntumassa, kun pienen maailma repesi totaalisesti. Yritin kantaa raivoajaa kotiin, mutta se ei onnistunut. Lopulta kyllästyin ja lähdin kävelemään kotipihaan, välistä palasin ihmettelemään kiukkuista lastani. Samassa­ kännyni soi ja vastasin, mutta vahdin lastani samalla. Sitten joku­ mies sanoo viereisen aidan takaa, että ’se äiti jätti ton’. Kurkkasin niin, että hän näki minut, jolloin totesi­, että ’siellä se juoruaa vain kännyyn’. Siinä vaiheessa­ napsahti, ja sanoin tuolle naapurille, että­ jos olet noin huolissasi lapsen hyvinvoinnista, niin soita­ viranomaiset paikalle. Naapuri hävisi sisälle, ei ilmaantunut viraomaisia, ja lapsikin rauhoittui lopulta, tuli syliin ja kannoin kotiin.”

Lue myös: Lapsi hokee kakka-pissi-pippeliä – noloa vai ei? Vanhemman oma häpeä lietsoo lällättelyä

Kun mikään ei käy

”3-vuotias huutaa ennen hammaspesua, että ei halua pestä, ja kun hampaat on pesty, alkaa hirveä huuto ’minä haluan pestä’. Yleensä koitan kuunnella­ eri jankutukset tuuliputkikorvilla, sillä olen huomannut, että pojan on tarve vain jankuttaa, kunnes huomaa sen olevan turhaa.”

”Esikoisella pahin on kai jo ohi, mutta taannoin sotaa oli kaikesta. Milloin ei puettu vaatteita, koska väri ei ollut violetti, milloin paiskattiin puurot lattialle, koska maku ei ollut sokerinen. Kamalinta­ uhmiskohtauksissa esikoisella oli/on ne huutokohtaukset, joihin ei vaan auta mikään. Olen kokeillut sylittää, lohduttaa, olla läsnä ja puhua, puhua, puhua. Mikään ei auta. Ja totesin, että paras tapa rauhoittaa tilanne on poistua minuutiksi tai kahdeksi kokonaan paikalta. Kerroin, että minut löytää olohuoneesta, jos tulee sellainen olo, että haluaa puhua.”

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 1/2012.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X