ADHD on voimakkaasti perinnöllinen – ”Joskus aikuinen ymmärtää oman ADHD:nsa vasta, kun lapsi saa diagnoosin”
ADHD on vahvasti perinnöllinen, mutta aina se ei periydy. Lastenpsykiatrian professori kertoo, mitä häiriön periytyvyydessä tällä hetkellä tiedetään.
ADHD-diagnoosien määrä on kasvanut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Viime vuosina diagnoosit ovat yleistyneet myös aikuisilla, kun moni oireista kärsinyt on hakeutunut tutkimuksiin aikuisiällä. ADHD on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka periytyvyys on voimakasta.
ADHD on oireyhtymä, joka liittyy aivojen tarkkaavuutta ja vireystilaa säätelevien hermoverkkojen häiriintyneeseen kehitykseen. ADHD:n oirekuvan kehittymisessä perimän ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutus on merkittävä.
– Yksittäistä geeniä, joka aiheuttaisi aina ADHD:n, ei ole tunnistettu, mutta esimerkiksi tupakointi ja muiden päihteiden käyttö raskausaikana voi lisätä riskiä lapsen ADHD:n syntyyn, sanoo Helsingin yliopiston lastenpsykiatrian professori, Husin lastenpsykiatrian ylilääkäri Eeva Aronen.
ADHD-oireet haittaavat monin tavoin elämää. Häiriö on tärkeää tiedostaa, jotta siihen voi saada asianmukaista tukea ja hoitoa. Ominaisia oireita ovat ikään ja kehitystasoon nähden liiallinen tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivinen, eli hetken mielijohteista syntyvä käytös. Oireet vaihtelevat yksilöllisesti.
Voimakkaasti perinnöllinen
Vaikka yksittäistä geeniä ADHD:n syntyyn ei ole tunnistettu, useiden geenien on kuitenkin osoitettu lisäävän ADHD:n esiintymisen todennäköisyyttä.
Arvioidaan, että oireista 60 prosenttia selittyy perintötekijöillä. Jos yhdellä perheenjäsenellä on oireita, lähisukulaisilla kuten vanhemmilla, sisaruksilla ja lapsilla on 2–8 kertaa muuta väestöä korkeampi todennäköisyys ADHD-häiriöön. ADHD:n periytyvyys on siis voimakasta.
Arosen mukaan on myös tapauksia, joissa aikuinen ymmärtää oman ADHD:nsa vasta silloin, kun omalta lapselta löydetään ADHD.
Vaikka ADHD:n periytyvyys on melko voimakasta, ei perheessä kaikilla silti välttämättä ole häiriötä.
– On paljon myös perheitä, joissa vain yhdellä lapsella on ADHD.
Toisaalta jos henkilöllä on ADHD, myös hänen lähisukulaisillaan on keskimääräistä useammin sama häiriö.
ADHD:lla on lisäksi todettu olevan yhteistä geneettistä taustaa mielialahäiriöiden, autismikirjon häiriöiden, käytöshäiriöiden ja skitsofrenian kanssa.
– Jostain syystä neuropsykiatriasia oireita ilmenee enemmän pojilla kuin tytöillä, sanoo Aronen.
Myös ADHD:ta tavataan enemmän pojilla kuin tytöillä. Tarkkaa syytä tähän ei ole.
– Tytöillä ADHD:n oireet liittyvät enemmän tarkkaamattomuuteen, eikä heidän oireensa välttämättä haittaa ympäristöä. Siksi voi olla, että häiriö jää tytöillä kokonaan jopa tunnistamatta. Pojilla oireet ovat usein ylivilkkautta, mikä on näkyvämpää, pohtii Aronen.
ADHD:n periytyvyys: Ympäristötekijät vaikuttavat
ADHD:n tyyppisiä oireita, mutta lievempinä, voi olla myös henkilöillä, joilla ei ole varsinaista ADHD-oireyhtymää. Aktiivisuuteen ja tarkkaavuuteen vaikuttavat lisäksi monet muutkin syyt. Esimerkiksi kasvatuksella ja arjen toimintatavoilla voi vaikuttaa paljon ADHD-oireisiin.
– Hyvä, säännöllinen ja monipuolinen ateriarytmi, sekä riittävä uni tukevat ADHD-lapsen hyvinvointia. Ruutuajan minimointi ja läksyjentekorauha ovat myös tärkeitä. ADHD-lapsen kasvatuksessa tärkeää on myönteinen tuki. Lapsen käytöstä pitää ymmärtää, sanoo Aronen.
Lue myös: Tarvitsevatko kaikki neurokirjon lapset diagnooseja? Eivät välttämättä
Käypä hoito-suosituksen mukaan perheen sisäiset riskitekijät, kuten epäjohdonmukaisuus kasvatuksessa, kielteinen perheilmapiiri, sekä vanhempien psyykkiset sairaudet, kuten äidin masennus ja vanhemman oma ADHD, voivat lisätä samanaikaissairastavuutta, esimerkiksi käytöshäiriöitä. ADHD:n periytyvyys on siis fakta, mutta moni muukin asia vaikuttaa sen syntyyn.
– Myös jotkin ärsykkeet, kuten väkivalta ja muut traumaattiset kokemukset varhaislapsuudessa vaikuttavat aivotoimintaan ja voivat mahdollisesti altistaa ADHD-tyyppisille oireille, kertoo Aronen.
Perheympäristössä vanhemman ADHD voi vaikeuttaa arjen rakenteiden ylläpitoa, kasvatuksen johdonmukaisuutta ja vanhemman kykyä tukea lapsen tunteiden ja käytöksen säätelytaitojen kehittymistä.
Tutkimusten mukaan vanhempi, jolla on ADHD, kokee myös muita useammin epäonnistuvansa vanhempana ja rasittuu. Silloin olisi tärkeää löytää työkaluja sujuvaan arkeen. Myös erilaisia lasta ja perhettä tukevia palveluja ja vertaistukea kannattaisi hyödyntää mahdollisuuksien mukaan.
Lue myös: Kun Netasta tuli äiti, hänen ADHD:nsa muuttui täysin: ”En haluaisi luopua näistä piirteistä”
Perinnöllisyys selvitetään ADHD:ta diagnosoidessa
ADHD-tutkimuksiin on mahdollista hakeutua neuvolan, kouluterveydenhuollon tai terveysaseman kautta. Diagnoosin ADHD:sta ja päätöksen lääkityksen aloittamisesta voi tehdä asiaan perehtynyt yleislääkäri.
ADHD:n toteaminen perustuu lääkärin tekemään oirepohjaiseen diagnoosiin, jossa avainasemassa on kokonaiskuvan hahmottaminen ja erotusdiagnostiikka.
– Siinä katsotaan, selittyvätkö oireet esimerkiksi muilla sairauksilla tai häiriöillä, liiallisella ruutuajalla tai liian vähäisellä unen määrällä. Lapsen kehityshistoria ja mahdolliset riskitekijät, kuten ADHD:n periytyvyys selvitetään, sanoo Aronen.
Yleensä ADHD-lapsen oireet huomataan kotona ja koulussa.
– Diagnoosin perustana on, että arkitoiminnoissa on vaikeuksia. ADHD-diagnoosia ei kuitenkaan yleensä anneta alle 5-vuotiaille lapsille, sillä ADHD:lle tyypilliset oireet kuten impulsiivisuus, tarkkaamattomuus ja ylivilkkaus ovat myös kehityksellisiä asioita. Etenkin leikki-iässä ne kehittyvät, kun aivot kypsyvät ja niitä opitaan ympäristön mukana säätelemään, sanoo Aronen.
ADHD-piirteitä voidaan havaita jo kolme- neljä vuotiailla. Arosen mukaan diagnoosi ei kuitenkaan sinänsä ole niin kiireellinen, pääasia on saada riittävää tukea jo heti pienestä asti.
– Lasta voi ymmärtää ja tukea ilman diagnoosiakin. Hän voi vaikka tarvita enemmän aikuista arjen toiminnoissa kuin muut.
ADHD:ta hoidetaan aina ensisijaisesti psykososiaalisilla hoitomuodoilla ja tukitoimilla, kuten yksilöidyllä, ohjatulla käyttäytymishoidolla, pienryhmätoiminnalla, ja joissain tapauksissa myös lääkkeillä.
Lue myös: Näin ADHD-lääkkeet vaikuttavat lapseen – lastenpsykiatria huolestuttaa etenkin yksi asia
Lähteet: Haastattelu: Helsingin yliopiston lastenpsykiatrian professori, Husin lastenpsykiatrian ylilääkäri Eeva Aronen, Käypähoito
Jaa oma kokemuksesi